Maastossa I

10.8.23

Olimme päättäneet lähteä monen tunnin maastoretkelle minä (Aifric), Aaron ja Rickon. Minulla oli allani Sissi, se oli viimeisiä kertoja kun ratsastin tammallani ennen kuin se pääsisi mammalomalle. Aaron oli tullut tottakai Tessillä, minunkin pitäisi kokeilla sitä joku päivä, mutta tamma jännitti minua edelleen jonkin verran joten olin päässyt vasta lähinnä rapsuttelemaan ja harjailemaan sitä. Päistärikkö oli kyllä muuttunut niistä ajoista kun haimme sen. Rickon taas lyöttäytyi mukaan, koska tarvitsi pientä taukoa tallin pyöritys- ja lapsiarjesta. Ratsuna hänellä oli suurikokoinen Chevy. Chevy on säkäkorkeudeltaan samaa luokkaa Sissin kanssa, mutta rakenteeltaan se on paljon massiivisempi.

Olimme taivaltaneet jo usemman tunnin ja ehtineet evästääkin eräällä laavulla. Kotimatkaa olisi vielä useampi tunti jäljellä. Tiesimme, että oli pieni riski lähteä, koska sadetta oli luvattu. Taivaltaessamme metsätietä pitkin muutama pisko alkoi ropista kasvoillemme ja käsivarsillemme. Se ei vielä haitannut. Pian tummat pilvet päästivät jo enemmän vettä niskaamme. Meidän pysähtyessä pohtimaan sadevaatteiden vaihtoa sade kuitenkin lakkasi ja päätimme vielä jatkaa matkaa. 

Melko pian pienen taukomme jälkeen käännyimme tiheällä polulle, jos sitä poluksi halusi kutsua. Se oli nimittäin aika umpeen kasvanut, heinä ylsi melkein Aaronin polviin ja ainut mikä teki siitä polun oli se, ettei siinä kasvanut puita kun muualla kasvoi. Tottumattomattomalla Sissillä oli vähän vaikeuksia ja suurikokoinen Chevy kompuroi aika-ajoin. Vain ketterä Tess viipelsi meitä useamman metrin edellä kunnes sade alkoi jälleen kastelemaan vaatteitamme. Päätimme yhteistuumin alkaa kaivella sadetakkeja ja -viittoja repuistamme kun rankkasade iski kovaa niskoihimme ja kypäriimme ropisten äänekkäästi. Minä vedin epätoivoisesti sadetakkiani niskaan ja yritin jalkauduttuani vetää sadehousujakin jalkaan kengistä huolimatta. Koitin suojata jalkojani peittämällä ne yläkropallani johon suuret ja kovat sadepisarat iskivät toinen toisensa perään. Sissi näytti ankealta, sitä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa olla keskellä metsää kesken kaatosateen.

Kun olimme kaikki pukeutuneet sään mukaisesti ja kiivenneet takaisin hevosten selkään, jatkoimme matkaa hissukseen. Vilkuillessani maahan näin pitkän katkenneen luun, joka vei minut ajatuksiini: nyt oltiin kunnon metsässä, olikohan luu hirven, mikä oli syönyt sen, onkohan täällä petoja? Paljon kysymyksiä.

Sitten hevoset pysähtyivät jälleen, mutta omatoimisesti. Ne vaikuttivat hermostuineilta. Yhtäkkiä taivas repesi pamauksen saattelemana. Hevoset liikehtivät levottomasti, mutta saimme ne nopeasti rauhoittumaan, ainakin vähän. Maailmamme oli ollut hetken vitivalkoinen ja korvissa soi pamauksen jäljiltä. Ukkonen siirtyi kuitenkin nopeasti pois päältämme ja jatkoi jyrähtelyä jossain kauempana. Me taas jatkoimme ripeästi matkaa, Tess ensimmäisenä vähän turhankin ripeästi. Meinasimme Rickonin kanssa jäädä ketterästä tammasta jälkeen. Kun metsä loppui hetkeksi, jouduimme kulkemaan jonkun peltojen läpi pariin otteeseen. Pelloissa oli valmiit polut, mutta suurilla hevosillamme talloimme polkuun pientä levennystä. Anteeksi!

Pian pääsimme taas kunnolliselle hiekkatielle. Sade oli alkanut jo hellittää, mutta jätimme sadevaatteet yllemme varmuuden vuoksi. Tarkistimme hevosten jalat varmuuden vuoksi, mutta mitään ihmeellistä ei ollut, Sissillä oli pieni kivi kaviossa jumissa, mutta sain sen sormella kaivettua irti. Jatkoimme matkaa märkinä sekä sadevaatteiden ulkopuolelta, että sisäpuolelta. Olo oli aika hävinnyt: Luonto 1, me 0.

Ps. Pääsimme kotiin ehjinnahoin. -Aifric

Tess (Huhti-toukokuu)

 Olin viettänyt paljon aikaa Tessin kanssa. Tai tamma ei ollut asiasta samaa mieltä, mutta yritin kuitenkin. Saatoin ottaa lounastauolla retkituolin ja mennä istumaan laitumen reunalle, jossa Tess kyhjötti yksikseen, jotta se tottuisi minuun. Yritykset tuntuivat epätoivoisilta. Usein Tess vain mulkoili minua ja näytti peräpäätään, se ei halunnut olla missään tekemisissä kanssani.

 Sitten se alkoi voida syömään ruohoa seurassani. Mielestäni se oli jo edistystä tämän tyypin kanssa. Kyllä se minuun vielä tottuisi. Eikö?

 Tämä hengailu eteni sitten jo siihenkin, että yritin lähteä tammaa kohti. Pidin kuitenkin huolta siitä, että kuuntelisin sen rajoja. Kun se näytti pientäkään elettä siitä, ettei pitänyt ajatuksesta, otin askeleen tai pari taaksepäin. Pikkuhiljaa tamma tajusi, että ihan oikeasti tuo ukko kuuntelee tamma rukkaa. Sitten se alkoi päästää minua oikeasti lähelle. En kuitenkaan koittanutkaan koskea sitä. Saatoin istahtaa sen viereen tai vain hengitellä seisten. Tamma saisi lähteä pois heti kun siltä tuntui, mutta pian sitä alkoi oikeasti kiinnostaa. Asiaa ehkä edisti sekin, että olin ottanut taskussani paloiksi pilkottua omenaa mukaan ja sehän tuoksui tammasta tarpeeksi mielenkiintoiselta. Aloin antaa herkkuja tammalle, kun se osoitti mielenkiintoa minua kohtaan ja se toimi, sitten pääsin rapsuttamaan Tessiä ensikertaa kaulalta. Se oli ihmeellistä, varsinkin kun sitä ei tässä pisteessä enää haitannut se ollenkaan.

 Ehkä matkamme alkaisi vihdoin oikein rytinällä.

Makeover 2023 Kotiintulo (Huhtikuu)

 "Let's go home Tess" totesin illalla raskaan päivän jälkeen. Lastaus hoituisi samalla tavalla kuin mustangien kanssa perinteisesti: tamma ajettaisiin aidattua polkua pitkin traileriin. Ajatuksesta en pitänyt, mutta muutakaan ei ollut. En edes tiennyt mihin tamma pääsisi kotona. Kentälle? Maneesiin? Katsotaan..

Tarjouskilpa oli ollut jännittävä ja rankka, ja odottavan aika oli pitkä, kun hevosia jaeltiin. Olin auttanut myös muita ajoittain hevostensa kanssa. Tess oli jäänyt viimeiseksi prioriteetiksi, tiesin sen olevan hankala. Polku oli jo asennettu ja katselin kuinka uupunut tamma edelleen viskeli välillä itseään ilta-auringon pikkuhiljaa laskiessa ja värjätessä tumman tamman karvaa eri sävyin. "Shhh, everything will be alright", kuiskasin tammalle. En tiedä miksi kuiskin sille englanniksi, se vain tuntui luonnollisemmalta..

Tamma saatiin traileriin ja se aloitti taas poukkoilunsa. Aifric ei siitä pitänyt, mutta sanoin naiselle, että hän tulisi vielä rakastamaan Tessiä. Automatka oli pitkä ja rankka, Tess ei lopettanut seinien paukuttelua kovin pitkiksi ajoiksi kerrallaan.

Kun saavuimme Blacklakelle, Tess päästettiin ensin kentälle ja kentältä rakensimme vielä tunnin polkua läheiselle, tallin ainoalle, aidatulel laitumelle. Se oli sopivan kokoinen, että Tess saataisiin sieltä kiinni vielä, mutta Tess sai myös vapaasti juosta siellä. Kavereita tammalle piti vielä miettiä, pari näin alkuun sopisi. Rauhallisia ja ihmisläheisiä tyyppejä.

Makeover 2023 Hevosen etsiminen (Huhtikuu)

 Astun tuntemattomille tiluksille punatukkainen ystävä vierelläni. Tiesin kyllä, että tämä olisi lähempänä rescue make overia, kuin mustang make overia, mutta hevosten olemukset ja olot näyttivät aika kamalilta. Paikalla oli oikeastaan yllättävän paljon väkeä ja saatoin ihmisten keskellä nähdä muutaman tutunkin kasvon. Kävelemme kohti ensimmäisen hevosen pyöröaitausta. Aifricilla oli kyllä kädet täynnä omia projekteja ja minäkin olin tarjonnut vähän aikaa sitten englantilaisesta täysiverisestä, off trackista. Silti halusin meille yhteisen hyvän mielen hevosen ja hyvän mielen projektin. Tiluksilla tuli kuitenkin selväksi, että hyvän mielen projektia näistä ei kyllä saisi.

 Ensimmäinen tamma on aika perus näky myös mustang makeover pyöröissä. Se tuo mieleen vanhat ajat kun asuin Yhdysvalloissa jolloin osallistuin useinkin makeovereihin. Hevoset yleensä myytiin eteenpäin. En yrittänyt lähestyä tätä tammaa, se oli selkeästi arvioiva minua kohtaan. Kun jätin sen rauhaan, se rauhoittui hetkeksi, se tuntui arvostavan elettäni ja arvostin sitä, että se arvosti näinkin pientä asiaa. Pystyin näkemään sen kirjavuuden rajoja kaiken lian alta, villihevonen jäi mieleeni.

 Siirrymme kohti barokkihevosta. Sen nimi oli aika ironinen. Katselin hevosta hetken, mutten antanut sille juurikaan ajatusta, Menorquin ei ollut sitä mitä haimme. Väri ja ulkomuoto olivat myös aika karmaisevia. Sen ongelmat eivät olleet alaani ja sen tila sai Aifricinkin vieräyttämään kyyneleen poskelleen. Kolmas oli ystävällinen, Aifric meni rapsuttelemaan hevosta. Hevosen reaktio oli suloinen, se sai Aifricin jopa hymyilemään edellisen jälkeen. Huikkasin naiselle kuitenkin, että hevonen olisi liian vanha suunnitelmiimme, vaikka se suloinen olikin.

 Neljäs hevonen säväytti ja samaan aikaan kauhistutti. Voisiko hevonen juosta itsensä hengiltä? Jos voisi, tuo varmaan tekisi niin. Mahdollisesti kaksi sirompaa hevosta arvelutti minua, mutta jokin tammassa jätti minuun jäljen. Rumahan se on kuin mikä, niin ylijalostettu. Mutta väri on kaunis ja käytöksen alta huokuu jotain arvokasta, jaloa, voimakasta ja energistä. Se vain tarvitsee hmm.. jotain.

 Viides hevonen, mahdollisesti tuplavoikko mustangi on kamalan näköinen maatessaan maassa luovuttaneen näköisenä. Aifric pidätteli itkuaan, kun hän käveli sen luokse rauhassa. Hevonen vaikutti helposti lähestyttävältä ja lempeältä. Katselin Aifricin istuvan likaisen hevosen viereen ja minunkin kyynelkanavaa vavisutti, kun hevonen painoi päänsä Aifricin syliin. Aifric ei voinut pidättää itkua, minä yritin. Pudistin naiselle päätäni ja tokaisin: "A, se on liian vaikea, miten saisimme sen traileriin, voi olla ettei se selviäisi. On mahdotonta sanoa voiko sitä edes pelastaa.." Antaa jonkun toisen yrittää...

 Kuudennessa aitauksessa ei olekaan mitään, paitsi pian silmäkulmaani pompahtaakin pieni varsa. Todella pieni. Häiritsevän pieni. Tavallaan näen miksi joku pitäisi tuota "söpönä", samalla tavalla kuin chihuahuaa. Sairasta. Aifric ei reagoi varsaan juurikaan, hän on edelleen murtunut edellisestä hevosesta. Pohdintani keskeyttää hysteerinen hirnunta. Menemme seuraavalle aitaukselle, josta hirnunta kuuluu. Pyöreä tamma on aivan kauhuissaan. Ilmeisesti tamma on tiine, ja ollut aika monta kertaa elämässään. Sen historia on mielenkiintoinen, mutta surullinen. Vaikken yleensä ole kovin kiinnostunut barokeista, italialainen maatiaisrotu on melko kiinnostava. Tavallaan voisin itse asiassa nähdä tamman käytössämme. Tamman jälkeen ohitamme vielä suokkiruunan, se ei minua juurikaan kiinnosta, joten vilkaisen sitä vain nopeasti ennen kuin jatkan seuraavan hevosen pariin.

 Seuraava olikin sitten häijy. Tai niin luki paperissa, mutta minussa se herätti kiinnostuksen. Se oli heittänyt juomakiponkin nurin ja monet muut kävijät kiersivät sen kaukaa. Aifricia tamma pelotti. Päistärikkö tamma kuitenkin puhutteli minua. Harmitti sen puolesta, joten kävin hakemassa sille uuden ämpärin vettä. Kun pujotin vesiämpäriä aidan välistä, se hyökkäsi minua kohti. En kavahtanutkaan tammaa eikä se loppujen lopuksi tehnyt muuta kuin uhkaillut. Aifric oli tammaa kohtaan epäileväinen, mutta minä haluaisin antaa sille mahdollisuuden.. Näin sieluni silmin kuinka tammalle sopisi kutsumanimi Tess.

 Viimeiseksi oli aluksi söpöltä näyttänyt konik, joka osoittautui todella stressaantuneeksi. Aifric yritti mennä lässyttämään sille, mutta konik puraisi naista hihaan. Punatukkainen säikähti kovaa. Kun kävelimme kohti paikkaa, jossa hevosista sai tarjota, nainen kysyi: "mikäköhän sillä viimeisellä oli.." "en tiedä", vastasin vaimeasti.

 Tarjoamis lomakkeeseen kerroin mihin tarkoitukseen olimme tulleet hevosta etsimään - hyvän mielen ratsu, jos sellaiseksi hevosen saisi koulittua. Kerroin Blacklaken tiloista, suuret pihatot ja kivat laumat, kesäisin suuret niityt. Sen jälkeen piti valita hevoset ja kertoa kuinka lähtisi niiden kanssa toimimaan:

1: 9. "Häijy" tamma, "Tess" pääsisi purkamaan heti alkajaisiksi energiaansa, laumaan päästämistä pitäisi harkita. Siitä voi olla hyötyä tai se voi aiheuttaa sekasorron. Pikkuhiljaa ihmisiin totuttelu, antaisin sen ymmärtää ettei kaikki ihmiset ole pahoja. Jos laumaan tammaa ei saataisi, tuotaisiin sen luokse ehkä muutama kaveri. Uskon, että syvällä sisimmässä siitä löytyy vielä hieno hevonen.

2: 7. Tiine murgese, tämä tamma pääsisi hitaasti totuttelemaan laumaan, ihmisiin ja ulkoiluun. Ehkä se voitaisiin viedä laumaan, jossa eri ikäisiä varsoja lisäämään luottamusta. Varsan se saisi pitää vierellään niin pitkään kuin se halajaisi ja ihmiseen totuttuaan aloitettaisiin rauhalliset kävelyt kunnon kohottamiseksi.

3: 1. Ja 4. En vain osaa päättää niiden välillä. 1. Villihevosen kanssa toimisin melko samalla tavalla kuin mustangien kanssa yleensä: hidas totuttelu ihmisiin ja ihmisten juttuihin ja sitten peruskoulutukseen. 4. Kanssa pitäisi miettiä miten menetellään, ettei se juokse itseään hengiltä ja sitten vasta mentäisiin samaan tapaan kuin muidenkin kanssa.

Janen mustang make over 2021-2022

 "Kimimela oli villi ja vapaa mustangi, se eli lähellä vuoria ja kirkasta vettä pienen laumansa kanssa. Hän oli myös hyvin läheinen erään mustangin kanssa. He elivät yhdessä, rauhallista elämää. Eräänä päivänä ihmiset saapuivat... ihmiset ajoivat heitä taka ja nappasivat heitä erottaen heidät lopulta. Kimimela oli surullinen ja yksinäinen, vailla toivoa. Tamman onneksi tämä ainakin päätyi mustangi make overiin. Ties minne muu lauma päätyi, mutta hän ei ainakaan päätynyt teurastettavaksi. Silti hän menetti perheensä ja ikävöi heitä. Toivottavasti Kimimela löytää vielä uuden perheen..."

Tarina lainattu suoraa Instagramista, joten laatu on sen mukainen..

Lokakuu

 Jane oli innoissaan, mutta hermostunut. Hän kertoi Aaronille haluavansa myös mustangin, mutta ei kokenut olevansa tarpeeksi hyvä vielä. Aaron kannusti Janea ja tarjosi apua mustangin kanssa. Sitten Jane päätti varata itselleen erään kauniin mustangin johon törmäsi make overin sivuilla. Kaunis 6 vuotias, luonteeltaan lempeä ja nimeltään Kimimela, tutummin Mila.

 Pian kaksikko ajoi mustangien olinpaikkaan ja hetken etsittyään löysivät Milan. Mila ei ollut ihan ihmistuulella, mutta tuli silti nätisti traileriin.

 Kotona Mila päästettiin maneesiin. Hetken se tutki paikkoja, ja sitten kaksikko avasi maneesin oven tarhaan ja jättivät Milan asettumaan aloilleen.



Marraskuu

 Jane ja Aaron veivät Milan jälleen uuteen pyöröaitaukseen, joka oli rakennettu keskelle kenttää tätä varten. Valitettavasti tutustumishetki meni loppujen lopuksi aika huonosti, koska Mila säikähti jotain, jota taas Jane säikähti. Vaikka mitään suurta ei tapahtunut, niin Janelle jäi huono fiilis ja naisesta alkoi tuntumaan, että on huono koko tässä kouluttamisasiassa.



Joulukuu

 Jane ja Mila on edennyt jonkin verran. Toki myös takapakkia on tullut ja sen jälkeen usein taas etenemistä. Milan kanssa on ajoittain vaikeaa, mutta onneksi Aaron on auttanut kovasti. Tänään Mila antoi Janen harjata itseään vähän, vain vähän tosin, mutta sekin on jo iso askel! Ehkä tämä alkaa toimia vielä!


Tammikuu

 Milan kanssa on ollut ylä- ja alamäkeä, mutta nyt tammikuun lopussa Mila on saatu ensikertaa kokonaan varustetuksi! Todennäköisesti vie paljon aikaa, että päästään nousemaan selkään, mutta se on okei! Jane on myös saanut vähän varmuutta Milan kanssa toimimiseen, ja tietenkin Aaron on auttanut paljon.


Helmikuu

 Edistymistä on jälleen tapahtunut!
Jane nousi Milan selkään tässä kuussa ensimmäistä kertaa. Nainen tuli heti alas kuvan ottamisen jälkeen. Mila ei ollut varma tykkäsikö selkään nousuista vai ei, mutta harjoittelu jatkukoon!


Maaliskuu

 Kevät on saapunut ja lumikin on alkanut sulaa! Jane ja Mila ovat harjoitelleet mustangi make overin kilpailuihin ahkerasti. Varsinkin siihen osuuteen, joka sisältää valitun ratsastuslajin ja Janen tuntien, hän valitsi matkaratsastuksen! Nainen rakastaa ulkona ratsastusta ja maastoilua, joten oli ihan odotettua tämä valinta. Ensin Milan kanssa edettiin hitaasti: pieniä ja lyhyitä lenkkejä lähistöllä, jotta tamma tottuisi ympäristöönsä. Sitten vain isompia ja pidempiä lenkkejä pikkuhiljaa! Mila on jopa oppinut kulkemaan ratsastaja selässä vedestä!


Huhtikuu

 Jane ja Mila ovat treenanneet paljon viime aikoina. Kuvassa esimerkiksi oli juoksutustilanne maneesissa.




Toukokuu

 Janella ja Milalla on ollut omat ylä- ja alamäkensä, mutta niistä on aina jotenkin selvitty ja kaksikosta on tullut toverukset. Kun perus koulutus oli saatu jotenkin purkkiin, niin alkoi matkaratsastustreenit, koska tulevaan kilpailuun tuli valita oma ratsastuslajinsa, jonka "esittäisi". Aina kuitenkaan ei tarvitse treenata, vaikka samoissa maastoissa mennäänkin. Joskus voi vain löntystellä rauhakseen!




Heinäkuu


On vihdoin aika mustang make overin kilpailun! Ensimmäisessä osuudessa Jane aloittaa Milan juoksuttamisella vapaasti kertoen kuinka tamma on muuttunut: Mila oli ennen ujo ja epäileväinen ihmisistä. Koulutus oli ajoittain oikeaa vuoristorataa kaksikon kohdalla. Sitten Jane näyttää miten Mila on muuttunut: sen saa helposti kiinni ja sitä on helppo taluttaa. Mila on täysin rentona, kun Jane harjaa, puhdistaa kaviot ja varustaa sen. Mila seisoo aivan paikoillaan myös silloin, kun Jane nousee satulaan ja tämän jälkeen nainen näyttää kuinka Milaa voi ratsastaa kaikissa askellajeissa.

Toisessa osassa Jane ja Mila näyttävät yleisölle, kuinka he ovat harjoitelleet matkaratsastusta ja kuinka hyvä Mila on siinä!

 Jane ja Mila päätyivät voittamaan kilpailun. Heinäkuun aikana Mila varsoi myös oletettavasti esikoisvarsansa.

Valmennus Blacklakella marraskuu 2021

Aifric ja Aaron törmäävät tarhassa.

Aifric: "Oisko sulla hetki aikaa?"

Aaron: "Kuinka pitkä hetki?"

Aifric: "Ratsastustunnin verran."

Aaron: "Kaippa multa liikenee, länkkääkö vihdoin?"

Aifric: "Ei."

Aaron: "Istuntaa?"

Aifric: "Ei kun tuu kattoon kun me hypätään."

Aaron: "Sä Aifric tiiät etten tiiä mitään klassisesta ratsastuksesta!"

Aifric: "Nimenomaan, mutta sä tunnet hevoset. Mä tarvin sua Aaron."

Aaron: "Okei mä tuun."

---------

 Aifric aloittaa Sissin kanssa alkulämmittelyn. Ensin käynnissä kierrellen pitkin maneesia, sitten ravissa molempiin suuntiin voltteja, ympyröitä, kiertelyä esteiden välistä. Maassa on myös peilipäädyssä puomit, joita Aifric ylittää mustan tammansa kanssa ravissa. Laukassa vielä melko sama, kuin ravissakin, jonka jälkeen hyppäystreenin on vuoro alkaa. Sitten nainen pysähtyy stetsonipäisen miehen viereen ja alkaa selostaa: "Kato kun me hypätään rataa, mut keskity Sissiin. Kerro kaikki mikä pistää silmään, äläkä epäile ittees." Nainen hengähtää ja pohtii hetken. "Kerro kaikki sun omat huomiot. Ja muista, oo rehellinen, mä kestän sen kyllä. Äläkä ainakaan ala mielistelemään!" Jatkaa Aifric osittain jo vitsillä naureskellen.

 Punatukkainen Aifric kannustaa ratsunsa laukkaan. Ensin he tulevat pystylle pitkällä sivulla. Sissi kerää hiukan kierroksia heti ensimmäisestä esteestä, mutta nainen onnistuu kiertämään lyhyessä päädyssä olevat puomit uraa pitkin. Nainen ratsastaa kohti lävistäjää ja Sissi on täpinöissään. Nyt vauhdista oli hyötyä, kun tultiin okserille. Sen jälkeen vauhtia oli kuitenkin saatava maltillisemmaksi loppuja käännöksiä ja esteitä varten. Palatessaan peilipäätyyn Aifric ohjaa Sissin puomeille, jotta vauhtia saataisiin hallintaan, mutta Sissi sinkosi viimeisen puomin muiden keskelle lähtiessään jälleen räjähdysmäisesti matkaan. Radan jälkeen Aifricin piti laukata Sissin kanssa vielä kaksi kertaa maneesia ympäri uralla, jotta se vähän rauhoittuisi. Sitten nainen palaa vaaleahiuksisen Aaronin luokse.

 Aaron näyttää mietteliäältä pohtiessaan edellistä rataa. "Sun ainakin pitää muistaa hengittää enemmän Aifric, sä et ole sukeltamassa, vaan ratsastamassa. Ja sä tarvitset happea!", Kommentoi Aaron. Aifric nyökkää hengästyneenä ja naurahtaa sitten: "Nojoo siinä on kyllä näköjään tsempattavaa!". "Sissi vaikuttaa myös vähän jännittyneeltä, sä myös", jatkaa Aaron. "Suosittelen teille enemmän rentoutumista ja alkulämppäänkin voisi lisätä jotain rentouttavia tehtäviä," Aaron pohtii ratkaisuksi. Sitten hän jatkaa: "Sissin räjähdysmäinen energiakin voi johtua juuri siitä jännityksestä, ja toisaalta ehkä sitä voisi juoksuttaa ennen estetreenejä, nuori ja villi tamma kun on." Aifric nyökyttelee nyt totisempana. "Riippuu mitä sä haluat, radan ratsastus voisi ajoittain olla huolellisempi, tuolla tippui pari puomia", Aaron jatkaa osoitellen linjaa jota ennen oli tiukempi käännös jatkaen sen jälkeen: "Estekoko ei ole edes kovin korkea. Vauhti on hyvä jos ratsastatte aikaa, mutta tarvitset vähän enemmän hallintaa siihen. Tällä hetkellä meno on ihan päätöntä! Jos taas haluat tyyliä ja tekniikkaa, niin huolellisemmat tiet, vähemmän vauhtia ja niin edelleen." Aifric prosessoi Aaronin kommentteja hetken ja sanoo sitten: "Kiitos, susta todellakin oli apua." Aaron nyökkää hymyillen vastaukseksi.

 "Rentous on oikeasti aika tärkeää," jatkaa Aaron hetken päästä keskustelua, kun Aifric on vielä vähän hypännyt ja siirtynyt sitten loppukäynteihin. "Jotkut hevoset ei oo rentoja, mut ei jännittyneitäkään. Esimerkiksi Herkko," hän toteaa. "Jos mulla olis aikaa, haluaisin ehkä ratsastaa Herkolla!" Hihkaisee Aifric. Sitten hän jatkaa naurahtaen: "Toisaalta Sissin jälkeen en ehkä haluisikaan." Aaron jatkaa vitsikkäästi: "No ehkä mun pitäisi ratsastaa sillä! Opettaa se länkkäratsuksi tai jotain!" "Eikä pitäis!" Huudahtaa Aifric jatkaen: "Se ei tajuis varmaan mitään niistä sun länkkäohjeista, vaikka opettaisitkin! Toisaalta jos sä sitä kouluttaisit, niin ehkä se vähän rauhottuis." Kaksikko nauraa hetken. Sitten Aaron vakavoituu. "Harmillista kun Herkko ei oo kuitenkaa niin tykätty ratsu tallissa..", toteaa mies. "Niin, onneksi sillä on kuitenkin hurjapää ratsuttaja Luciana," vastaa Aifric. "Jep," toteaa Aaron.

 Kaksikko palaa hoitopaikalle hoitamaan Sissiä pois ja Aifric heittää ilmoille erikoisen ehdotuksen.

Aifric: "Oon miettinyt suunnistuskisojen jälkeen, että haluisin alkaa harrastaa matka- ja suunnistusratsastusta aktiivisemmin."

Aaron nyökkäilee.

Aifric: "Mut Sissi stressaa vähän joskus, ehkä sen kanssa 15-30km matkoja mut en uskalla pidempiä:"

Aaron: "Jeah, fair. Sulla on selkeesti joku taka-ajatus jota johdattelet. Mee suoraan asia."

Aifric: "Hankitaan muuli."

Aaron: "Vouu Vouu, tää tuli vähän puskista. Ootas mä prosessoin. Eli siis meinaat, että M E I D Ä N pitäis hankkia YHDESSÄ M u u l i?"

Aifric: "Joo-o, kyllä, oikein ymmärsit."

Aaron: "Ja saisko se olla koulutettu myös lännenratsastukseen?"

Aifric: "Yup, siksi mä sitä sulle ehdotinkin. Mulle matkamuuli ja sulle länkkämuuli. Vähä sellane hömppämuuli."

Aaron: "Tiesitkö muuten että heppauutisissa kerrottiin, että liitossa kuohuu! Muulit ja aasit pääsee vihdoin rekisteriin ja sitten mietittiin saako ne kisata liiton kisoissa. Sitten ne sai liitolta yhteisluvan ja sen jälkeen pohdittiin tasoja joilla Muulit ja aasit saa kisata!"

Aifric: "Huuui, miksiköhän siitä nyt noin kohu tuli?"

Aaron: "Osa teistä klassisista kilpailijoista ei halunnut hävitä muulille!" Aaron vinkkaa silmää.

Aifric naurahtaa.

Aaron: "Länkässä ne otettiin heti avosylin vastaan."

Aifric: "Tietenkin, naurahtaa."

Aaron: "Mut hankitaan vaan muuli."

Aifric: "Jes, mahtavaa."

Näin muulin metsästys alkoi, mutta taival ei ollutkaan niin helppo, kuin kaksikko oli olettanut. Muulin hankinta siirrettiin siis myöhemmälle.

Mustang makeover (1.-6.2021 Aaron & Shikoba)

 Siitä oli hetki aikaa, kun Aaron oli viimeisen kerran osallistunut mustang makeoveriin. Silloin matkaan oli tarttunut pitkäaikainen kumppani Wille. Nyt mies huomasi ilmoituksen jälleen järjestettävästä makeoverista ja kiinnostui. Hän ilmoittautui ja jäi odottamaan mustangien haku päivää..

 Aaron ajoi mustangien säilytystallille. Hän katseli tammoja ja ruunia toista toisen perään. Oli vaikea valita oikeaa hevosta, joka lähtisi miehen matkaan. Sitten hän törmäsi erääseen ruunaan, se oli nokikuvioinen ruunivoikko. Ruuna oli yksinäisen ja surullisenkin oloinen ja jokin Aaronin sisällä sanoi, että tuo olisi se hevonen, jonka hän valitsisi. Numero oli 2421. Päivän päätteeksi ruunivoikko ohjattiin Aaronin traileriin, siitä tulisi hänen mustanginsa.

 Matka oli pitkä, kivinenkin. Aaronin piti yöpyä tien varressa ja miestä harmitti, kun ruunaa ei voinut päästää jaloittelemaan. Ei sitä oltu vielä edes riimutettu. Pian tuli jälleen aamu ja päiväkin ja he saapuivat Blacklakelle. Aaron alkajaisiksi päästi ruunan juoksentelemaan maneesiin, se oli todellakin vihannut trailerimatkaa. Ruuna riehui ja riehui. Sitten se lopetti ja lähti kävelemään hiukan epäileväisenä kohti Aaronia, uteliaisuus voitti ruunan mielessä. Aaron sai poistettua numeron ruunan kaulalta. "Nyt et ole enää vain numero, olet yksilö. Olet hmm.. Shikoba", kuiskasi Aaron ruunalle otettuaan numerolapun pois tuon kaulalta. Sitten Shikoba käännähti äkisti ja juoksi pois, matkaa olisi vielä. 

 Aaron käveli maneesin ovelle, sille joka oli kohti tallin suurinta pihattotarhaa. Hän avasi oven ja odotti Shikoban juoksevan ulos. Hetken ruuna katseli epäileväisenä, kunnes jolkotteli ulos. Kun se huomasi kaverihevoset, se innostui hiukan, mutta lopulta vetäytyi omiin oloihinsa. Aaron oli tyytyväinen, hän oli halunnut Shikoban laumaan osoittaakseen, ettei mustangiruunan tarvinnut olla yksin ja että saisi olla turvassa. Muutaman päivän päästä Aaron oli saanut jo ensimmäisen harjaisun ruunan karvalla tarhan sisäpuolella, Shikoba oli ollut epäileväinen, muttei lähtenyt pois, vaikka tilaisuus oli kokoajan läsnä. 

 Riimuun kouluttautuminen oli vaikeaa. Aaron ja Shikoba olivat tutustuneet jo melko pitkään tarhassa hengaillen, silti ruuna piti riimua epäilyttävänä kapistuksena. Pikkuhiljaa edeten Aaron loppujen lopuksi sai Shin päähän riimun, ja pitkän työn tuloksena ruuna oli jopa alkanut kiinnostua siitä. Silti ensimmäinen kerta riimu päässä ei ollut ruunasta erityisen kiva. Se alkoi kuitenkin pian tottua riimuun. Kun riimu oli saatu päähän, oli Shikoban kanssa liikkuminen helpompaa ja Aaron alkoi muun muassa treenaamaan sen kanssa kentällä. Eräänä päivänä Aaronilla oli muovipussi taskussaan ja herkkuja sieltä kaivaessaan pussi rapisi. Siitähän ruuna ei ilahtunut, vaan veti säikähtäneenä äkkikäännöksen sännäten toiselle puolelle kenttää. Kun Shikoba oli rauhoittunut, treeniä jatkettiin, mutta Aaron piti sen lyhyenä. Kun edistystä alkoi tapahtua, Aaron alkoi viemään Shikobaa kävelylenkeille myös tallialueen ulkopuolelle.

 Seuraava etappi oli varusteihin totuttelu. Aaron aloitti satulalla, Shi oli hermona asiasta joten Aaron eteni hitaasti ruunan ehdoilla. Pian Aaron kuitenkin ymmärsi, että osa hermostumisesta oli vääränmallisen satulan seurausta, joten satula meni vaihtoon. Pian uusi satula löytyi, rungoton malli. Shikoba oli yhtäkkiä melkein innoissaan satulasta. Aaron ei niinkään, mies oli tottunut lännensatuloihin, mutta tekisi tämän ruunansa vuoksi. Sitten Aaron eteni suitsitreeneihin. Hän opetti ohjaspainetta, josta Shikoba ei niinkään tykännyt.

 Huhtikuussa Aaron aloitti selkäännousu treenit. Ensin lähinnä lisättiin painoa eikä kiivetty vielä selkään ja lopulta huhtikuun loppupuolella päästiin selkäänkin hetkeksi aikaa. Shikoban ei kuitenkaan tarvinnut vielä liikkua ihminen selässään, vaan vielä totuteltiin ihmisen painoon selässä. Sitten aloitettiin ratsutreeni, aloitettiin käynnistä ja ohjaamisesta ja sitä mukaan kun Shikoba eteni, edettiin vaikeampiin askellajeihin ja tehtäviin. Shikoba alkoi loistaa! Sen askellajitkin olivat kovin pehmeät, että kunhan sitä vielä koulutettaisiin, sopisi se myös muiden käyttöön tunneille ja vaelluksille! 

 Kesän tullessa ja yhteisymmärryksen kasvaessa Aaron alkoi myös maastoilla Shikoban kanssa lopputreenien ohessa. Shikoba rakasti maastoilua, se piti erityisesti ympäristön tutkimisesta. Treenattavaakin kuitenkin olisi, nimittäin loppu show:hon. Silti rentoilupäiviäkin pidettiin, maastoilun lisäksi Aaron oppi Shikoban tykkäävän uimisesta kovasti. Kun treenaaminen eteni, varustemäärä oikeastaan väheni ja Aaron alkoi ratsastaa Shitä pelkällä kaulanarulla. Siitähän ruuna piti! Se ei koskaan ollut tykännyt tiukasta ohjastuntumasta. Viimeinen harjoituksen kohde oli lastaaminen, se oli ollut Shille vaikeaa, koska ainoat matkat, jotka se oli elämänsä aikana matkustanut olivat olleet aika ikäviä. Lopulta treeni tuotti tulosta ja Shistä tuli kuin vanha tekijä! 

 Oli totuuden hetki, kun Aaronin ja Shikoban ensimmäinen pitkä matka alkoi. Oliko työ tuottanut tulosta? Nimittäin matka alkoi kohti kilpailupaikkaa. Tottahan toki ruuna oli hermostunut, taas vähän uusi juttu menossa. He kuitenkin pitivät matkan aikana paljon taukoja, että Shi saisi jaloitella. Matka sujui loppujen lopuksi kohtuullisen hyvin. 

 Kun he saapuivat paikalle, oli selvää, ettei Shi voisi olla kovin paljoa tarhassa, mikä oli harmi. Aaron ei ollut ehtinyt opettaa Shille karsinassa asumista, joten pitäisi yrittää vain pärjätä. Kaksikko kävivät kuitenkin paljon kävelyillä kilpailualueella. 

 Sitten oli show:n aika alkaa. Ensin tehtiin melko tavallisia tehtäviä, sellaisia, jotka kaikki tekisivät. Käytiin läpi prosessia, miten tähän oli tultu. Sitten Aaron ja Shi aloittavat oman tehtävänsä. "Free style". Aaron teki temppuja ruunansa kanssa vain riimun avulla, ensin maastakäsin, ympärillä juoksua, puomeja, kavalettia. Sitten Aaron kiipeää ruunan selkään ja alkaa tekemään temppuja ratsain. He tekevät spinningiä, pysähdyksiä lännentyyliin ja paljon muuta. Loppujen lopuksi Aaron tulee alas ja kumartaa. Mustangi miehen vieressä yrittää matkia omistajaansa, temppu ei kuulunut esitykseen joten mies naurahtaa, jonka perään yleisökin kohahtaa. Loppu.

Toinen hahmoesittely, muita tärkeitä hahmoja

Aaron West

Aaron Instagramissa

 Aaron tuli alun perin "vain" lännenratsastusopettajaksi. Toki hänellä on ollut hiljaisiakin aikoja, kuvia ei ole tullut, tarinoista puhumattakaan. Sitten keksin osan tallin muutoksista olevan Aaronin ideoita. Ja sen, että Aaron olisi opetellut ratsastamaan pelkällä istunnalla jossain kohtaa. Nykyään Aaron opettaa siis istuntatunneilla, lännentunneilla, biomekaniikkakursseilla ja kouluttelee hän hevosiakin! Jos pitäisi miehen luonteesta kertoa jotain, hän olisi varmaan kovin itsepäinen. Sellainen "minä olen oikeassa, joten näin tehdään!" - tyyppi. Osaa mies kai olla hauskakin, riippuu keneltä kysyy. Lisäksi hän tykkää sisällä pitää yleensä vain toisessa jalassa sukkaa. Mistä lienee tämä johtuu (en ole ainakaan itse keksinyt selitystä asialle). Aaronia voisi ehkä luonnehtia puheliaaksi introvertiksi, tai en tiedä. Hän kyllä tulee toimeen sosiaalisissa tilanteissa ja on tutuille puheliaskin, mutta hän ei oikein kerro itsestään, lähinnä lähimmille ystävilleen.

 Aaron on siis syntynyt ja asunut Yhdysvalloissa lähellä maaseutua ja ollut paljon tekemisissä hevosten kanssa lapsuudessaan ja nuoruudessaan. Ratsastustaito tasoa oli siis jo silloin, kuin täysi-ikäistyessään hankki ensimmäisen hevosensa Edin. Edin kanssa kilpailtiin milloin missäkin paikalliskisoissa, pidettiin ratsastustunteja pikkulapsille ja maastoiltiin vuoristoissa. Edi on monipuolinen quarter ruuna.

 Sitten kuvioihin astui tilaisuus osallistua mustang make overiin. Tietenkin nuori ja huoleton Aaron osallistui sellaiseen ja löysi sieltä uuden kumppanin Willen. Ranchilla jossa Aaron koulutti Willeä oli myös pari muuta make over kouluttajaa samaan tapahtumaan ja heistä tuli kavereita, niin myös hevosistakin. Kun oli kilpailujen aika, Aaronilla ja Willellä meni hyvin, mutta kun oli myynnin aika, Aaron ei kestänytkään jättää ystäväänsä ja tarjosi kilpaa parin muun tarjoajan kanssa lopulta voittaen tarjouskilvan. Näin Willestä tuli hänen toinen hevosensa. Myöhemmin Aaron on osallistunut mustang make overeihin niin myyden kuin pitäen mustangeja. 

 

Aifric Flockhart

Aifric Instagramissa

 Seuraavaksi sitten Aifric. Mukava ja hauska, extrovertti valmentaja, joka osaa olla tiukka oikeassa tilanteessa. Aifricista on helpointa ehkä kertoa aloittamalla ihan alusta:

 Aifric on aina ollut seurallinen ja rohkea nainen tai tyttö, jopa siis lapsena. Lapsena hän ratsasti ponitallilla ja kilpaili pienillä connemaraponeilla. Hän oli SE uhkarohkea tyyppi, joka oli päätä pahkaa kiipeämässä puussa tai hyppäämässä melkein metrisiä esteitä. Lapsena punatukkainen nainen oli oikea pehkopää! Joskus hiukset näyttivät ihan räjähdykseltä. Jos joku halusi yrittää iskeä tyttöön, hän saattoi kutsua Aifricia metsänpeikoksi tai leijonaksi. Aifric käänsi ilkut aina kehuiksi. Hän oli aina itsevarma. Sosiaalisuudesta kertonee myös tytön organisoimat leikki komplexit lapsena. Hän aina johti leikkejä, mutta otti myös kehitysehdotuksia vastaan. 

 Teininä hevoset jäivät pikkuhiljaa, se alkoi olla tylsää, muoti alkoi kiinnostaa enemmän. Nuorena aikuisena hän oli muutamia vuosia mallina, mutta naisen itsevarmuus alkoi mallin hommissa laskea. Kaikki oli niin stressaavaa ja kilpailullista, varsinkin kun oli kyse ihka oikeiden ihmisten kehoista. Epävarmuudet kohdistuivat varsinkin pisamiin ja hiuksiin. Sitten hän lopetti. Hevosia tuli ikävä, ja pitkän pohdinnan jälkeen paluu kilpailuihin oli edessä. Sitten kilpailutkaan eivät tuntuneet enää oikealta, joten alkoi valmennus. Tämä tie toi Aifricin myös Blacklakeen. Uusien oppien ja Lean tapaaminen sai satunnaisen kilpailemisenkin taas maistumaan, kunnes Lea ei ollutkaan ok kilpailun kanssa. Sitten tuli taas Sissi, Sissi sai kilpailun maistumaan todenteolla, ja tuntui, että Sissillekin se maistui. Silti naista usein pelottaa, kuinka eettistä, terveellistä, oikein ja muuta kilpailu on todellisuudessa.

Rúna Grimsson

Rúna Instagramissa

 Rúna on hieman uudempi hahmo, enkä ole ehtinyt kokonaan "tutustumaan" hahmoon, vaikka on ollutkin minulla jo reilu vuoden.

 Rúna on Islannista kotoisin, mutta töiden perässä muutti pois. Koska nainen ei olisi palatessaan koskaan saanut tuoda Gullea takaisin Islantiin, hän päätti jättää orin kotiin. Siitä pidettäisiin kyllä huolta. Tai sitten ei... Nimittäin pian se myytiin ja kuljetettiin pois. Onneksi Mark bongasi sen ja osti orin Blacklakelle. Nyt Rúna lunastaa sitä itselleen ylitöillä. 

 Luonteeltaan ja olemukseltaan Rúna on ystävällinen ja lempeä, mutta energinen ja joskus jopa kaaottinenkin. Nainen on myös rohkea rämäpää, joka on aina päätä pahkaa vaarallisenkin oloisissa tilanteissa. Tämän takia naisella löytyykin paljon tarinoita seikkailuistaan, joita tykkää kertoa kaikille, joita vain kiinnostaa (ja joskus sellaisillekin joita ei edes kiinnostaisi).

 Rúna lähinnä liikuttaa hevosia ja toimii avustajana tallilla.

Ella Dustnight

Ella Instagramissa

 Vaikka Ella on ollut mukana alusta lähtien, naisen elämässä ei tarinallisesti ole oikeastaan tapahtunut mitään. Yhtään mitään. Huvittavaa on se, että ensimmäinen kuva naisesta on avoimet ovet tapahtumasta, ja seuraava kahden vuoden päästä samasta tilanteesta ja samasta tapahtumasta, mutta kahden vuoden aikavälillä! Se avasi silmiäni: Ellaa mukaan enemmän. No tuliko? Vähän.¨

 Ella on, tai oli opettajaharjoittelija, hän piti helppoja tunteja, kuten alkeistunteja! Luonteeltaan kiltti ja rauhallinen. Sen enempää en ole koskaan kirjoittanut.

 Vuonna 2021 Ella sai vihdoin syvyyttä tarinaansa, kun työnkuva vaihtui tunneista rescuehevosten kuntouttamiseen. Toki tuntejakin olisi luvassa silloin tällöin, mutta vähemmän. Ja tunneilla avustusta enemmänkin. Suuri käännekohta oli Colen saapuminen. Huonosti kohdeltu englannintäysiverinen hevosenalku. Cole laitettiin Ellan nimikoksi, ja siitä tarina vasta alkaakin.

Carangelot

Eli Enzio Carangelo ja Alessia Carangelo 
(Instagram: Enzio, Alessia

 Enzio Carangelo ja Alessia Carangelo ovat aviopari, joka muutti lähimaille joskus 2019? aikoihin. He toivat tallille jälleen uuden lajin: Working Equitationin. Mukana oli myös kaksi ratsua, lusitanot Geno ja Feli. He opettavat WE:n lisäksi historiallisia lajeja, kouluratsastusta ja työskentelevät eläinsairaalan puolella. Alessia on mm. hevoshieroja ja Enzio kavionvuolija. Carangelot ovat olleet melko vähän esillä tarinassa, mutta ainakin Alessialle on vuonna 2022 suunnitelmia ;).

Koonnit vuodelta 2018

  Nyt edessä on jopa kokonainen vuosi. Ei silti hirveästi tarinoita edessä, ehkä. Tämän tägin takaa löytyy jälleen koko vuosi instagramin puolelle sinne kykeneville. Vuosi alkaa mukavasti varsoilla!

4.Tammikuuta - 6. Toukokuuta  2018, Mistyn tiineys, kaksoset ja muuta varsa sälää

 Tallin sivuille julkaistiin vihjailevasti vanhoja varsakuvia. Muun muassa oli rescue varsa Dani, vanha kunnon Zili emänsä kanssa sekä ihana issikka ruuna emänsä kanssa. Molemmat Blacklaken omia kasvatteja. Vihjailuista pystyi päättelemään, mikä seuraava ilmoitus olisi. 

 Ja niin seuraavana päivänä, 4. tammikuuta tuli ilmoitus: Misty on tiineenä ja odottaa varsaa. Tamma ei ollut mielissään eläinlääkärin sörkkimisestä, mutta sieti sitä hienosti. Isänä toimii oma suomenhevosori Redi, joskin sitä ei paljastettu ihan heti, vaan haluttiin nähdä arvauksia seuraajilta. 

 Helmikuun lopuilla syntyi varsa, itse asiassa kaksi. Toista ei paljastettu heti, se oli huonokuntoinen ja saattoi kuolla. Misty toki oli huolesta sokeana, kun näki vain yhden varsansa temmeltävän.

 Niin kuitenkin pieni vaalea varsakin saatiin pelastettua ja palautettua perheensä luokse! Nimiksi annettiin Puna poika ja Huli-Vili, joskin Huli-Vili olisi varmasti sopinut punaiselle paremmin. Nimittäin pian huomattiin, että jos kaksikko oli pahoja tekemässä, se oli aina Rediksi nimetyn punaisen varsan idea, vaalea Vili seurasi mukisematta isoveljeään touhuihin...

"Varsat karkuteillä"

Koko 2018 Rickon ja Mark jatkuu

 Rickonin ja Markin välit ovat selkeästi lämmenneet, ja tarkkasilmäisimmät ovat saattaneet huomata jotain isompaakin miehien välillä, mutta he eivät varsinaisesti ole mitään ilmoittaneet, toistaiseksi.

 He kuitenkin viettävät paljon aikaa yhdessä, eräänä päivänä he maastoilivat pellolla yhdessä. Heillä näytti olevan kovin hauskaa. He oikeastaan maastoilevat paljonkin yhdessä. Kerran he palasivat kiireen vilkkaa kotiin, kun myrsky yllätti nelikon. Tunturi ei ollut moksiskaan paukkeesta ja salamoista, mutta Rickonin uusi puoliverinen sen sijaan oli kauhuissaan, huhhuh.

 He pitävät myös monesti toisilleen tunteja töiden ohessa. Joskus esteitä, joskus koulua, miksei myös maastoesteitäkin! Tai jotain muuta? Työt pitää silti hoitaa, mutta ne menevät mukavasti ja vikkelästi kaverin kanssa.

 Ja niin joulukuussa 2018 he ilmoittivat seurustelevansa, joskin voi olla, että he ovat seurustelleet jo vuoden "salassa." Joulukuussa he myös olivat näkyvämmin yhdessä, kuin kivi olisi vierähtänyt harteilta. Niinhän he myös hakivat kuusen tallille kahdestaan, Mark reellä Tunturin kanssa ja Rickon puoliverisensä selässä. Seuraavana päivänä he koristelivat kuusenkin kahdestaan, tai no Tunturin kanssa.

Maaliskuu - Kesäkuu 2018, Lännenratsastus saapuu Blacklakelle! 

 Maaliskuun loppupuolella saapui tallille kolme uutta hevosta, tai no, kaksi hevosta ja poni. Mukana tuli hevosten omistaja Aaron. Aaron sai hevosineen tallipaikan, koska lupautui lännenratsastusopettajaksi. Sehän tallilta vielä puuttuikin. Koulu, este, maastoeste, vaellukset, mutta lännenratsastus puuttui, eipä enää! Wille, mustangi ruuna oli Aaronin oma silmäterä, Edi taas uudempi tapaus. Avalon ostettiin tallille kolmanneksi lännenponiksi, ettei oltaisi vain kahden varassa. Niin ja näin, kesäkuussa starttasivat pienet lännenratsastusryhmät hyvällä menestyksellä.

Rap ja Rickon

 Toukokuussa 2018 Rickon oli edistynyt Rapin kanssa jo niin paljon, että he harjoittelivat estekilpailuihin. Se oli jännittävää, mutta mies oli varma, että ori suoriutuisi jo. Ja niin suoriutuikin. Kisa päivänä Rap tuli kisapaikalle rennoin mielin, joskin radalla tuli pari virhettä, joista koitui sijojen menettäminen. Se ei kuitenkaan haitannut! Tärkeintä oli kokemus.

 

 Myöhemmin kesällä Rickon aloitti jousiammunta treenit Rapin kanssa. Rap tykästyikin touhuun toden teolla, joka miellytti myös Rickonia. Hän sai uuden, ja vielä oman jousiammunta kaverin, mahtavaa! Treenit etenivät niin hyvin, että keskellä syksyä eräänä lämpimänä iltana he laukkasivat auringonlaskussa jousiammuntaa harrastaen täysin ilman varusteita. Yli vuoden harjoitukset olivat tehneet tehtävänsä ja heistä oli tullut ystävät. Lokakuussa he kokeilivat myös jousiammunnan ja maastoesteiden hyppäämistä samaan aikaan, se oli hurjaa, sekä mahtavaa!

Ajatuksia Ollin myynnistä

 Toukokuussa rakas shire ruuna Olli ilmoitettiin myytäväksi. Kotitarjouksia tuli monenlaisia, ihaniakin. Monenlaisia hienoja ihmisiä tuli käymään katsomassa Ollia. Oli vaikea luopua rakkaasta ystävästä, mutta suuren kokonsa vuoksi Ollilla ei ollut paljoa käyttöä Blacklaken tallilla. Henkilökunta halusi sen johonkin, missä sen ei tarvitsisi vain seisoa, kun muut tekevät hommia. Ja niin Olli myytiin, tarjous oli hyvä ja Olli pääsi vetohevosen hommiin, mahtavaa!

 Niin, mahtavaa. Pian Ollista ei enää kuulunutkaan, eikä uudesta omistajastakaan. Olli oli lähtenyt kiertoon. Pian kuitenkin tallituttu löysi Ollin ja osti sen itselleen, Olli oli muuttunut, mutta tuttu sai sen jälleen omaksi itsekseen.

(Tarina perustuu tositarinaan :D Olli katosi oikeastaan jopa reilu vuodeksi, ennen kuin tuttu osti sen joltain ja tuli kysymään, että hei Valo eikö tää ole sun alunperin, tiedot oli muuttunut täysin, ystävällisestä shire ruunasta oli tullut ihmisiä vihaava ja kahta metriä hyppäävä shire 😬. Korjattiin tutun kanssa tiedot ja nyt se elelee siellä vieläkin sellaisenaan. Nykyään, VRL tutustuneena jaksan ihmetellä, että miten instagram hevosia uskalsi edes myydä, noinhan niille aina kävi. Katosivat, lähtivät kiertoon, tiedot muuttuivat, huhhuh... Olen iloinen, että löysin nettiharrastelun ja VRL:on.)

Mark ja Tunturi

 Ei ole Rickon ja Rap ainut ratsukko, joka on ystävystynyt ja kehittynyt viimeisen vuoden aikana. Niin on nimittäin Mark ja Tunturikin. Tunturi on tosin kovin mielenkiintoinen hyppääjä, se hyppää ristikotkin isolla ilmavaralla. Mark on jo tottunut siihen! 

 Tunturi oli ennen itseasiassa ravihevonen, joten työtä ja työstämistä Markilla on sen kanssa ollut, mutta se onkin jo melkein tullut ratsuksi Markin käsittelyssä. 

 Ennen kaikkea kaksikosta on tullut hyvät ystävät!

Milon tarina

 Heinäkuussa ollessaan vetämässä vaellusta, löysi Jane pienen mustangiorin. Se oli jumittunut piikkilankaan ja ontui pahasti, vaikka se saatiin irti langoista. Jane joutui taluttamaan sen alas vuorilta, jotta se saataisiin traileriin ja eläinlääkärille. Ori saatiin hädin tuskin pelastettua, mutta onneksi saatiin! 

 Hevonen tuotiin kuntoutettavaksi Blacklakelle, ja leiriläiset nimesivät sen elokuun alussa Miloksi. Milo oli pitkään tarhassa, ennen kuin se pääsi kavereiden kanssa laitumelle.

 Marraskuussa Miloa pystyi jopa taluttamaan ilma, että se hyppi kokoajan pystyyn. Jalat olivat jo parantuneet, mutta muuten se jäisi vielä talven yli kuntoutukseen tallille, jonka jälkeen se päästettäisiin takaisin laumansa luokse,

Kilpapuoliveristä etsimässä

 Koska Rap oli poni, lähti Rickon etsimään itselleen oikeaa kilpapuoliveristä. Ja pian sopivan oloinen löytyikin, tulen punainen Píros Győztes, eli Piros, tai Pirre. Punertava ori oli nuori, ja välillä oikeita hyppypaikkoja piti etsimällä etsiä, mutta muuten se oli juuri sopiva. Ensimmäisen testivalmennuksen jälkeen Rickon osti orin itselleen.

 Samoihin aikoihin saatiin tallille Vallu Holkko töihin. Koska Rickonilla oli paljon töitä, Vallu liikutti usein Pirosia. Joskin lyhyen pituutensa vuoksi suuren puoliverisen liikutus oli varmasti vaikeaa... Kerran kaksikko meni jopa maastoesteitä ja tilanteeseen liittyi usein kauhunhetkiä.

 Kerran Rickon ilmoitti Vallun sekä Markin Alfan ratsutilan suuriin kisoihin. Myös Jane oli tulossa Vekkulilla. Vallu meni tietenkin pari helppoa luokkaa Pirosilla, ikään kuin alkulämmittelyksi. Nimittäin Rickon menisi sillä itsekin pari vaikeampaa luokkaa. Lisäksi mies olisi menossa myös Rapilla pari luokkaa. Mark ja Tunturi iskettiin myös listoille, koska miksi ei.

 Kisapäivänä Vallu oli ihan hermona, alkulämmittelyt eivät sujuneet ja loppujen lopuksi luokkakin meni huonosti. Janella ja Vekkulilla meni sen sijaan hyvin, he tulivat jopa kolmansiksi. Myös Mark ja Tunturi suoriutuivat omassa luokassaan, he jopa voittivat! Pirosilla sen sijaan oli huono päivä ja se temppuili myös omistajansa alla. Onneksi Rapin kanssa tuli myös hyviä suorituksia.

 Alfan ratsutilan omistama varustekauppa kuitenkin halusi tehdä yhteistyötä Blacklakejen kanssa, sponsoriksi nimittäin. Rickon ja Rap saivatkin testiin aivan uudet ja hienot estekamppeet. Joskin Pirosilla oli niistä eriäviä mielipiteitä. Piros osallistui myös Alfan ratsutilan näyttelyihin, jotka kuitenkin jouduttiin perumaan vähäisen osallistujamäärän vuoksi. 

 Piros pääsi kokemaan myös Blacklaken maastojen kauneuksia ja kauhuja monena päivänä vuoden aikana. Paljon on ehtinyt tapahtua ja paljon ehtii vielä tapahtua.

Blacklaken eka kesäleiri hetkeen 

 Blacklakella oli ollut muutaman vuoden kesäleiri tauko, kunnes 2018 sellainen järjestettiin. Leiriä ei kauheasti mainostettu ulkopuolelle, vaan porukkaa tuli tallin vakio tuntilaisista ja lähikylästä. Leirillä oli paljon ohjelmaa, ja melkein koko henkilökunta oli kiinni leirijutuissa. Leirillä muun muassa pidettiin kauneuskilpailu. Mukana oli Kukka, Zili, Cara, Kuro ja Rickon Rapin kanssa... Markia tosin nauratti miehen toilailut. Leiriläiset koristelivat hevoset pareissa tai kolmen ryhmissä!

 Leirillä käytiin myös paljon maastossa, hypättiin jopa vähän maastoesteitä ja käytiin uittamassakin, se oli ihan parasta! Myös yhtenä iltana vedettiin yömaasto, joskin he jotka eivät halunneet osallistua, olivat leikkitunnilla maneesissa Markin ja Rickonin kanssa. Jane veti yömaastoa ja jylhät vuoristot näyttivät pimeässä jopa vähän karmivilta!

 Leirillä myös kärryteltiin Benin kanssa, pidettiin leirikisat ja otettiin lopuksi ihana yhteiskuva!

Joulu Blacklakella 2018

 Blackalken jouluun kuului jälleen kuusen haku ja koristelu, jonka tänäkin vuonna hoitivat Mark, Rickon ja Tunturi. Kuusen haussa toki Piroskin oli mukana. Oli kaunista revontulien valaistessa. Mukana oli myös tällä kertaa joulukatrilli, mutta niityllä eikä maneesissa! Silloinkin saatiin nauttia revontulista. Piroskin pääsi joulukuussa poseeraamaan jouluvarusteissa. Joulun alla myös vedettiin paljon hankilaukkaa, rallia maneesissa, lumisia maastoesteitä, jouluisia esteitä maneesissa ja kaikkea muuta!

Edellisen postauksen hevoset edelleen paikalla Ollia lukuun ottamatta. Uusina kasvoina kaksoset Redi ja Vili, länkkä kolmikko Edi, Wille ja Avalon, myös Milo otetaan tallin hoiviin, Piros löytyy kisahevoseksi ja tämän veli Kuu tuntihevoseksi, Gane, tallin ainoita kylmäverisiä sekä suloinen Sukka-poni sulattamaan sydämiä!