Koonteja vuodelta 2020

 Paljon kuvia, ei niin paljon tarinoita, ellei yksiä kisoja lasketa. Ehkä kyseiset kisat olivat alkusysäys tähän tarinoiden maailmaan? Koko vuotta voi jälleen tarkastella tägin takaa!

Markin heppailut

 Alkuvuodesta Markin Alfan ratsutilan hoitohevonen Noora lähti tiineyslomalle, joten Markille tarjottiin toista ratsua liikutettavaksi. Mies suostui ja Ilonasta tuli väliaikaishoidokki. Ilonan kanssa käytiin tutustumassa maastoretkellä, ja Mark tykästyi ikihyviksi! Näin ollen Mark ilmoitti, että vaikka Noora palaa, hän voisi hoitaa kumpaakin suomenhevostammaa. Lisäksi hän pääsisi hoitamaan Nooran tulevaa varsaakin!

 Vaikka hoitohevosia piisaa, ei Tunturikaan jää vähemmälle! On kiva esimerkiksi kääriytyä vilttiin ja nukahtaa vasten lämmintä suomenhevosoria. 

 Sitten keväällä Alfan ratsutilalta tuli tallin tyhjennys ilmoitus, ja Blacklakelle tarjottiin niin ikään Nooraa, tämän varsaa Täykkyä, kuin Ilonaakin. Paljon ei Blacklakellakaan tilaa ollut, mutta Mark ei voinut olla kieltäytymättä Noorasta ja Täykystä! Näin ollen tamma varsoineen käytiin hakemassa kotiin.

 Nämä eivät olleetkaan Markin ainoat hoidokit, sillä myös naapuritallilta Rautavaarasta löytyi eräs Mira, suomenhevostamma hänkin. Sen kanssa on tultu puuhailtua, mutta myös pappasuokki Vinha on saanut paljon huomiota! Vinha taisi myös olla Miran isän isä! Syksymmällä Mark kävi myös useammin moikkaamassa näitä kavereita.

 Syksyllä Mark osallistui pukukilpailuun, jossa pukeutui itse lohikäärmeratsastajaksi, Tunturi tietenkin maalattiin ja letitettiin lohikäärmeeksi!

Svenin metkut, jälleen

 Svenillä tosiaan on oma tapansa opettaa ihmisiä, varsinkin kyydissä pysymiseen ja tasapainoon. Aktiivinen tallilainen ja yksityisen omistaja Sylvie Moore alkoi hoitamaan Sveniä, ja pääsi tuon kanssa tunneillekin. Toki joskus Svenin oikea silmä, joka on sokea, tuottaa sille vaikeuksia ja se ei näe esteelle oikein. Tämän johdosta se usein kieltää matalallekin esteelle. Sylvie pääsi jälleen maanläheiseksi ratsastajaksi huonon lähestymisen takia. Onneksi nainen on jo tottunut...

 Maastoonkin voi Svenin kanssa yrittää lähteä, mutta voi olla, että ennen kuin pihasta on päässyt, istuu jo lumikasassa... 

 Moni tarina jatkuisi niin, että sitten hän rauhoittui, kun tapasi... No Sven löysi itselleen oikean sielunkumppanin. Tallille nimittäin saapui raviuran rämäkällä katkaissut Säry, joka katkoi niin koipensa, kuin puhkoi silmänsäkin viimeisellä juoksullaan. Nyt ori jää Blacklakeen viettämään varhaiseläkettä, ja toimii mahdollisesti myös terapia ja lapsitoiminnassa. Sokea ori kaipasi luotettavaa takamusta, jota seurata, ja ehkä oriin hiukan samaistuva Sven adoptoi orin vierellensä. Erikoista kyllä, sillä tamma ei ole vielä kertaakaan päästänyt muita oreja niin lähelle. Sven ei kuitenkaan erityisesti rauhoittunut sielunkumppanin myötä, vaan säilyi ihanana itsenään.

 

 Oli kesä, ja Jane haki ensimmäistä hevosta laitumelta, joka vaikutti olevan halukas tulemaan mukaan, se oli Edi. Tallipihalla hän harjasi nopeasti ruunan ja laittoi kaulaan kaulanarun ja selkään huovan. Naisella oli kamala nälkä, ja kartanolla oli harvinainen tilanne, ruokaa ei ollut! Äiti Tina oli kyllä jo kaupassa täti Emyn kanssa, mutta heillä menisi vielä tunti jos toinenkin. Juuri kun Jane oli lähdössä, tuli Sylvie Svenin kanssa vastaan. Kaksikko oli menossa ties mihin, selässä karvasatula ja kaulassa myöskin vain kaulanaru. Jane kysyi, haluaisiko Sylvie tulla mukaan, ja nainen suostui. Matka kohti kylää meni rupatellen. Jane suostui tarjoamaan Sylviellekin pikaruoat, ja pian kaksikko matkasi takaisin tallia kohti. Svenillä oli kuitenkin virtaa, ja pian molemmat ravasivat. Sylvie teki paljon työtä, pitääkseen tamman tiellä, mutta pian se hyppäsi ojan yli pellolle, Sylvie ja ruoat mukana. Onneksi ruoat olivat rasioissa, paikallinen luksuus, nimittäin Sylvien ja ruokakassien lentäessä, ei onneksi ruoille käynyt pahasti!

 Yöllä pari tuntia jälkeen keskiyön, oli tammalla vaikeaa, se makasi hangessa tuulen tuivertaessa sen harjaan ja lumimyrskyn vaikeuttaessa näkyvyyttä. Silti se tiesi, että se on turvassa. Rakas sielunkumppani oli vierellä ja myös muu lauma vaelsi hiljalleen läheisyyteen. He auttoivat, olivat tuulensuojana ja myrskyn suojana. Pieni tammavarsa syntyi kylmään hankeen, hengissä ja pirteänä.

 Oli jouluaatto vuonna 2020. Vaikka oli aatto, oli hevosten tilanne aina tarkistettava. Aamulla siis kasa Blacklakelaisia kömpi lämpimien peittojensa alta tarkistamaan hevosten tilanteen pihatoissa. Eräs tarha oli mielenkiintoinen. Jostain syystä orit olivat kasassa ja keskellä makasi yksi hevosista, se oli Sven! Sven nousi huomatessaan ihmisten saapuvan, ja perässä nousi pikkuinen, Svenin varsa. Pieni tamma sai nimekseen Peripetia. Nimelläkin on oma tarinansa. Peripetia oli onneksi terve ja hyvinvoiva, onnea Sylvie, nyt on kaksin kappalein näitä Svenejä!

Suuremmoinen Pahvi!

 Tallipihaan asteli komean värinen gaited baroque ori BAFF Arpegiar Segundorico. Silläkin on oma tarinansa, miten ori päätyi talliin. Siihen saattaa liittyä eräs Enzio, tallin työntekijä ja tämän historia hevosen kanssa. Pahvi on varmasti värinsä, luonteensa ja kykyjensä puolesta tallin ylpeys. Hoitajankin ori sai nopeasti, Sarahin. Orin kasvattajan kisoissa revittiin onnea ja menestystä useammassakin luokassa. Ori on myös taitava historiallisissa lajeissa, varsinkin joustauksessa. Osaa Pahvi vetää valjakkoakin.

Ei haittaa, vaikka kaadutaan, jatketaan matkaa vain! -Pahvi

Muutoksia!

 Ehkä isoin muutos vuonna 2020 oli se, että tyhjäksi jääneestä vanhasta tallirakennuksesta tehtiin eläinsairaala! Nyt ainakin ollaan lähellä, jos sattuu haavereita. Toki joitain isompia toimenpiteitä täytynee tehdä kaupungissa isommalla klinikalla. 

 Toinen vuoden merkittävistä muutoksista oli se, että meille saapui uusi yksityinen hevosineen, Sylvie, Kiona ja pari muuta vielä tulossa.

Rickonille postia

 Rickonilel tuli eräänä päivänä postia, joka oli harvinaista. Kirjeessä eräs taitava jousiammunta mestari oli ottanut Rickoniin yhteyttä jostain kaukaa, suurilta aroilta. Mies kutsui Rickonin kylään, ensin testattavaksi, ja jos testaus menisi hyvin, niin sitten moneksi kuukaudeksi oppilaaksi, hurjaa!

Aifric valmentaa (+muuta)

 Kun Aifric saapui Blacklakelle, alkoi hän nopeasti pitää valmennuksia. Yhtenä päivänä valmennukseen oli ilmoittautunut eräs Octavia tallin hevosella, jolle Aifric antoi ratsuksi sitten Kuu-Usvan. Naisen mielestä oli huvittavaa, että nainen oli tuonut mukanaan omat huovat ja suojat ja oli itsekin pukeutunut erittäin fiinisti, vaikutti jopa ihan snobilta! Onneksi tunti meni muutoin oikein mainiosti.

 Jotenkin Aifric oli saanut Blacklakella uutta innostusta kilpailuun. Nuoruusvuosinaan kilpailu oli harvemmin hevosystävällistä, mutta nainen ymmärsi, että sitäkin voi tehdä hevosystävällisesti, joten hän hankki itselleen trakehner-tamman Lean. Nainen tutustuikin tammaan toimien varusteetta ja mukana oli myös muita eläimiä, jotka eivät näyttäneet Leaa häiritsevän.

 Muutamien kuukausien päästä aloitti kaksikko jo treenaamisenkin, mutta parasta oli hevosen kanssa ajan vietto. Syksyllä olikin jo kaksikon ensimmäiset kilpailut tallin omissa pikku kilpailuissa. Lea ei ole kuitenkaan Aifricin ainoa ratsutettava, sillä taitava Kuu-Usva tarvitsee myös joskus virkistystä ja erilaisia vaikeampia tehtäviä, joten nainen käy joskus sitäkin ruunaa ratsastamassa.

 Maailman mestaruuksista repäisty ongelma ori oli ollut tallilla jo tovin. Aifric yritti päästä sen kanssa juttuun, mutta se oli vaikeaa. Jos kerrankin päästiin eteenpäin, tuli usein nopeasti takapakkia. Monesti pienet kävelytkin päätyivät pystyyn nousuihin. Vain aika näyttää, miten Lucas paranee..

Mustangit

 On hauska, että joillekin villeille paikallisille mustangeille on nimet, muttei läheskään kaikille. Muistatte varmasti Milon aiemmista tarinoista. Se voi hyvin ja huolehtii laumasta. 

 Eräänä päivänä tallille tuotiin kuitenkin kaksi pelastettua mustangia toisaalta. Ne oli erotettu laumastaan ja muu lauma oli mennyt ties minne, teuraaksi? Myytäväksi? Ehkä? Eläinaktivisteilta tuli toive, että kaksi pelastettua mustangia pääsisi toiseen villihevoslaumaan ja Blacklake otti yhteyttä ja tarjosi auttavaa kättä. Twixiksi ja Silveriksi muotoutuneet mustangit kyyditettiin Blacklaken kautta vuorille. Ne päästettiin vuorilla vapaaksi ja ne tutkivat uteliaina ympäristöä, kunnes juoksivat pois. Kaksikkoa ja laumaa tarkkailtiin sen verran, että katsottiin hyväksyykö lauma kaksikon, mutta Milon tuntien se hyväksyi nuorukaiset joukkoonsa ja pian lauma saatiin jättää taas rauhaan.

 Kesemmällä kauempaa Milon lauman alueelle oli vaeltanut yksinäinen hallakko ori, joka haastoi Milon. Milo näytti orille kyntensä ja ori jäi nopeasti alakynteen taistelussa. Kukaan ei ole nähnyt oria sen jälkeen, mutta voi olla, että se vaeltaa vielä lähistöllä.

Ratsastusesitys

 Eräänä päivänä Jane keksi idean: olisi hauska pitää tallilla esitys hevosia käyttäen. Jonkinlainen ratsastus näytös. Hän kyseli tallilaisilta esitysideoita, ja moni halusi Frozenista. Sitten sai ilmoittautua mukaan, vaikka loppujen lopuksi harva rohkea osallistui ja suurin osa tallilaisista halusi katsomoon, joten jäi henkilökunnan vastuuksi näytellä. Roolien kanssa oli tekemistä, mutta loppujen lopuksi Ella ratsasti Iisalla pääroolissa. Iisa sopi myös kokonimensä "Ice Queen" puolesta Elsan rooliin! Aaron oli Naperon kanssa Kristoffer ja Vekku oli Svenin roolissa. Jane itse esitti Vekun kanssa myös Annaa ja Rickon oli Tunturin kanssa Hansin roolissa. Rohkea Elijah oli Zili-ponin kanssa Olaf ja tallin koirat esittivät susia. Kiitokset esityksen onnistumiselle saa myös kulisseissa toimineet Csaba ja Luciana.

Eläinlääkärin päivä

 Päivä kertoo kyllä muistakin, kuin vain eläinlääkäreistä. Sarah Tropper on yksi oikeista eläinlääkäreistä ja tämän päivän ohjelmassa oli muun muassa hoitaa erään Monni-hevosen jalkaa ja vaihtaa vanha side uuteen. Samoihin aikoihin myös yhdeltä tutulta tallilta oli tulossa suomenhevostamma Leinikki terveystarkastukseen. Rhiannon, vastavalmistunut eläinlääkäri, joka pääsi suoraan töihin Blacklaken eläinlääkärille taas tarkisti naapuritallin Fannin jalan, koska se ei ollut ollut ihan normaali viimeaikoina. Eräältä tallilta taas Felix niminen kaveri oli tullut Alessian hierottavaksi ja se selkeästi auttoi hevosta. Päivä eläinlääkärissä postaus kertoi tallin instagram-tilillä näistä kaikista, mutta tässä ei kaikki. Nimittäin Enzio vuolee viikoittain eri Blacklaken hevosten kavioita, hevosia on niin paljon, että tämä kaipaisi apua vuolemiseen lähes ympäri vuoden, mutta taakkaa on yritetty jakaa opettamalla tallin henkilökuntaa perus vuolemiseen. Enzion päivät ovat kiireiset, sillä tämän lisäksi mies tekee hammastarkastuksia ja muita suuhun ja hampaisiin liittyviä operaatioita lääkärissä. 

Ivar ja Plåster

Ivar ja Plåster ovat usein jossain syvällä metsässä, mutta joskus tähänkin kaksikkoon voi törmätä, jolloin voidaan rupatella miehen löydöksistä vaikka kahvilla, jonka jälkeen tämä hevosineen karkaa taas pitkäksi aikaa metsän siimekseen.

Maailmanmestaruuskisarumba alkaa

Disclaimer! Olen ottanut mukaan irl tapahtumia myös tarinallisesti, mutta en halua osoitella sormeani kisanjärjestäjiä kohtaan tällä, ajattelin vain saavani mielenkiintoisia tarinakäänteitä tällä!!

 Kun Blacklakeille pärähti mainos suurista maailmanmestaruuksiksi kutsutuista kilpailuista, oli moni innoissaan. Rickon ainakin halusi kokeilla estekilpailuja ja maastoesteitä, Mark oli heti valmis kouluratsastukseen ja Aaronille tietenkin kelpasi lännenratsastus. Aifric ei ollut kiinnostunut osallistumisesta, mutta mietti mahdollista osallistumista reissuun. Kyllähän kilpapaikoillakin tarvittiin valmentajaa? 

 Kilpailuihin osallistuminen oli erilainen, mitään valmiita tasoja ei ollut, vaan se muodostettiin ilmoittautuneiden enemmistöstä, tämä hiukan aiheutti Blacklakella päänvaivaa, mutta ilmoittautumisia lähetettiin. Kun kilpailulistat viimein julkistettiin, oli Rickon pettynyt, sillä ei ollut Pirosin kanssa päässyt estekilpailuihin, mutta toisaalta hän voisi nyt keskittyä Rapin kanssa täysillä. Mark ja Tunturi, sekä Aaron ja Wille pääsivät mukaan, ja westernin lajiksi oli enemmistön määrittämänä valikoitunut tynnyrinkierto. Treenit aloitettiin heti kunnolla, kun tieto kisoihin mukaan pääsystä kantautui Blacklakelle ja monissa harjoituskisoissakin tuli käytyä.

Ensimmäinen osakilpailu

 Ensimmäinen osakilpailu sijoittui Suomeen, joten matkaa piti taittaa. Matka meni hyvin, ja sitä taitettiin asuntoautolla ja isolla hevosvaunulla, jotta saatiin kaikki majoitettua ja kuljetettua. Kilpailupaikoilla ja niiden läheisyydessä kuitenkin oli kilpailijoille ja heidän hevosilleen varattuja majoituspaikkoja. Kilpailupaikalla törmättiin myös yllättävään vieraaseen. Tunturin nimen nähdessään, sen kasvattajan Mirjan oli pakko tulla katsomaan, miten ravurikasvatista oli tullut korkean kouluratsastuksen kilpuri. Jälleennäkeminen oli koskettava! Tunturihan ei ollut koskaan erityisen hyvä ravuri, joten olihan se jossain määrin loogista, että jossain muussa lajissa taidot heräisivät. 

 Jo Suomessa oli pientä hämminkiä kilpailujen ja suoritusten suhteen. Kilpailupaikalla tuli tehdä virallinen ilmoitus, mutta hämminkiä syntyi siitä, oliko se ennen kilpailujen aloitusta oleva paikallaoloilmoitus, vai radan suorituksen jälkeinen suoritusilmoitus. Kun iso kilpailijoiden porukka otti asiakseen kysyä asiaa johtoportaalta, tuli vastaukseksi jälki-ilmoitus. Kuitenkin kilpailuja edeltävänä iltana oli alkanut kiertää huhuja, että ennakkoilmoitus olisi se, mikä piti tehdä ennen kilpailupäivää, tai tarvittavia pisteitä suorituksesta ei saisi. Tiedon oli joku toinen johtoportaasta kertonut jollekin tuttavaporukalle, josta se oli lähtenyt kiertämään kilpailijoiden keskuuteen. Blacklaken porukat halusivat epävarman tiedon johdosta pelata varmanpäälle ja tehdä ennakkoilmoittautumisen. Kilpailupäivän aamulla ilmoitettiin, että ennakkoilmoittautuminen oli se, joka tuli tehdä, mutta eriävien tietojen johdosta ne jotka eivät sitä ehtineet tekemään saisivat lisäpisteensä seuraavaan osakilpailuun.

 Blacklakejen porukka oli tyytyväinen varmanpäälle pelaamisesta, siitä oli hyötyä. Silti suorituksista tuli suoriutua, jotta siitä olisi sijallisesti hyötyä. Maastoesteillä sää ei suosinut, harmaat pilvet matelivat taivaalle uhkaavasti, ja kun Rickon ja Rap lähtivät matkaan, pian alkoi kevyt sadekin. Onneksi sateenpitävä takki oli valikoitunut aamulla miehen päälle. Polku kuitenkin liukastui nopeasti ja se aiheutti muutaman esteen kolautuksen. Aaron ja Wille taas lähti niin kovalla vauhdilla matkaan, että meinasivat kaatua yhdellä tynnyrillä, joten sen jälkeen piti ottaa vähän rauhallisemmin. Mark ei avannut itse suorituksesta paljoa, mutta näin hän kertoi kilpailujen päätteeksi: 

"Ensimmäinen osakilpailu on kisattu jo eilen, tulokset valitettavasti ovat viivästyneet jonkun verran ja tulevat vasta tänään illalla. Meidän piti lähteä tänään aikaisin jo Britteihin, mutta lähteminen tosiaan nyt viivästyy. Toivon, että luokka Tunturin kanssa meni hyvin! Meitä kyllä jännitti kovasti. Nyt kun odotellaan tuloksia, en keksinyt muutakaan tekemistä, kuin mennä ratsastamaan Tunturin kanssa vähän kaulanarulla. Silloin herra on rennoimmillaan. Pian menen taas Rickonin kanssa jännittämään tuloksiamme. Maastoesteluokan tulokset on kai laskettu, mutta ei julkaistu vielä. En ole ihan varma, tässä ensimmäisessä osakilpailussa on ollut jonkin verran hämminkiä, mutta ehkä Briteissä kaikki on jo selkeämpää! Aaronin ja Willen luokka meni tosi hyvin! He tulivat toisiksi, johtunee varmaan melkein kaatumisesta, mutta ensikerralla paremmin! Rickonilla ja Rapilla meni hurjan hyvin siitä huolimatta, että he meinasivat kaatua! Sade kuuro yllätti kyllä pahasti. Lopetan nyt tämän vähänkuin päiväkirjan. Menen hengailemaan hevosten kanssa ja jännittämään mieheni kanssa tuloksia, toivottavasti ne ovat hyvät, vaikka vielä ei taida ketään pudota! Parhain terveisin Mark."

  Mark kertoi myös haluavansa pitää yllä mukavaa ilmapiiriä kanssakilpailijoiden kanssa, joten esimerkiksi kanssakilpailijan Ronin törmätessään, hän heitti tsempin miehelle. Roni kilpailikin itseasiassa lainahevosella Genolla, joka oli meiltä lainassa!

 Sitten oli vuoro maastoesteiden palkintojenjaon: 

"On ilta ja maastoratsastuksen ensimmäisen osakilpailun tulokset ollaan julkaisemassa. Rickonia jännittää niin, että mahakin on kipeä! Hän ratsastaa Rapin muiden mukana paikalle, jossa ilmoitetaan sijoitukset. Rickon käy vielä mielessään koko rataa uudelleen ja uudelleen ja yrittää analysoida monenneksiko tulisi. Hän ei saa ajatuksiaan kasaan. Hän ratsastaa Jonin ja Rhean väliin Rapin kanssa. On aivan hiljaista. Rickon näkee muiden kisaajien jännittyneitä ja hermostuneita katseita ja hevosia, jotka eivät jaksaisi enää seistä paikallaan. Kohta se alkaa, mitenköhän käy...."

 Ja näin Mark jälleen kirjoitti kaikkien tulosten julkaisun jälkeen:

"Tulokset ollaan saatu, nyt lähtö! Olemme ylpeitä itsestämme ja toisistamme, matka jatkuu ja toivottavasti ensi osakilpailu menee meidän osalta paremmin! Olemme kaikki todella väsyneitä, onneksi Blacklakelta tuli ei kisaavaa porukkaa mukaan, kuten Aifric Flockhart jota ei vielä ole näkynyt kuvissa kuitenkaan. Hän voikin ajaa alku matkaa, osan matkasta taitamme pakosti laivalla, sillä seuraava kohde onkin sitten Iso-Britannia. Emme tiedä miten muut tekevät, esimerkiksi menevätkö välissä kotiin, mutta meille paras tapa on matkata suoraan seuraavaan kisakohteeseen, vaikka seuraava osakilpailu olisikin vasta yli viikon päästä! Voimme vaikka samalla nauttia maan antimista! Toivottavasti Isossa-Britanniassa on hyvä sää! Toisaalta mitä tuosta jätti saaresta voi odottaa, onhan se aika sateinen paikka. Mark."

Toinen osakilpailu

 Blacklaken porukat saapuivat Isoon-Britanniaan. Kaikki ovat edelleen väsyneitä, mutta viemässä hevosia väliaikaiseen paikkaan, jossa ne saavat asustaa ja liikkua isommalla alueella kuin hevos autossa. Aaron ja Wille kyllä päättivät käydä yö-uinnilla. Porukat jäivät siis noin viikoksi johonkin rannikkokylään ja jatkavat sitten matkaa kisa-alueelle vasta lähempänä seuraavaa osakilpailua! Vaikka hevoset saavat nyt hetkeksi paremmat asuintilat, kilpailijoiden Aifricin kera täytyy edelleen nukkua asuntoautossa. Siellä on melko vähän tilaa, ottaen huomioon, että matkassa mukana on neljä henkilöä ja mukana on myös hevosten kaikki varusteet. Ehkä olisi pitänyt ottaa mukaan teltta. Matka oli kaikilla aika levoton, kukaan ei oikein saanut unta ja kaikki vitsailivat levottomasti Aifricia lukuun ottamatta. Tämä vain välillä hymähteli ratissa, mutta taisi jutut välillä häntäkin naurattaa, kun oli virne kasvoilla.

 Välissä voi pitää hauskaakin:

"Päätimme porukalla lähteä Brittien maastoihin ja tänään oli ihan ok sääkin. Annoin noille vähän etumatkaa, koska tiedän kyllä, että Rap on nopeampi. Säästelen sen voimia kisoihin! Mark silti nauraa meille. Kyllä hänkin ymmärtää voimien säästelyn, kunhan pelleilee. Kävimme myös rannassa, jossa Aaron eilen pulikoi Willen kanssa. Sitten lähdimme metsän kautta tällaiselle todella pitkälle tielle. Täällä on ennenkin laukattu selkeästi. Meillä on muuten kaikilla vain kaulanarut, maastoilu tällä tavalla on todella hauskaa! Täällä on myös kivat maastot. Nähtiin matkalla myös kissa jonkun niityn vieressä. Olikohan se jonkun kissa? Lopulta Aaron voitti kisan. Kisa oli kuitenkin lähinnä Markin ja Aaronin välinen. En ollut edes mukana! -Rickon"

 Stressi oli kilpailuiden aikana usein läsnä, ja joskus sitä tuli keskustelualustoilla pohdittua, ehtiikö tässä treenatakkaan tarpeeksi! Siitäpäs joku kilpailuiden työntekijä närkästyi ja syytteli Blacklaken porukoita liikatreenaamisesta, maailmasta löytyy kaikenlaista.. No treenit oli jo treenattu ja kisat lähenivät, yritettiin täällä muutakin puuhata. Rickon ja Rap pitivät hauskaa hyppiessään maastoesteitä kaulanarulla, Mark ja Tunturi kävivät maastossa, jopa sateella. Myös Aaron kävi maastossa laukkailemassa, jopa ilman suitsia. Ja olivathan treenipäivät rankkoja myös ihmisille. Mark keksi myös harjoitella koululiikkeitä maastossa. Hyvällä suoralla polulla sai helposti lisättyä ravia ja mitä vielä! 

 Kilpailupaikalle siirryttäessä taas esimerkiksi Rickon ja Rap kävivät tutustumassa vesiesteeseen etukäteen.

 Seuraavaksi vähän Aaronin tarinaa osakilpailua edeltävästä ajasta:

Tarinaa Aaronin näkökulmasta:

"Me päästettiin hevoset pitkän treenailun jälkeen laitumelle. Ne meni heti syömään rauhallisesti, ilman huolta mistään. Me taad oltiin ihan loppu ja stressaantuneita tulevasta kisasta. Näytettiin varmaan aika kauhealta, kun Aifric tullessaan kysyi mitä me pojat oikein murjotetaan. Kukaan ei vastannut hänelle, itse vähän katsahdin naiseen päin väsyneenä ja jatkoin hevosten syömisen tuijottamisesta. Mark ja Rickon pitivät toisiaan käsistä. Söpöä. Hevosten katsominen pelkästään on jo rauhoittavaa. Hymy ilmestyi kasvoilleni, kun huomasin Willen katsovan minua syödessään. Olen saanut hyvän yhteyden tuohon hevoseen ja hevonen minuun. Kuuntelemme ja kommunikoimme toistemme kanssa. Nyt Wille ikään kuin yrittää kertoa minulle, että pitäisi rauhoittua eikä tarvitsisi stressata. Nyökkään hymyillen hevoselle ja koitan vähän rentoutua. Aifric yrittää ilmaista meille, että hänellä on edelleen jotain asiaa ja haluaa vastauksen. Kaikki käännymme katsomaan naista kysyvästi. Hän näyttää kassiaan ja kaivaa sieltä kaikille vähän välipalaa ja toteaa ettei ole ihme, että olemme väsyneitä, kun emme muista syödä kunnon välipalaa. Muut lähtevät välipalojensa kanssa asuntoautolle, mutta minä kiipeän laitumen toiselle puolelle ja menen syömään Willen kanssa. Ajattelin, että hevosen kanssa olisi mukavampi syödä välipalaa ja sitäkään ei varmaan haittaa. Olemmehan parhaita ystäviä.

Välipalan jälkeen jäin laitumelle makoilemaan ja Wille tuli viereeni makoilemaan. Katselin taivaalla rauhassa lipovia pilviä ja rauha on täyttänyt sisimpäni."

"On aamu, käyn hakemassa Willen laitumelta. En jaksa etsiä varusteita joten hyppään vain selkään. Aion tehdä pitkän maastolenkin. Olemme olleet jo pitkään liikenteessä. Päätämme pysähtyä tauolle. Menen makaamaan Willen selän päälle ja katselen taivasta. Yhtäkkiä tuntuu hassulta, mitä Wille oikein puuhaa? Nousen ja huomaan, että sitäkin kiinnostaa taivas, muttei oikein ymmärrä miten päin olla, jotta näkisi taivaan niinkuin minä sen nään. Naurahdan ja nousen istumaan. Rapsutan ruunan kaulaa ja höpisen sille jotain, sitten jatkamme matkaa. Kun tulemme metsän reunasta niitylle, päätän, että olisi hauska ratsastaa väärinpäin. Käännyn siis Willen selässä. Wille nostaa raviin ja istuminen tuon selässä tuntuu hauskalta. Sitten niityllä alkaa puhaltamaan todella todella kova tuuli. Tuuli nappaa hattuni. Olen hidastamassa Willeä, mutta kuulen naisen äänen, joka huutaa: "Kiinni sain!" Käännyn katsomaan naista ja nään Aifricin. Hän sai kiinni hattuni, jes! Wille katsahtaa minuun kuin kysyen, että mitä sinä nyt tuohon naiseen keskityt, huomioi minua! :( Kiitän naista ja pysäytän Willen. Käännyn selässä oikein päin ja ojennan käteni saadakseni hattuni takaisin. Katsoessani naista, huomaan hänellä ratsastusvaatteet. Mietin onkohan hän käynyt ratsastamassa jossain, vai pitääkö tuo vaatteita ihan muuten vain? Ehkä hänellä oli jotain asiaakin, kun tuli tänne asti löytääkseen minut. Kysyn siis ääneen: "Oliko jotain tärkeää, kun tänne asti vaivauduit?" Aifric selkeästi miettii hetken mitä sanoisi. Sitten hän kysyy, että lähtisinkö hänen kanssaan syömään. Suostun. Olemme aika kaukana joten tarjoan kyydin Willellä, nainen suostuu. Wille on ehkä vähän erimieltä. Wille haluaisi minun huomioivan häntä täysin, mutta suostuu kantamaan myös Aifricin takaisin. En tiedä mistä moinen ärtyisyys hevoselta, olemme vain työkaverit, enkä koskaan hylkäisi Willeä."

 

 Mark ja lapsi

Mark oli lähdössä treenaamaan, kun sattui kuuleman pienen lapsen ratsastusvarusteet päällään itkevän vanhemmalleen. Lapsen ratsastustunti oli peruuntunut ja se tuota varmasti harmitti. Vanhempi yritti hyssytellä lasta, mutta hän ei lopettanut. Markia alkoi harmittaa lapsen puolesta, joten hän asteli hevosensa Tunturin kanssa näiden luokse. Lapsi ilahtui suunnattomasti jo pelkästä hevosen näkemisestä ja kysyi saisiko hevosta rapsuttaa. Tunturi laski päänsä lapsen luokse ja Mark tokaisi lapselle, että kyllä sitä saisi rapsuttaa. Sitten Mark katsahti vanhempaan ja selitti tuolle kuulleensa keskustelun ja kysyi haluaisiko tuo antaa lapsensa ratsastaa hänen hevosellaan pienen matkan. Lapsi rapsutteli iloisena Tunturia ja vanhempaa hymyilytti. Hän katseli hevosta ja miestä pohtien asian turvallisuutta. Kai tuo päätyi lopputulokseen, että he vaikuttivat tarpeeksi turvallisilta, kun antoi myöntävän vastauksen. Mark kyykistyi lapsen viereen ja kysyi tuolta haluaisiko hän sen selkään. Lapsi hihkaisi riemastuneena haluavansa selkään. Mark auttoi lapsen selkään ja talutti Tunturin pienehkölle hiekka-alueelle. He kiersivät sitä ympäri, lähinnä käynnissä. Ottivat he myös pieniä ravipätkiä. Markin oli helpompi olla pitämättä ohjista kiinni, mutta se ei haitannut, kun Tunturi seurasi kiltisti. Kun he lopettivat, lapsi sekä vanhempi kiittelivät kovasti, eikä kummallakaan ollut mielen päällä peruuntunut ratsastustunti. Markille tuli hyvä mieli muiden auttamisesta ja Tunturikin vaikutti tyytyväiseltä. Sen jälkeen Mark meni tekemään rennomman treenin treenaus alueelle.

Chevyn tarina.

 Britteihin saapuessaan Rickon oli kiinnittänyt huomiota, että alueella liikkui melko epäilyttävän näköisiä miehiä hevosen kanssa. Toki ei sillä, kyllähän täällä sai kulkea, mutta kun he eivät olleet kilpailuosallistujia, eivätkä pitäneet mitään esitystäkään kilpailupaikalla. Olihan se kummallista, mutta mies sivuutti asian täysin loppujen lopuksi. Kunnes..

 Rickon lähti taas treenaamaan Rapin kanssa. Se ei kuitenkaan mennyt niin hyvin, kuin hän odotti. Rickon oli kovin stressaantunut ja halusi vain suorittaa. Rapille riitti ja tämä vain pysähtyi eikä liikkunut enää mihinkään. Rickonin oli tultava alas ja treenin lopettaminen oli ainut vaihtoehto. Hän riisui Rapin varusteistaan ja päästi tuon tarhaansa. Hän jäi katselemaan poniaan ja yritti miettiä mikä meni pieleen. Illemmalla, kun kaikki olivat taas yhdessä asuntoautossa, Rickonille sosiaalisena oleminen ei maittanut. Häntä edelleen mietitytti mikä oli pielessä, joten hän päätti lähteä ajatuskävelylle. Hän käveli pitkin ja poikin kisa-aluetta ja analysoi päivän tapahtumia ja omia tunnetilojaan. Hän alkoi jo ymmärtää, että vika oli hänessä ja hänen kamalassa stressissään. Ehkä hänen pitäisi pyytää apua aviomieheltään. Mark kun osaa ottaa niin rennosti. Yhtäkkiä hän kuuli äänen. Jossain talutettiin hevosta. Tähän aikaan? Kuka niin tekisi ja täällä. Onhan parempiakin paikkoja taluttaa hevosta. Rickonia alkoi kiinnostaa. Hän lähti seuraamaan ääntä. Mies, joka hevosta talutti huomasi Rickonin. Juuri tämän hän oli halunnut tapahtuvan. "Pssst, tule tänne!" Mies kuiskasi. Rickon oli hämmentynyt ja mietti ensin, pitäisikö. Tilanne vaikutti oudolta ja olihan lapsena opetettu, ettei vieraiden luokse saisi mennä. Uteliaisuus vei kuitenkin voiton, eihän hän lapsikaan enää ollut! Rickon asteli miehen ja hevosen luo. Hevonen oli valtava. Ainakin 170 senttinen. Miestä hän ei tunnistanut, huppukin oli liian syvällä. Mies ojensi hevosen ohjat Rickonille ja tämä hämmentyi entisestään. Mies sanoo: "Ota Chila. En voi huolehtia hänestä enää. Hän on minulle yhtä tärkeä, kuin oma poikani.", Rickon empi. Mies tyrkkäsi ohjat Rickonin käteen ja juoksi pois. Miehen äänessä oli jokin tuttu vivahde. Ehkä hän muistutti jotain Rickonille tuttua? Jotkut vaan muistuttavat toisiaan enemmän kuin toiset. Rickon kohautti olkiaan ajatukselle, mutta nyt piti miettiä hevosta.

 Rickon alkoi miettiä, pitäisikö soittaa poliisille, tämähän vasta outoa oli. Jokin hänessä sanoi kuitenkin, ettei pitäisi. Hän silmäili hevosta, siihen sattui. Chilako sen nimi oli? Sen suitsissa on jokin lappu, ehkä valokuva. Suussaan sillä oli vahvat kuolaimet, ehkä ne aiheuttivat kipua sille. Miksi sillä oli ne? Jos mies välitti hevosestaan kuin pojastaan, eikö hän huomannut, että siihen sattuu? Tai ehkä jotain tapahtui ja heillä oli kiire? Rickonilla oli niin paljon kysymyksiä, mutta ei yhtään vastauksia... Hän lähti taluttamaan hevosta hevosautolle päin.

 Kun Rickon ja hevonen, "Chila"? olivat päässeet takaisin hevosautolle, otti Rickon siltä suitset pois. Rap kurkki kiinnostuneena tarhastaan, kun Rickon ihmetteli mistä saisi tammalle riimun. Onneksi mukana oli varariimuja ja isopäisen suomenhevosori Tunturin riimu kelpasi Chilalle. 

 Rickon mietti uudelleen poliisia, mutta sitten hän muisti miehen sanat. "Ota Chila. En voi huolehtia hänestä enää. Hän on minulle yhtä tärkeä, kuin oma poikani." Jotenkin ajatus hevosen antamisesta pois, joka automaattisesti poliiseille soittaessa varmasti tapahtuisi, ei houkutellut enää.

Seuraavana päivänä Rickon otti molemmat, Rapin sekä Chilan tarhasta, suunnitelmissa hoitaa molempia ja tutkia tätä uudempaa. Tammaa oli lähiaikoina lyöty raipalla, mutta jäljet olivat jo haalennet kovasti. Miksi sitä oli lyöty? Rickon ei suostunut uskomaan, että mies, joka hevosen hänelle oli ojentanut, olisi lyönyt tuota. Kuka sitten? Sitten Rickon muisti valokuvan. Hän kävi hakemassa sen suitsien alta ja asettui istumaan Rapin viereen tarkastelemaan valokuvaa. Valokuvassa on varmaan se mies? Rickon ei ollut varma asiasta, varsa oli selkeästi Chila kuitenkin. 

 Valokuvaa tarkastellessaan Rickon muisti aiemmin kilpailupaikalla pyörineet miehet. Niillä oli ollut saman näköinen hevonen, eli ehkä itse Chila. Miehiin ei kyllä kuulunut valokuvan näköistä miestä, joten jotain oli selkeästi tapahtunut. Valokuvan takana luki tamman kokonimi: Chévre de Dzelzain. Kuulosti kovin hienolta nimeltä. Ehkä joku päivä mysteeri selviää, Rickon on päättänyt selvittää, kuka tuo mies oli, ja miksi hänessä oli jotain tuttua.

 Myöhemmin Rickon vielä selvitti netistä loput tamman tiedoista, se oli harvinaisempaa rotua, nimittäin Spanish Norman.

 Chilan tulon jälkeen Rickon paneutui enemmän siihen, ja hyvä niin, Rap sai nimittäin levätä. Kilpailuiden alkaessa miestä jännitti, tamma ja mies pyöri hänen mielessään. Mark yritti rauhoitella miestään ja toivotti kilpailuonnea. Kun edellinen ratsukko oli päässyt maaliin, oli Rickonin ja Rapin vuoro.

Kilpailuradan katsomossa nähtiin tuttuja kasvoja, Markin lisäksi paikalla oli se mysteerimies.

Markin rata

 Mark vuokrasi briteissä jostain syystä pinkin kisatakin. Hän oli ostanut myös pinkkiä varustusta Tunturille. Verryttelyalueella muut kisaajat ehkä katsoivat ihmeissään miestä, mutta tuota ei haitannut. Pian myös kokonainen yleisö saisi nähdä hänen mielenkiintoisen asuvalintansa, kun hänen vuoronsa alkaisi. Hän meni odottelemaan vuoroaan. Rickon oli jo lähtenyt yleisön puolelle; hän halusi nähdä Markin radan. Markia kuulutettiin. Hän lähti Tunturin kanssa keskilinjalle, pysähtyi, kumarsi ja sai luvan aloittaa...

 He tanssahtelivat ja menivät eri askellajeja, Tunturi tuntui hyvältä miehen alla ja hän oli itsevarma. Toki virheitäkin tulisi aina, mutta se ei nyt haitannut.

Tanssahtelua.

Loppufiiliksiä:

"Ensimmäisessä osakilpailussa jäimme toisiksi. Toisessa osakilpailussa tuli selkeä muutos. Tsemppasimme Tunturin kanssa aikaisempaa kovemmin ja pääsimme ensimmäisiksi. Etumatka on suuri, mutta pitää jatkaa tsemppaamista, jos haluamme pitää sijamme jatkossakin. Pakkaamme kamppeet ja lähdemme kohti Japania, menemme väliaikaisesti suvun kartanolle, siellä on hevosillekin oma pihatto. Treenipaikkoja on kyllä vähän rajatusti, että pitää luovalla tavalla treenata😂. Mites teidän päiväänne? -Mark"

"Ensimmäisessä osakilpailussa tosiaan meinasimme kaatua, joten otimme hieman rauhallisemmin, toinen osakilpailu meni jo paljon paremmin, eikä meinattu kaatua tällä kertaa! Voittohan sieltä napsahti. Olen ylpeä Willestä, vaikka olisinhan mä siitä ylpeä vaikka hävittäisiinkin, mutta olen super super ylpeä meistä nyt. Kun majoitumme Japaniin, mietin miten treenaisin siellä keskellä metsää. Ajattelin että voisimme vaikka kierrellä puita. Hassu ajatus. - Aaron"

"Nyt on toinen osakilpailu taputeltu. Meni paljon paremmin kuin ensimmäisessä, yllättäen voitettiin. Rap on hieno pikkuponi, se on mahtava. Suomessa oli tosin aika huono sää, huonompi kuin Briteissä. Briteissä taas treenasin ehkä vähän liikaa.. koitetaan täällä Japanissa edes vähän myös rentoutua, päästään kivalle rantamökille. Ei se mikään mökki oikeasti ole, vaan kartano. Markin suvun kartano! Pitää metsässä tosin tehdä luonnon maastoesteet, kun siellä mitään maastorataa löydy. Törmätään Markin sukuun taas kisapaikalla, ne tulee katsomoon kiljumaan kun ne on niin hulluna Markista 😂. Mua ehkä vähän jännittää Markin suku. Aina. -Rickon"

Kolmas osakilpailu

 Kolmas osakilpailu alkaa siitä, että nelikko hevosineen matkaa kohti Markin suvun kartanoaluetta. Siellä on jopa pieni pihatto, johon kaikki neljä hevosta mahtuu! Mark kertoo vähän matka- ja matkan jälkeisiä fiiliksiä:

"Oltiin ensin käyty hakemassa avainnippu sukulaisilta, nähdään heidät sitten kolmannen osakilpailun lähestyessä kisapaikalla. Osa on ehkä vähän liian innostuneita ja jännittyneitä mun ja Tunturin puolesta, mutta mikäs siinä. Onneksi nyt pääsee lepäämään luontoon ennen kisaa. Vaikka kyllä treenataankin jonkun verran😂! Kartano on vuorien takana, ihanassa metsässä ja meren rannalla, päästään luonnonhelmaan!

-Väsynein terveisin Mark"

"Hevoset tykkäsivät väliaikaisesta pihatostaan. Tai no se uusi, Chila ei ole suostunut tulemaan vielä hevosautosta pihalle. Se varmaan vain tarvitsee enemmän aikaa. Me aiotaan Willen kanssa huomenna etsiä joku paikka missä treenata! Ja jos ei parempaa löydy niin ei kuin vain niitylle ja kuvitteellisia tynnyreitä pyörimään ympäri! 😂 Ehkä se ei toimi Willelle tosin. Täällä kartanolla on kiva lätäkkö ja merenranta. Ehkä käydään joku päivä pulikoimassa! -Aaron"

Sopiva treenipaikkakin taisi löytyä.

"Tänään on lämmin päivä, treenin jälkeen lähdettiin Willen kanssa rantaan. Törmättiin rannalla myös muihin. Chila oli saatu ulos hevosautosta vihdoin ja oli päässyt mukaan noiden lenkille. Moikattiin noita Willen kanssa, rupateltiin vähän ja mentiin pulikoimaan. Täällä päin Japania on yllättävän lämmin, vaikka merikin on näin lähellä. Ehkä joku lämmin merivirta? Nautittiin Willen kanssa viileästä vedestä ja lähdettiin takaisin kartanolle! 👍"

"Tänään oli lämmin päivä. Tänään oli myös lepopäivä. Eilen käytiin lenkillä rannalla, Chila oli mukana. Menin tänään siis tarhaan lokoilemaan kirsikkapuuta vasten, täällä on helpompi ottaa rennosti. Niin rauhallista ja hiljaista. Rap tuli luokseni ja istahti viereen. Se laski päänsä syliini, joten rupesin rapsuttelemaan sitä. Se oli kaunis hetki. Pitkään aikaan en ole tuntenut ruohikkoa jalkojeni alla enkä hevosen läsnäoloa näin vahvasti. Ehkä pitäisi useammin olla ja tehdä ei mitään hevosten kanssa. Huomenna jatkuu taas treeni, mutta nautitaan kun vielä voidaan! -Rickon"

  Kaikkien hahmojen omien kertomusten lisäksi kartanolla on tapahtunut muutakin. Mark kaivoi esiin vanhat maalausvälineensä ja maalaili hevosia kirsikkapuiden alla, Rickon ja Rap löysivät komean paikan treenata kisoja varten: kaatuneita puita, puroja, puskia, kiviä, kantoja ja hulppeat maisemat. Hevoset ovat viihtyneet pihatossa ja monesti aamuisin nukutun yön jäljiltä ihan kirsikkapuun lehdissä. Kaikki hyvä kuitenkin loppuu aikanaan, ja pian joukon oli siirryttävä kilpailupaikalle. 

Markin suoritus

 Mark oli lähdössä verryttelemään, kun tuon sukulaiset tulivat vastaan. Melkein kaikki itkivät, koska heitä jännitti Markin puolesta. He olivat jopa tekaisseet liinan jota heilutella yleisöstä. Markin mummo olisi kovasti halunnut halailla tuota, mutta Mark pelasti itsensä sanomalla, että hänellä on kiire verryttelyyn.

 Markin isä oli tullut puvussa ja yritti näyttää siltä, ettei itkisi, mutta jos rehellisiä ollaan, tuokin taisi tirauttaa. Sukulaiset huusivat viimeiset tsempit ja Mark lähti kohti verryttelyä.

 Sukulaisten "hyökkäyksen" jälkeen verryttely meni ihan kivasti. Tietenkin ratsukkoa jännitti kun kisatilanne alkoi lähenemään. Pian kuului kuulutus: "Seuraavana Mark Blacklake ja Tunturin kiitäjä", ja Mark ajatteli, että jännitykselle saisi tulla nyt loppu. Pitäisi nimittäin keskittyä rataan. Sitten hän lähti ratsastamaan keskilinjaa keskilaukassa. Pysähdys, tervehdys ja rata jatkuu. Yhdessä he tanssahtelivat radan loppuun saakka, se oli raskas, mutta meni upeasti. Sitten kun se oli ohi, oli oikeus levätä, todellakin.

 Rata tuntui menneen ihan kivasti, kyllä siellä virheitäkin tuli, mutta ei isompia kömmähdyksiä. Nuo tekivät kuitenkin parhaansa! He jäivät seuraamaan seuraavaa ratsukkoa. Hevosen nimeä Mark ei muista, mutta ratsastaja taisi olla nimeltään Mirva. He menivät myös kovin nätisti. Sitten Mark ja Tunturi lähtivät riisumaan kisavarusteita, syömään kunnon ateriat, lepäilemään ja odottamaan tuloksia.

Rickonin rata

 Oli taas pilvinen ja hiukan sateinen päivä. Rickon ja Rap valmistautuivat kilpailuun. Näytti taas pahalta, siltä että heidän vuorollaan sataisi taas. Mikä tuuri! Ainakin Rickon sai pitää punaisen takkinsa. Verryttely meni ihan hyvin, Rap ei aluksi pitänyt jalkavarusteistaan, mutta lopulta se kyllä hyväksyi ne. Mutta ei enää ikinä terveisin Rap. Radalle päästessään ratsukko huomasi, että joo vähän tihkuttaa mutta sade ei tällä kertaa osunut kohdalle, onneksi. Rata meni yllättävän hyvin, vaikka huomio saattoi välillä harhailla kauniisiin maisemiin, ratsukko jää innolla odottamaan tuloksia.

Aaronin rata

 Aaron ja Wille ovat urakalla nauttineet Japanin lämmöstä, siellä missä sitä oli. Kisapaikalla oli viileämpää, kuin kartanolla, melkein kylmä, mutta miehen kasvoilla näkyy silti kartanolla saatu aurinko. Kisapaikka on Aaronin mielestä kaunis. Kisa aamuna nuo katselivat auringon nousua varhain ja valmistelivat itsensä kohti kisaa. Itse suoritus illemmalla meni kovin hienosti ratsukon osalta. Tai siltä se tuntui. Pitää odottaa tuloksia, että tietää varmaksi. Radan jälkeen ratsukko kävi vielä salaa ihailemassa yhden tynnyrin koristuksia. Siinä on kaunis koriste bonsai ja Berttiinakin pääsi mukaan!

Markin jälkifiilikset: 

"Nyt ei mennyt kyllä kovin vahvasti, mutta ei sille voi nyt mitään. Toinen sija, eihän se hopea häpeäkään ole joo. Sanoisin, että suunta olisi vain ylöspäin, mutta ei se kyllä ole. Voihan tästä kovasti mennä alaskin päin!😂 Toivottavasti ei kuitenkaan mene ainakaan alaspäin. Me ollaan saavuttu aikaa sitten jo Brasiliaan, mutta ei olla ehditty päivitellä. On ollut kiireistä. Brasiliassa on nättiä, oikeasti. Ei olla Brasiliassa ennen käytykään, ja kyllä yllätti! Emme tiedä miltä kisapaikalla näyttää, koska majoituimme lähelle paikkaa, jossa on maastoreittejä sademetsässä! 👀. Se on nätti ja siellä on erittäin kaunis vesiputous. Treenauspaikkoja on heikosti, mutta me pärjätään. Tunturi on saanut jonkin verran levätä, sen se on ansainnut. Kisaaminen on todella raskasta, ei enää ikinä näin nopean tahdin osakilpailuja meille. Todella stressaavaa niin ratsastajalle kuin ratsullekin. Kyllä sitten kun tämä on ohi ja päästään kotiin, Tunturi saa ISON loman! Hevoselle suurin stressin aihe on varmaankin enemmän se kun vaihdetaan paikkaa kokoajan. Mutta kyllä se siitä, enää muutama osakilpailu ja sitten lomalle! -Mark"

"Japanin osakilpailu meni tosiaan ihan okei, mutta olisi se paremminkin voinut mennä. Täällä Brasiliassa paikassa, jossa majoitumme on hyvät maastoesteradat, joita todellakin käymme käyttämässä Rapin kanssa! Rap on rapsutukset ja levon ansainnut, mutta kohta taas jatkuu treenailu. Ensiviikolla olisi Brasilian osakilpailu, aika menee hurjan nopeasti! Täällä on muuten lähellä myös mukavia maastopolkuja ja todella komea vesiputous! Olemme nähneet siellä muutaman papukaijankin! Tämä on yksi parhaita majoituspaikkoja tähän asti! Mitäköhän lienee maastopolut tuoda tullessaan. - Rickon"

  Japanin osakilpailussa nähtiin kilpailupaikalla myös erikoisia asioita, kuten kesken kaiken joidenkin ratojen arvosteluperusteet muuttuivat, sekä esteratsukoiden välillä oli paljon kränää. Oudointa oli se, että kilpailijat laitettiin laskemaan omia pisteitään suoritusten jälkeen! Noh, ehkä järjestäjillä oli kiirettä.. Outoa silti. Matka vie kuitenkin seuraavaksi kohti Brasiliaa, tapahtuukohan sielläkin outoja?

Neljäs osakilpailu

 Mark ratsasteli vesiputoukselle illalla. Kauan hän ei ehdi ihailla maisemaa, kun pitäisi ehtiä majoitukselle ennen pimeän tuloa. Sademetsässä ei kuitenkaan taida olla ihan turvallisinta pimeällä!

 Palatessaan Mark huomasi pimeän tulevan nopeampaa, kun hän oletti. Hän ei nähnyt enää eteensä, joten oli pysähdyttävä ja tultava alas selästä. Mark kokeili soittaa Rickonille, mutta kenttä on huono. Toivottavasti he pääsisivät takaisin vielä yön aikana! Toivottavasti Sademetsän näissä osissa ei asu kauheasti petoja. Tunturi vaikuttaa melko rauhalliselta ja se rauhoittaa myös Markia jonkin verran. 

 Toivottavasti joku nyt huomaisi ja tulisi etsimään heitä. Vielä on melko hiljaista. Mark alkoi jo vähän panikoida, kunnes hän kuuli kauempaa auton hurinaa. Hän otti Tunturin kaulanarusta kiinni ja lähti taluttamaan kohti äänen suuntaa. Pian he löysivät itsensä pieneltä, mutta auton mentävältä polulta, jossa kasvit veivät ehkä puolet tilasta. Pian auton valot tulivat näkyviin ja sitten itse autokin. Kuskina siellä oli heidän majoittajansa ja Rickon nousi auton ikkunasta heiluttamaan ja huutamaan Markille, että he löysivät heidät. Auto pysähtyi kohdalle ja Mark meni autoon istumaan ja sai mieheltään hupparin lämmikkeeksi. Markin omat vaatteet olivat jo hiukan kosteat sademetsässä haahuilusta ja kylmähän niillä tuli. Rickon hyppäsi Tunturin selkään ja auto lähti peruuttamaan pois metsiköstä ja Rickon ja Tunturi tulivat perässä. Majatalolla Mark pääsee suoraa vaihtamaan vaatteensa ja lämmittelemään, kun Rickon hoitaa ratsun tuon puolesta ja katsoo, ettei sille ole sattunut mitään. Eikä onneksi ollutkaan! Sitten kaikki menivät nukkumaan ja huomenna Tunturi ja Mark pitäväisivät varmasti lepopäivän. Sen he olivat todellakin nyt ansainneet. Mikä seikkailu! Muutkin osaavat olla varmasti varovaisempia sademetsässä tämän jälkeen.

Eräänä aamuna

 

 Aamusta Aaron meinasi juoksuttaa Willen. Se oli tarpeen sillä Willellä oli kovasti energiaa. Ensin se juoksenteli Aaronin ympärillä minkä kerkesi. Se meinasi jopa kompastua omiin jalkoihinsa, hassu! Onneksi ei käynyt kuinkaan. Kun se rauhoittui, se jo totteli Aaronin pyyntöjä. Eikä enää kompuroinut omiin jalkoihinsa. Myöhemmin Aaron hyppäsi tuon selkään ja nuo lähtivät metsiin seikkailemaan. Valoisaan aikaan siellä ei ole vaarallista, kunhan pysyy polulla!

Rap Brasilian laitumilla.

Markin höpötyksiä: 

"Vanha kuva Japanista. Sielläkin oli ajoittain lämpimiä päiviä, mutta paljon viileämpää, kuin täällä Brasiliassa. Onneksi Japanin kisapäivänä oli viileää, koska oli pilvistä. Välillä vähän satoikin. Brasilian kisapäivälle on luvattu aika lämmintä. Hurjat 32 astetta lämmintä! Ei kuulosta miellyttävältä. Varsinkaan näin kouluratsastajalle, jolla on ihana, paksu ja pitkähihainen koulutakki. Koitan etsiskellä tässä ennen kisoja jotain vuokrattavaa takkia, joka olisi ohuempi. Värillä ei väliä, kunhan se on ohuempi ja hengittävämpi kuin nykyinen kisatakkini! Veikkaan, että pitää ehkä myös Kentuckyssa ja Kroatiassa käydä vuokraamassa takit mutta vielä ei voi tietää, jos vaikka sattuisi kisapäiville viileämmät päivät! Alkaa jännittää jo, Kentuckyssa on maastoesteiden ja westernin finaali, eli minä kisaan yksin Kroatiassa enää! Rickon ja Aaron kyllä tulevat mukaan Kroatiaan, mutta jännittää silti kovasti. Tänään tämä jännitys iski kunnolla, Rickon on stressannut alusta asti ja Aaronia ei näytä kauheasti jännittäminen kiinnostavan. Ehkä häntäkin jännittää sitten finaalissa! Tai sitten hän ei vain jännitä. En tiedä. Täällä Brasiliassa on vaikea treenata, kun on niin hirvittävän kuuma, mutta yritetään kovasti. -Mark"

Brasiliassa pitää olla varovainen!

Rickon lähti aamusta treenaamaan läheiselle maastoesteradalle. Aamusta, koska silloin olisi viileämpää, vaikka aamullakin saattaa olla ihan kiitettävästi lämpöasteita. Rickon ja Rap aloittivat radan. He hyppäsivät esteen toisensa jälkeen ja Rickon välillä silmäili radan ympärillä olevia maisemia. Pian he sukelsivat viileämpään metsään. Metsässä on vähemmän esteitä vaikeamman maaston takia. Metsän jälkeen radan vierustaa reunustaa paksu pusikko. Rickon ei tiedä miksi ja alkaa kurkkia pusikon taakse, kun näkee pusikon lopun lähestyvän.

 Kun Rickon näki kauempana kummallisen autiotalon, oli radan ratsastaminen ihan unohtunut. Mies pysäytti ratsunsa ja jäi katselemaan taloa. Sen pinta oli harmaantunut ja seinässä oli iso reikä. Kummallista, mies ajatteli. Viekö uteliaisuus voiton? Pitäisikö jatkaa rataa, vai käydä tutkimassa taloa? Uteliaisuus vei kuitenkin voiton. Rickon kääntää Rapin kohti taloa, ratsastaa lähemmäs ja tulee alas. Mies ottaa ohjat ponin kaulalta ja lähtee taluttamaan sitä kohti taloa. Miksiköhän talo oli hylätty? Mies mietti itsekseen. Talon takana oli synkkä ja tiheä viidakko. Voisikohan sillä olla osansa asiaan? Talosta kuuluu narahdus. Rap pysähtyy ja kieltäytyy liikkumasta eteenpäin. Se ennemminkin haluaisi vetää Rickonin pois talon luota. Rickon laitta ohjat ponin kaulalle ja luottaa siihen, ettei tuo lähde karkuun ilman häntä.

Rickon astuu varovaisesti talon sisälle ja ylempää kuuluu taas narahdus. "Kummitteleekohan talossa?" Mies ajattelee itsekseen. Nyt hän on kokonaan talon sisällä, siellä on pimeää. Suuri aukko seinässä valaisee vain osan rakennuksen sisäosasta. Mies katselee pölyisiä pintoja ja painaa talon yksityiskohtia mieleensä. Kauniita tiikistä tehtyjä yksityiskohtaisia huonekaluja. Niiden pinta oli pysynyt kauniina ja hyvänä. Yksityiskohdat olivat keränneet pölyä kuten kaikki muukin. Rickon vei sormeaan kaapin kaiverruksilla ja käänsi katseensa sohvaan. Sohva oli revitty rikki ja sohvapöydältä löytyi vielä vanhoja sanomalehtiä. Kaikki oli jätetty juuri niin kuin joku olisi eräänä päivänä lähtenyt töihin palaamatta enää koskaan.

 Kuuluu narahdus ja pelko hiipii hitaasti miehen selkärankaa pitkin. Taas narahdus, mutta nyt myös askeleiden ääntä. Todella kummallista! Hän katselee ympärilleen ja yrittää selvittää mistä ääni tuli. Miehen katseen osuessa portaikkoon on hän varma, että ääni tulee yläkerrasta. Rickon kääntää katseensa lehteen ja kääntelee sivuja. Miehen huomio kiinnittyy aukeamaan jossa on kuva palavasta isosta rakennuksesta. Hänen uteliaisuutensa herää ja hän haluaisi lukea lehteä mutta valitettavasti mies ei osaa Portugalia. Kun mies pääsee etusivulle niin hän tarkistaa lehden julkaisupäivän. 1987.06.20. Mitäköhän silloin mahtoi tapahtua ja miksi talo hylättiin?

  Seuraava narahdus kuuluu rappusten yläpäästä. Mies suurin piirtein hyppää sivulle säikähtäessään ääntä. Rickonia pelotti joten hän antoi itselleen tekosyyn poistua talosta. Hänen pitäisi muutenkin olla treenamassa. Sitten mies näki sen: tumman siluetin portaissa ja kiiluvat silmät. Rickon koitti katsella varovasti hahmon suuntaan, muttei nähnyt paljoa. Yhtäkkiä se loikkasi parilla loikalla melkein miehen eteen. Mikä se on!? Kummitus?? Mies säikähtää ja juoksee äkkiä ulos talosta. Sitten hän jää katselemaan talon sisälle. Tumma otus alkaa lähestyä valoisaa aluetta. Mikä se on? Valoisalla alueella olento paljastuu isoksi kissapedoksi! Rickon säikähtää ja kiirehtii poninsa luokse ja peto seuraa. Mies hyppää Rapin selkään todella nopeasti ja ihmeellisellä tavalla. He ovat harjoitelleet sitä joskus jousiammuntaesityksiä varten. Rap lähtee heti juoksemaan niin lujaa kuin jaloistaan pääsee ja peto lähtee takaa-ajoon. Ratsukko lähtee takaisin maastoesteradalle, siellä pedon olisi vaikeampi saavuttaa heitä.

Kun ratsukko on päässyt radan loppuun, uskaltaa mies vihdoin katsoa taakseen. Peto ei seurannut näin pitkälle. Ehkä se jätti heidät rauhaan jo talon pihan jälkeen. Sitä ei voi tietää, mutta kuka rehellisesti sanottuna edes haluaisi tietää. Se oli kamalaa.

Muta

"Minua odotti suorastaan iloinen yllätys tarhalla ja vieläpä kisapäivänä. Niin juuri kisapäivänä. Tämä ei voinut tapahtua tietenkään milloinkaan muulloin kuin juuri tänään. Rickon on ollut koko päivän hieman hankala ja stressaantunut kisoista. Tunturi oli päättänyt tarhassa tarvitsevansa pientä viilennystä. Olihan kuitenkin ainakin +30 astetta. Mutta ori olisi silti voinut tyytyä varjossa seisoskeluun niin kuin muutkin hevoset. MUTTA EI. Se ei todellakaan ollut tyytynyt sellaiseen. Normaalisti minua tuli valkoinen ori portille vastaan. Tänään minua onkin portilla vastassa ruskea hevonen. Kuten jo jotkut tarkat saattavatkin huomata, minullahan on valkoinen ratsu. Niin niinhän minulla on se on vain tänään ajatellut viilentää itsensä oikein kunnon mutakylvyllä. Tämähän onkin mukava tapa aloittaa kisapäivä. Aion todellakin pitää hauskaa kun etsin valkoisen uljaan ratsuni tämän muta kasan alta. Minun pitäisi ehtiä tehdä muutakin kuin puunata hevosta. Onhan kuitenkin kisapäivä... Katson uuden värityksen löytänyttä Suomenhevosta. Ori katsoo minua korvat höröllä takaisin ja hörähtää. En voi muuta kuin hymyillä hevoselle. Höpsö eläin.-Mark"

Kisapaikka fiilikset

"Valmiita kisaamaan? Todellakin! Piti ottaa vielä poseerauskuva. Aifric halusi mukaan kuvaan, häntä ei olekaan täällä instagramin puolella taas hetkeen näkynyt, mutta fyysisesti hän on ollut kokoajan mukana auttamassa! Nähtiin aamulla myös kisatovereitakin. En ehtinyt moikata kuvaushetkellä, mutta ehkä myöhemmin. Max on tosi hyvä tässä, ja hän ja hänen ratsunsa yhteistyö toimii todella hyvin! Heistä on myös hyvää vastusta, mutta eihän oteta henkilökohtaisesti? Voisimme käydä joskus vaikka ratsastamassa yhdessä muuten vain? Mutta ei siitä enempää, pitää mennä tekemään alkulämmittelyjä, niin hevoselle kuin ihmiselle! Ei kisaradalle voi juosta ihan noin vain tekemättä verryttelyä, eihän? Toivottavasti tänäänkin rata menee hyvin! Toivotan myös onnea muillekin kisaajille. Onnea teille kaikille! -Aaron"

Kilpailupäivä!

 Kilpailupäivä jännitti kaikkia enemmän tai vähän. Ensimmäisenä olisi maastoesteet, jonka jälkeen kouluratsastus ja sitten vielä lännenratsastus. Toki jossain välissä olisi myös esteratsastus, mutta sillä ei ole Blacklaken ratsukoille paljoa väliä muun kuin tauon kannalta. Kilpailupaikalla on toki melko erikoinen tunnelma. Tuntuu, kuin osa kilpailijoista puuttuisi, mutta sitä enemmän tuntuu, että kilpailuiden järjestäjistä ja talkoolaisista puuttuisi puolet! Mutta ei siitä sen enempää, kilpailijoilla on nimittäin muitakin ongelmia...

Rickonin näkökulma:

 "Kulta se on ihan hyvä" Mark sanoo hymyillen lempeästi ja taputtaa minua olalle. Se ei ole hyvä. Se ei ole todellakaan hyvä! Mitä tahansa muuta, mutta ei vihreää. Mitä väärää olin tehnyt, että elämä kohtelee minua näin julmasti? Käännän epätoivoisen katseeni mieheeni. "Mutta se on vihreä..." Sanon kuulostaen pikkulapselta,  jonka lautaselle on isketty kasa vihanneksia. Mutristan vielä huuleni. "Höpö, mä rakastan sua, vaikka sulla olisikin vihreä paita päällä", nuorempi naurahtaa ja kietoo kätensä ympärilleni saaden minut hymyilemään, kuin typerä ja sydämeni lyömään nopeampaa. Hitto, että rakastan häntä. "Sitä paitsi näytät hyvältä se päällä", tuo vielä lisää hymyillen uskomatonta hymyään. "Kiitos", kuiskaan hymyillen hennosti ja kiedon käteni aviomieheni ympärille. "Mä rakastan sua. Mä meen ja teen Rapin kanssa parhaimman ja nopeimman radan ikinä tässä hiton ruman värisessä paidassa", julistan. "Nyt on oikea asenne, mutta sua kyllä paremmin pukee muut värit." Mark kikattaa hymyillen ja päästää minusta irti. Naurahdan hymyillen vaaleahiuksiselle miehelle. "Mun rata on pian, pakko mennä", pussaan vielä miestä poskelle ja lähden taluttamaan hevosta lähdön luokse.

 Jo verryttelyssä meno oli ollut aika tahmeaa, mutta nyt radalla se korostui vain enemmän. Tuntuu kuin minä ja Rap olisimme aivan eri sivuilla -tai pitemminkin eri kirjoissa- tai ehkä tämä kaikki vaan johtuu tästä typerästä vihreästä paidasta. Todennäköisemmin kyllä kuumuudesta. Jokainen hyppy on laiska ja tuntuu, että pääsemme juuri ja juuri ylitse esteistä. Rap tuntuu hitaasti reagoivan ohjeisiin, mutta toisaalta en voi syyttää sitä -itsehän annan epäselviä ohjeita. Tuntuu kuin olisimme kummatkin pihalla kuin postilaatikko. Tekisi niin kovasti mieli vain luovuttaa ja palata mieheni luokse. Pudistan päätäni. Stressaan todellakin liikaa. En voi luovuttaa nyt. Korjaan hieman istuntaani ja pyydän hevosta enemmän eteenpäin. Pistän kaiken keskittymiseni suoritukseen. Ei tästä ehkä nopeinta aikaa ja parasta rataa tule, mutta ainakin päästään maaliin ja se riittää. Rap selvästi herää elementtiinsä ja antaa kaikkensa. Se painaa niin nopeaa, kuin tässä maastossa pystyy ja hidastaa tottuneesti esteelle. Se löytää matkaa taittavan askeleensa. Se löytää siivet selkäänsä ja lentää helposti esteiden yli. Rap antaa kaikkensa ja niin annan myös minä.

 Kiidämme Rapin kanssa maastoeste rataa läpi. Hidastan vähän vauhtia saapuessamme vesiesteelle. On todella kuuma joten vesieste on hyvä tähän väliin. +30 astetta on vähän liikaa meille ja olemme nyt jo aika väsyneitä. Onneksi kuitenkin vesieste viilentää mukavasti menoa. Pidätän vähän ja lasken askeleet seuraavalle esteelle. Yksi, kaksi, kolme ja hyppy. Tulemme pehmeästi esteeltä alas ja pyydän hevosta eteenpäin. Etsin katseellani seuraavan esteen. Saimme vähän lisäpuhtia vesiesteestä ja kiidämme kohti seuraavaa estettä. Pian pääsen eroon tästä kamalasta vihreästä paidasta sekä kuumuudessa kisaamisesta. Onneksi en kisaa muissa luokissa. Yksi, kaksi ja kolme. Seuraavakin este ylittyy helposti ja haen heti seuraavaa estettä katseellani.

 Olemme Rapin kanssa radan loppu suoralla. Enää muutama este, ja sitten rata on ohi! Sitten vihreä paitakin on ohi! Rap on jo vähän väsynyt, silti se jaksaa hypätä. Minäkin olen väsynyt. Kuumuus väsyttää. Minulla on jano ja niin varmaan on Rapillakin, mutta nyt on jaksettava. Näen toiseksi viimeisen esteen, sen vieressä kasvaa mansikoita, joten siitäkin on tehty mansikka este! Se on huvittava, minua vähän naurattaa. Kun Rap lähtee hyppäämään mansikka estettä, huomaan että päänkorkeudelleni osuu puun oksa. Hypätessä väistän sen juuri ja juuri ja kun laskeudumme esteeltä, huokaisen hiukan helpotuksesta. Ei tullut oksaa naamaan. Onneksi! Nyt enää vähän matkaa maaliin, enää viimeinen este ja viimeinen pätkä maaliin, kohta tämä on ohi!

Alussa oli tahmeaa, mutta siitä selvittiin!

 Valkoinen ori katselee omistajaansa korvat höröllä. Se odottaa radalle pääsemistä. Hevonen aistii ihmisensä jännityksen ja jännittää itsekin rataa. Ori tahtoo onnistua, tahtoo ylpeät taputukset kaulalleen ihmiseltä. Suomenhevonen kurkottaa turpansa ihmisensä taskua kohti. Se hörähtää ja hamuaa turvallaan tuon taskua, jos sieltä löytyisikin jotain hyvää. Mies kääntyy orin puoleen ja rapsuttaa hevosta otsasta, paksun valkoisen harjan alta. Hän ottaa taskustaan namin antaen sen hevoselle. Ori pistelee namin iloisena poskeensa. Hevonen nostaa taas päänsä. Se katselee ympärilleen ja tökkii välillä ihmistä turvallaan merkiksi halusta mennä. "Tunturi, me mennään kyllä kohta, malta vielä." Mies sanoo huvittuneena, mutta hevonen silti aistii surua tuon äänestä. Ori kääntää katseensa radalle päin ja tuijottaa korvat höröllä radalla menevää ratsukkoa. Sekin tahtoo.

Markin näkökulma:

 Se riita oli syntynyt pelkästään siitä missä söisimme kisojen jälkeen. Kumpikaan meistä ei ollut tiennyt missä syödä ja molemmat halusivat että toinen päättää. Minä päätin viimeksi joten eikö se ole Rickonin vuoro päättää? Haluan syödä sitä mitä mieheni haluaa. "Vaihto..." Mumisen hiljaa ääneen ja käyn mielessäni vielä rataa läpi. Rickonia ei näy missään ja minulla pelottaa että hän ei tule ollenkaan katsomaan suoritustani. Ruskeat aidat kentän ympärillä häiritsevät minua. Mikseivät ne ole valkoiset? Miksi niiden pitää olla... Niin ruskeat? Pudistan päätäni että saan jännityksestä johtuvat oudot ajatukset pois. Tajuan suupielieni roikkuvan varmaan maassa asti. Olen varmasti säälittävä ilmestys kentän laidalla. Mutta toisaalta olen surullinen ihan syystäkin. Okei, minun täytyy keskittyä nyt. En saisi nyt miettiä mieheni ja minun riitaa. Tämä on minun ja Tunturin hetki. Nostan teko hymyn kasvoilleni ja nätisti pyydän ratsuni liikkeelle. Pienillä avuilla pyydän Tunturin raviin ja ravaan kentälle jännityksen kuohuessa sisälläni, perhosten lennellessä vatsassani. Pysähdymme keskelle kenttää ja suoritan alku tervehdyksen. Hymyilen. Tämä on meidän hetki.

Tämä on meidän hetki. Niin meidän hetki. Minun ja Tunturin. Tämä on tärkeä kilpailu, mutta silti ajatukseni vähän väliä poukkoilevat aiemmin käytyyn riitaan. Minua muutenkin jännittää aivan hitosti. Kokoan vielä hieman ja hidastan vähän ravia, joka on huomaamattani alkanut kiihtyä. Meillä ei ole kiire minnekään. Alan pikkuhiljaa valmistella Tunturia lävistäjällä tapahtuvaan lisäykseen ja pidän parhaani mukaan hymyä yllä. Olen tyytyväinen miten hyvin hevonen ottaa kaikki avut vastaan. Annan hieman enemmän ohjaa hevoselle ja rentoutan istuntaani. Sieltä se sitten tulee, paras lisäys koskaan. Hevonen liikkuu joustavasti ja ilmavasti eteenpäin. Sen korkeat ja pitkät askeleet eivät varmasti jättäneet tuomareiden arvosteluihin tilaa muulle kuin hyvälle palautteelle.

Rickonin näkökulma:

 Markin ja Tunturin tehdessä upean ravilisäyksen olin ilmoittanut vieressä seisovalle pariskunnalle ratsastajan olevan mieheni. Vaaleahiuksisen rata oli mennyt todella hyvin tähän mennessä ja olen ylpeä hänestä. Katselen kuinka parivaljakko tulee keskihalkaisijalle ja koottu laukka pitenee tempoaan muuttamatta keskilaukaksi. Pehmeä ja matkaa voittava askel. Henkäisen, kaunista. Mark kokoaa taas laukan. Hyvillä avuilla mies saa hevosen kääntymään sen takaosan ympäri. Tahti säilyy samana ja askel pysyy edelleen pehmeänä. Laukkapiruetista tulee lopulta hieman soikea, mutta tuskin se paljoa haittaa. Toivottavasti se jäi vain tuomareilta näkemättä. Tunturin seuraavat pari askelta on koottuja ja pehmeitä ennen kuin Mark ajaa sitä hieman eteenpäin, takaisin keskilaukkaan. Tempo hieman nopeutuu ja parivaljakko tulee varmasti saamaan siitä hieman palautetta, tuomareilta ja varmasti myös minulta. Minua harmittaa. Näen selvästi miten vaaleahiuksista vaivaa aiemmin käymämme riita. Selvästi miehellä menee kuitenkin paremmin kuin yleensä, vaikkei hymy tuolla olekaan aito. Minä sen sijaan en voi kuin hymyillä mieheni suoritukselle, vaikka kadunkin aiempaa riitaa. Tämä on Markin ja Tunturin hetki.

Takaisin Markin näkökulmaan:

 Lasken mielessäni vaihtoja ja yritän saada mahdollisimman pienillä avuilla ne hieman ilmavammiksi. Vaihdot ovat pehmeitä ja kevyitä askelten pysyessä koko ajan samassa tempossa. Tunturi kuuntelee tarkasti apuja ja tekee parhaansa. Pitää liikkeen suorana ja rauhallisena. Tunnen ylpeyttä upeaa oria kohtaan, joka taas kerran on upeasti osoittanut taitonsa. Meitä molempia on pikkuhiljaa alkanut painamaan kuumuus ja se on alkanut vaikuttaa hieman molempien suorituskykyyn ja keskittymiseen. Hikipisarat kimmeltävät otsallani ja lämpöasteitakin löytyy varmasti yli 30. Näin kuumana päivänä kisaaminen on kaikin puolin raskasta. Perhoset mahassani ja kuumuus tuntuvat huonolta yhdistelmältä. Tunturista tuntuu varmasti yhtä pahalta. Keskitän ajatukseni takaisin vaihtojen jälkeen tulleeseen vastalaukkaan ja siihen että vastalaukka on sujuvaa ja tasapainoista.

 Rataohjelman viimeiset väistöt vielä ja sitten olisi enää loppu tervehdys. Rata on ollut todella hyvä. Itseasiassa olen hieman yllättynyt kuinka hyvin se meni riidasta huolimatta. Riita on kyllä koko radan ajan ollut hieman mielessä ja jos olen meinannut sen unohtaa niin se on pompannut kyllä heti takaisin mieleeni. Ensimmäistä kertaa ratsastus ei nollannut päätäni, mutta se saattoi johtua jännityksestä. Tunteeni ovat ristiriitaisia. Kisa suoritukseni on hyvä ja olen iloinen siitä, mutta minua harmittaa se ettei Rickon ole katsomassa tai ei häntä ainakaan näy missään. Tietenkin minua myös harmittaa se riita ja nuo ruskeat aidat... Olenkohan saanut auringon pistoksen? Pudistan päätäni ja karkotan kummalliset ajatukseni. Minun täytyy keskittyä rataan. En tahdo mokata loppu metreillä varsinkaan näin hyvää rataa. Pyydän Tunturilta hieman kootumpaa ravia. Meitä molempia väsyttää, mutta teemme kummatkin parhaamme ettei sitä huomattaisi. Rata on oikeasti hyvä. Tai no senhän määrittävät sitten tuomarit. Toivottavasti rata on näyttänyt yhtä hyvältä ulospäin kuin se on tuntunut. Tämä on vielä meidän hetki.

 Pidän yllä koottua ravia ja kaarran keskihalkaisijalle. Ravi ei ehkä ole enää aivan niin lennokasta kuin aluksi, sillä kuumuus oli alkanut vaikuttaa suoritukseen. Kuumuudesta ja loppu radan väsymyksestä huolimatta tiedän ravin olevan edelleen upeaa. Enää muutama metri ja rata olisi ohitse. Vihdoin. Vaikka rata oli todella hyvä ja minulla oli syytä iloita siitä niin mieltäni painoi aiemmin mieheni kanssa käymä riita. Pysäytän hevosen keskelle kenttää. Päästän toisen käteni ohjasta ja teen lopputervehdyksen. Se on ohi. Minun ja Tunturin hetki on ohitse. Olen todella ylpeä orista. Se onkin ansainnut kunnon taputukset kaulalle ja lämpimät halit ja kiitokset hyvästä suorituksesta. "Hyvä poika" kuiskaan ja taputan oria kaulalle lähtiessäni ohjaamaan sitä radalta pois. Hevonen löntystelee rennoin askelin radalta. Tässä vaiheessa hymy kohoaa huulilleni. Olen ylpeä meistä. Taputan oria ylpeänä kaulalle. Rata oli todella hyvä. Toivottavasti se oli yhtä hyvä tuomareidenkin mielestä. Hymy katoaa huuliltani muistaessani mieheni jota ei näkynyt kentän reunalla. Harmittaa ettei Rickon ollut katsomassa... Hän taisi todellakin suuttua aiemmin. Rapsutan vielä oria kaulasta. "Hienosti meni" sanon hymyillen hennosti ja mietin samalla pitäisikö minun olla miehelleni vihainen vai ei. Riita oli kuitenkin aivan turha joten sen ei pitäisi olla syy olla tulematta katsomaan ja kannustamaan minua ja Tunturia. Missäköhän Rickon edes on?

 Mies päästää toisen jalustimen jalastaan ja jumppaa itsensä hevosen selästä alas. Mies on ylpeä hevosesta, he tekivät loistavaa yhteistyötä kaikesta huolimatta. Rata oli muutenkin loistava, mutta silti nuoren miehen mieltä kaihertaa paha olo. Mark ottaa ohjat hevosen kaulalta ja purskahtaa itkuun. Missä hänen miehensä on? Miksei hänen miehensä ollut katsomassa rataa? Miksei hänen miehensä ollut portilla halaamassa ja onnittelemassa häntä kun hän saapui radalta? Mies purskahtaa itkuun ja ori hänen vierellään katsoo hämmentyneenä. Hevonen oli varma, että oli toiminut radalla hyvin. Se oli ollut normaalia tarkempi ja kuuliaisempi. Se oli halunnut miellyttää ratsastajaansa kun aisti tuon pahan olon. Miksei se ollut auttanut? Ja olihan Mark kehunut ja taputtanut sitä suorituksen jälkeen. Joten mikä oli vikana? Tunturi tökkää ihmistään turvalla ja hörisee. Ori hamuaa turvallaan miehen kasvoja ja yrittää tehdä kaikkensa, jotta ihmiselle tulisi parempi mieli. Se hörisee ja pökkii turvalla miehen päätä. Mark silittää oria turvasta ja hymyilee haikeasti "Kiitos" hän kuiskaa hevoselle. Tunturi laskee päänsä miehen hartialle ja hörähtää vielä.

 Avaan takin nappeja itkuisena ja talutan Tunturia kohti verryttely aluetta. Typerä mies. Typerä minä kun otan näin vahvasti itseeni siitä ettei hän ollut katsomassa minun ja Tunturin hetkeä. Hän ei ollut katsomassa kun tanssahtelin kentällä Tunturin kanssa. Hän ei ollut edes minua vastassa radan jälkeen. Kaivan takin taskusta pari namia ja tarjoan valkoiselle orille palkkioksi. Taputan orin kaulaa ja alan käydä mielessäni läpi rataa. Pikkuhiljaa minusta alkoikin jo tuntua siltä ettei rata ollutkaan niin hyvä. Pysähdyn verryttely alueen viereen ja käännän katseeni korvat höröllä seisovaan hevoseen. Se hörähtää ja tökkää minua pehmeällä turvallaan poskeeni. Rapsutan oria otsasta otsaharjan alta ja hymyilen. "Okei oli se rata hyvä. Olit hieno tänään" sanon hymyillen ja rapsutan. Valkoinen suomenhevonen hörähtää vastaukseksi. Höpö eläin.

 Höpö eläin. Se hörähti taas ja sai minut hieman paremmalle mielelle. Aloin käymään katseellani ihmisiä läpi. Olen luuseri kun itken täällä yksin. Tai no enhän minä ole yksin minullahan on Tunturi. Kyyneleet kohoavat silmiini nähdessäni tutut kasvot. Rickon ryntää luokseni ja halaa minua. "Missä sä olit?" Kysyn haikeana ja nojaan mieheen. "Katsomassa sun rataa ja kun pääsin porteille sun suorituksen jälkeen olit ehtinyt jo karata" mies sanoo ja minusta tuntuu pahalta, että ajattelin ettei hän tulisi katsomaan rataani. Kiedon käteni miehen ympärille. "Te menitte upeasti." Mies henkäisee muistellessaan rataani. "Mä ajattelin että olit niin vihainen ettet halua tulla katsomaan ja että kostat siitä aiemmasta riidasta", sanon surullisena. "Rakas, Se riita oli mun vika mä suutuin ihan turhasta ilman mitään syytä. Ja tietenkin tulin katsomaan sun suorituksen. Mä en ikinä jättäis sun rataa välistä." Mies sanoo ja silittää selkääni. Hän katsoo minua hymyillen haikeasti. Tunturi muistuttaa olemassa olostaan ja ilmoittaa meidän olevan liian lähellä toisiamme. Se tunkee päänsä minun ja Rickonin väliin ja naurahdamme molemmat. Rickon kurkkaa hevosen pään takaa hymyillen. "Eli annantko mulle anteeksi typerän käytökseni?" Tuo kysyy ja nyökkään hymyilen vastaukseksi. "Te menitte upeasti Tunturin kanssa. Mä olen ylpeä teistä. Jopa ilmoitin mun vieressä seisovalle pariskunnalle, että olet mun mies" tummatukkainen kertoo hymyillen ja saa hymyni levenemään. "En tosin tiedä ymmärsivätkö ne sillä ne taisivat puhua Portugalia" mies naurahtaa hieman nolona. "Höpö" sanon hymyillen.

 "Te sovitte hyvin Tunturin kanssa yhteen" Rickon sanoo hennosti hymyillen ja vilkaisee minua. Mies ottaa satulan hevosen selästä ja katson hymyillen. "Kiitos. Tunturi oli jotenkin normaalia paremmin kuulolla." Sanon ja avaan hevosen turpa hihnaa. "Teillä meni oikeasti tosi hyvin. Alussa meinasitte vähän kiirehtiä, mutta muuten piditte koko radan todella hyvän ja tasaisen tempon. Se oli todella kaunista katseltavaa, erityisesti teidän ravilisäys", mies kertoo hymyillen, kun laittaa satulan pois. "Se rata tuntu uskomattoman hyvältä, vaikka pieniä huolimattomuus virheitä tuli. Toivottavasti tuomarit pitivät radasta yhtä paljon kuin sinä", sanon hymyillen leveästi ja vilkaisen miestä, kun avaan suitsien leuka hihnan. "Ei se haittaa, vaikka saisit ihan surkeat prosentit, mutta tärkeintä on, että rata oli susta hyvä. Millään muulla ei oo väliä." Tummatukkainen sanoo hymyillen ja ottaa harjan. Mies tulee luokseni ja pussaa minua huulille. "Mä rakastan sua", tuo ilmoittaa hymyillen. "Mäkin rakastan sua", sanon hymyillen ja otan suitset hevosen päästä. Käännän katseeni hymyilevään aviomieheeni. "Nyt lopetat sen katselun ja autat mua harjaamaan tän hevosen", Sanon huvittuneena. "Hyvä on äiti", mies naurahtaa ja alkaa harjaamaan oria läpi. Naurahdan itsekin ja laitan suitset pois. Suomenhevonen hörähtää ja hamuaa turvallaan vuoron perään minun ja Rickonin taskuja namujen toivossa. Naurahdan hymyilen ja otan kamman. "Malta nyt saat kyllä pian palkkiosi", Sanon hymyillen ja alan harjata orin harjaa. "Tunturilla on varmasti kuuma. Pitäiskö meidän vaikka letittää sen harja?" Kysyn hymyilen ja vilkaisen miestäni jolta saan lämpimän hymyn ja nyökkäyksen vastaukseksi. Kun hevonen on harjattu alamme letittää orin harjaa ja käymään taas rataa läpi. Olen iloinen rata suorituksesta ja siitä että saimme sovittua. Tietenkin olen myös iloinen että päätimme yhdessä missä aiomme syödä. "Se teidän laukkapiruetti oli soikea", mies vierelläni ilmoittaa naurahtaen. Käännän katseeni mieheeni ja hymyilen huvittuneena. "Se oli juuri täydellinen ja sitä paitsi mitä hauskaa siinä on jos se olisi ollut soikea?" Kysyn huvittuneena ja mies naurahtaa minulle. Mies ei vastaa minulle mitään vaan virnistää, joten päädyn ottamaan kuminauhan ja ampumaan sillä miestä naamaan. Mies irvistää ja alan saman tien nauramaan tuon ilmeelle. Pian Rickonkin yhtyy nauruun. Mieheni ottaa kuminauhan ja ampuu sillä minua naamaan. Irvistän. Tunturi seuraa korvat höröllä tilannetta. "Sä ansaitsit sen", mies nauraa ja nauran tuon kanssa. Tämä oli kyllä loppujen lopuksi todella hyvä kisapäivä.

Tanssahdellen soikealle laukkapiruetille.

Aaronin näkökulma:

 Odotimme vuoroamme rauhassa. Tänään ennen meitä on vain yksi ratsukko. Kuulutus soi, ensimmäinen ratsukko on lähtenyt radalle. Ratsukko kiertää ensimmäisen tynnyrin, sitten toisen, kiitää kolmannelle. He kiertävät kolmannenkin tynnyrin tyylikkäästi. Sitten kuulutus ääni kertoo ratsukon päässeen maaliin. Hiljaisuus, aikaa tarkistetaan. Sitten kuulutus taas soi: "Seuraavana vuorossa Aaron West hevosellaan Wild boy!" Menen rauhassa lähtö alueelle. Merkki ääni kertoo, että saan aloittaa. Maiskautan Willelle merkiksi, että nyt mennään. Se lähtee juoksemaan niin kovaa kuin se pääsee. Se osaa tunnistaa eri maiskutus ääniä, eikä minun tarvitse käyttää painetta saadakseni sen juoksemaan nopeammin. Päätän heilauttaa hattuani yleisölle ennen kuin käännymme ensimmäiselle tynnyrille. Yleisöstä kuuluu taputusta ja vähän huvittunutta ja hilpeää naurua. Se olikin ajatukseni - naurattaa ihmisiä. Käännän istunnallani Willen tynnyrille, sitten toiselle ja vielä kolmannelle. Viimeisen tynnyrin jälkeen maiskautan taas ja Wille ymmärtää juosta kovempaa. Kun olemme ylittäneet aikaviivan, sanon kovaan ääneen "PRRR", samalla, kun käytän keskivartalo lihaksiani hiljentääkseni Willen vauhtia ja lopulta pysäyttääkseni sen. Se meni loistavasti! Hyppään alas ja vien Willen juomaan. Ei ole hyväksi pinkoa näin lujaa näin kuumalla. Otan itsekin suuren hörpyn juomapullosta.

Niin lujaa, kuin jaloistaan pääsee.

 Radat menivät hienosti jokaisen ratsukon kohdalla ongelmista huolimatta, mutta ei siinä kaikki. Nimittäin Rickonin ja Markin letitettyä valkean suomenhevosorin harja, tuotiin heille Markin arvostelupaperi, ja miehelle tokaistiin hänen nyt laskevan itse prosenttinsa arvostelupaperiin. Miesten ilmeet olivat äimistyneet, mutta Mark alkoi laskemaan prosentteja mukisematta. Mitä kummaa... Rickon kuuli myöhemmin myös huhuja, että pari maastoradan kilpailijaa laitettiin laskemaan virhepisteitä ja aikoja maastoesterataan ja Aaronkin vahvisti asiaa kertoessaan, että häntä oli pyydetty laittamaan lännenratsastajia oikeaan järjestykseen, mutta tämä oli kieltäytynyt. 

 Edelleen iso osa kilpailijoista puuttui ja kello oli jo melkein kymmenen illalla, eikä palkintojen jaoista ollut kuulunut mitään, suurin osa katsojista oli jo lähtenyt sekä viimeisetkin kilpailijat alkoivat jo pakata harmistuneina kamppeitaan. Monia harmitti, oli kurjaa, että ensin kilpailijat ensin laitettiin tekemään itse melkein kaikki tuomareiden hommat, ja sitten vielä siitä huolimatta tuomarit eivät vaivautuneet pitämään palkintojen jakoakaan. Myös seuraava osakilpailu oli hämärän peitossa, muun kuin kisapaikan osalta, joten päätettiin, että pidetään kriisipalaveri Blacklakelaisten kesken nukutun yön jälkeen.

 Aamulla kilpailunjärjestäjiltä oli tullut viesti kaikille kilpailijoille. Siinä kerrottiin, että seuraava osakilpailu pidettäisiin kyllä, mutta se viivästyisi. Viestissä ei kuitenkaan kerrottu, kuinka paljon osakilpailu viivästyisi ja nyt oli päätettävä, mennäänkö odotellessa kotiin, jossa leirit kaipailivat ohjaajia, vai mentäisiinkö kilpailupaikalle odottamaan. Loppujen lopuksi päätettiin, että mentäisiin kilpailupaikalle odottamaan ja osa voisi lähteä hetkeksi kotiin leirien pariin, jolloin loput jäisivät ja sitten toisinkin päin.

Tähän vielä kirjoittajan ilmoitus, että kiitokset tarinoiden kirjoittamisavusta kuuluu ystävälleni Eltsusille! Brasilian osakilpailusta tuli hänen ansiostaan paljon tekstiä!

"Viides osakilpailu" tai ennemminkin hämmennyksen aika

Alkulöpinöitä

 Matkalla kilpailupaikalle vierailtiin erilaisissa paikoissa ja myös Mark ja Tunturi kävivät toisinaan vaihteluksi hyppäämässä maastoesteitä. Kilpailijat myös kuulivat esteradalla sattuneesta kamalasta onnettomuudesta, jonka johdosta eräs kilpailija kyyditettiin sairaalaan. Se oli erittäin pelottava tapahtuma kuuleman mukaan, mutta onneksi ratsukko selvisi.

 Kilpailijat saivat myös uuden ilmoituksen järjestäjiltä, jossa kerrottiin siitä, ettei viimeistä osakilpailua ole, vaan kaikki saisivat finaalinsa 5. osakilpailussa, kuitenkaan vieläkään ei kerrottu, milloin tämä päivä olisi. Aaron kuitenkin kaivoi finaaliasunsa matkalaukusta ja esitteli sitä eräälle toimittajalle lehteen.

"Nyt kun on enemmän aikaa, on sitä ehtinyt treenailla enemmän, mutta myös levätä enemmän. Täällä on ollut kiva sää ja odotan innolla kilpailupäivää, vaikka se onkin edelleen vähän auki. Tunturilta on onneksi pian lähtenyt kaikki talvikarva, sillä mahtaa olla kuuma tällaisina lämpiminä päivinä kun se on tuollainen karvakasa😂! Itse pitää muistaa sitten aurinkorasva, ettei pala! Kisatakki ja teemaväri on muuten jo löydetty, siitä enemmän sitten kun kisapäivä lyödään lukkoon 😎. Olen katsonut videoita edellisestä osakilpailusta, jotta voisin löytää virheeni ja oppia niistä. Ja tosiaankin, se laukkapiruetti oli kyllä soikea! Niin kuin Rickon huomautti. Siellä tuli myös muita virheitä, mutta niille ei mahda mitään, kohti uutta kisaa vähän viisaampana kuin edellisessä kilpailussa! -Mark"

  Matkalla on käyty myös uittamassa hevosia, koska päivät ovat olleet lämpimiä. Käytiin sitä myös kipaisemassa Baffner Estatessa pienissä juhannuskilpailuissa! Myös Ava ja Jane saapuivat paikalle ja kilpailivat pari luokkaa. Rickon oli pukeutunut pukuluokassa juhannuskokoksi! Mark ja Tunturi vetivät kivan ja helpon koululuokan tähän väliin. Myös illalla osallistuttiin tansseihin. 

 Yllätys, osakilpailua ei koskaan järjestetty. Kilpailijat kuitenkin halusivat hyödyntää kilpailupaikkaa, joten he kävivät ottamassa valokuvia radalta ja muualta kilpailualueelta finaalivaatteissaan. Kyllä osa koko kilpailuiden kilpailijoista yrittivät saada järjestäjiä kiinni ja järjestämään viimeisen osakilpailun, mutta tuloksetta, he hävisivät, kuin pieru saharaan. Eipä sitä kai voi mitään...

Rickon istui laitumella puun juurella. Hän pohti Iso-Britannian osakilpailun tapahtumia. Lähinnä Chilaa ja tuntematonta miestä, joka hevosen Rickonille antoi. Tamma tuli rauhallisesti Rickonin luokse ja laski päänsä miehen tasolle. Se oli siinä Rickonin kanssa ja Rickon ihmetteli, miksi hänestä tuntui kun hevonen yrittäisi sanoa tuntevansa hänet. Hehän tapasivat pari kuukautta sitten. Rickon yritti hautautua jalkoihinsa mutta tamma pökkäisi iloisesti miestä turvallaan. Rickon katsoi sitä ja kaivoi Chilan mukana tulleen valokuvan. Varsakuva, siinä on joku mies Chilan vierellä ja valokuvan takana on hevosen perustiedot. "Tuo mies kuvassa oli varmaan se joka antoi hevosen minulle", Rickon ajatteli itsekseen. Tamma jatkoi tuttavallista menoaan ja laski ison päänsä Rickonin pään päälle. Rickon naurahti ja rapsutti tammaa mutta yhtäkkiä hänellä napsahti. "Isäni....?"

 Kun oli Aifricin vuoro jäädä Aaronin kanssa kilpailupaikalle, ei hän jäänyt vain ihmettelemään. Nainen kiersi muita paikallisia kisoja, joskus katselemassa, joskus siinä toivossa, että löytäisi järjestäjät. Kerran tapahtui jotain erilaista...

Mestaruuskilpailuiden ollessa tauolla, koko Blacklaken poppoon oli keksittävä jotain tekemistä ulkomailla. Aifric kierteli eri hevoskilpailuja. Eräänä päivänä Aifric katseli joidenkin kisojen nuorten luokkaa, jossa starttasi kimo kirjava puoliverinen. Se todellakin oli nuori. Aifric katseli ratsukkoa tarkkaan ja kritisoi mielessään ratsastajaa, joka ei juurikaan antanut hevoselle tilaa hypätä ja veti sitä suusta milloin itseään huvitti. Sitten tuli radan ehkä korkein este, se oli värikäs ja ihan kivan näköinen. Nyt hevonen vihdoin sanoi ei, eikä hypännyt estettä. Valitettavasti se tosin liukui päin estettä ja esteen osat rymisivät maahan. Toivottavasti sitä ei sattunut, ajatteli Aifric. Ratsastaja tuli alas ja talutti hevosen vihaisena pois. Aifric ei ollut ehkä koskaan nähnyt kenenkään olevan noin raivoissaan hevoselleen ja se kauhistutti. Hän ei kuitenkaan ajatellut voivansa asialle mitään joten jatkoi kisojen katselua.

Viikkoa myöhemmin Aifric käveli taas jollain kisa-alueella. Siellä oli jo startannut pari luokkaa, mutta nyt olisi pieni tauko. Aifric näki tutun kirjavan orin. Se huusi apua, eikä kukaan kuullut. Paitsi Aifric. Ratsastaja löi hevosta raipalla ja hevonen hyppi pystyyn. Aifric marssi paikalle ja kysyi miksi ratsastaja löi hevostaan. Ratsastaja oli vihainen ja tokaisi ettei se kuulunut Aifricille. Mukana ollut valmentaja totesi naiselle, että hevonen kuuluisi teuraaksi, siitä ei olisi enää mihinkään, se oli hullu. Aifric kuuli sen, eikä halunnut tämän tapahtuvan, hän sanoi ostavansa hevosen. Ratsastaja ja valmentaja nauroivat kovaan ääneen Aifricille, mutta kun hän pysyi päättäväisenä, valmentaja ja ratsastaja muuttuivat välinpitämättömiksi ja totesivat Aifricin olevan hullu, mutta nainen saisi hevosen halvalla.
Kun kaupat oli tehty, Aifric ei todellakaan katunut päätöstään ja pyytäisi varmasti apua Aaronilta hevosen kanssa. Sitä oli satutettu ja petetty, mutta niin ei kävisi enää.

Ja näin maailman mestaruuksien tarinat ovat tulleet päätökseen...

Piros ei enää kisaa?

 Kotiin palattuaan Rickon alkoi tajuamaan, ettei Piros oikeastaan edes nauttinut hyppäämisestä. Se tuntui hassulta, este suku ja kaikkea, eikö sillä pitäisi kilpailla? Sitten Rickon tajusi. Eihän sillä tarvitsisi, se on hevonen ja ainut mitä se tarvitsee on kaikki lajityypilliset jutut, ruoka, liikunta, kaverit jne!. Ei sen tarvitsisi hypätä jos se ei halua! Näinpä Pirosin ehdoilla Rickon alkoi kokeilemaan kaikenlaista uutta Pirosin kanssa.

 Yhtenä juttuna oli keskiaikaiset lajit. Ensin Piros vähän vierasti jousipyssyä, mutta sitten se halusi uteliaana nuuhkia sitä. Rickonin paluu oli Pirosille tärkeää, orilla oli selkeästi ollut ikävä miestä. Aikaa vietettiin myös paljon maastoillen paluun jälkeen.

Kesäleirit

 Huonolla tuurilla juuri sinä kesänä, kun tallilla oli vajaa miehitys, oli kesälle varattu enemmän leirejä, kuin koskaan! Tavallisen yleisleirin lisäksi löytyi keskiaikaleiriä, rentoutusleiriä, lännenratsastusleiriä ja hevosenomistajille tarkoitettu leiri, jossa opetellaan ja sovitellaan kuolaimettomia suitsia.

 Yleisleirin Jane piti pääosin yksin, mutta Aifric matkusti paikalle joksikin aikaa, jotta voisi myös pitää muutamat tunnit leiriläisille. Leirillä tehtiin kaikenlaista kuten perinteisesti esteitä, koulua ja maastoesteitä. Lisäksi oli leikkitunteja, uittoa ja yömaastoilua. Leirillä pidettiin myös kaulanaruluokka ja kärryteltiin sitä osaavien hevosten kanssa. Maastossa käytiin päivälläkin ja eräänä päivänä käytiin myös moikkaamassa Milon laumaa vuorilla.

 Rentoutumisleirin Jane piti yksin, mutta Aifric oli osallistujien joukossa. Leiri aloitettiin hissukseen kävelemällä niityllä laiduntavien hevosten kanssa. Jane kertoi vähän päivän ohjelmasta ja toimintatavoista hevosten kanssa. Sitten tutustuttiin hevosiin siten, että annettiin hevosten tulla ihmisten luokse. Loppujen lopuksi otettiin hevoset, jotka itse valitsivat tulla mukaan leirille ja kenen ihmisen kanssa. Sitten käveltiin hevoset vapaana tallipihaan, jossa hevoset harjattiin ja hoidettiin hyvin. Sen jälkeen tehtiin maastakäsin muutama tehtävä ja sitten rentoutumisharjoituksia hevosten selässä. Sen jälkeen tehtiin pieni lenkki vain kaulanarujen varassa päättyen niitylle, jossa hevoset saivat makupalat kiitokseksi.

 Hevosenomistajille tarkoitetun leirin tuli pitämään Aaron. Leirillä oli paljon teoriaopetusta, mutta myös paljon suitsikokeilua ja perusratsastusta teorian oppien mukaisesti. Kuu-Usvan hoitaja Kana oli myös ruunan kanssa mukana, koska sille tarvitsi sovittaa uudet suitset vanhojen toimiessa Kuu-Usvalle huonosti. 

 Putkeen Aaron piti myös lännenratsastusleirin, jossa kokeiltiin erilaisia lännenratsastuslajeja taitavilla hevosilla ja lopuksi käytiin uittamassa hevosiakin.

 Viimeiselle leirille koko tallin henkilökunta pääsi jo mukaan ja hyvä niin, koska siellä tarvittiin väkeä. Leirillä haluttiin eläytyä keskiaikaan, mutta myös harjoitella historiallisia ratsastuslajeja Alta Escuelaa lukuun ottamatta, koska harva tallilla vielä osasi sitä. 

Tästä pääsee fiilistelemään kesän fiiliksiä!

Taisto

 Tallin pikkukisoissa Fanol hävisi lähes aina Harperille, vaikka oli ollut tätä ennen jo Rickoninkin opissa jousiammunnasta. Naista kismitti varsinkin sen jälkeen, kun hävisi toiselle tallin omissa kisoissa. Niinpä Fanol harjoitteli kokonaisen kuukauden ahkerasti eri hevosilla ja haastoi Harperin kisaan. Myös Rickon näytti vihreää valoa kaksintaistolle, kilpailuhenkisyys lajissa olisi hyväksi. 

 Harper suostui taistoon ja niinpä sovittiin aika ja paikka.

 Fanol laittoi tutun ja turvallisen Berryn kuntoon. Berry olisi varmaankin hitaampi, kuin solakampi friisiläisori Zane. Mutta Fanol aikoi osua jokaiseen maaliin, keskelle. Kun Harper näki Fanolin ratsuineen, hymähti hän huvittuneena varmana voitostaan. Kuitenkin taiston alkaessa, oli se pitkään tasainen, kunnes Fanol lähti murskajohtoon ja lopulta voitti Harperin. Rickon kehui naista ja nyt tämä oli saanut rauhan ikuisesta taistelusta.

 

Rescue makeover

 Kun Blacklake sai sähköpostiinsa mainoksen rescue make overista, olivat porukat innoissaan. Tallin rescue toiminta oli ollut hiljaiselolla pitkään ja olisi kiva auttaa uutta hevosta. Kun hevoset julkistettiin, oli valinnan vaikeus suuri, mutta se oli silti tehtävä. Kaikkien hevosten kohdalla kyllä ilmoitettiin kiinnostuksen määrä ja talli jätti kiinnostuksensa muutamaan hevoseen. Lopulta tallille käppäili kladruby ori Ron. Se on herkkäsieluinen ja sillä on selvittämättömiä traumoja ja valitettavasti taustoista ei tiedetä oikeastaan mitään. Orilla on arpia ja se ei luota ihmisiin...

 Ori sopeutui laumaan ja sai kaverikseen erään ihmisiin epäilevästi suhtautuvan mustangiruunan Riisin. Kaksikko hoiti toisiaan niin fyysisesti, kuin varmasti henkisestikin ja molemmista alkoi pikkuhiljaa tulla myös luottavaisempia ihmisiä kohtaan. Pian myös tallin tuore kasvo Sol sai tehdä Ronin kanssa trust tekniikkaa, joka selkeästi teki orille hyvää. 

 Kun make over oli ohi, tuli osa rescueista myyntiin. Blacklakella saatiin Ron lunastettua sillä, että oltiin päästy tiettyyn pisteeseen orin kanssa määränpäähän mennessä. Kaikki eivät tässä onnistuneet ja toinen hevonen, joka oli tallilaisia kiinnostanut: marwari-ori RR Bismat dhat maenaa, tuli myyntiin. Se oli lunastettava ja pian kippurakorva tepasteli myös tallinpihaan. Mania uskaltautui nopeasti myös nuuhkimaan Rickonin kasvoja, joka oli varmasti hyvä merkki.

Jane ja Pepitan tapaturma

 Jane hengaili ulkona niityllä Pepita-kissan kanssa. Pepita leikki heinänkorsilla ja jahtasi kimalaisia. Jossain kohtaa se teki kuitenkin kohtalokkaan virheen ja löi ampiaista. Tyttö sai pistoksen tassuunsa ja sen oli vaikea kävellä tassun kanssa. Jane vaivihkaa nappasi kisun syliinsä ja kiirehti tallin yhteydessä olevaan eläinsairaalaan. Ennen sitä Pepita oli saanut jo piikin nuoltua tassustaan eikä sillä ollutkaan muuta hätää, kuin että tassu oli turvonnut kamalasti. Se sai turvotusta laskevan kääreen tassuunsa ja elämä jatkui. Jane kyllä varoi päästämästä Pepitaa lähelle ampiaisia kunhan vain kykeni ja katsoi pitkään kissan tassua. Välillä pistoksen saanut tassu näytti vähän isommalta Janen silmissä viikkojakin myöhemmin, mutta hän kuittasi sen yliajatteluksi.

Tarina perustuu tositarinaan kirjoittajan ja valjaissa ulkoilevan kissaystävän kommelluksiin!

Kuka olet Gracie?

 Rickon ja Mark kävivät matkustelemassa erilaisissa paikoissa maailman mestaruus kilpailujen jälkeen. Eräänä päivänä he vierailivat siperiassa ja eräällä tallilla törmäsivät kauniiseen risteytys tammaan. Koska heillä ei ollut aikaa sen enempää, oli Janen määrä tulla kokeilemaan hevosta. Yllättävää oli se, että Janen saapuessa tallille, hän huomasi tamman olevan sama, kuin eräässä hänen unessaan. 

 Ratsastaessa ja hoitaessa tamma oli unelma. Olihan tarjouksesta otettava kiinni ja tamma lähti Janen mukana kohti Blacklaken tallia. 

 Tamman lempeässä katseessa oli jotain maagista ja siihen ei voinut olla rakastumatta. Mutta siinä oli jotain muutakin, jotain enemmän, josta ei saanut kuitenkaan kiinni... Kuka olet Gracie?

Ehkä hevosessa onkin jotain maagista...

Lokakuu

 Lokakuussa Rickon teki löydön Chevyn vanhoista sivuista. Eräässä kuvassa mies huomasi isänsä tamman kanssa koskettavassa kuvassa. Sivuilta oli hyvä löytää myös tietoa Chevystä. Lempinimi Chila ei vain sopinut Rickonin suuhun ja se muuttui siis Chevyksi aika nopeasti.

 Eräänä päivänä myös Rickon ratsasti Chevyllä Mark apunaan. Mies kuitenkin teki vahingossa jonkunlaisen eleen ja Chevy alkoi yrittää jotain. Nimittäin Levadea. Eihän se sitä osaa, oli se niin nuorikin. Mutta se oli seurannut aikoinaan isäntänsä opettamista toisille hevosille ja silläkin oli aloitettu jo joskus Levaden harjoittelua ihan pikkiriikkisen. Rickon ja Mark säikähtivät kovasti, mutta oli selvää, että tammaan tulisi vielä tutustua paljon.

 Paljon oli lokakuussa tänä vuonna tuulia, myrskyjä ja rankkasateitakin, mutta niistäkin onneksi selvittiin aika vähällä.

 Eräänä päivänä Jane kommentoi instagramissa:

"Voi Gracie minkä teit 😂✨ Neiti siis odotteli tuntilaista harjaamaan ja tylsistyi, niin kovaa se itse yritti päästä harjapussille, ettänaru irtosi ja näinpä tamma lähti kanniskelemaam laukkua ympäri ämpäri ja kaikki harjat tippuivat, mikä sotku! Onneksi tuntilainen sai apulaisen Gracien kiinniottoon (ei ollut kyllä vaikea tehtävä, niin kiltti tamma on) ja harjojen keräilyyn." 

Halloweenin aikaan pukeutuminen oli tietenkin tärkeää, mutta myös myyttejä tuli kerrottua.. Ehkä näille pitäisi kerätä oma tiedostonsa?

"Huhutaan, että halloweenin aikaan jos kuljet yksin tai pienellä porukalla metsäpoluilla tai metsäteillä, saattaa pian perässäsi kulkea keltasilmäinen musta hahmo. Hahmo on kissan kummitus, mutta ei tahdo pahaa, se haluaa suojata matkailijoita. Se itse aikoinaan kulki näitä teitä, mutta erään halloweenin aikaan sairaat ihmiset nappasivat kissan ja halusivat uhrata sen huvin vuoksi koska halloween. Kissan haamu jäi elämään ja jos tarkasti häntä katsot, saatat nähdä arven tämän kaulassa."

 Lisäksi ensilumi riemastutti monia hetken aikaa ja talliin saapui pari uutta hevostakin jopa. Syksyiset vaellukset olivat tallilla hitti ja maastoilua tehtiin tuntilaistenkin kanssa paljon. Heijastimia tietenkään unohtamatta!

Vaihtuvat kelit

 Niinhän se oli arvattavissa, että ensilumien jälkeen alkaisi taas kurakelit - pahempana, kuin koskaan. Tarhat olivat mutavellin vallassa ja rankkasateiden jälkeen yhteen tarhaan ilmestyi kokonainen suuri lätäkkökin. Kaiken lisäksi Vekku oli alkanut oireilemaan ja sillä piti olla kurjalla säällä aina loimi päällä, josta ruuna ei oikein pitänyt. Kaikista vaaleimmista hevosista tuli mudan ja kuraveden värjäämänä uusia ruskeiden sävyjen kirjoja ja varsinkin valkoisen Kiona hevosen omistajaa Sylvietä säälittiin.

 Onneksi kuitenkin työntekijät ovat tallin pelastus. Mutalaatoilla venkslaaminen on hankalaa, joskus ne ajelehtivat ties minne, joskus niiden paikkaa pitää vaihtaa. Parin kuivan viikon jälkeen ne pitää käydä ottamassa pois samaten, kuin lumien ja pakkasten tullessa, koska ne tuppaavat olemaan liukkaita ja taas vellien saapuessa takaisin, on ne laitettava heti takaisin. Vaikeaa, mutta onneksi tarhat ovat suurimmaksi osaksi kunnossa lukuun ottamatta käytetyimpien porttien lähialueita ja välillä valitettavasti pihattorakennusten läheisyydessä tuppaa olemaan ainakin kymmenen senttiä mutaa..

Luciana auttamassa tarhojen kunnossapidon kanssa.

Opal pelastavana enkelinä

 Aaron lähti Opalin kanssa tutkailemaan maastoja. He ohittivat auton leirintä alueella. "Jahas joku on lähtenyt metsäretkelle" tokaisi Aaron itsekseen. He matkasivat pitkään lähellä jokea. Aaron katseli maata ja tunsi sen pehmeyden Opalin liikkeessä. Jatkuva lumen sataminen ja sulaminen oli pehmentänyt maastoa huomattavasti. Se voisi aiheuttaa myös tulvia joella.

 Täällä on aika vaarallista tähän aikaan vuodesta, analysoi Aaron mielessään. Sitten Opal nosti päänsä ja höristi korvansa eteenpäin. Joen suunnilta kuului jotain. Aaron ei saanut selvää, mutta Opal sai, joten he lähtivät joen suuntaan epävarmasta maastosta huolimatta. Opal on kuitenkin tottunut kulkija.

 Nyt Aaronkin kuuli sen. Avunhuutoja. Joku on hädässä. Kun näkymä joelle avautui, näkivät ratsukko joessa ihmisen. Hän huusi apua ja oli kai jumissa kivikossa. Aaron hyppäsi alas, otti Opalin selästä köyden ja juoksi avun tarvitsijan luokse. Aaron irrotti jalan kivien välistä, mutta samaan aikaan joen virta voimistui ja suurempi aalto tuli ja vei heidät mennessään, Aaronin ote irtosi köydestä. Opal tajusi heti mitä tapahtuu ja ampaisi laukkaan, se yritti etsiä hyvää kohtaa josta pääsisi lähemmäs jokea, jotta saisi köyden ihmisten ulottuville.

 Pian tamma löysikin sopivan kohdan ja jäi odottamaan ihmisiä. Aaron tajusi tämän jo Opalin juostessa heidän edelle ja tajusi napata köydestä. Opal lähti heti vetämään noita joesta maan päälle, ja kun näin oli tehty, jäi odottamaan. Aaron nappasi jo tajuttaman kaverin Opalin kyytiin ja hyppäsi itsekin perässä ja Opal ampaisi suoraa päätä Blacklakelle. Ilman Opalin nerokkuutta olisi niin Aaronille, kuin retkeilijällekin käynyt hullusti, mutta apua saatiin tarpeeksi ajoissa ja kummatkin selvisivät säikähdyksellä. Toimittaja halusi tulla haastatteleman lehteen, mutta ei Aaron eikä Opalkaan halunnut ylimääräistä huomiota.

Pikkujoulut Blacklakessa

 Tänä vuonna Blacklaken pikkujoulut pidettiin aktiivisimpien hoitajien ja tallihenkilökunnan kesken. Ensin pidettiin kiva yhteinen maasto lumisessa metsässä ja sitten hevosten hoitamisen jälkeen oli kahviossa pienet juhlat kera piparinleivonnan ja glögin.

Ylläpitoon

 Blacklakelta ei ole juuri koskaan lähtenyt hevosia ylläpitoon. Yleensä hevosista on pitkän harkinnan jälkeen luovuttu myymällä ja toisaalta ei ole ollut tarvetta ylläpitoon antamiselle eikä kukaan ollut sellaista kysynytkään.

 Kunnes Roni Harper pyysi kahta kilttiä hevosta ylläpitoon itselleen opettamaan omille tallilaisilleen kuolaimettomuudesta. Niinpä hyvään tarkoitukseen ylläpitoon lähti Hope ja Feli joksikin aikaa.

Myyttejä (lisää)

 Blacklaken instagramissa ei tällä kertaa ollut joulukalenteria, vaan adventtikalenteri, joka toi tullessaan muutamat myytit.

"Ensimmäinen myytti kertoo valkeasta kiharaharjaisesta yksisarvisesta. Yksisarvinen eli rauhassa ja harmoniassa lähialueiden ihmisten kanssa. Sitten pahat ihmiset muualta valtasivat alueen ja kuulivat tarinan yksisarvisesta. He halusivat napata ja orjuuttaa yksisarvisen, he etsivät sitä kuukausia ja lopulta löysivät. Yksisarvinen yritti paeta, mutta pahat ihmiset saivat sen kiinni. Yksisarvinen vangittiin ja sen sarvi leikattiin. Se oli surun murtama, sen vapaus oli riistetty. Myytti ei kerro mitä yksisarviselle tapahtui, joidenkin mukaan se katosi ja joidenkin mukaan karkasi. Pahat ihmiset lähtivät alueelta. Jotkut kertovat yksisarvisen hakeneen apua ajamaan pahat ihmiset pois. Mutta tarinan jatkosta ei ole yhteneväisyyksiä. Mutta yhteistä jokaisen tarinan lopussa on se, että kerrotaan yksisarvisen edelleen vaeltelevan yksin lähialueilla. Kuuleman mukaan jos vaellat yhdessä eläimen kanssa johon sinulla on syvä yhteys, saatatte nähdä yksisarvisen jossain, katsomassa teitä. Se suojelee niitä, joilla on yhteys eläimiin ja luontoon....Oletko sinä joskus nähnyt yksisarvisen metsässä tai niityillä?"

"Toinen myytti kertoo päättömästä ratsastajasta

Monet ovat kuulleet tarinan päättömästä kummitus ratsastajasta ja tämän hevosesta, myytin mukaan he ratsastavat halloweenin aikoihin metsässä.

Varoitan tässä vaiheessa, tarina saattaa olla vähän hurja eikä ehkä herkimmille lukijoille!!

Myytin takana on aivan oikea tarina, joka on jäänyt monelta kuulematta ja jonka ajankohtaa ei tiedetä tarkkaan. Voi olla, että se on samoja aikoja, kuin edellisen yksisarvisen tarina.

Nimittäin lähialueilla pyyhki väliaikainen noitavainojen aalto. Sitä yritettiin välttää, mutta se saapui näillekin maille. Lähialueilla asui noita nimeltä Melusina. Melusinalla oli eläinystävänään kaunis musta tamma Glidan. Melusina oli ystävällinen ja auttoi kaikkia apua tarvitsevia, lähialueen ihmiset pitivät naisesta kovasti. Paikalle kuitenkin saapui ihmisiä, jotka olivat ennakkoluuloisa, eivätkä pitäneet noidista, he uhkailivat ja etsivät, lopulta löysivät ja vangitsivar Melusinan. Teloitus järjestettiin kylän pikku torilla. Juuri kun sitä oltiin suorittamassa, kaunis Glidan laukkasi paikan ohitse, kaikki kääntyivät ihastelemaan tammaa, ja näin tamma pelasti kyläläisten silmät hurjalta teloitukselta. Siitä lähtien ei ole Glidaniakaan näkynyt, se juoksi metsään eikä koskaan palannut. Mutta parin vuoden päästä alkoi kulkemaan huhu, että Glidan oli nähty jossain, ratsastajanaan päätön Melusina..."

"Kolmas myytti kertoo erikoisista metsänhevosista, joita ovat nähneet vain harvat ja valitut. Hevoset suojelevat niitä, joiden he kokevat sen ansaitsevan, johdattavat eksyneitä takaisin polulle, liikkuvat lähellä ihmisiä, mutta silti piilossa. He jotka ovat metsänhevosia nähneet, tietävät nimet. Mara ja Luna. Niiden syntyperästä tai oikeastaan mistään muustakaan ei paljoa tiedetä eikä kerrota, koska harva niitä on nähnyt, mutta erään tarinan mukaan tämä liittyy ensimmäisen myytin yksisarviseen jotenkin. Ehkä se toi nämä hevoset auttamaan ajamaan pahat tyypit pois.

Se on hyvin mahdollista.

Vanhassa myytti kirjassa oli vain yksi kuva, ja se on se sama, kuin tässä postauksessa. Aikoja sitten täällä eläneen maalarin taideteos.

Jane kertoo nähneensä nuo hevoset Vekun kanssa, kun oli tarkistamassa matkaratsastus reittiä. Hän ei osaa kuvailla kokemustaan, se oli ihmeellinen. Jane ei vieläkään oikein tajua mitä näki, eikä kukaan kisaajistakaan sitten nähnyt samoja hevosia."

 

"Neljäs myytti kertoo metsänhengestä, metsien suojelijasta. Kukaan ei tiedä mistä se on tullut tai missä se menee tällä hetkellä. Lieneekö kukaan edes nähnyt sitä oikeasti. Mutta sen kerrotaan suojelevan näitä metsiä, jotta jokainen saisi niissä rauhassa vaeltaa. Ja metsän hengeksi sitä kutsutaan."

Mökit

 Joulukuun alussa tallilla aloitettiin mukava projekti. Projekti pidettiin pitkään salassa sosiaalisesta mediasta, mutta kulisseissa vuorille rakennettiin jotain. Nimittäin mökkejä! Työhevoset tallissa olivat suurena apuna, sillä ajoneuvoilla oli vuorille vaikea päästä varsinkaan työvälineiden kanssa. Rakennusalan ammattilaisia oli tietenkin rakennusapuna, jotta mökistä saataisiin kestäviä ja turvallisia. 

 Mökkien ideana on olla varsinkin talvisin turvana vaeltajille, jos luonnon olot yllättävät. Aurinkoisina päivinä mökkien katoilla olevat aurinkopaneelit keräävät varastoon sähköenergiaa, jota voi talvisin käyttää pimeälläkin. Mökeistä isoin on monen ihmisen yövyttävä pihaton kera. Se sijaitsee alhaalla laaksossa ja siellä on varastossa ruokaa, varastot täytetään aina kesäisin. Hätätilanteita varten kaikissa mökeissä on myös antennit puhelinten kenttää varten ja latauspistoke erilaisine latureineen varastossa. Kenttä toimii vuorilla huonosti, mutta sen verran, että lähi talleille pystyy soittamaan. Vuorille on sijoitettu myös kolme pienempää mökkiä, jotka ovat tarkoitettu lähinnä hätätilanteita varten, mutta samalla periaatteella, kuin isompikin ilman pihattoa toki. Kaikkien mökkien ovet ovat auki jokaiselle vaeltajalle, rosvoja kun täällä päin harvoin näkee!