...
Musta tamma hopeine jouhineen nosti päätään. Se oli nukkunut pari kymmentä minuuttia maassa makoillen, mutta nyt se aisti jotain. Se hörähti vaimeasti ja kohta tumman orin vaimea hörähdys antoi tammalle vastauksen. Se nousi vaivattomasti ylös, nuuhki ilmaa ja lähti rennosti kohti tietä. Vesipisarat alkoivat tipahdella sen tummalle karvalle, kun se ylitti kuoppaisen tien. Pian sade täyttäisi kuopat muodostaen pitkän jonon erisyvyisiä lätäköitä.
Sissi tallusti varmasti metsäpolkuja pitkin muutama hevonen perässään. Hännässä kiinni sen rakas Jupe. Kun niitty alkoi avartua hevosten edessä, Sissi pysähtyi. Se jäi metsän varjoon lähelle niittyä. Puiden valtavat oksat lehtineen suojasivat pientä laumaa kohta alkavalta rankkasateelta, joka piiskaisi ympäristöä kovalla voimalla. Pisarat olisivat niin isoja, että jos olisi jäänyt niiden alle, se olisi sattunut. Pian välähti ensimmäinen salama jyrähdyksen saattelemana, ja toinen.
Ukkosmyrsky riehui kovempana kuin moneen vuoteen, tai vuosikymmeneen. 8-vuotias tamma ei ollut nähnyt koskaan mitään sellaista. Silti se oli rauhassa, ja se rauhoitteli muita. Se oli varma, että he olisivat turvassa juuri siinä paikassa, metsän ja niityn rajamailla, puiden alla. Ihmiset sanovat, ettei ukkosella kannata mennä puiden alle, mutta musta hopeaharjainen tamma oli valinnut paikan tarkoin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti