Kuuravaellus Valkyriassa (Helmikuu 2023)

 Olin saapunut Valkyrian tallille tällä kertaa yksin helmikuisena aamuna. Olin vähän ennen puolta kymmentä paikalla, jolloin yhteinen aloitus alkaisi. Aifric ei päässyt tällä kertaa mukaan, mutta olin ollut täällä vaelluksessa syksyllä naisen kanssa. Silloin mukana oli Gulle, nyt saisin ratsun tallilta. 

 Yhteinen aloitus sujui hyvin, osa vaeltajista jakoivat mahdollisia huolenaiheitaan ja hevoset jaettiin. Totta kai ensin esittäydyttiin. Minä sain ratsukseni Vörin ja olin kolmannessa ryhmässä. Saisimme ryhmittäin vastuualueita. Jaon jälkeen kävimme katsomassa myös ryhmän vastuuhevosta, pakkasimme tavaroita ja varustimme hevoset, kuormahevoset mukaan lukien. Vastuuhevosemme olisi hevonen nimeltä Närkäs. Hauska nimi! Ehdin tutustua Vöriinkin paremmin. Se on kaunis issikkatamma! Ja väriltään kimo. Se on vauhdikkaammanpuoleinen ratsu, sellainen mitä toivoinkin! Vör on kuitenkin myös kiltti, vaikka tunteekin oman arvonsa. Vör on kimoutunut jo todella pitkälle ja on täten kokonaan valkoinen jo. Kaunis lumiratsu kuuravaellukselle, mikä sen parempaa!

 Yhdeltätoista pääsimme nousemaan ratsaille. Muodostimme sopivan jonon, kun kaikki olivat selässä ja lähdimme matkaan. On kirkasta, vaikka taivaalla onkin jonkin verran pilviä. Pakkastakaan ei ole paljoa. Talutin alkumatkassa kuormahevostamme ja puolessa välissä ryhmäläiseni sai vuoron kun lähdin itse Vörin kanssa hurjastelemaan töltti- ja laukkapätkälle. Yhdeltä saavuimme kodalle pitämään kahvitaukoa. Hevosetkin saavat kunnon tauon ja lumisade alkaa pikkuhiljaa leijailla taivaalta. Meidän tehtäväksi tuli sytyttää tuli ja laittaa kota käyttökuntoon, kun muut valmistelevat välipalaa ja tarjoilee hevosille heiniä. Hain itse purosta vettä, joka tuli lämmittää tiskivedeksi siinä missä parini haki istuinalustat ja ruuanlaittovälineet lukollisesta arkusta. Eväshetki oli hyvä ja tuli tarpeeseen, sillä nälkä oli alkanut jo kaivertaa. Tunnin tauon jälkeen aloimme jälleen valmistella ratsuja aikomuksena jatkaa matkaa laavulle. Sain jälleen kuormahevosemme talutettavaksi, kun kuljimme metsäpolkuja pitkin.

 Parin tunnin päästä saavuimme laavulle ja aloitimme hevosten huolehtimisesta: kiinnitys, varusteiden riisuminen, harjaaminen, kavioiden ja kengityksen tarkistaminen ja sitten tarhaaminen. Hoidin ensin Vörin, kun olimme saaneet omat ratsut hoidettua, hoidimme yhdessä kuormahevosemme. On kiva, että laavulla on hevosille oma tarha. Kaikki varusteemme kannoimme huoltorakennukseen, jotta ne olisivat suojassa säältä, kuormakassit tulivat mukanamme laavuun. Aurinko alkaa laskemaan, kun aloitamme majoitusaskareet. Tällä kertaa oli meidän vuoromme huolehtia hevosista Tauskin auttaessa. Näkyvyys oli ulkona vähän heikompi, muutama metri. Onneksi Tauski oli kuitenkin mukana. Ripottelimme tarhaan heinäkasoja hevosille, heinät löytyivät huoltorakennuksesta. Haimme myös kaivosta vettä vesisaaviin ja kävimme laavussa lämmittämässä sitä hevosten juottoa ja tiskaamista varten. Lopuksi kävin vielä laittamassa kuntoon oman petipaikkani ja autoin, jos joku tarvitsi vielä apua.

 Kuudelta oli päivällinen, nälkä oli jo kova ja taisin ahmia ruokani aika kovaa. Ruoan jälkeen askareet vähän vaihtuivat ja meidän kontolle jäi tiskaaminen Varpun kanssa. Tiskaamisen jälkeen aloimme valmistelemaan iltapalaa. Tarjolla olisi muun muassa nuotiolla paistettuja rieskoja, tavallinen leipäbuffet ja vaahtokarkkeja. Iltapala oli jo aika nopeasti tämän jälkeen kello yhdeksältä illalla. Kahmin taas lautasen täyteen, rieskoja oli pakko maistaa, perinteinen voileipäkin oli kasattava ja vaahtokarkkeja, niitä paahdoin monta. Kida kertoi syömisen aikana kipinävahdeista ja mitä hommaan kuuluisi: tulen vahtiminen, puut, hevosten tarkkailu ja jään rikkominen vesiastiasta, sekä sen täyttäminen tarpeen vaatiessa. Myös vettä pitäisi olla aina kattilassa lämpenemässä. Hevosille voi tarvittaessa viedä myös lisää heinää. Joku henkilökunnasta olisi aina myös kipinävahdissa, mikä oli helpottava tieto. Ryhmäläiset voisivat sopia keskenään miten valvoisivat. Meillä oli totta kai viimeinen vuoro ja siihen liittyisi edellä mainitun lisäksi myös hevosten ja ihmisten aamupalavalmistelut. Herätys olisi jo neljältä. Menin siis heti iltapalan jälkeen unten maille. Herätessä on melko kirkas taivas ja revontulia leiskuu taivaalla aika-ajoin. Kipinävahti sujui hyvin.

 Kahdeksalta on aamupalan syömisen vuoro, en meinannut pystyä pitämään näppejäni erossa aamupalasta ennen tuota, joten olin jälleen innoissani päästessäni syömään valmistamaamme puuroa, jonka lisäksi tarjolla oli kuivattuja hedelmiä, jugurttia ja pähkinöitä sekä ruisleipää lisukkeineen. Join kaverina kupposen teetä. Aamupalaverissa kerrotaan, että kotimatka tulee todennäköisesti pitkittymään, koska lunta on tullut runsaasti. Pyrimmekin siis lähtemään mahdollisimman nopeasti, mutta paniikille ei ole kuitenkaan tarvetta. Kotimatkalla ei kuitenkaan päästä hurjastelemaan. Päivä on kuitenkin kaunis: aurinkoinen, mutta kylmähkö. Aamupalan jälkeen pakkasimme tavaroita ja yhdeksältä aloimme siivoamaan majoituspaikkaa. Meidän tehtäväksi tuli tällä kertaa laavun ja sen ympäristön siivois, havut pois, huolehditaan ettei laavulle jää rompetta ja puretaan tuulensuojana olleet tarpit, viedään ylimääräiset polttopuut takaisin ja siistitään huussi seuraavia kävijöitä varten.


 Siivous sujui rivakasti ja pääsimme jo varttia vailla kymmenen laittamaan hevosia kuntoon. Puoli yhdeltätoista ehdimme jo ratsaille. Vör tuntui aika virkeältä levon jäljiltä, mutta hangessa ei voinut juurikaan "temppuilla". Kahlasimme metsäpolkuja pitkin vuorotellen vastuuhevosen taluttamista. Välillä vaihdeltiin paikkoja leveämmillä osuuksilla, jotta jokainen hevonen pääsisi lepäämään valmiiksi tallatuilla poluilla. Varttia vailla yksi pääsemme kodalle pitämään lepotauon. Huolehdimme hevosemme ja paneuduimme jälleen askareisiin: huolehdimme jälleen hevosista, hevoset saavat heinäkasat, joista syödä ja purosta juomavettä, mikäli puro ei ole jäätynyt umpeen. Myös hevosten kengitykset tarkistetaan. Sitten syödään lounasta, siivotaan jäljet ja hoidetaan hevoset takaisin ratsastuskuntoon.

 20 yli kaksi iltapäivällä pääsemme jatkamaan matkaa kohti Valkyriaa. Reitti kulkee osittain teitä pitkin, mikä helpottaa matkaa sillä teistä osa on aurattu. Jätän kuormahevosemme ryhmäläiseni tai Kidan hoiviin sillä lähdemme tottakai Vörin kanssa jälleen Varpun kanssa tölttilenkille. Lumi pöllyää issikoiden töltätessä ja auringon valossa hanget kimmeltävät kirkkaasti. Kolmessa vartissa löydämme taas Kidan porukan, joka on samoillut kohtaamispaikalla ties mitä reittejä, saan jälleen talutettavaksi vastuuhevosemme. Loppumatka sujuu hyvin käynnissä ja puoli viideltä olemme saapuneet tuttuun pihapiiriin Valkyriassa. Hoidamme jälleen hevoset tallissa ja viemme ne omiin pihattoihinsa ja varusteet paikoilleen. Kokoonnumme viiden aikoihin vielä tupaan, jonne Varpu on tuonut lämmintä juotavaa. Syömme välipalaa ja käymme läpi vaelluksen tapahtumia. Lopuksi jätämme hyvästit toisillemme ja lähdemme omille teillemme. Vaellus oli mielestäni mukavaa vaihtelua ja tulisin varmasti Valkyriaan vielä uudestaankin. -Rúna

Kekrimaasto Valkyriassa (6.11.2022)

 Kun Aifric oli nähnyt ilmoituksen Valkyriassa pidettävästä maastosta, hän alkoi ikävöimään Kultakutria, jolla oli kerran aiemmin melkein kaksi vuotta sitten ratsastanut. Kohta hän ilmoittikin Rúnalle, että oli ilmoittanut heidät molemmat mukaan maastolle. Seikkailunhaluista Rúnaa se ei kuitenkaan haitannut ja hän tulisi ilomielin mukaan Gullen kanssa. 

 Kun naiset saapuivat Valkyriaan, tallissa maastoilijoita olivatkin jo vastassa Kida ja Varpu. Varpusta tulee hyvin ihmisläheinen ja lämmin vaikutelma ja hänellä on villapaita ja villahame yllään. Kidasta sen sijaan tulee kylmempi vaikutelma, mutta Aifric uskoi tuon olevan vain hiljaisempi tyyppi. Paikalla oli Aifricin, Rúnan, Kidan ja Varpun lisäksi kolmas maastoilija, joka esittäytyi Charlotte Rósaksi. Naisen hiukset olivat kiharat kuten Aifrcillakin. Tai vähän eri tavalla kuin punatukkaisella pisamanaamalla. Charlottella oli myös lämpimän näköiset vaatteet ja hän vaikutti ystävälliseltä. Mukana hänellä on tummanruunikko issikkatamma Kija.

 Ilta ja sitä mukaa myös pimeys on saapunut Valkyriaan ja tallissa on hämärää, valaistuksenaan vain menneistä ajoista muistuttava lyhtyjen suoma valaistus. Aifric harjailee ja puunailee Kultakutria siinä missä Rúna harjailee vain sieltä ja tuolta. Varpu varmistelee, että kaikilla on lämmintä päällään ja eväät mukana ja Kida taas tsemppaa ja valmistelee ratsukoita koitokseen, tarkistellen samalla varusteita. Sitten vihdoin on aika viedä hevoset ulos ja ratsautua. Varpu toivottaa maastoon lähtijöille turvallista matkaa, ja kiirehtii tuvan puolelle. Kida jakaa vielä kaikille voileivät maastoilijoiden hypättyä selkään.


---
Yllättäen Kidan puhelin alkaa soida kesken jononmuodostuksen. Hän käy puhelimessa lyhyen keskustelun, jonka päätteeksi kertoo olevansa paikalla puolessa tunnissa. Hän katsoo hetken aikaa maastoilijoita. Nainen kertoo, kuinka hänen on pakko mennä auttamaan Rainea. Hän lohduttaa sillä, että reitti on valaistu ja sillä, että hän antaa kartan mukaan. Rúna saa kartan ja kartturin homman.

Lisäksi Kida antaa Charlottelle paperinpalasen, johon on kirjoitettu reittiohjeita. Harmiksi ohjeet ovat hiukan suttaantuneet. Oranssitukkainen saa myös jousen ja nuolia, Aifric sai varalyhdyn ja tulitikkuja. Kida toivottaa vielä hauskaa maastoa ennen kuin kiirehtii talliin.

 Maastoilijoiden matka käy kohti metsää ja maisema pimenee puiden täyttäessä taivaan. Lyhdyt valaisevat polkua vähän ja muodostavat kauniin reitin. Se nousee pian kallioille, jotka ovat päivällä sataneen sateen jäljiltä märät sekä liukkaat. Pimeä ei ainakaan helpota kiipeämistä. Rúna ratsastaa Gullen kanssa kalliolle ongelmitta kuin vuorikauriit konsanaan. Sikäli maasto on kyllä heille tuttua. Kun kaksikko on kallion päällä, jää Rúna odottamaan muita huutaen leikkisästi: "tulkaa jo!" Aifricilla ja Kultakutrilla ei mene niin hyvin - tamma ei tunnu pääsevän ylös millään ja kiipeäminen kalliota pitkin on todella hankalaa. Nainen tuhahtaa ärtyneesti Rúnan huuteluun, samalla kun Kultakutri perääntyy jälleen vaikeassa kohdassa. Toisaalta Aifricia kokemattomampi ratsastaja olisi saattanut jo tipahtaa, joten Aifricilla on se etunsa tilanteessa. Lopulta he pääsevät hankalan osuuden yli. Myös Charlottella ja Kijalla oli haasteita, muttei yhtä pahoja kuin Aifricilla ja Kultakutrilla. Aukealla kalliolla kuu valaisee paremmin kuin metsässä ja vasemmalla avautuu kaunis näkymä järvelle. Jossain huhuilee pöllökin.

 Polku palaa jälleen metsän siimekseen, mutta ensin on kalliolta laskeutuminen. Kun lähdettiin laskeutumaan alas kalliolta, Rúnan hymy hyytyi. Gulle ei meinannut millään haluta laskeutua alas. Aifric ja Kultakutri lähtivät laskeutumaan kalliolta ja nyt matka meni heillä kuin vettä vaan. Nainen vähän piikitteli matkaseuralaistaan Rúnaa, joka oli aiemmin hiukan patistellut leikkisästi, mutta jolla nyt oli vaikeuksia päästä alas kalliolta. "Pilkka osuu omaan nilkkaan". Kun Gulle lopulta loikkaa ja Rúna hädin tuskin pysyy kyydissä, säikähtää Aifrickin tilannetta ja kysyy onko nainen kunnossa." Gulle otti vähän omia vapauksia reitin suhteen ja se koitui jopa vähän vaarallisen oloiseksi varsinkin siinä kohtaa kun ori päättää lopulta loikata alas suurella hypyllä. Rúnakin pysyi vain juuri ja juuri kyydissä harjasta kiinni pitäen. Myös Charlotte ja Kija pääsivät mainiosti alas kalliolta.

 Metsässä ilma tuntuu kylmenevän äkisti ja hengityskin huuruaa. Sitten kaikki kolme ratsua valpastuvat.

Jokainen ratsastaja katsoo ratsunsa korvien välistä eteenpäin selvittääkseen oudon tunteen aiheuttajan. Metsä on pimeä mutta kauempana helmeilee valkea, hohtava ja hyinen ratsukko. Se haahuilee päämäärättömästi kuin se olisi eksyksissä. Vaikka Rúna on yleensä rohkea, näky pelottaa häntä kovasti. Gulle taas kuopii maata hermostuneena valmiina pakenemaan. Kylmät väreet kiipeävät naisen selkäpiitä, mutta tuo saa orinsa pysymään hallinnassa hilliten omaa pelkoaan samalla. Aifric on tilanteessa taas kuin suu apposen auki pohtien mielessään: "Mitä hittoa??" Kultakutri taas pysyy mukavasti aloillaan, nainen huomaa pian kuinka kumppanuksella ei mene niin hyvin. Kultakutrikin on kuitenkin valmiina ampaisemaan laukkaan, jos siltä tuntuu. Charlotte ja Kija ovat porukan viilipytyt, joita ei hermostuta pätkääkään. He lähtevät ensimmäisenä kohti lyhdyin valaistua polkua välittämättä haamuratsukosta, joka on lähtenyt käppäilemään kohti seuruetta. Parempi olla puuttumatta kuolleiden asioihin tai antaa kuolleiden puuttua elävien.

 Polku johtaa seurueen puron rantaan. Soihdut välkehtivät puron toisella puolella, joka tarkoittaa puron ylitystä ratsukoille. Gulle epäröi ensin vettä ja ylitystä hetken. Kenties edellinen kohtaaminen sai sen vieläkin kulkemaan kuin varpaillaan. Rúna saa kuitenkin kannustettua orin puron yli. Aifric pääsee myös sujuvasti puron yli joskin Kultakutri kompuroi hieman pimeässä. Rúna oli jäänyt odottamaan Charlottea, jolla näytti olevan Kijan kanssa ongelmia ylityksen suhteen. Aifric oli ensin hämmentynyt matkan jatkumattomuudesta, mutta huomatessaan Rúnan tarkkailevan Charlottea ja Kijaa, hänkin ymmärtää. Lopulta Kija loikkaa valtavalla loikalla puron yli ja Charlotte pysyy juuri ja juuri kyydissä. Rúna säikähtää hiukan ja toteaa naiselle: "Onneksi ei käynyt pahemmin!"

 Matka jatkuu, mutta pian valaistu polku päättyy. Kolmikko huomaa vain sammuneita lyhtyjä... Usva leviää metsiköstä kummallisesti ja sekä Rúna, että Aifric huomaavat sen nopeasti. Usva on oudon paikallinen. Charlotte ei huomannut vielä mitään, koska tuo rauhoitteli vielä hevostaan puronylityksen jäljiltä. Kohta pimeään syttyy punaisia pistemäisiä valoja, jotka näyttävät silmiltä. Charlottekin pääsee tilanteen tasalle. Tilanne arveluttaa kaikkia ja hevoset korskuvat valmiina juoksemaan. Kohta Kija ampaiseekin laukkaan, sitä ei pitele enää mikään eikä Charlottekaan ole eri mieltä hevosensa kanssa. Aifric ja Kultakutri päättävät yhteistuumin lähteä Charlotten ja Kijan mukana. Vain Rúna ja Gulle ovat jäljellä.

 Rúna ja Gulle päättivät rohkaistua edellisistä kohtaamisista ja kohdata pistemäiset silmät pimeässä. Ori seisoo kuin juurtuneena puuskuttaen uhkaavasti. Metsästä kuuluu vertahyytävää ja eläimellistä kirkunaa ja huutoa. Usva sankkenee ja puskee polulle, silmät lähestyvät ja tunnelma on painostava.

 Pian kaksikko huomaa etteivät silmät oikeastaan lähestykään. Kaksikko päättää, että on parempi pysyä yhdessä ja ravaa "nössöjen" perään. Aifric ja Charlotte olivatkin jo päätyneet leirinuotion valon ääreen taukopaikalle. Taukopaikalla on kokonaan valkoisiin pukeutunut häärivä nainen. Nuotion vieressä on kota. Naisesta tulee tavallaan mieleen (se aiempi) aave, mutta ihan ihmiseltä tuo näyttää. Nainen tosin elää, kuin heitä ei olisikaan jatkaen askareitaan - kuin he olisivat eri tiloissa. Aifric tuntee taukopaikan lämmössä turvaa, mutta naine karmaisee häntä hiukan. Ensin punatukkainen on huolissaan jälkeen jääneestä Rúnasta, mutta nainen huojentuu, kun tummatukkainen ravaa kultaisella orillaan pian metsän siimeksestä. Rúna toteaa saapuessaan: "Ei siellä ollut mitään! Tai ainakaan metsästä ei koskaan tullut mitään."

 Eväät on syöty ja tauko pidetty, maastoilijat ovat rauhoittuneet ja kommellukset tuntuvat vain hauskoilta muistoilta enää. On aika nousta ratsaille ja jatkaa matkaa. Reittiä ei valaise lyhtyjen vana, vaikka Kida oli niin ohjeistanut. Reittivaihtoehtoja olisi kaksi, palata takaisin tai jatkaa eteenpäin. Seurueen oli helppo päättää jatkaa eteenpäin, vaikka lyhdyt eivät valaisekaan reittiä. Hämärä ei sinänsä haittaa, onhan heillä lyhdyt. Kaukaa kuuluu suden ulvontaa ja edessä raakkuu korppi, joka lehahtaa lentoon todella läheltä seuruetta.

 Muistiinpanoista näkee, että seurueen kohdassa on hyvä laukkasuora. Silmät ovatkin jo tottuneet pimeään joten lyhdyttömyys ei haittaa. Seurue uskaltaa päästellä. Rúna tosin porhaltaa kultaisen orinsa kanssa nauttien laukasta niin paljon, ettei huomaa risteystä, josta olisi pitänyt kääntyä. Aifric huomaa haarautuvan polun ja pysähtyy, perässä tuleva Charlotte pysähtyy myös. Kaksikko muistelee muistiinpanoja, joissa luki jotain oikealle kääntymisestä, Aifric huutelee naisen perään, mutta kaksikko lähtee jo polulle. Tie vie sankkenevaan vanhaan metsään, ympäristö tuntuu pienenevän askel askeleelta eikä kuutamo enää kajasta metsään asti. On pimeää ja kaukaa kuuluu taas ulvontaa. Pian heidän takaa kajastaa hento soihdun valo, jota kolmikko ei huomaa. Yksityiskohdat ovat hämärät, mutta soihdun valo paljastaa, että ratsastajalla ei olekaan päätä! Hevonen tanssahtelee malttamattomana pärskähdellen herättäen kolmikon huomion. Hevonen hirnahtaa vertahyytävästi ja luonnottomasti, se nousee takajaloilleen ja mies huutaa kannustuksen. Ratsukko lähtee jahtiin!

 Charlotte ja Kija säntäävät laukkaan, Rúna ja Gulle ampaisevat perään. Kultakutri taas.. Noh tamma on nähnyt paljon ja maastoratsastus on vetänyt tammalta voimat. Se ei jaksa säntäillä, joten se hörähtääkin ratsukolle tuttavallisen tervehdyksen. Ratsumies ei hidasta, vaan laukkaa Aifricia ja Kultakutria kohti. He hidastavat ja toteavat ratsukon jääneen kiinni. Miehen äänessä on jotain tuttua...

 Charlotte ja Kija hidastavat, kenties ratsukko on ihan puhki. Ratsumies ampaisee Aifricin ja Kultakutrin luota nopeasti Charloten ja Kijan luokse ja näin hekin jäivät lopulta kiinni. Kaksikko lähtee käppäilemään ratsumiehen perässä. Rúna huomaa pian, että muut ovat jääneet jälkeen ja Gulleakin väsyttää. Ratsukko hidastaa ja ratsumiehen soihtu alkaa lähestymään uhkaavasti. Ratsukko pysähtyy näyttävästi kaksikon viereen, mutta kumpikaan ei juurikaan pitkän retken jälkeen jaksa reagoida sen ihmeellisemmin. Näin viimeinenkin ratsukko on saatu kiinni ja he liittyvät jonon jatkoksi. Matka jatkuu hetken pimeää polkua, joka päättyy risteykselle, joka onkin Aifricille jo tuttu näky. Kultakutri reipastuu - talli on siis lähellä. Hirnahdukset toivottavat matkaajat tervetulleiksi. Matka päättyy ja hevoset hoidetaan yöpuulle. Päätön ratsastajakaan ei ollut tallin valossa enää niin hurjan näköinen.

Aurora Weeks 2022, tyttöjen reissu

WHÏTEWOOD

  On tammikuun viimeinen päivä, ja pakkaan kimpsuja ja kampsuja matkalaukkuun ja reppuun. Olen lähdössä reissuun, mutten yksin onneksi! Mukanani on ihana Gulleni, ystäväni Aifric sekä Aifricin ratsuna Sanya. Pian lähdemmekin matkaan. Reissu johtaa meidät pian Whïtewoodille, mutta joudumme yöpymään välissä.

 Tiistaina, ensimmäisenä päivänä helmikuuta saavumme McPhee ranchille. Saavumme hyvään aikaan. Porukkaa on jo reilusti paikalla, mutta huomaa, etteivät kaikki ole vielä saapuneet. Minulla ei sinänsä ole erityisesti odotuksia reissulta, mutta se johtunee siitä, että haluan elää hetkessä. Toki jos pitäisi jotain keksiä, sanoisin, että hauskanpito ja rentoutuminen. Varsinkin A:n puolesta, hän tarvitsee erityisesti sitä rentoutumista. Mitä suunnitelmista tiedän, menemme myös katsomaan Orange Wood viikolla huskyn pentuja ja odotan, että ehkä löydämme Aifricin kanssa jotain todella suloista ja pörröistä! Asetumme ranchille ja menemme mukaan makkaranpaistoon, ruoka kelpaa, kova nälkä! Illalla vielä katselemme kävelyllä paikkoja hiljakseen.

 Keskiviikkona on vaelluspäivä! Lähtö oli jo aamupäivällä, joka ei minulle ollut ongelma, mutta Aifric yleensä lomillaan nukkuu aamupäivään asti, joten hänellä oli vaikeuksia herätä. Olimme valinneet päivävaelluksen, sillä halusimme osallistua seuraavan päivän talviohjelmaan. Vaelluksen vetäjä esittäytyy Charloteksi ja hevosen nimeksi hän kertoo Karma. Ennen lähtöä oli pientä infoa ja ohjeistusta, jonka jälkeen lähdettiin matkaan. Päivä on mukavan selkeä, mutta pakkanen on kova. Onneksi olen tottunut tällaiseen säähän Islannissa, ja niin on Gullekin. Gulle pärskähteli energisesti, monesti tuntui, että se vain odotti, että päästäisiin täyteen vauhtiin. Koitin rauhoitella sitä ja kertoa sille, että nyt ollaan vaelluksella ihmisporukalla, joten ei voida vaan päästellä! Onneksi pian tuli hankilaukka pätkä, joskin Gulle oli innostuneempi menemään passia, kuin kiitolaukkaa! Passi pätkän jälkeen Gulle oli jo rauhoittuneempi ja loppumatka meni rennommissa meiningeissä. Paluureitillä pääsemme jopa ihailemaan revontulia! Taivaan tulet ovat niin kauniita ja saavat minut usein niitä katsellessa jopa tunteelliseksi. Paluu oli vasta myöhään illalla, ja vaelluksen jälkeen oli kyllä väsy! Aifric näytti siltä, että voisi nukahtaa Sanyan selkään!

 Kolmantena päivänä torstaina oli sitten sitä ulkoreippailua! Tietenkin kaikki piti käydä kokeilemassa, kaikki ilo irti talvireippailuista! Ensimmäisenä ohjelmassa oli pulkkamäki, laskin itse perinteisellä pulkalla, koska se totta kai on paras! Aifric veti perässä aina ufolla, ja usein saapui maaliin selkä meno suuntaan. Syy miksi en tykkää ufoista. Kerran Aifric joutui ufollaan selkä meno suuntaan hyppyrille, hän säikähti todenteolla, mutta selvisi onneksi hengissä! Sen jälkeen laskimme tavallisella pulkalla muutaman laskun kimpassa.

 Rekiajelulla kokeilen mielelläni ohjaustakin, kun olen saanut ensin katsoa mallia muilta. Välillä meno saattoi äityä vähän vauhdikkaaksikin! Aifric halusi koko rekiretkeilyn vain lämmitellä paksun porontaljan alla.

 Luistelusta taas minulla ei ole paljoakaan kokemusta! Sen kuitenkin tiedän, että hokkareilla sujuu paremmin, kuin kaunoilla. Mitään taitoja en omaa, pystyn luistelemaan kovaa, mutta ainut jarrutus tapa on heittäytyä maahan, törmätä aitaan tai kipata itsensä lumikasaan. Aifric sen sijaan on oikein taitava! Hän osaa kaikenlaisia ihmeellisiä liikkeitä, joita hän kutsuu kyllä ihan perusliikkeiksi. On sitä kiva nauraa sieltä jäältä, kun toinen on jumissa lumikasassa...

 Hiihto oli kivaa! Viimeksi on tultu hiihdettyä pari vuotta sitten Islannissa. Silloin Gullella ei voinut hetkeen ratsastaa, mutta liikuntaa ori tarvitsi, joten käytiin hiihtoretkillä paljon. Taisin kerran laskea johonkin puroonkin.. Hiihto oli kuitenkin mielestäni helppoa ja matka sujui kuin rasvattu, välillä jopa loin omia polkujani hauskuuden vuoksi. Aifricilla meno taas oli aika tahmeaa, hän ei näyttänyt nauttivan hiihdosta. Kerran hän eksyi väärälle ladullekin ja laski suoraan pusikkoon saaden samalla suksensa jumiin kivenkoloon! Reissu huipentui räiskäleiden paistoon, joka oli ehkä parasta!

 Perjantai, neljäs päivä helmikuuta. Teemana magia, joka kuulosti jo etukäteen jännittävältä. Aamutoimien jälkeen kokoonnumme tiipiin muotoiseen telttaan, jossa tuoksuu tervan lisäksi jotain muutakin, mitä en tunnista. Meille kerrotaan kaikenlaista, aiheena oli suomalainen shamanismi. Aiheen tiimoilta alkoi itseäkin kiinnostaa Islannin historia, pitäisi ehkä joskus tutkia. Samalla alkoi myös kiinnostaa se, mistä Aifric on kotoisin, ja onko siellä ainakin ollut jotain samanlaista toimintaa. Pian Michael alkaa soittamaan rumpuaan ja laulamaan matalalla äänellä jotain jodlausta muistuttavaa laulua. Suljen silmäni, koetan nauttia musiikista, mutta jotenkin aivoni taistelevat vastaan. Ai miten? Päässä alkaa pyöriä, juuri opitut, opitun jälkeen ajatellut ajatukset, vähän kaikki. Lisäksi myös Gulle vierailee ajatuksissani pariin otteeseen ja muistot joistain orin kanssa koetuista tapahtumista. Yritän toki sulkea ajatukset pois, rauhoittua ja rentoutua. Se oli vaikeaa.

 Soiton aikana saan tilaisuuden nostaa voimaeläinkorttipakasta kortin. Kummasti korttia nostaessa alkoi jännittää, enkä hetkeen uskaltanut kääntää sitä. Sitten keräsin rohkeuteni ja käänsin kortin, orava! Voimaeläimeni olisi siis orava! Selvä! Oravasta tulee mieleeni nopea ja energinen eläin. Uteliaskin! Ehkä minäkin siis olen sellainen? Kysäisen kuiskaten Aifricilta, minkä kortin punatukkainen nosti. Hän näyttää punastuen mehiläiskorttia, mielestäni se oli jopa hiukan suloista.

 Tauon jälkeen on luento suomalaisista horoskoopeista. Kaikille myös kerrotaan omat horoskooppinsa. Minun horoskoopikseni osoittautui Karhu ja sydänmerkiksi Ilves. Eläimiä, joiden kanssa en ole ollut paljoa tekemisissä. Minulle kerrotaan, kuinka Karhu-Ilves yhdistelmä tyypit ovat usein keräilijöitä. Sillä ei ole mitään väliä, että mitä keräilee, työ, elämänkokemus, raha, muistot, kaikki käy. Koti olisi kuulemma valtakunta täynnä näkyviä tai näkymättömiä aarteita. Kuulemma horoskooppini henkilöt ovat myös usein itse esillä ja muut ihmiset ihailevat saavutuksia ja päämäärätietoisuutta. Karhu-Ilvekset kuulemma tuntuvat saavan aina sen, mitä tavoittelevat, vaikka se veisi aikaa. Ihailu hivelee, hakisin sitä tai en. Ennen kaikkea Karhu-Ilvekset nauttivat kuulemma elämästä täysin palkein, vaikka se voi johtaa myös ylisuorittamiseen. Tämän eritoten allekirjoitan itsekin. Voisi kuulemma myös olla elinikäinen haaste oppia luvallinen laiskottelu, hah! En varmasti ikinä opi sitä!!

 Mietin horoskooppiani hetken, tavallaan kaikki jutut eivät tunnu sopivan ihan heti, mutta sitten ajatus hiipii mieleeni, että mistähän minä tiedän?! En minä tiedä jos joku vaikka ihaileekin minua? Loppujen lopuksi teksti tuntuu sopivan itseeni monelta osin tosi hyvinkin. En ehkä edes ymmärrä kaikkien kohtien oikeaa merkitystä. Mielestäni horoskooppi oli kuitenkin hyvin mielenkiintoinen. Lopuksi saamme muistoksi solkivyön Amerikan alkuperäiskansojen horoskoopin mukaisella omalla eläimellä. Minulle se oli kuulemma saukko. Saamme valita värin joten valikoin kuparisen kahdesta vaihtoehdosta. Mielen päälle jää se, että pitäisi ottaa selvää tästä saukosta. Kuparinen solki näytti kauniilta..

 Lauantai, ah niin ihanaa. Päivän teemana on yhteys ja on jälleen hevostelupäivä! Tarkoitus olisi luoda parempi ja syvempi yhteys hevoseen. Omaa työskentelyä tulisi myös vähän arvioida. Kerron ohjaajalle, että Gulle on pirteä ja energinen ori ja että tuntuu kuin kulkisimme aina samassa tahdissa. Yritän vaivalloisesti keksiä Gullessa jotain kehitettävää, mutten keksi. "Gulle on hyvä juuri sellaisena kuin se on, ei sen tarvitse olla mitään enempää!" Totean lopuksi. Tottahan se oli, en keksinyt kehitettävää ja kultainen ori on minulle tärkein ystäväni. Tehtävien aikana erityisesti vauhdin lisääminen onnistuu, mutta kun pitäisi hidastaa, on Gulle pää kolmantena jalkana eikä sitä huvittaisi hidastaa ollenkaan. Kun pitäisi opetella kommunikoimaan hevosen kanssa kehonkielellä, meille iskee vaikeuksia. Tai oikeastaan, tuntuu, että, minulla on asiasta joku haisu, mutta ongelma on kyllä lähtökohtaisesti minussa eikä Gullessa. Ori ei vain ymmärrä mitä haluan siltä, ei se ole sen vika, itse en ole tarpeeksi selkeä! Kun taas pitäisi mennä ilman satulaa? Sehän sujuu, kuljemme orin kanssa siten varmasti jopa enemmän kuin satulalla! Satula on itseasiassa meille aika uusi juttu, koska ostin meidän ensimmäisen satulan viime vuonna!

 Lauantain loppupuolella pääsimme katselemaan myös poroja ja tutustumaan niiden hoitoon. Porot olivat hauskan näköisiä, suloisiakin. Uusi tuttavuus kuitenkin minulle koko laji. Yksi ainoista, joka tuli minua moikkaamaan oli poro nimeltä Pop. Sain jopa rapsuttaa sitä ja puuhailimme hetken vähän jotain muutakin.

Sunnuntaina olikin sitten taukopäivä! Ensimmäinen viikko kutakuinkin pulkassa. Ohjelma oli aikalailla vapaa, joten sitä tuli käytyä niin saunassa, ulkoilmassa reippailemassa, kuin omissa oloissa sängyssäkin. Aifric on rentoutunut silminnähden ja hyvä niin. Ei kisatkaan taida enää painaa mielessä!

Fiiliksiä Whïtewoodilta!

ORANGEWOOD RANCH

 Maanantai ja tiistai ovat lentopäiviä. Lentomatkareissu on pitkä ja rankka, joten voimat menee niin kamppeiden, hevosten kuin itsensäkin roudaamiseen ja paaaljon odottelua, siitähän minä en tykkää.. En olekaan käynyt ennen Kanadassa. Aifric taas on. Toisaalta myös jännittää. Aifric hankki minulle myös lisää tekemistä reissulle, koska muuten siitä olisi voinut tulle todella vaikea. Valitsimme A:n kanssa majoitukseksi sen, joka kuuluu retken hintaan. Uskoin, että sillä pärjää, enkä vieläkään epäile itseäni asian suhteen. Gulle ei ole kovin tottunut lentäjä sillä Islannistakin se saapui laivakyydissä. Onneksi se ottaa reissun ihan letkeästi. 

Keskiviikko, ja heti syvään päätyyn. Nimittäin olimme Aifricin kanssa ilmoittautuneet pitkälle ratsastusvaellukselle, huhhuh! Lähtökin on "jo" kello kaksitoista tallipihalta Thomasin ja Doublen vetämänä.

 Katselen vaelluksella maisemia, luonto poikkeaa vähän Suomen luonnosta. Suomessa oli mielestäni selkeästi vähemmän erilaisia havupuulajeja. Mietin mistä se johtuu, mutten keksi. Maastossa on kylmä, mutta sehän ei minua haittaa. Olen varautunut lämpimin vaattein ja tottunut hyvin kylmään, Gullella taas on hyvä talvikarva. Aifric taaaas.. Olisi nainen vähän enemmän voinut päälleen pukea..

 Pian näemme revontulia, ne ovat jälleen kauniita. Niihin ei voisi ikinä kyllästyä. Gulle on edelleen täynnä virtaa ja toisaalta olen minäkin. Rakastan nimittäin talvea, se on lempi vuodenaikani. Varsinkin Islannista muutettuani! Kesällä on monessa muussa paikassa itikoita ja tooosi kuuma, niin kuuma, että tekisi mieli riisua ihokin irti. Talvella voi sentään aina pukeutua lisää, jos on kylmä! Aifric taas on enemmän syksyihmisiä, mutta osaa punatukkainen nainen nauttia talvestakin, ainakin joskus.

 Yötaivaalla lentää tähdenlento. Pitäisi ehkä toivoa jotain, äkkiä! Mietin hetken, päätin toivoa ensimmäistä asiaa, joka tulee mieleen. Toivoin siis Aifricille onnea kisoihin ja onnettomuuksien minimoimista.

Torstaina vaellus jatkuu. Yövyimme jossain Goldminerscampilla yön ajan. Se oli jännittävää. Aamulla on aikaa syödä tuhti aamiainen ja minähän syön niin paljon kuin maha vetää! Kierrämme myös leirintäkeskuksen eri kohteissa, myös erikoisessa kultakuumeajan museossa. Se oli oikeastaan yllättävän mielenkiintoinen. Tulee tilaisuus ostaa liikkeestä tuliainen ja tottahan toki minä ostan! En ole nähnyt erästä ystävääni muutamaan kuukauteen joten ostan tälle intiaanin taskukirjan. Mietin kyllä hetken, että ostanko jotain muuta. Tai siis en tiedä, mutta olen viimeaikoina kuullut ettei intiaani sanaa kannattaisi käyttää. Mutta mistä minä tiedän, pitäisi käydä kysymässä joltain jota asia todellisuudessa koskee. Aifric taas ostaa Aaronille tuliaiseksi puisen kaulanauhan vaahteranlehdellä.

 Perjantaina on ainakin nimensä mukaan jotain lumeen liittyvää hauskaa, jes! Lähdemme vierailulle Big Footin kenneliin, jossa pääsemme tutustumaan koiriin. Esimerkiksi suloisiin husky pentuihin! Ei ollut kummankaan minun tai Aifricin suunnitelmiin kuulunut huskyn ostaminen, mutta.. Se ainainen mutta! Näimme sen suloisen naaraspennun, hopeisen värinen. Katsoimme samaan aikaan toisiamme ja kuin ajatuksia lukien, tiesimme mitä tehdä. Varasimme pennun aikomuksena ostaa se puoliksi molemmille. Sen silmätkin, ah! Toinen silmä sininen ja toinen puoliksi sininen ja puoliksi ruskea, niin kauniit! Se nuolaisi kättänikin, lempeä katse ja kaunis ulkonäkö. Ei se voinut muuta kuin sulattaa sydäntäni! Jätimme pennusta varauksen ja siirryimme huskyajelulle. Se oli hauskaa, vauhti oli jopa yllättävän kova. En olekaan ennen kokeillut koiravaljakon kyydissä olemista saatikaan sellaisen ajamista, mutta hauskaa oli!

 Lauantai ei ehkä ollut niin omaa alaani, mutta ehkä juuri sopivalla tavalla. Niin kuin se horoskooppi sanoi, pitäisi opetella rentoutumaan. Tämä päivä on nimittäin hemmottelupäivä! Käymme heti alkajaisiksi Cherriniin kuumien lähteiden kylpylässä ja aromaterapiahieronnassa. Aifric taas rakasti hemmottelua ja varsinkin kylpylää poreammeineen. Kun lähtiessä kysyttiin aromaterapiahieronnan lempi tuoksua, en osannut vastata, en tiennyt sen nimeä. Osasin vain kuvailla, että se oli rauhoittava eikä liian voimakas. Rentoutushetken jälkeen jatkamme pääkaupunkiin Whitehorseen katsomaan aitoa jäälinna. Jäälinna oli tosi cool! Sen jälkeen oli rusettiluistelunäytös, josta en niin välittänyt. Lopulta päivä päättyy klassiseen ravintolaillalliseen, jolla tilaan jotain kalaruokaa. Se on minulle yleensä tuttu ja turvallinen vaihtoehto. Aifric taas on ihan ihme kokeilija, aina jotain uutta ja outoa, jonka nimeä ei osaisi varmaan edes sanoakaan. Kaverin puolesta toivon, että se on hyvää.

 Sunnuntaina oli vähän vapaampi ratsastelupäivä. Käymme Aifricin kanssa lyhyellä maastolenkillä, mutta lähinnä lepäilemme, pakkailemme ja nautimme oloistamme. Maanantaina taas on lopetuspäivä, ohjelmanumerona Ystävänpäivän Värinäyttelyt. Olen ilmoittautunut Gullen kanssa pippaloihin, joten tietenkin niihin on valmistauduttava hiukan. Ähäkutti, en minä osaa valmistautua mihinkään. Gulle sai olla näyttelyissä oma pörröinen itsensä. Saatoin harkita harjaavani sen kuraiset jalat, mutta se pääsi unohtumaan. Valmistautuminen oli siis lähinnä henkistä.

 Näyttelyiden jälkeen haettiin pentu. Se sai nimekseen Orange Wood's Spirit Hymn, mutta tutumin ihan vain Juno.

 Tapahtumien jälkeen on mahtava fiilis, oli ihana päästä näkemään ja kokemaan kaikenlaista. Saatoin jopa päästä rentoutumaan, siis ihan oikeasti rentoutumaan!! Palautelomakkeeseen oli vaikea keksiä mitään yhtä asiaa "mikä oli parasta?" -kysymykseen. Vastasin ensin kaikki, sitten lisäsin kylpylän ja aromaterapiahieronnankin. Se oli jotain, jota olen varmasti tarvinnut. Niin Aifrickin.

Fiiliksiä Orange Woodista.

Vuosi 2021 alkaa, tarinoiden vuosi

 Vuosi 2021 on sellainen, jossa tarinointi on jälleen edellisestä lisääntynyt. Suurin lisäävä tekijä oli ehkä kesällä tullut tarinahevoseni Sissi. Tätä vuotta jaan vielä enemmän osa-alueisiin ja jotkut tarinat saavat jopa omia postauksiaan. Paikoitellen 2021 omaa jopa sellaisia tarinoita, joita ei ole tullut mainittua instagramissa, mutta siinä taas linkki tägiin, josta voi tarkastella kaikkia vuoden aikana tuotettuja kuvia. Parhaimmat palat pääsevät tarinoitakin kuvittamaan. Tähän postaukseen tulee kaikki muut tarinat, mitä omiksi postauksiksi kannata laittaa. 

Talvivaelluksia

Aaronin mustang makeover

Markin onnettomuus

Vuoden kesäleirit

Aifricin ja Sissin matka alkaa

Yösuunnistuskilpailut

Valmennus Valokylän tallilla

 

Larissa

 Eräänä päivänä Jane avasi koneensa ja katsoi läpi tuttuun tapaansa kaikki varaukset. Hän huomasi erään varauksen, joka kiinnitti naisen huomion. Larissa niminen nainen halusi hevosen kanssa puuhailun ja pienen ratsastuksen, mutta lisäksi tämä ilmoitti olevansa sokea. Jane oli miettinyt naiselle hevosia valmiiksi, joku kiltti tietenkin, ehkä Prinssi tai Uni tai joku niin leppoisa, ettei leppoisampaa ole.

 Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat, kun nainen viimein tuli ja Ellan kanssa lähti tarhoille tutustumaan hevosiin. Ensimmäinen hevonen, joka heitä vastaan tuli oli Din, ei ehkä se mitä ensimmäisenä olisi tähän ajateltu. Larissa kuitenkin tykästyi Diniin ensinuuhkaisulla ja päätti haluta juuri tämän ruunan puuhailemaan kanssaan. Ellan avustuksella ruuna otettiin tarhasta ja harjailtiin, lopuksi kaksikko kävi lyhyellä talutusmaasto lenkillä. Larissa selkeästi piti Dinistä ja tuntui, kuin kaksikon välille olisi heti syntynyt jonkinlainen vahva side. Aika näyttää, mihin tarina etenee!

Sääilmiöitä

 Pilvet peittivät hiljakseen taivaan ja vieläpä moneksi viikoksi. Yleensä oli vain harmaata tai heikkoa lumisadetta, mutta loppujen lopuksi säätilat muuttuivat pikkuhiljaa lumimyrkyiksi. Piti pitää huoli, että pihattohevosilla oli aina pääsy suojaan ja ruoalle, joten hevosia tarkistettiin useasti. Näytti kuitenkin siltä, että hevoset pärjäsivät yllättävän hyvin säässä, monelle oli kehittynyt paksu ja eristävä talvikarva ja puistakin löytyi monesti suojaa. Joillakin hevosilla oli jääkiteitä viiksikarvoissa ja joillakin roikkui jo mahan alla jääpuikkoja, mutta mikään ei noita hevosia näyttänyt haittaavan.

Myrskyn vihdoin laannuttua, oli edessä paljon korjaustöitä. Puita oli kaatunut varsinkin kylän läheisyydessä, mutta kaikki lähialueelta, jotka omistivat hevosen, valjaat ja reen riensivät apuun ja myös Blacklakelta saapui pari hevosta apuun.

Tiimien taisto

 Monilla talleilla, niin kuin myös Blacklakella harrastaa monenlaisia isompia ja pienempiä porukoita. Blacklakella kehittyi pienimuotoisia porukoita, joita alettiin kutsua tiimeiksi ja tiimeille keksittiin nimiä. Juttu oli aluksi vain leikkimielistä, kunnes kaksi kolmen nuoren tiimiä joutui nokat vastakkain. Toisen tiimin edustajat olivat tavoitteellisempia ratsastajia, kävivät valmennuksissa ja osallistuivat tallin pikkukisoihin, pärjäsivät ja olivat taitaviakin. Toinen tiimi taas, ei ehkä niin aktiivisia harrastajia ja sitäkin vähäisempää harrastusta tehtiin vain hauskuuden nimissä. Puskaridailuksikin voisi kutsua.

 Eräänä päivänä tavoitteellisempi tiimi haastoi "puskailijat" tiimien taisto kisaan, toki myönnytys Janelta piti ensin hakea, mutta lupa saatiin ja toinenkin tiimi suostui kisaan. Suostumisen jälkeen kyllä ymmärrettiin, ettei mitään pärjäämisen mahdollisuuksia olisi, silti syteen tai saveen. Kaippa se ihan hauskaakin olisi.

//Tiimien taistolle on toivottu jatkoa, se jäi vähän tämän ensimmäisen julkaisun jälkeen kesken! Ehkä taistotarina tulee saamaan jatkoa vielä vuonna 2022! Julkaisussa myös taustaa tarinan inspiraatiosta B)//

Uudet rescuet

"Jane kävi vierailulla toisella tallilla, kaukana täältä. Siellä oli monta hevosta jotka eivät voineet hyvin, Janea se harmitti, stressi ja ahdistus tarttui häneenkin. Hän oli siellä tapaamassa kahta hevosta, toinen heistä oli Erwin, eestinhevos ruuna. Hän tunsi hevosen kivun kipuna omassa kehossaan, mutta hän koitti hengitellä rauhassa. Siellä oli vaikea puhua ihmisten kanssa ja epämukava olla. Siellä puhuttiin hevosista sävyyn, jolla Jane ei ollut ikinä kuullut hevosista puhuttavan. Se oli ikävää.. päivän päätteeksi Jane lähti tallilta kaksi hevosta trailerissa. Toinen heistä, Jackpot Jack, eli Erwin. 12-vuotias ja 148cm korkea eestinhevosruuna. Väriltään ruunihallakko. Upea ruuna oli vaipunut opittuun avuttomuuteen, varmaan jo kauan sitten...

Toinen hevonen jonka Jane tapasi, oli Hani-ruuna. Jos puhe Erwinistä järkytti Janea, niin puhe Hanista kauhistutti. "Hullu" ja "Sekopää", olivat sanoja, jolla sitä kuvailtiin. Todellisuudessa se oli stressaantunut, kivuissaan ja väärin ymmärretty. Jane kuuli Hanin avun huudot. Entiset omistajat naureskelivat, kun Jane sanoi ottavansa molemmat. Janen ei tarvinnut enää välittää heistä.
Premia Kochanie eli Hani, upea Sleesialainen ruuna. Vaaleanruunikko ja 153cm. 10-vuotias. Paljon väkivaltaa kokenut."

Lainattu suoraan instagrampostauksista

 

Ceto

 Jane oli innoissaan. Geno oli viimevuoden puolella astutettu hienolla lusitano-oriilla ja oli odotettavissa, että varsa olisi väriltään tuplavoikko. Ehkä jopa perlino. Siitä tulisi varmasti hieno hevonen!

 Ennen varsan syntymää kuitenkin huomattiin jotain ongelmia tiineydessä ja lopulta varsa syntyi kuolleena. Janea harmitti kovasti ja Genokin oli pois tolaltaan. Jane nimesi varsan silti Ceto de Floresiksi eli lyhyemmin Cetoksi. Ceto haudattiin sinne, minne aikojen saatossa on kaikki Blacklaken suvun hevoset haudattu...

Hevoslapset

Vanha kuva kuvagallerioiden syövereistä. Rickon 7v ja Jane 5v, tylsää oli kun äiti ja täti työn touhussa. Nuori tamma, joka myöhemmin päätyi Rickonin hevoseksi, oli vapaalla ja lapset päätyivät temmeltämään sen luona ja Rickonille tuli hullu idea ottaa automaatti kuvan otolla 100 kuvaa siitä kun hän kiipeää hevosen selkään... tarvittiin vähän pikkusiskon apua, mutta hullu idea toteutui. Kaikkia kuvia ei todellakaan säästetty, mutta tämä oli yksi säästetyistä.

Keskiaikamarkkinat

 Blacklakella oli taannoin keskiaika tyyliset markkinat. Sinne kutsuttiin kaikki halukkaat lähitalleilta ja kylästä, muutamia ilmoituksia laitettiin pidemmällekin, jos joku innokas kauempaa haluaisi mukaan. Porukkaa tuli erittäin paljon. Itseasiassa markkinat olivat perinne, kunnes perhe joka niitä järjesti joutui onnettomuuteen. Pari vuotta oli hiljaista, kukaan ei tiennyt mitä tehdä. Blacklakelaiset halusivat ottaa tapahtuman harteilleen ja järjestää markkinat nyt tallilla. Toivottavasti ehditään pitää samat ensi vuonnakin, koska ihmisillä oli selkeästi hauskaa! Tuttuun tapaan Ella oli ruokakojulla. Lisäksi viereisellä kojulla oli Enzio varustepajansa kanssa. Enzio tekee itse varusteita ja sai hyvän tilaisuuden myydä niitä eteenpäin.

 Markkinoilla oli myös vähän kilpailu ohjelmaa. Jousiammunta oli yksi lajeista
Luokan tulokset päättyivät tilanteeseen: Voittajana oli Fanol ja Skye yhteispistein 26 kolmelta kierrokselta. Fanolilla oli uusi ratsu alla, mutta se ei haitannut! Toiseksi tuli Kati ja Timppa pistein 24!!

Jaetulle kolmannelle sijalle pääsivät Varpu lainaratsullaan Sebulla ja Minerva ja Riki, taluttajana Vera pistein 18! Ohjelmassa oli myös skill at armsia. Luokan tulokset päätyivät mm. Jaettuun voittosijaan Harperille ja Niilolle sekä Jennalle ja Tomille pistein 37. Toiselle sijalle pääsivät Ilves ja Geno pistein 36 ja kolmannen sijan sai Varpu ja Rene pistein 35. Markkinoiden kohokohta ohjelma oli tietenkin joustaus! Joustauksessa ei ollut tarpeeksi osallistujia, joten piti hiukan kikkailla parien kanssa. Ensinmäisenä parina taistelivat Sarah ja Pahvi sekä Kai ja Madeline, Kai ja Madeline voittivat.

Seuraavana vuorossa olivat Varpu ja Rene sekä Richard ja Kide, Varpu ja Rene voittivat. Kolmanten ja viimeisenä parina ensimmäisellä kierroksella oli Joni ja Totti sekä Vilmari ja Berry, Vilmari ja Berry voittivat.

Sitten jouduttiin kikkailemaan mutta loppujen lopuksi Varpu ja Rene voittivat koko luokan päivän kohokohdassa! Onnea heille! Palkinnoksi he saivat komean pokaalin.

Pojun ja Lokin lähtö (+muut myynti ja ostotapahtumat)

 Blacklakella ei ole ollut tapana myydä hevosia, mutta hevosmäärän kasvaessa ja ajanpuutteen johdosta joskus on joitakin hevosia karsittava pois. Sellaisia, jotka eivät ehkä viihdy niin hyvin tuntitoiminnassa tai sellaisia, joilla ei paljon ratsasteta, who knows! Poju oli yksiä ensimmäisiä myytyjä, mutta ei toki ensimmäinen sillä pari vuotta takaperin muutama Blacklakelainen myytiin yhteistyötalleille. Alunperin se oli vain Poju, mutta sitten sovittiin ostajan kanssa myös Lokista, sillä walkerkaksikko oli oikea erottamaton pari. Niinpä kaksi hevosta lähti uudelle omistajalle Emilylle, tästä voi lukea tarinaa Emilyn näkökulmasta.

 Tästä se sitten lähti, seuraavaksi parivuotiaat Mistyn varsat lähtivät jatkamaan matkaansa myöskin Credellon tilalle. Vili kyllä lähti jo aikaisemmin, mutta Redi tuli lopulta perässä. Sitten oli myös naapuritallin Amber, joka tuli katsomaan omistan puolesta Lorua. Loru myytiin sittemmin juuri tälle tallille. Sitten lähti jo vanhaksi käynyt Niilo yhdessä Miikan, joka myös melko vanha ja rescue-shiren kanssa samaan kotiin. Samoihin aikoihin lähti Genon kanssa saapunut Feli. Kaksikko oli ollut pitkään erottamattomat, mutta uudet tuulet puhalsivat kumpaakin lusitanoa kohti. Toiseen ratsastuskouluun Sinipuroon matkasi taas Mira, Iisa ja Nooran varsa Täykky. 

 Vapun myymisen kohdalla, alkoi jo tallinomistajaa kismittää: 

"Hei hei nyt mitä täällä TAAS tapahtuu" tokaisee Tina vihaisella äänensävyllä kun marssi ulos kartanosta huomatessaan, että taas on yksi hevonen lähdössä. Rickon empii. "Ei hätää, Vappukin on menossa hyvään kotiin!" Hän selittää. "Miksi ihmeessä olet myynyt näin monta hyvää hevosta!?" Ihmettelee Tina edelleen vihaisena. "Nooo ensinnäkin, Miikan ja Niilon oli aikakin jo päästä ratsastuskoulueläkkeelle, tiedäthän.. Midi oli alun alkaenkin myynnissä. Loru vain tuntui kaipaavan elämänmuutosta." Selittää Rickon. "Miten sitten selität nämä loput, esimerkiksi Mira ja Iisakin lähti toiseen ratsastuskouluun. Täykyn (Ja kaksoset) vielä ymmärrän aika useinhan meiltä varsat lähtee muualle.. tai tämä Vappu, sekin on loistohevonen!" Jatkaa Tina. Rickon vaivaantuu. Myös taustalla oleva Aaron on ollut hyvin vaivaantunut jo pidemmän aikaa, hän oikeastaan haluasi vain kadota paikalta. Perheriidat ei ole hänen juttunsa, varsinkaan kun hän ei kuulu kyseiseen perheeseen. "Rahan" kertoo Rickon "meille tulee kyllä hyviä hevosia tilalle jos sitä pelkäät. Ja jos aloitamme suomenhevosten kasvatuksen, emme tarvitse kauheasti noita ruunia." Tämä jatkaa. Onhan se toki vaikea luopua hienosta ja hyvästä suomenhevosesta, rakkaastakin. "Kun se talli josta haimme ensimmäiset suomenhevosemme lopetti, tulevaisuus ei näyttänyt valoisalta kasvatuksen suhteen. Mutta Purojoki on uusi ja hyvä! Tiina on loistotamma ja nyt ostin kolme kotiinkuljetuksella sieltä! Yksi ori kaksi tammaa" selittää Rickon jo vähän innoissaan. Tina alkaa nyökkäillä hyväksyvästi, mutta huomaa, että pojallaan on jotain muutakin mielessä. "Mitä muuta olet mennyt ostamaan..." tämä tokaisee ääneen. Rickon vaivaantuu hiukan ja sanoo hiljaa "KaksiSpanish-normaniaJaAhaltek". "Mitäää!" Huudahtaa Tina. "Mitä me semmoisilla?? Blacklakella ei ole koskaan ollut ahaltekejä ja tuo spanish-normankin kuulostaa ihmeelliseltä." Rickon koittaa viittoa äidilleen, että rauhoitu, mutta päättää lopulta karata paikalta ja lastata vihdoin Vapun, joka on odotellut tätä jo tovin. Aaron auttaa lastauksessa ja hyppää rattiin. Miehet ajavat hevosen kera satamaan....

Ja näinpä hevosen vientireissu oli samalla hevosenhakureissu ja muutama uusi suomenhevonen astui talliin vastapainoksi. Aluksi niitä toki oli vain se kolme:

 Samana päivänä kun Vappu vietiin ja Purojokelaiset haettiin, tuli iltapäivällä soitto, että satamassa olisi vielä yksi odottelemassa. Täh, ei ollut kyllä meidän mukana, mietti Rickon. No ei ollutkaan, mutta jostain syystä siellä luki, että neiti Kuura-korva on myös Blacklakelaisille tulossa. Selvä. Aaron ja Rickon kävivät yhteistuumin tamman hakemassa. Autuaan tietämättöminä, mitä seuraava yö toisi heille tullessaan....

Loppujenlopuksi saapuivat myös loput Rickonin mainitsemat hevoset eli spanish-normanit Gitta ja Cava sekä tekki Pazuzu.

Kommelluksia

Fanol oli maastopäivässä uuden orin kanssa, kaikki ei sujunut ehkä niin kuin piti, mutta lopuksi maastopäivä vain nauratti.
Ensiksi siis selkään noustessa Fanol "meni ympäri", tipahti jaloilleen toiselle puolelle hevosta
Myöhemmin maastossa ori kompuroi ja Fanol tipahti, jälleen jaloilleen 

(Perustuu hiukan tositapahtumiin.. 😂😇)

D ylläpitoon

 Vuoden alussa (huhtikuussa) Blacklakeen asteli komea rautias arabiori. Sillä oli astuttu tallin arabitamma Kukka, mutta nyt se tulisi ylläpitoonkin. Ylläpidolle ei sinänsä ollut sen erityisempää syytä, Baffnerissa oli kiireistä ja joitakin hevosia oli saatava tiluksilta pois edes johonkin ja Blacklakella taas rajattomasti tilaa. Toisaalta olihan se kiva ottaa kesäksi hevosia, kun leireillä niitä kaivattaisiin myös!

 D pääsikin mukaan porukkaan helposti, koska Kukan saatuaan varsa, se vietti paljon aikaa arabilauman kanssa, joka koostui monista perhesiteistä: Kukka, Kukan ja D:n varsa BL Skywalker ox, D ja Kukan vanhempi varsa ara-appaloosa tamma April. Kukan ja D:n varsa kuitenkin myytiin piakkoin, mutta yhteiselo Kukan, Aprilin ja D:n kanssa jatkui ja pian laumaan liittyi herkkä arabitamma Pipsakin ja myöhemmin syksymmällä Mokka. 

 Syyskuussa D:llä oli pientä kahakkaa ahaltekori Pazuzun kanssa, mutta kinoista päästiin yli. Tammikuussa 2022 vuoden puolella saatiin tieto, että D saa jäädä Blacklakeen, mikä oli oikein iloinen uutinen!

Zilin poisnukkuminen

 Huhtikuussa 2021 tallin vakiokasvo BL Little Chili lopetettiin. Se oli vanha, vanhimpia tallin kasvatteja siihen asti. Zilillä oli jo vanhuuden vaivoja, hampaat eivät toimineet enää niin kuin olisi pitänyt ja polvessakin oli ongelmaa. Lopulta oli parempi päästää shetlanninponiruuna vihreämmille laitumille ja suru-uutisista kerrottiin vähän ennen lopetusta, jotta kaikki halukkaat voisivat käydä Zilin hyvästelemässä.

Varsauutisia! 

 Blacklakella oli ennenkin syntynyt varsoja, mutta lähinnä yksittäisiä ja pitkin vuotta. Viimeksi kunnon kesävarsoja oli tullut ennen ratsastuskouluaikoja. Nyt, vuonna 2021 asia olisi toisin. Tosin kaikki kesän 2021 kasvatit myytiin eteenpäin nopeasti ja ne menivätkin kuin kuumille kiville! Varsoilla oli oma nimiteema tänä vuonna, Star Wars! 

 Ensimmäisenä varsan sai arabitamma Kukka. Isäorina oli ylläpitoon ja myöhemmin ihan ostettu BAFF Domitrius ox ja varsa syntyi ruunikkona, mutta on erittäin todennäköistä, että ori kimoutuu vanhetessaan.

 Seuraavaksi varsan sai mini-irlannincobtamma Halla. Isänä oli Hawk, mutta Halla saatiin tiineeksi pakasteiden avulla, sillä Hawk on ruuna. Varsa nimettiin BL Boba Fettiksi ja väriltään siitä tuli ruunikonkirjava tiikerinkirjava (eng. pintaloosa). 

 Myöhemmin varsan sai myös vuonohevostamma Iisa ja isä oli saatu naapuritallista. BL Chewbacca oli melko tavallinen ruunihallakko väritykseltään!

 Melko uusi kasvo Prinsessa, englannintäysiveritamma oli saapunut talliin tiineenä ja pienten geeniselvittelyjen jälkeen selvisi, että sen syntynyt varsa BL Hondo Ohnaka xx oli myös Baffner Estatesra tuttu Benny! Hondo syntyi niin ikään voikonpäistärikkönä.

 Tallin tuttu kaksikko Shiraj ja Sahrami saivat ruunikon varsan BL Qui-Gon Jinnin ja myös monille rakas Gracie sai varsan tallin angloarabin Carman kanssa, rautias sai nimekseen BL Han Solo. 

 Tallille ei kovin kauan aikaa sitten saapunut kohtanolian kylmäverikaksikko Fire ja Kid saivat myös varsan BL Darth Maul ja kaikista epäilyistä huolimatta sekin saatiin myytyä yllättävän helposti.

 Rap, tallin pomppuponi on ollut suosittu siitosori, lähinnä tallissa sisäisesti, mutta myös jonkin verran ulkopuolisilla tammoillakin. Echo sai hiukan etuajassa lasketusta ajasta ruunikonkimonkirjavan varsan, joka sai nimekseen BL Master Yoda.

 Kimo irlannincob tamma Joy sai naapuritallin Obi-Wan orin kanssa tammavarsan BL Ahsoka Tanon. Tano myytiin myös heti, mutta uusi omistaja ei koskaan tullut hakemaan tammaa. (Varsa saatiin kuitenkin myytyä vuotta myöhemmin.) Ja lusitanotamman Genon varsa BL Padmé Amidala seikkaili ties missä ensimmäiset elinvuotensa. Myynnissä, ylläpidossa, takaisin tallissa, taas myynnissä, siirtyi eräälle Kreikkalaiselle tamma-asemalle myyntiin ja niin edelleen. Ahsoka oli väriltään emänsä kaltaisesti kimo spalshed white ja Padmé oli saanut kauniin perlinovärityksen emänsä ollessa ruunivoikko ja isän voikonkimo!

 Myös kaksikko Lotta ja Zane saivat varsan, BL Darth Vader, niinikään barock-pinto emänsä tavoin ja väriltään myös mustankirjava. 

 Hannovertamma Mira sai yhdessä naapuritallin Totin kanssa puoliveritamman BL This is The Wayn ja ruunikonkirjava tamma lähtikin piakkoin Baffner Estateen. 

 Myös painttamma Opal sai varsan, BL Kanan. Erikoisen kirjavuuden se oli saanut isältään ja hopean emältään.

 Mushroom värinen shettistamma Rose sai myös varsan, BL Syndulla ja tammavarsa oli niinikään mushroom.

 Erikoinen kathiawaritamma Lillie sai ruunikonkimonkirjavan BL Princess Leian, joka myös myytiin nopeasti.

 Kaikki varsat saivat kuitenkin nauttia olostaan niityllä pitkän tovin, ennen kuin niitä alettiin kuskaamaan maailmalle! 

Gulle

 Eräänä päivänä Mark selasi tablettia takapihalla. Hän törmäsi tutun näköiseen hevoseen, mutta mistä se oli tuttu? Niin! Rickon oli näyttänyt kuvia kyseisestä hevosesta, se oli Islannissa asuva Rúnan hevonen! Mark ihmetteli miksi se oli myynnissä, mutta vastasi heti myynti-ilmoitukseen ostavansa hevosen. Hän ei kysynyt keneltäkään lupia, hänen mielestään ystävykset oli palautettava yhteen. Ennen kuin Gulle saapui, Mark kertoi kyllä miehelleen ja tämän siskolle, jotta hevonen saataisiin laitumelle, hänellä puuttui itseltään vielä puolikas jalka.

 Gulle saatiin laitumelle hyvin, se on yksiä ystävällisimpiä hevosia, jonka he olivat koskaan tavanneet sellaisella uteliaalla energialla varustettuna. Seuraavana päivänä Rúnan oli tarkoitus hakea vaellusryhmälle hevosia laitumelta, mitään vaellusryhmäähän ei ollut, tämä oli suunnitelma, jolla saataisiin Rúnallekin tieto uudesta hevosesta. Rúna käveli laitumelle, ja kuuli kaukaa tutun hirnahduksen. Epäusko valtasi hänet, mutta samaan aikaan hän tiesi siellä olevan hänen rakas Gullensa. Gulle laukkasi koko matkan ja tuli suoraa Rúnan syliin. Rúna ihmetteli mitä ori täällä teki, mutta ei kysellyt. Ikään kuin sillä hetkellä, kun hän halasi Gullea, hän olisi vain tiennyt mitä kaikkea oli tapahtunut.

 Kotopuolessa olleet suitset oli myyty erikseen, joten eräänä kauniina päivänä Rúna sai apua Enziolta ja rakensi aivan uudet suitset Gullelle, hän oli oppinut paljon Blacklakella ja halusi nyt käyttää Gullella enää vain kuolaimettomia. Suitsissa on ylimääräinen osa, jollaisia on yleensä riimussa, näin jos tarve vaatii niin hevonen saadaan suitsittunakin kiinni, vaikka Gulle onkin niin luotettava, että pysyy lähistöllä, vaikka olisi vapaanakin! Se tulee Blacklakenkin käyttöön, eli ei yksityiseksi, mutta Rúna saa olla hevosestaan päävastuussa!

 Myöhemmin vuonna 2022 syksyllä Rúna lunasti Gullen täysin itselleen, mutta antaa edelleen siihen kiintyneiden tuntilaisten ratsastaa oriilla tunneilla ja leireillä!

Daisy

 Rickon seisoskeli ulkona. Keli oli aivan kaamea, uhkaavakin. Tuuli eritätin lujaa ja satoi kaatamalla, Rickonilla oli tunne, että pian alkaa ukkostaa. Hevoskyyti oli myöhässä ja mies tuli vain levottomammaksi. Tietenkin myöhästyminen johtui kaameasta kelistä, mutta hän ei voinut olla ajattelematta kaikkia kauheuksia mitä olisi voinut sattua.

 Pian onneksi auton valot hiljalleen tulivat esiin pimeältä metsä tieltä. Levoton hevonen kolisteli trailerissa, kauheasti siinä ei ehtinyt mitään rupatella. Nimittäin Daisy piti saada ulos, ennen kuin se loukkaisi itsensä. Daisy rauhoittui hieman ulos päästyään, mutta oli silti rauhaton. Rickon toivotti kuskin tervetulleeksi kartanoon odottamaan myrskyn laantumista ja lähti itse taluttamaan Daisya kohti laidunta. Kauaa he eivät ehtineetkään kävellä, kun salama iski tallin pihaan. Sydän hyppäsi miehellä kurkkuun ja niin hyppäsi Daisykin, pystyyn. Tamma rukka oli kauhuissaan. Rickon päästi sen irti, mutta ei se sitten kuitenkaan juossut karkuun. Rickon nappasi riimunnarun ennen kuin tamma talloisi sen mutaan tai astuisi sen päälle ja jäisi jumiin.


Levoton kaksikko steppaili laitumelle, ja pian Daisy sai turvaa muiden hevosten läsnäolosta. Rickon palasi hiukan uhkarohkeana salaman isku kohdalle ja totesi, että tuosta varmaan jää jälki.. sitten hän palasi kartanoon kodin lämpöön ja turvaan. Näin saapui rescue tamma Daisy talliin, alku ei ollut ruusuinen, eikä niin jatkokaan...


 Kesäkuun lopussa Daisy oli jo niin pitkällä tiineydessään, että tiedettiin sen varsovan minä hetkenä hyvänsä. Huonokuntoista tammaa oltiin yritetty seurata pidempään, tiineenä kun oli. Se ei kuitenkaan antanut koskea ja oli vaikea arvioida, milloin tamma synnyttäisi. Kauniina kesäisenä yönä Jane oli yö kävelyllä. Miksikö? Jane rakastaa yö kävelyitä ja onneksi nainen olikin kävelyllään, tämä nimittäin huomasi Daisyn laitumella makaamassa, se puuskutti ja sillä oli vaikeaa. Jane käveli ripeästi laitumelle soittaen veljelleen.

 Prrr prrr prrr... kuuluu puhelimesta toistamiseen, kun mies nukkuu kuorsaten. Pian toinen puhelin soi musiikkeineen. Mark herää ja vastaa. Puhelimen toisessa päässä on Jane, Mark herättää aviomiehensä. Mies vaatii päästä mukaan, tuo ei ole käynyt ulkona taas hetkeen kun se on pyörätuolissa niin vaikeaa. Rickon suostui ja he lähtivät laitumelle. Ennen sitä herätettiin myös tallin omistaja Tina Blacklake, joka ei ollut yhtään varautunut. Tina soitteli kaikki Blacklaken työntekijät läpi, nyt tarvittaisiin kaikki jotka pystyisivät auttamaan. Pian paikalle huristikin Rhiannon ja Pareesa. Rúnakin saatiin paikalle.

 Kun eläinlääkärin työntekijät avustivat konkreettisesti synnytyksessä, muut antoivat tammalle henkistä tukea. Se oli huonossa kunnossa ja olisi voinut olla mahdollista, ettei se selviä koko tapahtumasta. Daisy yllättäen myös antoi vihdoin ihmisten tukea tätä, ehkä se ymmärsi, että nyt oli vakava tilanne.

 Ensimmäisen varsan jälkeen kaikki huokasivat helpotuksesta, kunnes Rhiannon huusi, että sieltä tulee toinenkin varsa! Kaikki olivat yllättyneitä.

 Toimenpiteessä meni kauan, viimeisenä paikalle jolkotti Tina, joka pääsi paikan päälle vasta sitten kun molemmat varsat olivat ulkona, Pareesa oli ehtinyt jo tutkia ensimmäisen varsan ja alkanut tutkia toista. Terveitä, joskin hiukan heikossa kunnossa kummatkin. Rhiannon totesi, että koko konkkaronkka selviää kyllä oikealla hoidolla, se vain on Daisysta kiinni antaako se ihmisten hoitaa itseään tai varsojaan. Daisy oli väsynyt, se hädin tuskin jaksoi pitää päätään ylhäällä, vaikka se kuinka halusikaan varsojensa luokse. Kun varsat oli tutkittu, heidät kuitenkin kannettiin Daisyn pään viereen, jotta tamma sai haistella vasta syntyneitä lapsiaan.

Kaikki hyvin loppu hyvin..

Varsatkin nimettiin lopulta, tammasta tuli Omega ja orista Captain Rex, eli Rex lyhyemmin. Onneksi molemmat kaksosista olivat terveitä kuin pukit, emästä ei voinut sanoa samaa, mutta lääkärin arvio oli lupaava.

Rickon ja Rap jousiammuntakisoissa

 Rickon ja Rap saapuivat kilpailualueelle aikaisin aamulla. Ratsukko oli hiukan ruosteessa harjoituksen puutteesta ja varsinkin siitä, ettei minkäänlaisissa kilpailuissa oltu käyty yli vuoteen. Mies varusti ratsunsa, ja jäi odottelemaan luokkansa verryttelyn alkamista. Verryttelyssä sen alettua meni huonosti, harjoituksen puute oikeasti näkyi. Rap kuitenkin teki parhaansa ja vielä vähän enemmän.

 Radalla Rapin panos näkyi, se auttoi Rickonia ja Rickon sitä. Maaliin osuttiin paremmin, kuin verryttelyssä. Vaikka ei suoritus silti mikään ratsukon parhaimpia ollut, onneksi yhteistyö ratsukon välillä oli kuitenkin säilynyt. Radan lopussa Rickon oli huojentunut, ratsukko laukkasi maaliin tyytyväisenä. Rickon kiitti oriaan heti, se teki niin hienosti. Mies oli tyytyväinen suoritukseen, eihän sitä voi odottaa kuuta taivaalta, jos ei ole harjoitellut. Rata meni yllättävän hyvin jo siihen nähden ettei oltu tosiaan harjoiteltu.

 Pian olisi Rickonin sisaren vuoro, hän meni omalla vuonohevosruunallaan. Rickon kävi riisumassa Rapin varusteista ja talutteli oria, jotta se rauhoittuisi. Rap sai ruokansa ja sitten vain odoteltaisiin. Rickon lähti katsomaan Janen loppu rataa, heilläkin meni hyvin. Loppu päivän ohjelmassa oli vielä katsella muiden suorituksia ja illalla lähteä kohti kotia.

Suurkilpailut ja sen tapahtumat

 Suurkilpailut, Blacklaken viimeiset viralliset kilpailut. Tai ei ehkä voisi sanoa niinkään, viimeiset perinteiset kilpailut. Ideana oli pitää kilpailut, joissa on pääluokat este- koulu ja maastoesteratsastuksessa, sekä monenlaisia muita lajeja. Teemana haluttiin pitää Blacklakelle tärkeä arvo: yhteistyö. Siksi pääluokissa ei panostettu suuruuteen vaan ratsukon väliseen kommunikaatioon, siten luokkien vaativuustaso pidettiin matalana. Jos ratsukko osallistui kaikkiin pääluokkiin, osallistui hän samalla kenttäratsastuksen pääluokkaan, jossa palkinnot olivat suurimmat.

 Ratoja suunniteltiin yötä päivää, kunnes jokaisen luokan rata oli valmis, ne julkistettiin pian myös kilpailijoille. Sitten oli perjantain kilpailupäivän vuoro. Päivä oli hektinen, mutta meni suunnitelmien mukaan. Kouluratsastuksen pääluokan voitti tallin oma kasvatti, joka myytiin, nimittäin BL Han Solo! Osallistujia oli erittäin paljon, yli neljäkymmentä! Viikonlopusta tulisi mahtava.

 Niinhän sitä odotettiin, yöllä kuitenkin tapahtui jotain kummaa...

"April erosi laumasta, sille tuli jano joten se päätti lähteä järvelle. Uskalias nuori lähti yksin, ei ollut sillä ketään mukana. D kyllä varoitteli nuorta, että se ei yksin saisi lähteä, mutta nuorempi ei tuon kehotuksista välittänyt. Oli pimeää. Metsässä on tähän aikaan vuodesta pimeää, varsinkin kun on pilvisempi yö. Mutta nyt ei ollut pilviä, se oli jotain muuta. Nuori, joka ei ollut nähnyt maailmaa, niin kuin vanhemmat hevoset, ei tiennyt jutun vaarallisuutta. Se köpötteli järvelle autuaan tietämättömänä, mikä leiskui sitä kohti uhkaavana ja voittamattomana. Vasta sitten, kun se oli juonut jo hetken, se huomasi yhtäkkisen lämmön, ja näki metrien korkuiset lieskat edessään. Tuo kauhun hetki oli suuri, mutta onneksi se laittoi juoksuksi samalla sekunnilla. Se juoksi läpi metsän, lieskat sitä seuraten. Mutta se oli nopeampi, ja lieskat jäivät jälkeen..."

 Ja aamulla Blacklaken väki tiedottivat someihinsa:

"Lauantai aamuna moni oli hereillä, ja auttanut puoli yötä sammutustöissä. Onneksi Susijärvi evakuoitiin, sillä siitä ei jäänyt jälkeäkään. Hevoset majoitetaan Blacklakelle rakennustöiden ajaksi. Maisema on karua ja tapahtuma järkytti. Kisat kuitenkin jatkettiin yhteispäätöksestä loppuun, joskin kisatulosten laskeminen saattaa viivästyä... Miten Aprilin kävi? Se laumoineen laukkasi toiselle puolelle niittyä, niin kuin moni muukin Blacklaken lauma. Tuhkaa on paljon ja sitä tulee vielä lentämään tuulen mukana paljon alueella, joten Blacklaken tunnit ovat kiinni toistaiseksi lukuun ottamatta niitä, jotka voidaan pitää maneesissa. Hepatkin varmaan haetaan tarhoihin normaalia aikaisemmin. Kilpailut pystyttiin kuitenkin pitämään vielä kentällä loppuun, kun ei kovin tuulista ole ollut ja maastoesterataa lainattiin toisaalta. Huhhuh mikä tapahtuma..."

 Myöhemmin tuhkan keskeltä löytyi punarautias kirjava suomenhevonen, siitä jätettiin löytöilmoitus, mutta kukaan ei tunnistanut oria omakseen...

 Kilpailut jatkuivat samaan tapaan, hiukan myöhästyen, ratsukoille annettiin tietenkin armoa, tapahtumat olivat kauhistuttavat. Pääluokan kuitenkin voitti Oliver Sola ratsullaan Maze of Memories erittäin kauniilla suorituksella.

 Sunnuntai meni suunnitelmien mukaan, maastoesteet voitti niinikään taas BL Han Solo ratsastajineen, ja tämä vei heidät kenttäratsastuksen johtoon.

Bruno

 Brunon kanssa oli jo edetty, se alkoi jo luottaa ihmisiin ja se alkoi tervehtyä muutenkin. Eilen otettiin takapakkia, kun saatiin puhelu naapureilta, että meidän hevonen oli sotkeutunut hänen aitoihinsa. Sekin on oma juttunsa miten Bruno oli päätynyt niinkin kauas yksin. Kyllähän meidän hevoset paljon vaeltavat kesäisin, kun ovat vapaana niityllä, paljon käyvät esimerkiksi järvellä. Mutta Bruno oli yksin, eikä maassa ollut jälkiä, että isompi joukko olisi ollut paikalla... Bruno parka hankki itselleen muutaman lihasvamman kaatumisellaan, joten hänen kanssaan alkaa uusi kuntoutusjakso, jos hän vielä luottaa ihmisiin. Jos ei, aloitetaan totuttelukin alusta, ennen kuin lihaksia päästään kuntouttamaan 😬.

Lauri saapuu

Eräänä aamuna aamutallilaiset käppäilivät Janen johdolla niitylle, kunnes he löysivät sieltä orvolla ilmeellä varustetun hevosen. Sen ilme oli kuin pyytelevä: "auttakaa, en tiedä mitä teen täällä" sen kaulassa oli viesti sen entisiltä omistajilta. "Tämä Lauri taitaa nyt olla sitten meidän" toteaa Jane ääneen rapsuttaen orin kaulaa.

Ellan työnkuva muuttuu

 Ella katseli pala kurkussa traileria joka kaartoi tallipihaan. Hän ei ollut varma mihin hän ryhtyi. Nainen nimittäin lopetti jo vähän aikaa sitten vakiotuntiopettajan roolin ja vaihtoi, satunnainen opettaja/maastoapulainen/maastonvetäjä rooliin ja halusi päästä mukaan lisäksi rescueiden hoitamiseen. Hänen sydämessään kun on aina paikka niille hylätyille ja kaltoinkohdelluille raasuille!❤

 Tämä tapaus ei olisi helppo, niin hänelle oli kerrottu, hän mietti miksi hän sai vastuu hevosekseen sellaisen vaikean. Silti kun hän avasi trailerin oven ja talutti orin ulos, hänen sydämensä suli, se hevonen, se oli niin raukka, niin kipeä, mutta siinä oli silti sitä jotain, jossain siellä kuoren alla. Ehkä, Ellan oli vaikea tietää kuvitteliko hän vain, sillä hevosen kuori oli kyllä aika kaameaa katsottavaa, se luimi ja uhitteli, sillä oli jälkiä kehossaan... ja kaiken lisäksi se hyppi pystyyn, kun Ella yritti taluttaa sitä kohti eläinlääkäriä. Voih Cole, ymmärtäisitpä, että yritän vain auttaa, harmitteli Ella mielessään.

Kirottu mökki

Tien varrella lähellä merta on mökki. Mökki on ollut hylättynä jo pidemmän aikaa. Sylvie taisi kiinnostua mökistä, kun pyysi Janea mukaansa katsastamaan mökkiä.

Janen oli pakko kertoa myytistä, joka mökkiä koristaa:

 "Kauan kauan sitten eli muuan tyttö tässä talossa. Hän unelmoi hevosista, rakensi tarhan ja väsäsi romuista kaukalotkin, vain hevoset puuttuivat. Sitten isältä tuli huonot uutiset, tytön olisi pitänyt naida muuan rikas mies toiselta puolelta rannikkoa. Unelmat hevosista särkyivät. Mutta tyttö ei suostunut lähtemään, jopa tuleva aviomies vaivautui astumaan mökkiin suostuttelemaan tyttöä, ensin sanoin, sitten väkivalloin. Miehet olivat ehkä hiukan liian rajuja, sillä siinä jupakassa tyttö kuoli. Rakkaaseen mökkiinsä, toteutumaton unelma jäi vainoamaan ja tytön on puhuttu haaveilevan hevosista ikkunalla tähänkin päivään saakka. Muutamia rohkeita on yrittänyt asua mökissä, huonolla menestyksellä. Myöhemmin myyttiin lisättiin, että tytön sielun voisi vapauttaa vain henkilö, joka tulisi mökkiin asumaan hevosien kanssa. Kukaan ei ole halunnut yrittää... kauhu kertomukset lentelevistä tavaroista ja paukkeesta ulko-ovella on säikyttänyt ostajat tiehensä.
Selitys sille, miksi juuri hevoset päästäisivät tuon tytön vihdoin rauhaansa, on yleensä liittynyt siihen, että tyttö katselee aina aitauksen puoleisissa ikkunoissa ulos. Se, että tyttö näkisi vihdoinkin tarhassaan hevosia, ilahduttaisi tämän niin, että tämän unelma olisi vihdoin toteutunut..."

Toinen hahmoesittely, muita tärkeitä hahmoja

Aaron West

Aaron Instagramissa

 Aaron tuli alun perin "vain" lännenratsastusopettajaksi. Toki hänellä on ollut hiljaisiakin aikoja, kuvia ei ole tullut, tarinoista puhumattakaan. Sitten keksin osan tallin muutoksista olevan Aaronin ideoita. Ja sen, että Aaron olisi opetellut ratsastamaan pelkällä istunnalla jossain kohtaa. Nykyään Aaron opettaa siis istuntatunneilla, lännentunneilla, biomekaniikkakursseilla ja kouluttelee hän hevosiakin! Jos pitäisi miehen luonteesta kertoa jotain, hän olisi varmaan kovin itsepäinen. Sellainen "minä olen oikeassa, joten näin tehdään!" - tyyppi. Osaa mies kai olla hauskakin, riippuu keneltä kysyy. Lisäksi hän tykkää sisällä pitää yleensä vain toisessa jalassa sukkaa. Mistä lienee tämä johtuu (en ole ainakaan itse keksinyt selitystä asialle). Aaronia voisi ehkä luonnehtia puheliaaksi introvertiksi, tai en tiedä. Hän kyllä tulee toimeen sosiaalisissa tilanteissa ja on tutuille puheliaskin, mutta hän ei oikein kerro itsestään, lähinnä lähimmille ystävilleen.

 Aaron on siis syntynyt ja asunut Yhdysvalloissa lähellä maaseutua ja ollut paljon tekemisissä hevosten kanssa lapsuudessaan ja nuoruudessaan. Ratsastustaito tasoa oli siis jo silloin, kuin täysi-ikäistyessään hankki ensimmäisen hevosensa Edin. Edin kanssa kilpailtiin milloin missäkin paikalliskisoissa, pidettiin ratsastustunteja pikkulapsille ja maastoiltiin vuoristoissa. Edi on monipuolinen quarter ruuna.

 Sitten kuvioihin astui tilaisuus osallistua mustang make overiin. Tietenkin nuori ja huoleton Aaron osallistui sellaiseen ja löysi sieltä uuden kumppanin Willen. Ranchilla jossa Aaron koulutti Willeä oli myös pari muuta make over kouluttajaa samaan tapahtumaan ja heistä tuli kavereita, niin myös hevosistakin. Kun oli kilpailujen aika, Aaronilla ja Willellä meni hyvin, mutta kun oli myynnin aika, Aaron ei kestänytkään jättää ystäväänsä ja tarjosi kilpaa parin muun tarjoajan kanssa lopulta voittaen tarjouskilvan. Näin Willestä tuli hänen toinen hevosensa. Myöhemmin Aaron on osallistunut mustang make overeihin niin myyden kuin pitäen mustangeja. 

 

Aifric Flockhart

Aifric Instagramissa

 Seuraavaksi sitten Aifric. Mukava ja hauska, extrovertti valmentaja, joka osaa olla tiukka oikeassa tilanteessa. Aifricista on helpointa ehkä kertoa aloittamalla ihan alusta:

 Aifric on aina ollut seurallinen ja rohkea nainen tai tyttö, jopa siis lapsena. Lapsena hän ratsasti ponitallilla ja kilpaili pienillä connemaraponeilla. Hän oli SE uhkarohkea tyyppi, joka oli päätä pahkaa kiipeämässä puussa tai hyppäämässä melkein metrisiä esteitä. Lapsena punatukkainen nainen oli oikea pehkopää! Joskus hiukset näyttivät ihan räjähdykseltä. Jos joku halusi yrittää iskeä tyttöön, hän saattoi kutsua Aifricia metsänpeikoksi tai leijonaksi. Aifric käänsi ilkut aina kehuiksi. Hän oli aina itsevarma. Sosiaalisuudesta kertonee myös tytön organisoimat leikki komplexit lapsena. Hän aina johti leikkejä, mutta otti myös kehitysehdotuksia vastaan. 

 Teininä hevoset jäivät pikkuhiljaa, se alkoi olla tylsää, muoti alkoi kiinnostaa enemmän. Nuorena aikuisena hän oli muutamia vuosia mallina, mutta naisen itsevarmuus alkoi mallin hommissa laskea. Kaikki oli niin stressaavaa ja kilpailullista, varsinkin kun oli kyse ihka oikeiden ihmisten kehoista. Epävarmuudet kohdistuivat varsinkin pisamiin ja hiuksiin. Sitten hän lopetti. Hevosia tuli ikävä, ja pitkän pohdinnan jälkeen paluu kilpailuihin oli edessä. Sitten kilpailutkaan eivät tuntuneet enää oikealta, joten alkoi valmennus. Tämä tie toi Aifricin myös Blacklakeen. Uusien oppien ja Lean tapaaminen sai satunnaisen kilpailemisenkin taas maistumaan, kunnes Lea ei ollutkaan ok kilpailun kanssa. Sitten tuli taas Sissi, Sissi sai kilpailun maistumaan todenteolla, ja tuntui, että Sissillekin se maistui. Silti naista usein pelottaa, kuinka eettistä, terveellistä, oikein ja muuta kilpailu on todellisuudessa.

Rúna Grimsson

Rúna Instagramissa

 Rúna on hieman uudempi hahmo, enkä ole ehtinyt kokonaan "tutustumaan" hahmoon, vaikka on ollutkin minulla jo reilu vuoden.

 Rúna on Islannista kotoisin, mutta töiden perässä muutti pois. Koska nainen ei olisi palatessaan koskaan saanut tuoda Gullea takaisin Islantiin, hän päätti jättää orin kotiin. Siitä pidettäisiin kyllä huolta. Tai sitten ei... Nimittäin pian se myytiin ja kuljetettiin pois. Onneksi Mark bongasi sen ja osti orin Blacklakelle. Nyt Rúna lunastaa sitä itselleen ylitöillä. 

 Luonteeltaan ja olemukseltaan Rúna on ystävällinen ja lempeä, mutta energinen ja joskus jopa kaaottinenkin. Nainen on myös rohkea rämäpää, joka on aina päätä pahkaa vaarallisenkin oloisissa tilanteissa. Tämän takia naisella löytyykin paljon tarinoita seikkailuistaan, joita tykkää kertoa kaikille, joita vain kiinnostaa (ja joskus sellaisillekin joita ei edes kiinnostaisi).

 Rúna lähinnä liikuttaa hevosia ja toimii avustajana tallilla.

Ella Dustnight

Ella Instagramissa

 Vaikka Ella on ollut mukana alusta lähtien, naisen elämässä ei tarinallisesti ole oikeastaan tapahtunut mitään. Yhtään mitään. Huvittavaa on se, että ensimmäinen kuva naisesta on avoimet ovet tapahtumasta, ja seuraava kahden vuoden päästä samasta tilanteesta ja samasta tapahtumasta, mutta kahden vuoden aikavälillä! Se avasi silmiäni: Ellaa mukaan enemmän. No tuliko? Vähän.¨

 Ella on, tai oli opettajaharjoittelija, hän piti helppoja tunteja, kuten alkeistunteja! Luonteeltaan kiltti ja rauhallinen. Sen enempää en ole koskaan kirjoittanut.

 Vuonna 2021 Ella sai vihdoin syvyyttä tarinaansa, kun työnkuva vaihtui tunneista rescuehevosten kuntouttamiseen. Toki tuntejakin olisi luvassa silloin tällöin, mutta vähemmän. Ja tunneilla avustusta enemmänkin. Suuri käännekohta oli Colen saapuminen. Huonosti kohdeltu englannintäysiverinen hevosenalku. Cole laitettiin Ellan nimikoksi, ja siitä tarina vasta alkaakin.

Carangelot

Eli Enzio Carangelo ja Alessia Carangelo 
(Instagram: Enzio, Alessia

 Enzio Carangelo ja Alessia Carangelo ovat aviopari, joka muutti lähimaille joskus 2019? aikoihin. He toivat tallille jälleen uuden lajin: Working Equitationin. Mukana oli myös kaksi ratsua, lusitanot Geno ja Feli. He opettavat WE:n lisäksi historiallisia lajeja, kouluratsastusta ja työskentelevät eläinsairaalan puolella. Alessia on mm. hevoshieroja ja Enzio kavionvuolija. Carangelot ovat olleet melko vähän esillä tarinassa, mutta ainakin Alessialle on vuonna 2022 suunnitelmia ;).