10/25 Tulta ja lohikäärmeitä

Lohikäärmeprinsessaorjuutettu

 Äiti oli vasta soittanut yhdestä punaisesta varsasta ja ilmaissut kiinnostuksensa ostaa nuorukainen tulevaisuuden estelupaukseksi. Hevoskauppafoorumi oli vielä auki, kun eteen pomppasi ilmoitus tutulta lähettäjältä: BAFFNER ESTATE: BUNCH OF HORSES FOR SALE AFTER BANKRUPTCY OF NEIGHBOUR STALL. Tina avasi sivun, kuvia useista hevosista ja moni huonossa kunnossa. Näin se mulle kuvaili tilannetta, kun se muutamaa päivää myöhemmin puki hienommat vaatteensa päälle ja pyysi Janea mukaan hevoskaupoille. Mä kuulin myöhemmin Janelta, kuinka tilanne oli mennyt:

"Me ajettiin Baffnereiden parkkipaikalle ja siellä oli niiden etupihalla kaikki ne hevoset. Siitä ilmoituksesta. Varmaan koko Baffner Estaten henkilökunta oli paikalla pitelemässä hevosia, kun osa pomppi pystyyn ja yritti potkia vierustoveria tai purra vierustoverin ihmistä. Se oli kaameaa kaaosta ja osa esitteli loikkivia hevosia potentiaalisille ostajille. Kieran oli paikalla vakuuttelemassa kaltoinkohdeltujen raukkojen puolesta, kuinka mussukkoja ne oikeasti olivatkaan sirkusliikkeistä huolimatta ja äiti kuunteli nyökytellen. Oliver Baffner esitteli ylpeänä niitä rauhallisempia tapauksia taaempana etupihaa ja äiti jäi rupattelemaan, kun mä jatkoin kiertelyä. Mun sydän särkyi yhden, sen punaisen tamman kohdalla, sen ilmeessä oli jotain niin särkynyttä samalla, kun se puhkui kuin lohikäärme tulta. Zara. Sen nimi oli Zara. 

Äiti lopetteli kierrostaan, eikä ollut kovin vakuuttunut tarjonnasta, kunnes se tuli mun luokse. "Sä näät siinä jotain, eikö vaan?" Äiti kysyi multa, ja mä en saanut sanaakaan suustani, nyökkäsin vaan. Sitten se palasi vähin äänin Oliverin luokse ja löi kättä päälle. Hevonen tulisi perässä myöhemmin, kunhan kaikki paperit laitettaisiin kuntoon. Äidin sanoin "elikko oli halpa kuin mikä", joten eläinlääkärintarkistusta ei kuulemma tarvinnut ennen ostoa, tehtäisiin se sitten kotona halvemmalla ja menisi lihoiksi, jos jotain isompaa löytyisi. Kai se peitteli sillä omaakin järkytystään ja tuntemuksiaan tamman tilasta."

Jane näytti mulle kuvaa Zarasta. Mä tunnistin sen heti, olin nähnyt sen aikoinaan Baffnereiden adoptiopalvelussa, senhän piti olla hyvä estelupaus. Ja vaikka se näytti siinäkin kuvassa äksyltä, ei se ollut noin vihaisen näköinen.. Miksi se oli noin vihaisen näköinen..? Luulin, että se oli ollut hyvässä kodissa sen jälkeen, kun se lähti, olin nähnyt sen Credelloillakin ihan hyvässä kunnossa, mitä sille oli tapahtunut? Porukalla me sitä teorisoitiin, kun juteltiin Baffnereiden kanssa, todennäköisesti ainakin viimeisimmässä kodissaan sitä oli treenattu äärirajoille, äärimetodeilla ja kaltoinkohdeltu, ennen sitä, ken tietää. Jotain sille oli Credellojen ja nykyhetken välissä tapahtunut. Jane paljasti, että oli pari kertaa nähnyt äidin pyörittelevän Zaran kuvia ja tietoja käsissään vakava ilme kasvoillaan, kuin toivoen, että hevonen ei joutuisi lihoiksi, ehkä silläkin oli välillä muutakin mielessä hevosten kanssa, kuin pelkkä rahankiilto.

---

 Seison kylmässä ilmassa odottamassa hevosautoa, syysilma ottaa jo niveliin ja jänteisiin. Vanhuus ei tule yksin. Osaanhan mä yleensä pukeutua, mutta nyt oli erikoinen tilaisuus: Mulla alkaa puolen tunnin päästä valmennus, mut mä kökin täällä ulkona odottamassa hevosautoa, jonka pitäisi näillä näppäimillä kaartaa tallin pihaan. Saan viestin siskolta, avaan puhelimen kohmeisilla sormilla, ihme, että puhelin edes avautui. Hevosauto on myöhässä, joten olen jäädyttänyt niveliäni ihan turhaan viimeiset kymmenen minuuttia. Päätän lähteä varustamaan ratsuani valmennusta varten ja palaan ulos, kun kuulen hevosauton renkaat tallipihan hiekalla.

 Vieras hevosauto kaartaa uudistetulle parkkipaikalle ja vieras kuski taluttaa pystyyn hyppivän punaisen tamman ulos. Baffnerit eivät itse ehtineet kuskiksi, kun oli paljon tekemistä näiden muiden tapauksien kanssa, joten oltiin vuokrattu vieras kuljetusfirma tuomaan tamma tallille. Punaisella tammalla on hurja katse, enkä meinaa tunnistaa tammaa siitä kuvasta, jonka joskus näin, on vaikea edes katsoa sen pelokasta riehuvaa ruumista. Ranskalainen vastapalkattu työntekijä Jenny käy hakemassa Zaran ja taluttaa sen sisälle karsinaan, miksi karsinaan, eikö sen pitäisi päästä ulos juoksemaan? Äidin käsky. Minä allekirjoitan lomakkeet todistukseksi siitä, että hevonen on onnistuneesti kuljetettu ja vastaanotettu täällä Blacklaken talleilla.

---

Jane oli pyytänyt nuoren noitaoppilaan Solin tunnustelemaan hevosta ilman äidin lupaa. Äiti ei moisista "huuhaahömpistä" välittänyt, eikä olisi varmaan myöntynyt. Mutta Janea kiinnosti Solin mielipide Zarasta. Pitkään vauhkona karsinassa kolistellut Zara oli ehtinyt rauhoittumaan ennen Solin vierailua, mutta se näytti niin luovuttaneelta. "Traumatisoitunut se on", oli nuoren noidan diagnoosi. "Huonossa kunnossa ja lihakseton, muuten ihan kunnossa", oli ollut eläinlääkärin diagnoosi. Oli aika kuntoutukselle ja paluulle treeniin. Äiti halusi Zarasta kilpahevosen ja Jane oli anellut hyvää kouluttajaa. Siksi se oli nyt välittämässä tietoa siitä, että nyt tämä projekti, Zaran projekti, oli mun projekti. Ja tämä olisi se hevonen, jonka kanssa matkaisin Power Jumpeihin 2026.

Mä palasin uutisen jälkeen talliin ja tarhoille. Aamuhuurre koristi Zaran karvapeitettä, jossa näkyi vanhoja arpia raipaniskuista ja kannuksista. Zaralla oli edelleen hurja ilme kasvoillaan, hurjat henkäykset, jotka näkyivät kylmässä ilmassa ja se tamppasi syksyn oransseja ja keltaisia lehtiä kavioidensa alla, kun istahdin sen läheisyyteen. Hengitin syvään ja kerroin tammalle: "Yritän auttaa sua, ystävä."

727 sanaa, kirjoittanut VRL-14859 yhdessä ideoiden VRL-13834 kanssa.

Markin onnettomuus (2021)

Tunturi käveli hangessa, myrskyinen sää teki siitä hiukan vaivalloista. Vieressä linkutti Tunturin omistaja Mark, sillä ei ollut kaikki hyvin. Orilla ei ollut kylmä, ihmisellä kuitenkin oli. Se oli ihan jäässä. Pian tallipihan lyhdyt näkyivät jo, ja parivaljakko kaartaa kotipihalle. Huolestunut mies, Rickon juoksee vastaan ja nappaa Markin. Hän huhuilee Janea ja soittaa puhelimellaan.

Ei mene kauaa, kun kovaääninen auto kaartaa pihaan, he vievät Markin ja Rickon juoksee perässä, jotta ehtii mukaan. Jane pitää nyt orin jäätyneistä ohjista kiinni. Kukaan ei tiedä mitä tapahtui, ei edes Mark muista mitä tapahtui. Mutta ei kukaan kuunnellut Tunturia... Se olisi halunnut kertoa mitä tapahtui, sillä se on ainut, joka tiesi.
Kovaäänisen ajoneuvon ääni raikuu kaukana, ja Jane hoitaa orin sekä vie tämän tarhaansa. Tunturi jää odottamaan, että joku kuuntelisi.

 Rickon odottelee Markin heräämistä. Sairaalassa on rauhallista ja hiljaista. Ulkona sataa lunta hiljaiseen tahtiin. Mark alkaa heräilemään ja Rickon ilahtuu. He rupattelevat hetken, kunnes lääkäri tulee kertomaan huonot uutiset...
Mark saisi käyttöönsä pyörätuolin väliaikaisesti, proteesin tekemisessä kestäisi hetki, joten hänet kotiutetaan pyörätuolin kanssa pian. Uutiset painavat, miten rakkaan harrastuksen nyt käy? Entä yhteiset kävelylenkit aviomiehen kanssa.. pelottaa...
Epätietoisuutta kerrakseen.
Niin on Tunturillakin, se odottaa tarhan reunalla, ihmettelee missä omistaja on? Miksei Mark ole jo tullut? Mitä sille kävi? Kukaan ei ole vieläkään kysynyt orilta, mitä tapahtui..

 Mark on päässyt kotiin jo muutama päivä sitten. Hän on ihan murtunut... Rickon käyttää häntä välillä lenkeillä hevostarhoilla, vaikka Mark vastusteleekin. Miehellä ei ole kauheasti toivoa tulevaisuutensa suhteen, miettii vain että ikuisestiko tässä pyörätuolissa pitää olla ja pääseekö ikinä enää hevostelemaan kunnolla. Entä pitkät kävelylenkit ja vaellukset? Tunturi on aina innoissaan nähdessään Markin. Mutta hämmentynyt kun Mark ei reagoi tuon pyörimiseen. Voisitko kuunnella minua? Haluan kertoa mitä oikeasti tapahtui!

 Mark ei ole joka päivä jaksanut käydä edes ulkona. Tunturi on ollut huolissaan ja karkaillut Markin ikkunan alle. Se löytyy sieltä joka aamu. Ori haluaisi edelleen kovasti kertoa, mitä sillä on mielessä. Toivottavasti joku pian tajuaisi... Jane on yrittänyt ottaa Tunturia mukaan vaelluksillekin, mutta ei auta. Aina kun orilla on aikaa, se karkaa takaisin ikkunan alle.

 Sol tuli käymään Blacklakessa, Mark on jo saanut jalkaproteesinsa, muttei ole valmis vielä hevosen selkään. Tunturia kuitenkin edelleen vaivaa jokin. Kun Sol tuli paikalla, Tunturi juoksi suoraa miehen eteen. Orilla oli edelleen asiaa. Sol ymmärsi mitä oli meneillään. He seisoivat siinä pitkään, ihan hiljaa.

 Kesällä Rickon hankki miehelleen yllätyksen, kiltin ja rauhallisen BESH-rotuisen puoliverisen. Se oli vieläkin kuitenkin vain yllätys, tummatukkaisella oli suunnitelmia aviomiestään varten..

 Mark kiipesi ruskean hevosen selkään. Se tuntui oikealta, se tuntui mahtavalta, se tuntui lujalta. Ei huolia eikö murheita. Hän juoksi kovaa, niin kovaa kuin jaloistaan pääsi. He olivat yhtä. Se tuntui hyvältä, mies ei ole juossut aikoihin.... Mark herää siihen, kun Pepita hyppää tämän vatsan päälle. Ah, se oli unta. Oli aika mielenkiintoinen uni... unessa hänellä oli hetken aikaa ollut jalat, joskin ei omansa, vaan tuon hevosen. Mies kertoi aamupalapöydässä unesta aviomiehelleen. Tämä melkein purskautti teet suustaan, kun Mark kuvaili hevosta, jolla oli ratsastanut....

 "Mark, pue vaatteet, mulla on sulle yllätys!" Tokaisi Rickon aviomiehelleen pirteänä tullessaan sisälle kartanoon. Mark lopetti piirtämisen ja katsahti Rickoniin. "Oookei.." mies mumisi ja kuljetti itsensä takin luokse. Sen puettuaan Rickon lähti työntämään miestä tallille päin, kohti kenttää. Mark hämmentyy, ja pieni paniikkikin taitaa iskeä. "Häh, kentälle, mitä me kentällä!" Tämä parahtaa. Rickon vastaa: "mun mielestä sä oot vältellyt hevosia liian pitkään... sun on aika mennä selkään." Mark vaikeroi. "Mä en pakota sua, tiedäthän, mutta mä kannustan sua siihen, jos sä haluat." Jatkaa Rickon. Mark nyökkää, tämäkin tajuaa, että hänen on ehkä vihdoin yritettävä. Kentälle päästyään tuo hämmentyy. Hän luuli näkevänsä valkean orinsa, mutta kentällä seisoikin rautias ori. "Ku-kuka tuo on?" Kysyy Mark. "Mä ajattelin, että Tunturin selkään paluu voisi olla hankalaa tapaturman takia, se on niin innokas eikä ehkä jaksaisi pysyä housuissaan sut nähdessään. Mä ostin meidän molempien nimiin Vonkaleen.." Rickon vastaa, mutta lause jää kesken kun Mark hengähtää yllättyneenä ja peittää suunsa käsillään. "T-tuo hevonen!" Hän parahtaa. Rickon katsoo hämillään miestään ja odottaa jatkoa. "tuo on se hevonen mun unessa, jolla ratsastin kaulanarulla!" Jatkaa Mark. Rickoninkin ilme muuttuu yllättyneeksi.

Kentällä Rickon selittää, lupaavansa ottaa Markin heti alas selästä, kun tuo haluaisi, ja jos Mark haluaisi oppia ratsastamaan myöhemmin uudestaan, Aaron oli tarjoutunut istuntaopettajaksi. Jane oli mukana, oltiin kentällä pienellä porukalla, ettei tulisi ihmisten katseista stressiä. Sitten Rickon auttoi Markin selkään. Tämä melkein pidätti hengitystään, mutta Rickon sanoi: "hengitä Mark, hengitä ooooiiiikein syvään!" Mark antoi itselleen tilaa hengittää, hän peitti kasvonsa kädellään, koska se tuntui niin... erikoiselta olla hevosen selässä. Rickon tsemppasi vieressä, mies oli pärjännyt hienosti! Jane taas? Hän mietiskeli omiaan.

Pian Mark halusikin alas, mutta lupasi haluta pian takaisin selkään, ensikerralla voitaisiin jo ehkä kokeilla käyntiä!

Siitä alkoi uusi luku miehen elämässä, mutta miten kävi Tunturin?

//Tavallaan olisi tehnyt mieli kirjoittaa tarina kokonaan uudestaan, mutta kun kerrankin olin sanaisen arkkuni jo valmiiksi avannut, halusin pysyä uskollisena alkuperäiselle tarinalle!