Tervetuloa maailmaan Sola 5/25

 Oli kesän ensimmäinen päivä. Toistaiseksi lämpimin päivä oli jo huhtikuussa, joka hiposi 16 ja jopa 17 asteen lukemiin. On toukokuun loppu ja mittari näyttää 18 ja toisinaan 19 astetta. Se mikä teki ilmasta kesäisen, oli kesän tuoksu. Haistoin sen ja tunsin sen. Nyt on kesä. Voisi luulla, että ilma oli myös sen mukainen: lämmin ja maksimissaan vain vähän pilvinen, aurinko paistaa. Todellisuudessa sää oli kuitenkin tuulinen, tummat pilvet valuivat pikku hiljaa kirkkaan sinisen taivaan eteen ja yksittäiset sadepisarat tipahtelivat taivaalta silloin tällöin osuen kasvoilleni ja Hitin lämpöiseen turkkiin. Sekin oli alkanut vaihtaa talvikarvasta kesäkarvaan ja harjatessa siitä lähti tuppoja tummanpunaista myttyä.

Istuskelin Hitin kanssa niityllä, niin kuin istuskelin aina Sissinkin kanssa. Varsinkin silloin, kun tamma oli tiineenä, lähellä synnyttää uuden varsansa maailmaan. Sissi oli niin kummallinen tapaus, sen tiineydet olivat vaikeita ja synnytykset haastavia. Silti eläinlääkäri toivoi viime kesänä sen helpottavan Sissin oloa sen etenevässä sairaudessa. En osaa sanoa helpottiko. Hitti ottaa kaiken rauhassa, mutta silti sydämeni muljahtaa ajatellessa sitä, kuinka Hitti pian synnyttäisi toisen varsansa. Se pelotti minua. Mitä, jos se kaikki tapahtuisi uudelleen. Soittaisin hätäisenä eläinlääkärille, hän tulisi mönkijällä laitumella niin pian, kuin vain pääsisi ja tuntikaupalla auttaisimme Hittiä synnyttämään varsaansa. Myös ikävä hiipii takaovelle. On vaikea käsittää, että Sissi on ollut poissa jo monta kuukautta. Samaan aikaan näen Sissiä kaikkialla. Pilvissä, sateessa, niityllä ja varsinkin sen varsoissa.

Kun Hitti alkoi synnyttämään ja synnytys sujui mutkitta, sain hengähtää. Samalla sain myös uuden kohteen, jossa näen Sissin. Hitin varsa ja Sissi ovat vain etäisesti sukua, mutta joku varsassa, joka myöhemmin nimetään Solaksi, muistuttaa Sissistä. Se on heti rohkeana temmeltämässä ja tutkimassa ympäristöään. Hitti saa aika ärhäkästikin sanoa, että nyt varsa pysyt emän lähellä, ettei tyttö joudu vaaraan. Sillä on samanlainen katse ja ilme. Sitä on vaikea selittää.

1/25 Rakkautta ja sydänsuruja

 Silitän sielunhevoseni esikoisen tummaa ja paksua talviturkkia. Sissin poismenon jälkeen tuntuu, kuin sydämestäni, sielustani puuttuisi palanen. Kolli on auttanut suruprosessissa, mutta en tiedä olenko koskaan entiseni tämän koettelemuksen jälkeen. Kaipaan sinua Sissi joka päivä, joka ilta ja öisin itken perääsi. Mietin missä olet, oletko enää missään, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen? Mietin rakkautta, sitä kuinka suurta rakkautta ja kiintymystä voi tuntea toisenlajista kohtaan. Se voi olla sanoinkuvaamatonta. Rakastan Kollia, mutten voi varmaan koskaan rakastaa ketään tai mitään, kuten rakastan Sissiä. Rakastan sinua Sissi edelleen. Vaikka et ole täällä. Rakastan sinua, kun kuolen. Rakastan sinua, maailman loppuun asti. Rakastan sinua niin kauan, kun olen olemassa. Miten voin elää ilman sinua? Välillä tuntuu, etten muista piirteitäsi enää kunnolla, välillä tuntuu, että unohdan. Unohdan yksityiskohtiasi pala palalta, sen miltä tuoksuit, sen miltä tunnuit, sen miltä kuulostis, kun tarhasta hörisit minulle aamukasteessa. Rakkautta sinua kohtaan en unohda koskaan, mutta muistot sinusta alkavat häilyä. Se pelottaa, en halua unohtaa sinua, vaikka tiedän. Minun tulee mennä eteenpäin. Muistot häilyvät ja kipu vähenee, koskaan se ei poistu kokonaan ja joskus muistan sinut jälleen elävämmin. Silloin itken. Itken vuolaasti. En kestä sitä kivun määrää, siksi on kai tärkeää unohtaa. Sitten palaan arkeen ja alan taas unohtaa. On välillä vaikea katsoa kuviasi, toisaalta muistelen sinua aina lämmöllä kuviasi katsoessa. Täytän asuntoni sinulla, muistoreliikeillä. Katselen tauluasi usein, viisasta katsettasi ja mietin, kuinka hukassa olen ilman sinua. Kaikki on niin vaikeaa ilman sinua.

Kipu loppuu, mutta rakkaus jää (Syksy 2024)

 Epävarmoja hetkiä:

Sissin olo oli vaihdellut Power Jumpien jälkeen. Tuntuu kuin se jaksoi yrittää vuokseni niihin saakka. Nyt se näytti todellisen itsensä: se alkoi nuutua. Sitten se piristyi lääkityksen seurauksena muutamaksi viikoksi ja se alkoi väsyä uudelleen eikä ruokakaan maittanut niin hyvin kuin ennen.... 

Sitten oli aika. Olin odottanut, että Sissi kertoisi minulle kun olisi sen aika lähteä. Odotin ja odotin, Sissi söi huonosti, mutta näytti pirteältä. Se oli täynnä elämää, mutta samaan aikaan se oli niin sairas ja niin kipeä. Sen näki ilmeestä, sen sieraimet olivat jännittyneet ja silmäluomi painoi sen silmän huolestuneeseen ilmeeseen. Silti joka kerta kun kysyin "taisteletko vai päästänkö susta nyt irti?" Tamma ilakoi, hörisi kuin sanoen, että "mä pidän kiinni loppuun asti!" Joten mun oli pakko tehdä se päätös tammani puolesta. Se oli jo niin kipeä ja alkoi fyysiseltä olomuodoltaan nuutua päivä päivältä. Päätös oli lopulta yllättävän helppo ja nopea, eläinlääkäritkin saatiin paikalle jo seuraavaksi aamuksi... Sain viettää Sissin kanssa viimeisen illan. Sain lohdutuksia kuinka tein oikean päätöksen, mutta ne eivät tuntuneet miltään, koska en itsekään epäillyt. Se tuntui oudolta, koska olin aina kuullut, että tämä olisi se hetki kun epäilisit itseäsi eniten: pitäisikö katsoa vielä yksi kortti, ehkä se virkoaisi jne. Mutta ei. Tiesin sen, että nyt oli oikea aika enkä epäillyt hetkeäkään, koska tunsin sen syvällä sisimmässäni ja koko kehossani, että nyt oli oikea aika. Päätöstä helpotti myös se, että kasvattaja kommentoi huomanneensa Sissin nuutuneen olomuodon myös. En ollut siis ainoa, joka näki sen.

Oli aamu ja oli aika. En voinut muuta kuin itkeä ja silittää pirteän tamman turpaa. Se liikuskeli ulkona kuin varsa konsanaan, kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Ja minua itketti. Eläinlääkäri saapui paikalle, selosti mitä seuraavaksi tapahtuisi ja aloitti toimimaan. Olin mukana, juttelin Sissistä ja miten sen arki oli mennyt, koska se teki olostani paremman. En olisi voinut olla vain hiljaa ja itkeä.

Sissi laskeutui maahan ja kyykistyin sen viereen. Laskeuduin makuulle tammani kyljelle ja kuuntelin kun se pikkuhiljaa veti viimeiset hengenvetonsa. Ja kun se oli poissa, jäin vain siihen. Eläinlääkäri antoi tilaa, sanoi maksun tulevan laskuna sähköpostiin. Soittaisin Blacklakeille kun Sissi oli valmis haudattavaksi. Se haudattaisiin Paloniitylle niin kuin Raptorkin oli haudattu, Rickonin rakas poni.

Silittelin jo viilenevän Sissin karvaa. Se oli jäykkä ja paikoin haisi lääkeaineille. Kuolema oli samaan aikaan niin ruma ja niin kaunis. Suljin tammani silmät, ettei sen tokkurainen ilme jäisi ikuisesti verkkokarvoilleni. Liikuttelin sen korvia ja silittelin sen turpaa. Se oli enää tyhjä kuori, elämä oli lähtenyt siitä. Irrotin Sissin ruumiin otsaharjasta itselleni tupon jouhia. Halusin fyysisen muiston tammasta. Sitten nousin seisomaan, tuijotin hevosen elotonta ruumista ja laitoin viestin Rickonille: olen valmis.

Kipu on poissa ja jäljelle jää vain rakkaus.

Kun Sissi oli saatu kuljetettua niitylle ja laskettua kuoppaan, oli niin sanottujen hautajaisten aika. Mukana oli talliporukkaa. Joku halusi soittaa laulun Sissille. Nyyhkytin hiljaa, tavallaan hävetti vaikka helvetin ymmärrettäväähän se oli, että minua suretti. Minulla soi päässä ihan eri laulu. Lauloin sitä mielessäni Sissille, kun aloimme peittämään sitä mullalla. Pyörittelin tamman jouhia taskussani ja lähdin hautaustilaisuudesta ensimmäisenä. Päätin teettää jouhista korun. Kävellessä pois näin kaukana vuorien yllä pienen sateenkaaren. Se oli kuin kaunis viesti.

"But I'm in the trees, I'm in the breeze

My footsteps on the ground

You'll see my face in every place

But you can't catch me now

Through wading grass, the months will pass

You'll feel it all around

I'm here, I'm there, I'm everywhere

But you can't catch me now"

Tarina on suoranaisesti kopioitu allekirjoittaneen omasta elämästä, oli tärkeä kirjoittaa rakkaan Siimon-kissan kuolemasta jotenkin ja näin Aifric ja Sissi päätyivät uhreiksi. Se tuntui merkitykselliseltä idealta. ♥️ Tämä julkaistaan epävirallisena tarinana 31.12.2024 Sissin ja Siimonin muistolle. Sissin virallinen kuolema tapahtuu vasta YLA-arvostelujen jälkeen.

Puhkumme energiaa, mutta tiedän sen kohta olevan ohi (Kesä 2024)

 Olemme Sissin kanssa nauttineet kesästä. Sissi on virkeä ja pirteä, oma itsensä, joten olemme uskaltaneet treenata ja käydä kilpailuissa. Muut kesän ja kevään kilpailut ovat menneet aika penkinalle, mutta Power Jumppeihin ajattelimme jälleen petrata kunnolla. Yksi osakilpailukin on, mihin olemme osallistuneet. Pahoin pelkään... Tai en halua ajatella sitä. Viimeinen osakilpailun osa, pääsemmekö sinne asti? No se on sen ajan murhe.... Olemme käyneet myös erilaisissa laatuarvosteluissa, mutta systeemit ovat tukkoiset, eli Sissi saa arviointinsa vasta syksymmällä.

 Sissi on jopa innostunut leikkimään omien varsojensa kanssa, joka oli minulle vähän uutta. Sen nuorimmainen on vähän aremmasta päästä, mutta oikein suloinen. Sissi kuitenkin syö ja juo oikein hyvin, ei edes mitenkään tarpeeksi hyvin vaan hyvin hyvin! Jotkin Rohtojuuren lisäravinteet ynnä muut ovat auttaneet Sissin oloon ja se jaksaa todella hyvin. Olen iloinen ja toiveeni alkaa herätä, että meillä olisi vielä yhteistä aikaa, ehkä vuosikin. Toisaalta pelkään pahinta eli sitä, että loppu tuleekin äkkirykäyksellä.

 Sissi nauttii hyppäämisestä, mutta Power Jumpin jälkeen tarmo alkoi hiipua. Tuntuu kuin sen sisäinen palo alkaisi pikku hiljaa sammua. Sissi on sosiaalinen, rauhallinen, se syö - huonommin kuin aiemmin, mutta tarpeeksi hyvin vielä. Pelkään yhteisen aikamme olevan pian ohi.

Sissi... (Kevättalvi 2024)

 En tiennyt mitä ajatella, lääkärin sanat soivat pääni sisällä. Tamma oli sairas eikä mitään ollut tehtävissä, anteeksi mitä!? Mehän tulimme vain perus terveystarkastukseen ja uutiset olivatkin nämä. Ja kaiken lisäksi nyt pitäisi jatkaa normaalia arkea ja seurailla tamman tilaa, elinaikaa sillä olisi kuukausia, ehkä vuosia. Jos hyvin käy, se kestäisi parikin vuotta, se olisi tuurista kiinni, mutta tiesin ettei se tulisi menemään niin. Tiesin sen sisimmässäni.

 Voi Sissi, sielunkumppanini... Meillä oli niin paljon nähtävää ja koettavaa vielä edessä. Tamma laskee päänsä kasvojeni viereen lähes kiinni ihoani vasten. Meidän piti voittaa Power Jumpeissa, edes kutsuvierasluokka, meidän piti.. no niin. Tamma oli nuorikin vielä, Sissin piti jäädä muutaman vuoden päästä kilpailueläkkeelle ja elää kaunista elämää Blacklakella Jupen kanssa, kunnes se ikääntyisi 30-vuotiaaksi ja minäkin olisin ihan mummona paikalla. Eih... Ei tämän pitänyt mennä näin...

 Saimme toki luvan jatkaa kilpailua, jos Sissi siitä hyötyisi mielensä puolesta. Tiesin, että se hyötyisi, se nautti siitä. En toki kiertäisi kaikkia mahdollisia pippaloita, ne tärkeimmät vain. Kuten Power Jump. Tuntui kammottavalta, vuoden 2024 PJ olisi meidän viimeinen.. eih. Sissi...

 Tamma puhkui lämmintä ilmaa poskeani vasten, kun kyyneleeni virtasivat painovoiman mukaisesti alas kohti maata. En vain kestänyt tätä painolastia sydämeni päällä. Ei tämän näin pitänyt koskaan mennä.

Maastossa II

11.8.23 Heräsin kolmelta yöllä ukkoseen. Kartanon katto paukkui myrskytuulessa ja salamat välkehtivät verhojen takaa. Rankkasade piiskasi niin kattoa, seiniä, kuin puitakin. Ukkospilvet tuntuivat kiertävän kehää alueella sillä välillä salaman välähdystä seurasi välitön jylhä jyrähdys ja välillä välähdyksestä kesti muutama sekunti ennen kuin jyrinä kantautui jostain kaukaa korviini. Mutta tietenkin ukkonen jyrisi myös laitumien yllä. Ja Sissi oli siellä. Ypöyksin. Tai varmaan laumansa kanssa, muttei turvassa. Pelottiko sitä? Vai oliko se hakeutunut turvaan? Tiedän, tiedän, omistan erittäin viisaan tamman, joka kyllä varmasti tiesi mitä teki. Minua vain pelotti sen puolesta. Varsinkin nyt kun se oli tiineenä.

...

Musta tamma hopeine jouhineen nosti päätään. Se oli nukkunut pari kymmentä minuuttia maassa makoillen, mutta nyt se aisti jotain. Se hörähti vaimeasti ja kohta tumman orin vaimea hörähdys antoi tammalle vastauksen. Se nousi vaivattomasti ylös, nuuhki ilmaa ja lähti rennosti kohti tietä. Vesipisarat alkoivat tipahdella sen tummalle karvalle, kun se ylitti kuoppaisen tien. Pian sade täyttäisi kuopat muodostaen pitkän jonon erisyvyisiä lätäköitä. 

  Sissi tallusti varmasti metsäpolkuja pitkin muutama hevonen perässään. Hännässä kiinni sen rakas Jupe. Kun niitty alkoi avartua hevosten edessä, Sissi pysähtyi. Se jäi metsän varjoon lähelle niittyä. Puiden valtavat oksat lehtineen suojasivat pientä laumaa kohta alkavalta rankkasateelta, joka piiskaisi ympäristöä kovalla voimalla. Pisarat olisivat niin isoja, että jos olisi jäänyt niiden alle, se olisi sattunut. Pian välähti ensimmäinen salama jyrähdyksen saattelemana, ja toinen.

Ukkosmyrsky riehui kovempana kuin moneen vuoteen, tai vuosikymmeneen. 8-vuotias tamma ei ollut nähnyt koskaan mitään sellaista. Silti se oli rauhassa, ja se rauhoitteli muita. Se oli varma, että he olisivat turvassa juuri siinä paikassa, metsän ja niityn rajamailla, puiden alla. Ihmiset sanovat, ettei ukkosella kannata mennä puiden alle, mutta musta hopeaharjainen tamma oli valinnut paikan tarkoin.

Maastossa I

10.8.23

Olimme päättäneet lähteä monen tunnin maastoretkelle minä (Aifric), Aaron ja Rickon. Minulla oli allani Sissi, se oli viimeisiä kertoja kun ratsastin tammallani ennen kuin se pääsisi mammalomalle. Aaron oli tullut tottakai Tessillä, minunkin pitäisi kokeilla sitä joku päivä, mutta tamma jännitti minua edelleen jonkin verran joten olin päässyt vasta lähinnä rapsuttelemaan ja harjailemaan sitä. Päistärikkö oli kyllä muuttunut niistä ajoista kun haimme sen. Rickon taas lyöttäytyi mukaan, koska tarvitsi pientä taukoa tallin pyöritys- ja lapsiarjesta. Ratsuna hänellä oli suurikokoinen Chevy. Chevy on säkäkorkeudeltaan samaa luokkaa Sissin kanssa, mutta rakenteeltaan se on paljon massiivisempi.

Olimme taivaltaneet jo usemman tunnin ja ehtineet evästääkin eräällä laavulla. Kotimatkaa olisi vielä useampi tunti jäljellä. Tiesimme, että oli pieni riski lähteä, koska sadetta oli luvattu. Taivaltaessamme metsätietä pitkin muutama pisko alkoi ropista kasvoillemme ja käsivarsillemme. Se ei vielä haitannut. Pian tummat pilvet päästivät jo enemmän vettä niskaamme. Meidän pysähtyessä pohtimaan sadevaatteiden vaihtoa sade kuitenkin lakkasi ja päätimme vielä jatkaa matkaa. 

Melko pian pienen taukomme jälkeen käännyimme tiheällä polulle, jos sitä poluksi halusi kutsua. Se oli nimittäin aika umpeen kasvanut, heinä ylsi melkein Aaronin polviin ja ainut mikä teki siitä polun oli se, ettei siinä kasvanut puita kun muualla kasvoi. Tottumattomattomalla Sissillä oli vähän vaikeuksia ja suurikokoinen Chevy kompuroi aika-ajoin. Vain ketterä Tess viipelsi meitä useamman metrin edellä kunnes sade alkoi jälleen kastelemaan vaatteitamme. Päätimme yhteistuumin alkaa kaivella sadetakkeja ja -viittoja repuistamme kun rankkasade iski kovaa niskoihimme ja kypäriimme ropisten äänekkäästi. Minä vedin epätoivoisesti sadetakkiani niskaan ja yritin jalkauduttuani vetää sadehousujakin jalkaan kengistä huolimatta. Koitin suojata jalkojani peittämällä ne yläkropallani johon suuret ja kovat sadepisarat iskivät toinen toisensa perään. Sissi näytti ankealta, sitä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa olla keskellä metsää kesken kaatosateen.

Kun olimme kaikki pukeutuneet sään mukaisesti ja kiivenneet takaisin hevosten selkään, jatkoimme matkaa hissukseen. Vilkuillessani maahan näin pitkän katkenneen luun, joka vei minut ajatuksiini: nyt oltiin kunnon metsässä, olikohan luu hirven, mikä oli syönyt sen, onkohan täällä petoja? Paljon kysymyksiä.

Sitten hevoset pysähtyivät jälleen, mutta omatoimisesti. Ne vaikuttivat hermostuineilta. Yhtäkkiä taivas repesi pamauksen saattelemana. Hevoset liikehtivät levottomasti, mutta saimme ne nopeasti rauhoittumaan, ainakin vähän. Maailmamme oli ollut hetken vitivalkoinen ja korvissa soi pamauksen jäljiltä. Ukkonen siirtyi kuitenkin nopeasti pois päältämme ja jatkoi jyrähtelyä jossain kauempana. Me taas jatkoimme ripeästi matkaa, Tess ensimmäisenä vähän turhankin ripeästi. Meinasimme Rickonin kanssa jäädä ketterästä tammasta jälkeen. Kun metsä loppui hetkeksi, jouduimme kulkemaan jonkun peltojen läpi pariin otteeseen. Pelloissa oli valmiit polut, mutta suurilla hevosillamme talloimme polkuun pientä levennystä. Anteeksi!

Pian pääsimme taas kunnolliselle hiekkatielle. Sade oli alkanut jo hellittää, mutta jätimme sadevaatteet yllemme varmuuden vuoksi. Tarkistimme hevosten jalat varmuuden vuoksi, mutta mitään ihmeellistä ei ollut, Sissillä oli pieni kivi kaviossa jumissa, mutta sain sen sormella kaivettua irti. Jatkoimme matkaa märkinä sekä sadevaatteiden ulkopuolelta, että sisäpuolelta. Olo oli aika hävinnyt: Luonto 1, me 0.

Ps. Pääsimme kotiin ehjinnahoin. -Aifric

Kouluvalmennus Royal Gardensissa 07/2023 (Aifric ja Sissi)

 Aifric oli tuttu ilmestys kartanon kilpailuista ja etenkin hänen hopeanmusta tammansa oli hurmannut katsojat moneen kertaan. ”Noniin harjoittelua Royal Cupia varten?”, Kiaran kysyi ja punahiuksinen nyökkäsi myöntävästi. ”Me voitaisiin kokeilla ihan cavemorea tänään. En kestä, että kaikki tapahtuu hackamoresta”, Kiaran virnisti ja asetteli tamman päähän cavemoren. Nyt Aifricilla oli kaksi ohjaa: kapsoni ja kankiohja, joka meni hackamoreja varsiin. ”Asetus tulee pelkästään kapsonista. Kankiohjasta kokoaminen”, Kiaran kertasi ja ratsukko lähti reippaassa käynnissä eteenpäin.Aifric sai hakea tuntumaa cavemoren käyttöön ja leikkiä asetuksen kanssa isommalla sekä pienemmällä kahdeksikolla. ”Älä aseta liikaa, jos ympyrä on suuri. Voit yrittää sulku- ja avotaivutusten kautta lähteä pienentämään ja suurentamaan ympyrää. Avolla mieluusti ympyrä suurenee, kun sululla pienenee”, Kiaran neuvoi ja seurasi tarkasti ratsukon sujuvaa työskentelyä. ”Katso, että sulussa niska pysyy rentona ja asetus säilyy. Jos Sissi meinaa käpertyä kuoreensa, voi vähän nostaa sisäohjaa. Noin hyvä. Muoto aukeaa ja tamma ojentaa eteen. Ei vain kaulasta, vaan koko kropasta”, Kiaran kehui ja ratsukko sai alkaa tekemään samaa harjoitusta ravissa molempiin suuntiin.
Laukassa Sissillä oli energiaa. Aluksi Aifric sai hakea tasapainoiset ja ylämäkeen suunnatut laukannostot, että voidaan alkaa harjoittelemaan travers-renvers kautta laukanvaihtoa joka askeleella. ”Varo ettei kaula pääse jännittymään. Myöntää sisäohjasta”, Kiaran neuvoi, kun Sissi alkoi jännittää niskaa. Niska oli korkeimpana, mutta alakaula pullotti – silloin ratsu ei ollut rento. ”Hyvä. Sitten laukanvaihdot”, Kiaran neuvoi ja Aifric lähti hyvin istunnan kautta hakemaan ulkotakajalan hallintaa. ”Loistavaa. Sitten pitkät ohjat ja nameja naamaan. Menee hyvin”, Kiaran kehui. Lisättyä ravi ei edes harjoitella, sillä siitä ei saa pisteitä peruskisoissa ainakin klassisella tyylillä. Sen Aifric myös tiedosti.

253 sanaa, valmennuksen kirjoittanut R. VRL-13369! Valmentaja: Kiaran Rosenberg

Estevalmennus Royal Gardensissa 07/2023 (Aifric ja Sissi)

 Onnistuneen kouluvalmennuksen jälkeen seuraavana päivänä oli vuorossa estevalmennus. Ulriikka ei ollut valmentanut aikoihin, mutta tuskin taito katoaisi hetkessä. Aifric sai itsenäisesti verrytellä Sissin kanssa ja ottaa kavaletteja verryttelyhyppyinä. Sissi oli heti valmennuksen alussa innostunut ja Aifric sai tehdä pieniä puolipidätteitä ennen hyppyä.
”Varo ettei Sissi pääse käpertymään tai jännittymään niskasta. Pieni kohottava sisäohja, että tamma kattoo eteen ja ei vedä turpaa ryntäisiin tai jännitä päätä korkealle. Toimii moneen ongelmaan”, Ulriikka hymyili ja rennolla fiiliksellä seurasi ensimmäisiä hyppyjä. Sissi löysi hyvät ponnistuspaikat ja hyppäsi varmuudella tarpeellisella ilmavaralla.
”Hyvä. Korotetaan hieman ja aletaan laittamaan rataa pieniin osiin”, Ulriikka totesi ja korotti esteitä vähän kerrallaan.
Ratsukolla oli hyvä keskittyminen yllä ja tamma kuunteli tarkasti ratsastajaa. ”Pieni painonsiirto kaarteissa, ettei tule lapa edellä jyräten. Pidä hyvä tasapaino koko radan aikana”, Ulriikka neuvoi ja Sissiltä alkoi löytyä lisää ponnuvoimaa vauhdin sekä esteiden korkeuden kasvaessa. Vielä pientä korotusta ennen radan aloittamista. Radalla oli paljon teräviä käännöksiä ja laukanvaihto paikkoja.
”Muista, istunta on ensisijainen apu”, Ulriikka neuvoi ja Sissi vaihtoi ketterästi laukan esteen päällä. Terävät kaarteet ja nopeat käännökset eivät tuottaneet ongelmia hyvässä tasapainossa. Aifric muisti myödätä kunnolla, kun tamma liikkui hyvin radalla ja tarpeen muisti ojennuksesta sisäohjalla.
”Näyttää hyvältä. Hyvää teknistä suorittamista. Varo, ettei pitkillä laukkaosuuksilla käperry ja ennen estettä jännity liikaa. Pidä oma olemus rentona”, Ulriikka kehui ja Aifric jatkoi kevyesti radan loppuun. Sissillä olisi ollut vauhtia ja jaksamista, mutta parempi lopettaa hyvään kuin jatkaa pään hakkaamista seinään.

233 sanaa, valmennuksen kirjoittanut R. VRL-13369! Valmentaja: Ulriikka Arvo

Royal Cup Valmennus Aifric ja Sissi (01.04.2023)

 Aifric oli alkanut kokeilla Sissin kanssa Vaativa B tason juttuja ja ensimmäiset kilpailut Royal Gardensin Royal CUPissa ei vielä sujunut niin hyvin, kuin Aifirc oli toivonut. Niinpä oli ilmoittauduttava Royal Gardensin CUPia varten järjestettyyn valmennukseen:

Valmennuksen kirjoittanut R. VRL-13369!

Iltapäivän ryhmä koostui pääosin kartanon väestä, mutta Aifric kuului myös kartanon kutsuvieraslistaan. Sissi oli ihastuttava hopeanmusta tamma, jota oli ihastuttava seurata. Tamma käveli rentoa ja pitkää käyntiä kevyellä ohjastuntumalla, ja Aifric mukautui pehmeästi tamman askeleihin.
“Miltä tamma vaikuttaa. Mitä suoruus teille on tarkoittanut?”, Finn kysyi ja käveli ratsukon rinnalla.
“Hmm, en ole ihan varma. Ainakin sitä, että hevonen liikkuu suorassa eikä ikäänkuin painaudu aina tietylle sivulle. Osasinkohan selittää”, Aifric hymyili ja Finn nyökkäili sopivissa kohdin.
“Kyllä. Hevonen liikkuu suoraan suoralla kuin kaarevalla uralla hyvällä tasapainolla eikä nojaudu esimerkiksi sisälapaan. Vinouden huomaat siitä, jos hevosen korvat ei ole tasan”, Finn selitti ja Aifric pysäytti Sissin, että Finn voi paikoiltaan demoa pään vinouden.
“Onko shoulder fore teille tuttu?”, Finn jatkoi ja ratsukko sai jatkaa käynnissä eteenpäin.
“Ei mitään hajua!”, Aifric naurahti ja Finn hymyili leveästi.
“Shoulder fore on avotaivutus, shoulder in, ilman poikitusta. Hevosen kääntyy kaulasta ja lavasta, ja sisätakajalka astuu eteenpäin ei rungon alle”, Finn kertoi ja Aifric päässä syttyi hehkulamppu. Hän seuraavalla suoralla uralla ratsastamaan hevosta shoulder foressa.
“Koska jos hevonen osaa kulkea suoraan asettuneena ja taipuneena, ei kaareva ura ole ongelma. Tasapaino pitää säilyä molemmissa”, Finn kertoi ja muutaman käyntitoiston jälkeen hän sai tulla ravissa sekä hakea laukassa samaa tuntumaa. Hyvät toistot vahvistavat opit. Kun shoulder fore alkoi sujua ja Aifric huomasi miten Sissi reagoi molempiin suuntiin, pystyi hän lähteä pyytämään rungon poikitusta. Oikeaan Sissi tukeutui enemmän ohjastuntumaan ja nopeasti karkasi pois linjalta, mutta se oli pelastettavissa tekemällä voltin ja jatkamalla sitten suoraan.
“Muista katsoa korvien asento. Vasempaan lähdet helposti ylityöstämään ja tamman korvat eivät ole tasan, eli silloin pää on tiltissä”, Finn kertoi ja Aifric korjasi tilanteen pehmeästi.

Hyvän lämmittelyn jälkeen Aifric pääsi työstämään avo-sulku vaihtoja ympyrällä. Ensimmäisten laukkojen jälkeen Sissiltä löytyi vauhtia ja Aifric sai tehdä huolella puolipidätteitä, että tamma astuu sisätakajalalla lähelle massapistettä, eli rungon alle. Käynnissä tehtävä onnistui hyvin ja Aifric sai olla huolellinen, että tie tulee ratsastettua hyvin ja takaosa ei karkaa.
“Hyvä. Pehmeät vaihdot”, Finn kehui ja ravissa ratsukko eteni vielä tasapainoisesti. Tempo pysyi, mutta eteenpäinpyrkimystä riitti ja Sissi alkoi rehellisesti koota itseään.
“Hyvä. Avo- ja sulkutaivutukset ovat kokoavia liikkeitä ja se alkaa näkyä. Voit vähän löysää ohjaa, että muoto avautuu enemmän”, Finn neuvoi ja Aifric teki työtä pyydettyä. Sissi eteni rytmikkäästi ja hyvässä ryhdissä ylämäkeen.
“Loistavaa työtä. Onko Sissille opetettua piaffea?”, Finn kysyi ja Aifric antoi kieltävän vastauksen. He päättivät kokeilla ymmärtäisikö Sissi ja tekisi edes pienet puoliaskeleet. Aifric alkoi hakea hyvää perus koottua ravia ja Finn pysyi vierellä apukätenä.
“Oma painopiste taakse, voit kevyesti nostaa ohjaa ja ajatella itse tekevän pieniä puoliaskeleita. Askel… askel…askel… hyvä! Kehu hirveästi”, Finn hymyili ja vaikka puoliaskeleet eivät olleet täydelliset ja Sissi hieman valui pitkäksi, oli alkuun hyvät askeleet. He tekivät muutamat toistot, minkä jälkeen Aifric sai tehdä laukkatyöskentelyä palkaksi. Siitä tamma nautti ja tuli hyvää shoulder forea sekä koottua laukkaa.

Valmennusleiri (Kesä 2023)

Kesäleiri 2023, Aifricin näkökulma

 Aamuilma tuulahti kasvoilleni, kun avasin vierashuoneen ikkunan. Olin lupautunut valmennus- ja ohjaushommiin Blacklaken valmennusleirille. Olin ollut niin keskittynyt kilpailemiseen, että valmennushommat olivat jääneet vähemmälle, sen takia hiukan jännitti, miten kokonainen leiri menisi. En tokikaan valmentaisi kaikkia tunteja ja apukäsiä kyllä löytyi. Ohjauksesta tosin en ollut niin varma.

 Vedin aamukahvit pikaisesti napaan aamupalan kera ja lähdin ulos. Jane oli ollut tallilla puuhailemassa jo aamu kahdeksasta asti. Autoin pirtsakkaa naista lopuissa valmisteluissa ja sitten jäimme odottamaan leiriläisiä saapuvaksi.

 Leiriläisiä oli alkanut tupsahtelemaan paikalle yksitellen hevosten kera ja ilman. Ilmeisesti porukka oli jaettu kahtia niin, että puolilla oli oma ratsu mukana ja loput ratsastaisivat Blacklaken hevosilla. Ihan hyvä järjestely sinänsä! Jane lähtökohtaisesti ohjasi saapuvia, minä vain katselin sivusta. Yksi leiriläinen kiinnitti huomioni, mielestäni on mukava, että vanhempikin porukka (noin oman ikäiseni?) on kiinnostunut tällaisista leireistä, yleensä täällä näkee enimmäkseen, noh, nuorisoa. Jane vie leiriläiset tutustumaan leirihevosiinsa ja minä lätkin kartanolle valmistelemaan kaikille välipalaa. Pian näkisimme täällä koko poppoon kanssa tutustumisen merkeissä ja sen jälkeen olisikin piakkoin ensimmäinen ratsastustunti. Ei mitään ihmeellistä, tutustutaan vähän toisiimme. Illalla väsytti ja oli helppo mennä nukkumaan, vaikka joku hauska tunne kutkuttikin vatsan pohjalla...

 Seuraavana päivänä saankin aamuvapaan, sillä Aaron oli luvannut opettaa omia tapojaan vähän leiriläisille aamupäivällä. Heräsinkin niihin aikoihin, kun leiriläiset olivat jo lähteneet hoitamaan hevosiaan. Sateen ropina alkoi pian herättyäni rämistä vanhan kartanon kattopelteihin. Ääni tuntui jostain syystä mukavan rauhoittavalta.

 Leiriläiset ovat sateen jäljiltä viettämässä aikaa omissa oloissaan. Jane päätti haluta kyhätä heille maneesin oikein kunnon agilityradan, joten totta kai autan naista hauskassa puuhassaan! Jään maneesiin odottelemaan Janea ja leiriläisiä kun blondi lähtee hakemaan heitä ja hevosia. Hauskanpidon jälkeen leiriläiset hätistellään muualle, sillä minun tulee rakentaa estetunnille sopivat tehtävät ennen tunnin alkua.

Illemmalla vietin rauhallista kaksin keskistä aikaa elämäni rakkauden (Sissi..) kanssa laitumella. Myöhään palatessani tallille löydän yllättävän haahuilijan vielä tallista, ilta kehittyy vielä mielenkiintoisiksi keskusteluiksi ennen nukkumaanmenoa.

Kolmantena leiriaamuna olin tallipihalla jo pirteänä odottelemassa valmistautuvia leiriläisiä. Oli hauska katsella yllättyneitä ilmeitä, kun ohjaan joukkion niitylle kentän sijaan. Olin vähän extempore keksinyt tällaisen idean ja ajanut niitylle ratsastuskentän kokoisen alueen leiriläisten iloksi tai päänvaivaksi. Leiriläisillä oli jonkin verran vaikeuksia pysyä "kentällä", urien ja aitojen puute sai jotkut hevoset kiemurtelemaan ihan omia, mutta loppua kohden näytti menevän jo paremmin. Kyllä näistä leiriläisistä saa olla ylpeä!

Lounaan aikana autoin Janea kyhäämään leiriolympialaisradan, ja kun Jane saa leiriläiset taas kätösiinsä, menen itse rauhassa lounastamaan kartanon terassille. Ah, rauhaa... Parin tunnin päästä menen huvikseni katsomaan Janen järjestämää pelleilytuntia, jonka jälkeen leiriläiset lähtevät vähän maastoilemaan. Voisin käydä sinä aikana moikkailemassa Kollia..

 Loppupäivästä unohdinkin kirjoitella.. (😇)

 Olisin saanut neljäntenäkin aamuna vapaa-aamun, mutta halusin mennä katsomaan miten leiriläiset pärjäävät Michelsonin kanssa/Miten mies pärjää leiriläisten kanssa.. :D Ja niin kuin epäilinkin, sai mies leiriläiset kokeilemaan jos jonkinmoista juttua, joillakin näytti olevan vähän kauhun hetket käsillä.

 Mutta auta-armias kun nuo hevoseni ovat riiviöitä. Oli mukava kuulla kylältä, että lauma hevosia, tai siis varsoja, on saapunut sinne rettelöimään. Osaan arvata kuka on tempauksen pääpiruna.. Kylällä kaikille jaettiin varsa, jonka käy nappaamassa. Joudun antamaan Amnin leiriläisen haettavaksi, toivotan tälle onnea matkaan. Itse käyn nappaamassa herra pääpiru Kollin. Tyyppi on hankalalla päällä, mutta pienen houkuttelun jälkeen sekin saadaan kiinni.... Luojan kiitos. Totta kai oli luvattava palkinto Amnin nappaajallekin, koska se varsa on kyllä hankalasta päästä!

 Palasimme episodin jälkeen käppäillen takaisin tallille, matkaa oli pari kilometriä. Leiriläiset saivat ansaitun lepohetken, mutta minun oli lähdettävä siitä suoraa kyhäilemään erikoisestetunnin rataa valmiiksi. Onneksi Rickon oli aloitellut jo tuomalla esteitä kentän reunalle, kiitos miehelle siitä. Pari leirihevosistakin oli onnistunut telomaan itsensä tai jotain, joten osa joutui lainailemaan muita ratsuja tunnille. Onneksi tunti vaikutti sujuvan ihan hyvin! Illalla olen niin loppu, että kipuan ajoissa suihkun kautta sänkyyn nukkumaan.

Viidentenä aamuna saan jälleen nukkua pitkään, tallin hevosten liikuttelija Shiori pitää aamun tunnin. Thank god. Aamuteen juon terassilta katsellen tuntia. Päivällä osallistun Alessian hevosvenyttely sessioon Sissin kanssa, tamma pörheltää iloisesti mukana. Iltapäivällekin oli varattu toivetunti ja minun ohjelmaan kuului: Kivaa chillausta hevosten kanssa laitumella! B) Osallistujia ei ollut montaa, mutta eihän se haitannut. Tunti aloitetaan rennolla oleskelulla niityllä ja annan leiriläisten halutessaan harjailla hevosiaan. Sitten käymme kävelyllä Susijärven tienoilla ratsain tai taluttaen. Järvellä teemme hieman harjoituksia ja sitten palailemme tallille. Tunnin kakkosvetäjänä ihana Sissini. Olin itsekin yllättynyt lennosta keksityistä harjoituksistani ja päivän onnistumisesta. Sissi on viisas opettaja..

 Viimeinen aamu alkaa melko normaaleissa merkeissä, ei mitään esivalmisteluja, sillä maastarit ovat ja pysyvät siellä missä ovat. Saan rauhassa aloitella päivän aamukahvin kera aamupalaa syöden sekä leiriläisten iloista puheensorinaa kuunnellen. Kun leiriläiset lähtevät hoitamaan hevosiaan, lähden itse jalan kävelemään maastoesteille. Aamupäivän aurinko porottaa kasvoilleni lämpimästi ja vaikka tuntuu haikealta, että leiri päättyy tänään, minua hymyilyttää. Onneksi muistin rasvata ihoni aurinkorasvalla ennen lähtöä, sillä päivästä on tulossa niin lämmin, että pitkähihainen piti riisua jo matkalla maastoesteille. Saavuin maastoesteille ja pian kuulen kavion kopsetta polulta, leiriläiset ovat saapuneet tunnille!

 Tunnin jälkeen käyn nappaamassa kahviosta välipalapatukan ja käyn hakemassa Sissin etuajassa. Lähdemme leiriläisten levättyä ja evästettyä tarpeeksi rannalle uittamaan hevosia! Sissi on pirtsakalla päällä ja osa leirihevosista löntystelee nuutuneena perässä, kun kipakka tamma melkein ravaa kohti rantaa. Ehkä loputkin piristyvät sitten vedessä! Toki Sissi ei pääse ihan heti uimaan, sillä minun pitää pystyttää leiriläisten picnic nurmikolle. Seuranani on lähes kokoajan leirillä tutuksi tullut Reidun. 

 

 Olin ehtinyt käydä uimassa Sissin kanssa ja leiriläiset olivat kovaa vauhtia kipuamassa takaisin hevostensa selkään kun keräilin viimeisiä juttuja picnic koriin. Reidunin kanssa oli tänään tullut puhuttua pinnallisempia juttuja, josta olin hiukan yllättynyt. Vielä yllättyneempi olin, kun tuo kysyi hyvin epämääräisesti alkavan kysymyksen yllättäen minun vielä pakatessa tavaroita. Pakko myöntää, että hihitin vähän, mutta vastasin lopulta hiukan ilkikurisena "I dare you to take me on that date!" 

 Loppumatka takaisin tallille meni liian nopeasti ja pian viimeisetkin leiriläisistä olivat lähteneet kohti kotejansa. Pakko sanoa, että olin positiivisesti yllättynyt leirin kulusta ja päätöksestä ja hauskaakin oli. Sitten muistin saaneeni puhelinnumeron, johon päätin laittaa viestiä, jotta vastapuoli saisi mahdollisimman pian minunkin numeroni. "Hi, it's me, Aifric!"

 

Kevätmaasto (29.4.2023)

 Olin saapunut minulle hiukan uuteen ympäristöön. Nimittäin Rajaseudun tilalle. Lastasin Sissin ulos trailerista ja aloin hoitamaan tammaa, joka oli virkeänä matkasta. Tallilla kävi kuhina, Rajaseudun kevätmaastoon oli osallistunut kahdeksan ratsukkoa ja mukana oli tietenkin myös letkan vetäjä ja letkan perää pitävä, yhteensä meitä oli siis kymmenen. Kun varustin mustaa tammaa, kanssani tuli juttelemaan nainen, joka esittäytyi Saanaksi. Hänellä oli mukana erittäin kaunis irlannincobtamma Tuire. Lähdimme yhdessä taluttamaan tammojamme kohti kenttää jutellen, kun Sissi päästi hellän hirnahduksen tovereilleen. Naurahdin ihanalle tammalleni, se vaikutti olevan niin innoissaan uusista tuttavuuksista.

 Hakeuduimme vuorollaan hevostemme selkiin ja aloimme pikkuhiljaa muodostaa jonkinlaista järjestystä. Myös aina vaadittavat turvallisuusohjeet selostettiin ennen kuin pääsisimme matkaan. Itse sijoituin melko alkupäähän jonoon, neljänneksi. Eteeni sijoittui kaunis musta puoliveritamma Trina ja taakseni tuli tallin oma tamma Bisse, kaunis rautias puoliveritamma hienoilla jalkamerkeillä. Oli aika lähteä liikkeelle.

 Sissillä oli virtaa, mutta sain sen pidettyä hyvin kahden tammakaverin välissä. Välillä se sipsutteli pikkuaskeliaan, mutta lähtökohtaisesti se liikkui melko rennonreippaasti. Metsäpolulla ohittelu olisi muutenkin ollut vaikeaa. Kuuntelin linnun laulua, kun saavuimme metsätielle. Havahduin siihen, kun edellä oleva ratsastaja kääntyy katsomaan minua sanoen "ravia", olen hetken pihalla kunnes äkkään nopeasti kääntyä kertomaan takana olevalleni samat sanat: "ravia." Sitten nostamme ravin.

 Sissi pärski tyytyväisenä kaula rennosti matalalla. Nyt se ei kiiruhtanut vaan löntysteli isoja askeliaan, silti se tuntui reippaalta. Ravipätkä ei kuitenkaan ollut erityisen pitkä ja pian edestä kajahti sanat "käyntiä", jotka jaoin totta kai jälleen eteenpäin.

 Kuuntelin luonnon ääniä tyytyväisenä, kunnes kohina alkoi kuulua korviini. Kohta ylitimme pienen sillan, jonka alla virtasi kaunis joki. Olin jo ylittänyt sillan, kun pysähdyimme hetkeksi, jollakin perässämme tulevalla oli hiukan ongelmia sillanylityksessä. Sissi alkoi odotellessa hiukan malttamattomaksi ja se veti kaulansa pitkälle ja alas hiukan turhautuneena väännellen päätään. Annoin tammalle niin löysät ohjat kuin vain sain ja koitin supatella sille vähän, jotta se keskittyisi johonkin muuhun kuin seisomiseen ja turhautumiseen. Pian pääsimme jälleen jatkamaan matkaa.

 Matka jatkui hienoihin peltomaisemiin ja peltotielle, jossa nostimme jälleen ravin. Aika nopeasti sen jälkeen oli laukan vuoro. Sissi olisi halunnut kovasti päästellä, mutta koitin pitää sen mustan ja rautiaan tamman välissä. Siitä hiukan turhautuneena hopeaharjainen teki takaosallaan pienen hypähdyksen - tai pukin. En tosin edes hätkähtänyt koko juttua, se oli vain sellainen: "Hei ymmärrätkö, mua turhauttaa, mulla on energiaa!" Taaempaa kuului hiukan hihitystä, en tiedä mitä siellä suunnilla oli tapahtunut, mutta koitin rauhoitella Sissiä antamalla sen laukata pitkällä askeleella ilman, että vauhti lähtisi käsistä.

 Laukka pätkän jälkeen saavuimme jälleen toiselle reitille, joka ilmeisesti johtaisi meidät laavulle. Edestä ja takaa kuului pulinaa, mutta koitin itse keskittyä juttelun sijaan maisemiin ja luonnon ääniin. Askellaji vaihtui pian taas, mentiin ravia ja mentiin laukkaa. Yhdessä kohtaa saimme pitää ihan kunnollisen laukkapätkän, jossa sain antaa Sissin päästellä vähän enemmän, se nautti niin että puhkui. Laavulle saavuttiin molemmat tyytyväisinä. Laavulla oli mukavaa ja maaston vetäjä jakoi halukkaille leipää, minua hiukoikin jo. Kun olin syönyt leivän lähes kokonaan, annoin sen päästä palan Sissille. Juotin Sissin Korppijärven rannalla ennen kuin jatkoimme matkaa.

 Matka jatkui kuulemani mukaan kohti uittorantaa. Rannalla kahlasimme hiukan ennen kuin jatkoimme taas matkaa. Loppumatkasta sai halutessaan hypätä vähän maastoesteitä ja totta kai oli pakko kokeilla! Sissi tykkäsi ja innostui hiukan! Tallille saavuttiin, minä väsyneenä, Sissi rauhoittuneena. Oli mukava retki ja jäisimme vielä yöksi Rajaseudulle. Matka oli kuitenkin pitkä ja jos lähtisimme tänään kotiin, olisimme vasta myöhään yöllä perillä.

Aifricin pohdintaa Sissistä (Huhtikuu 2023)

  Mä kysyin netissä mikä Sissistä tulee ensimmäisenä mieleen, koska halusin sille edustavan kuvan sen sivuille tietojen viereen. En saanut paljoa vastauksia, ehkä Blacklaken tilin kohdeyleisö ei ollut oikea, koska muutama "en tunne hevosta" tuli. Onneksi tuttu mies Kieran jätti hyvän ehdotuksen muhimaan alitajuntaani. "Sellainen kuva, missä Sissi tekee jotain, mistä se eniten tykkää ja mistä oikein paistaa se sen intohimo!" Sen jälkeen aloin tosissani miettimään millainen hevonen Sissi on. Mistä se todella nauttii.

 Ehkä mulla on nyt vihdoin vastaus: Vaikka Sissi tekee kaikenlaista vuokseni, se on silti vapaa sielu. Sissi nauttii hyppäämisestä, ehkä - toivottavasti - myös kilpailusta. Se on hyvä äiti ja se tekee vuokseni mitä vain. Mutta sekin on vain hevonen, joka on luotu liikkumaan, ulkona, laumassa. Sissi pitää vauhdista, isän puolelta tuleva täykkäriveri selittänee sen. Sississä kuitenkin parasta on se, että sillä on se sen vapaus, ja vapaudestaan huolimatta se on vapaasti valinnut tulla mun kanssa esteradoille ja tanssahtelemaan koulua, suuriin kilpailuihin. Sissi on vapaa sielu, siksi valitsin tämän kuvan sen sivuille "edustuskuvaksi"..

- Aifric

Sissi kokeilee Vaativa B:n liikkeitä (28.2)

  Aifric oli treenannut pari viikkoa Sissin kanssa klassisin periaattein painonsiirtoja, kokoamista ja asetuksia, välillä yksin, välillä Michelsonin kanssa. Sissi erosi Esmestä siten, että sen koulutus tähtäsi kuitenkin loppujen lopuksi moderneihin kisoihin, ei historiallisiin lajeihin. Samaa koulutuksessa oli kuitenkin tavoite terveestä tavasta liikkua. Sissillä ei myöskään ollut tai tulisi olemaan ihan niin pitkäkestoista ja -jänteistä koulutusta, mitä monilla klassisen puolen hevosella oli. Silti Aifric ei halunnut myöskään kiirehtiä Sissin kanssa.

 Klassisen tehtävien opettelu oli edelleen kesken, mutta nyt rinnalle alkaisi tulla muutamia kouluratsastuksen Vaativa B:n -tason liikkeitä. Koottuja askellajeja Aifric ei ollut Sissin kanssa vielä opetellut ja lisätyt askellajit saattaisivat tuottaa päänvaivaa. Avot ja sulut sen sijaan toimisivat varmasti melko samalla tavalla kuin klassisessakin. Eniten tämän vuoden teema olisi kuitenkin Sissin kanssa kokoamisen opettelu. Aifric halusi tehdä sen oikein, Sissille terveellisesti, hän ei haluaisi missään tilanteessa nähdä Sissin sipsuttelevan selkä notkolla. 

 Michelson oli ottanut yhden Vaativa B radan, jonka tehtäviä he harjoittelisivat samassa järjestyksessä. Muutama oli tosiaan tuttuja, osa olisi vaikeampia. Keskiaskellajit lisätyistä puhumattakaan olivat tosin haastavia Aifricin kokeilla maastakäsin, mutta ne ohitettaisiin, jos ne eivät onnistuisi. Michelson ohjasi naista jälleen kuulokkeen avulla: "Nyt koittakaa tulla sulkutaivutusta H:sta E:hen." Aifric teki työtä käskettyä maastakäsin. Sissi vastasi jo nopeasti Aifricin apuihin. 

 Rataa oli käyty jo hetki läpi, Sissi kulki jo hienosti tavoitellen kootumpaa muotoa pidempiäkin pätkiä, vaikkei se vielä ollut sen alaa. Ympyrätyöskentely oli Sissin lempparia. Seuraavaksi olisi Sissin kanssa edessä klassisen tehtävien jatkaminen ja Vaativa B juttuja selästä. Kaksikko oli osallistunut jo Royal CUPin ensimmäiseen osakilpailuun, missä taitoja päästäisiin näyttämään, jos niitä siis olisi näytettäväksi asti..

Sissin koulutusta klassisin menetelmin (15.2)

  Aifric oli jutellut Michelsonin kanssa livetunnin jälkeen seuraavasta etätunnista. Mies oli sitä mieltä, että Sissin kanssa voisi jo aloitella harjoituksia. Siispä tällä kertaa oli Aifricin aika hakea Esmen sijaan Sissi laitumelta. Sissi tuli uteliaana naista vastaan. Esmekin oli tullut, mutta lähti takaisin syömään, kun huomasi ettei ollutkaan sen vuoro tällä kertaa. Aifric hoiti hopeaharjaisen tammansa ja puki sille ensimmäistä kertaa kapsonin päähän.

 Tunnin pääpointti oli oikeastaan lähinnä opettaa Sissille apuja kapsonin kanssa. Sissille ne meni kuitenkin aika nopeasti jakeluun, koska se oli tottunut jo kuolaimettomien apuihin, vaikka paine tulikin tällä kertaa vähän eri kohtaan. Raippa-avut sen sijaan olivat Sissille täysin uudet, Aifric ei ollut käyttänyt tamman kanssa raippaa edes juoksuttaessa. Sissi kuitenkin suhtautui raippaan pelkällä uteliaisuudella, sillä sillä ei ollut ollut minkäänlaisia negatiivisia kokemuksia raippojen kanssa, olihan se tullut Aifricille jo todella nuorena. 

 Kun apuja oli opeteltu, halusi Michelson Sissin kokeilevan vielä painonsiirtoja. Luonnollisesti se oli Sissille vaikeaa ja se yritti peruttaa usein. Tunti päätettiin siihen, kun Sissi sai tehtyä yhden minimaalisen painonsiirron, Aifric palkkasi Sissiä ja tunnin jälkeen se sai juoksennella hetken maneesissa. Aifric päästi tamman lopulta maneesin takaovesta suoraan tarhaan.

Joulukalenteri tarina 2022

   Lumihiutaleet tanssahtelevat pihalampun valossa. Mark katselee hidasta tanssia ikkunan takaa ja huokaisee ikkunalasin huuruun. Hän nousee istumaan suoraan tuolilleen ja jatkaa keskeneräistä maalaustaan. Kuvassa on valkoinen suomenhevonen, Tunturi. Mies oli miettinyt orin lähettämistä ylläpitoon, mutta ylläpitokotia ei meinannut löytyä, joten hän pohti allapäin orin myymistä. 

 Mark otti itseään niskasta kiinni, selkään hän ei uskaltautuisi, mutta hän puki päättäväisenä talvivaatteet päälleen ja lähti lumisateeseen kohti hevosten tarhoja. Tunturi söi heinää, ja kun Mark kutsui sitä hiljaisesti värisevällä äänellään, valkoinen ori nosti päätään. Se tunnisti omistajansa, joka ei ollut pitkään aikaan tullut tapaamaan sitä, ensin se mietti, sitten se laukkasi höristen vaaleatukkaisen miehen luokse. Markilta vierähti pari kyyneltä poskelle, tuntui pahalta antaa hienon orin seisoa tarhassa ja muiden hoidettavana. Mark yritti pukea orille riimua, mutta se tuntui liian ylitsepääsemättömältä, joten hän lähti konkkaamaan kohti tarhan ovea, ties kävikö luovuttaminen mielessä, mutta kun valkea ori seurasi miestä portille, päätti tuo jatkaa. 

 Mark oli harjannut oriinsa varovaisesti, jonka jälkeen hän valjasti rauhassa seisovan pöperöitään syövän suomenhevosen. Saatuaan kiinnitettyä kärryt, oli jo pimeää. Lunta oli vasta hento pinta, eikä olisi ollut muutenkaan tarpeeksi reen käyttämiseen. Mies hyppäsi kärryihin ja maiskautti, ori lähti saman tien reippaaseen käyntiin. He kääntyivät pihalta tielle ja jatkoivat eteenpäin pimeässä.

 Valkean orin kaviot kopisivat kovaa jäätynyttä maata vasten tasaiseen tahtiin. Kylmä ilma kirveli miehen poskissa. Lumisade oli muuttunut sankemmaksi ja jäisemmäksi ja kaksikko yritti kääntyä leveämmällä kohdalla ympäri. Sitten jokin lähti viereisestä metsästä vauhdilla ja mies säikähti, se toi mieleen vanhoja muistoja onnettomuuden ajoilta. Hän lamaantui ja koitti suojella itseään, vaikka mitään ei todellisuudessa tapahtunutkaan. Tunturi huomasi tilanteen ja pysähtyi. Se laski päänsä matalalle, hengähti syvään ja rauhallisesti ja lähti sitten hitaasti, mutta varmin askelin kohti tallia. Pian Markin huomasi, ettei mitään pelättävää ollut. Hän ei kuitenkaan ottanut ohjia takaisin käsiinsä, eihän se ollutkaan tarpeellista, Tunturi osasi itsekin. Se oli niin hieno ori.. Taas suru hiipi miehen mieleen. "Tunturi voisi tehdä jonkun toisen iloiseksi, minua vain pelottaa sen kanssa", hän ajatteli mielessään. 

 Lumisade oli loppunut, kun Mark vei Tunturin takaisin tarhaan. Se hörähti surumielisenä omistajansa perään, kun mies heitti sille porkkananpalan ja lähti takaisin kartanolle. "Voi olla, että tämä oli meidän viimeinen hetki yhdessä", pohti Mark mielessään. 1/12

 Aamulla Mark kertoi ajatuksistaan aviomiehelleen ja Janelle aamupalapöydässä. "Olisi ehkä parempi, että Tunturi tekisi jonkun toisen iloiseksi, ja toisaalta sekin saisi arvoisensa omistajan", Mark kuvaili tilannetta. Keskustelukumppanit lohduttivat ja tukivat miestä. Ehkä niin olisi paremmin. Jane halusi piristää ja pyysi Markia mukaan tapahtumasuunnitteluihin. Mark lähti ilahtuneena mukaan.

 Kun kaksikko lähti ensimmäisinä ulos kartanosta, näky oli erikoinen. Kaura- ja pelletti pusseja revittynä pitkin poikin pihaa ja sisältö levitettynä. Jalanjäljet olivat jo peittyneet lumeen, joten tekijää ei saanut kiinni. Jane pisti aamun innokkaimmat tallilaiset työn touhuun ja lähti Markin kanssa suunnittelemaan tulevaa joulumaastoa.

 Myöhemmin Mark sai Tunturin ylläpitoilmoitukseen vastauksen eräältä lupaavalta nuorelta. Mark kertoi tuolle viestien välityksellä miettineensä myös myyntiä ja pian ostosopimus tehtäisiin ja Tunturi lähtisi uusille teille. Se tuntui surulliselta, mutta myös toiveikkaalta. 2/12

 Kylällä puhuttiin tonttujen palanneen. Eräs vanha kylänoita kertoi kyläkoulusta aikaisin kotiin lähteville lapsille, kuinka tontut katosivat näiltä main ja kuinka ne palasivat takaisin. Huelle se kuulosti hullulta, eksoottiseltakin. "Ei meillä ollut tonttuja kotona", hän ajatteli mielessään. Osa jutuista oli kulttuurishokki tänne hänen muutettuaan, mutta hän uskoi tottuvansa niihin nopeasti. Joulupukista hän oli kuullut, jotkut länsimaiset perheet kotopuolessa pitivät perinnettä yllä, niin hänelläkin oli muistikuvia siitä, kuinka hän oli nähnyt naapuritalon ovella paksun punaisiin pukeutuneen miehen pitkällä valkoisella parralla. Se oli hänestä kummallista.

 Nyt noidaksi kutsuttu rouva puhui Huelle. Hän kertoi tontuista ja Hue vain nyökytteli. Sitten hän muisti, ettei täällä tarvinnut vain nyökytellä, joten hän kysyi: "A-anteeksi rouva, mitä tontut ovat?" Hetken hengähdyksen jälkeen hän vielä jatkoi: "E-en tiedä, mitä ne ovat, ei meillä ollut sellaisia." Muori hymyili ystävällisesti ja viittoi tyttöä istumaan viereensä matalalle kivimuurille. Muuri tuntui ulkohousujenkin läpi kylmältä, sellaista täällä oli. Kylmää. Mutta ihmiset olivat lämpimiä, niin Hue ajatteli. Noidaksi kutsuttu nainen esittäytyi: "Et taidakaan tietää minua vielä nimeltä, olen Helga." Hue nyökkäsi ja hymyili vienosti, sitten hän tajusi esittäytyä takaisin: "Hue, olen uusi täällä. Veljeni on vielä tunnin koulussa, joten ajattelin katsella vähän paikkoja." Helga nyökkäsi hymyillen ystävällisesti ja vastasi pikaisesti: "Niin, olet niitä Blacklaken lapsia." Odottamatta vastausta hän kaatoi nuorelle tytölle kuumaa mehua ja tarjosi pikkuleipää. Tyttö epäröi ensin hetken, mutta muisteli kaikkien olevan täällä niin ystävällisiä, että uskalsi ottaa vastaan tarjottavat. 

 Kuuma mehu lämmitti mukavasti villalapasten läpi ja Helgan selitys tontuista oli mielenkiintoista. Huen utelias luonne ei ollut pahitteeksi ja välillä hän kyseli lisää kysymyksiä, Helga oli tästä erittäin mielissään, koska kukaan nuori ei ollut koskaan yhtä innokkaasti kuunnellut hänen tarinoitaan. "Kylältä tontut katosivat noin kuusikymmentä vuotta sitten", selitti Helga. Hän eritteli syiksi muun muassa taikauskon hiipumisen, työnarkomanian ja sen, että moni alkoi ajaa tälläkin seudulla vain omia taloudellisia etujaan. "Nyt ne ovat palanneet, ja ne haluavat jekuttaa meitä!" Huudahti Helga pirteästi. "Ne testaavat, olemmeko heidän läsnäolonsa arvoisia", jatkoi nainen. Hue oli haltioissaan. "Nyt nyt, sinun kannattaa lähteä takaisin koululle, veljesi pääsee kohta tunnilta", keskeyttää Helga tarinankerrontansa. Aika oli rientänyt nopeaa. Hue kumarsi ja kiitti samaan aikaan, kertoi tulevansa kuuntelemaan tarinoita jatkossakin mielellään ja lähti kiireen vilkkaa kohti kyläkoulua. 3/12

 Illallisella Hue kertoi innoissaan, mitä oli oppinut Helgalta. Veli näytti kummastuneelta ja muu perheestä tyytyväisiltä Tinaa lukuun ottamatta. Tina vaikutti aina melko kylmältä ja taikauskottomalta. Se ei kuitenkaan Hueta haitannut. Hän oli jo tottunut uuteen perheeseensä, muttei osannut vielä sanoa heitä perheenjäsenikseen. Hän kuitenkin ymmärsi, että oli ollut perheessä vasta vähän aikaa ja asiat voisivat vielä muuttua. Äiti oli aina sanonut häntä fiksuksi tytöksi, äiti on varmasti onnellinen huomatessaan Huen päässeen kouluun, näin nuori tyttö ajatteli. 

 Myöhemmin ennen iltapalaa Jane toi Huelle paksun kirjan. "Katsopas mitä löysin!" Hihkaisi Jane. Kirjan kannessa luki "Myyttejä ja tarinoita kyläläisten suusta ja kynästä". Hue oli haltioissaan, hän halusi tietää lisää ja kirja olisi varmasti loistava tapa paneutua paikalliseen mytologiaan. Hue kantoi kirjan huoneeseensa kiittäen Janea.

 Iltapalalla Jane kertoi lapsille vielä pari ulkoa muistamaansa tarinaa, joita erityisesti Hue kuunteli innoissaan. Jane oli kertonut ne muutamaan kertaan leiriläisille ja vaeltajille, joten ne alkoivat olla jo helppoja muistaa. 4/12

 Bao istui kyläkoulun nuorimmille oppilaille tarkoitetussa huoneessa. Siellä oli paljon muita lapsia ja muutama täti, jotka vahtivat heidän tekemisiänsä. Huoneessa oli leluja, piirustus- ja askarteluvälineitä, helppolukuisia kirjoja sekä paljon muuta. Keittiö oli seinän takana, siellä valmistettiin heille ja muille koulun oppilaille ruokaa sekä välipalaa. Kohta alkaisi päivän ainoa oppitunti, jossa he opettelisivat lukemaan, sen Bao oli jo alkanut oppia ymmärtämään. Sitten olisi välipala ja saisi leikkiä. Pian sen jälkeen isät tulisivat hakemaan heidät reellä, se olisi todella siistiä! 

 Karvainen hevonen puhalsi Bao naamalle lämmintä hevosen ruoalta haisevaa ilmaa. Se oli ällöttävää, mutta hauskaa, hän naurahti. Tummatukkainen mies, isä, nosti hänet varovaisesti syliinsä ja vaaleatukkainen mies vihreällä pipolla, toinen isä, maiskautti kullanväriselle karvaiselle hevoselle, joka lähti rauhassa pois päin kylältä, kohti kotia.

 Kaviot narskuivat lumessa tasaiseen tahtiin, kun Benkku ravasi lumisella tiellä reki perässään. Bao heilutteli käsiään ilmassa ja huusi: "Kovempaa! Kovempaa!" Isät ja sisko nauroivat ja Mark maiskautti pari kertaa lisää, jonka jälkeen Benkku lähti rauhalliseen, mutta matkaa tavoittelevaan laukkaan. Bao oli innoissaan, Hueta vähän jännitti, joten hän takertui Markin käsivarteen. Pian Mark hidasti vauhtia antaen orille merkin "prrrrrrr". Bao oli juuri oppinut r-kirjaimen käyttöä, joten hän yritti matkia Markia. "Prrrlllll", hän päästi suustaan. Mark naurahti, "vielä vähän ärrrrää, niin hyvä tulee. Kyllä se siitä!" Hän tokaisi kannustavasti. "PRRRRRRL" Huudahti Bao ja Benkku pysähtyi keskelle lumista tietä kurkaten takana reessä istuvia ihmisiä hämmästyneenä. "Mene vain Benkku tsts!" Mark kehottaa oria naurahtaen. 5/12

Jane oli kuljettamassa viimeistä paketoitua lahjaa lahjavarastoonsa. Kun hän avasi oven, oli näky järkyttävä. Lahjat olivat tiessään. "Mihin iiihmeeseen ne ovat hävinneet, tännehän mä ne toin juuri pari päivää sitten!" Hän kuiskasi itsekseen. Hän mietti kaiken maailman skenaariot läpi, jossa hän olisi vienytkin ne eri paikkaan ja muuta vastaavaa, mutta lopputulema oli aina sama, lahjat olivat kadonneet. Hän muisti kylänoidan Helgan sanat: "Tontut ovat palanneet ja nyt ne jekuttavat meitä!" Jane ei ollut varma uskoako vaiko eikö. Vaikka hän nautti vanhoista tarinoista, hän suhtautui niihin silti terveen kriittisesti, vaikka uskoi myös siihen ettei kaikki ollut sitä miltä näyttää.

 Jane mietti päänsä puhki, mitä tekisi, mutta luotti jollain tapaa Helgan sanoihin. Ne vain testaavat, ne tuovat lahjat takaisin, eikö vain? Niin hän ajatteli, tai ainakin yritti ajatella. Jane vilkaisi kelloa, ei ollut aikaa jäädä murehtimaan lahjoja, oli aika mennä suunnittelemaan joulumaastoa Markin kanssa. Nainen käppäili tallin kahvioon ja yritti unohtaa kadonneet lahjat. 6/12

 Rickon oli vaatinut päästä hakemaan kuusta yksin. Markista ei olisi juurikaan hyötyä jalkaproteesinsa kanssa muutenkaan ja toisaalta tummatukkainen mies kaipasi vähän yksinoloaikaa. Ei sillä, perhe-elämä oli miehestä ihan mukavaa, mutta joskus sosiaalisuusmittari tuli vain täyteen, onneksi tallilla ja kartanolla oli paljon väkeä, jotka pystyivät huolehtimaan lapsista.

 Mies katsoi kuusta, se ei ollut liian iso, eikä se ollut liian pienikään. Juuri sopivahan se oli. Rickon talutti pienen suomenpienhevostamman Nooran etäämmälle. "Pysyhän tässä Noora", mies tokaisi ja rapsutti sitä kaulalta. Noora oli oikea valinta vuorille, sillä se oli pieni ja ketterä, suomenhevosena pärjäsi loistavasti erilaisissa ympäristöissä. Rickon otti reestä kirveen ja meni kuusen luokse. Hän tähtäsi ja löi kirveensä ensimmäistä kertaa kuusen runkoon.

 Kun kuusi kaatui hankeen pölläyttäen ilmaan hentoa puuterilunta, Rickon vei kirveen takaisin rekeen. Sitten hän palasi kuusen luokse, ja istahti polvilleen kuusen viereen. Hän poti lievästi huonoa omatuntoa "tappaessaan" kuusen joulua varten, mutta hän yritti muistella, mitä hän oli oppinut noin vuoden takaa. Hän kiitti mielessään luontoa lahjasta, kuusesta. Rickon ei ollut erityisesti innostunut erinäisitä rituaaleista, mutta tämä riitti. Sitten hän nousi hangesta ja lähti kantamaan kuusta rekeen. Kun kuusi oli kiinni reessä, istahti Rickon paikalleen ja lähti takaisin kohti tallia. 7/12

 Jane sai olla jälleen ällikällä lyöty, kun aamulla ensimmäisenä noustuaan ja tallille lähdettyään hän näki valoin ja erikoisin koristein koristellun kuusen tallin pihalla. Se oli vielä eilen illalla nojannut maneesin seinään ja ollut täysin koristeetta. Ehkä nainen pikkuhiljaa alkoi itsekin uskoa tonttujen paluuseen. Hän halusi kuitenkin tietää lisää, joten heti jaettuaan heinät ja siivottuaan pihattotarhat pintapuolisesti, hän varusti Vekkuli-ruunansa ja lähti kiireen vilkkaa kohti kylää.

 Kylällä Jane sitoi Vekkulin paaluun ja antoi vuonohevosruunalle heinää. Sitten hän käveli kirkkaana talviaamuna Helga-noidan mökille kylän laidalle. Hän mietti ennen kuin aikoi koputtaa, että nukkuikohan vanhempi nainen vielä, mutta Helga tiesi Janen aikeista etukäteen ja avasi oven, ennen kuin vaaleatukkainen nainen ehti nyrkkiään oveen kopauttaakaan. "Tervetuloa!" Helga sanoi.

 Helga tarjosi Janelle teetä ja Jane otti teen iloisena vastaan. Ensin he vähän rupattelivat ja Helga ilmaisi innostuksensa Huen kiinnostuksesta hänen tarinoitaan kohtaan. Sitten Jane kysyi: "Ovatko tontut todella.. palanneet, ja olemassa." Helga nyökkäsi. "Sitä voi olla vaikea uskoa, ainakin aluksi", hän selitti. "Ymmärtääkseni he ovat jekkuilleet teilläkin", jatkoi Helga. Jane nyökkäsi. "Ensin kaiken maan purut, pelletit ja kaurat olivat pitkin poikin pihaa, sitten... Sitten lahjat vietiin", Jane selvensi hiukan harmissaan. "Älä huoli Jane, ne tuovat lahjat takaisin. Uskon siihen, te olette heidän arvoisiaan, ihan varmasti!" Lohdutti Helga. Jane nyökkäsi ja jatkoi: "niin ja, eihän siinä kaikki. Aamulla kuusi löytyi koristeltuna keskeltä tallipihaa, missä se ei eilen vielä ollut." Helga nyökkäsi tyytyväisenä. "Heillä on suunnitelmia joulunne varalle, en olisi huolissani", Helga toteaa. Jane huokaisee helpottuneena ja kiittää vanhaa noitaa. Sitten hän kiirehtii takaisin tallille. 8/12

 Aifricin sekaiset tunteet pyörivät kuin myrskyssä. Hän oli Sissin kanssa eläinlääkärillä, tamma oli vähän aineissa ja katseli omistajaansa leppoisasti. "Sissi on tiine", niin oli eläinlääkäri sanonut. Hän ei suositellut tiineyden keskeytystä, kaikki näytti olevan kohdillaan. Mutta Aifricin mielestä ei ollut. Hän ei ollut todellakaan suunnitellut tätä, ensi vuoden piti olla kilpailupainoitteinen. Lisäksi pelotti, että tiineys menisi huonosti, synnytys oli viimeksi ollut vaikea. Lisäksi Sissin astuneesta orista ei ollut mitään hajua. Ori ei voinut olla Blacklakelta, asiat oli erään tapahtuman jälkeen hoidettu eri tavalla. Punatukkainen nainen oli viimeaikoina vieraillut usein Baffner Estatella tammansa kanssa, joten se oli todennäköisin valinta. Hän päätti kirjoittaa Baffner Estaten valmennettavien whatsapp-ryhmään: 

Isäorista ei saatu vielä selvyyttä. 9/12

 Rickon varusti vaalean spanish norman tammansa. Hän oli käynyt viimeaikoina paljon maastossa Chevyn kanssa, vaikka se ei ihanteellisin maastoratsu ollutkaan. Mukaan lähti myös Pazuzu, mutta se saisi kulkea vapaana perässä, edessä tai vieressä. Kun hevoset oli varustettu, kiipesi mies valtavan tamman selkään ja matka alkoi.

 Rickon tiesi, että hämärä ja sen mukana pimeys tulisi hänen lenkkinsä aikana, mutta pimeä metsäpolku tuntui silti niin erikoiselta. Käsi ja varpaita palelsi ja poskia kirvelsi. Asiaa ei auttanut yhtään hiljattain alkanut lumisade, joka oli muuttunut kylmän pohjoistuulen myötä naamaan ikävästi paiskautuviksi jääkiteiksi. Rickon kuuli, kun Pazuzu taivalsi lähistöllä rämeikössä ja Chevy yritti seurata oria jollakin polun kaltaisella. Sitten kolmikko pysähtyi. Rickon kuunteli hiljaisuutta, vaikka tuuli ujelsi puiden lävitse, niin kuin se puhalsi hänen takkinsakin lävitse. Kurkkua kuivasi.

 Hiljaisuus ja pimeys oli rauhoittavaa, mutta jollain asteella pelottavaakin. Ei täällä juurikaan liikkunut vaarallisia eläimiä, mutta silti se karmi. "Käännytäänkö takaisin kotiin?" Kysyi mies hiljaa Pazuzulta, joka lähti johtamaan joukkoa kohti tallia. Rickon pystyi luottamaan oriin täysin asian suhteen.

 Kotona Rickon hyppäsi suuren tammansa selästä alas, joka tuntui jäätyneissä jaloissa todella ikävältä. Miehen teki mieli vain kellahtaa maahan makaamaan, niin paljon alastulo sattui. Hän kuitenkin piti pintansa, riisui tamman varusteista, harjasi vähän molempia hevosiaan ja vei ne yksitellen omiin pihattoihinsa. Sen jälkeen mies kävi tekemässä vielä iltatallipuuhat, ennen kuin pääsi kotiin syömään maukasta ruokaa.10/12

 Aifric ajoi autonsa tallin parkkipaikalle aamusella. Hänellä oli paljon vapaata, joten hän oli palkan toivossa ilmoittautunut tekemään aamutallin useammalle päivälle. Hän oli suunnitellut tälle päivälle myös maastakäsin maastolenkkiä Sissin kanssa.

 Aifric vei tavaransa kahvioon ja käveli hevosten tarhoille. Näky oli kumma. Hevoset etsiskelivät porkkanan palasia pitkin poikin tarhaa. Kaikki joo olivat oikeissa tarhoissaan, mutta että porkkanan palasia, ei edes kokonaisia porkkanoita. Joku oli ne leikellyt ja heittänyt tarhoihin viimeisen parin tunnin aikana. Punatukkainen nainen päätti soittaa Janelle, joka aamupöperöisenä ihmetteli naisen soittoa. "Oooonko mahdollista, että joku ok viimeisen parin tunnin aikana keksinyt hepoille tekemistä heittelemällä porkkanan palasia pitkin poikin tarhoja??" Tivasi Aifric ihmeissään. Jane heräsi nyt paremmin. "MIT-!" Hän huudahti, kunnes kesytti itsensä jatkaen: "Äh tontut ne varmaan vain.." Aifric hämmentyi. "To-tontut? Okeiii", hän tokaisi ja jatkoi sulkevansa nyt puhelun, Jane saisi jatkaa vielä uniaan. Punatukkainen nainen lähti työn touhuun, kuin mitään ei olisi tapahtunut.

 Tallilla oli jo pitkä päivä takana ja Aifric veteli viimeisiä välipalapatukoitaan. Sissin kanssa olisi pitänyt vielä lähteä lenkille. Jane kuitenkin ilmaisi lähtevänsä muutaman tallilaisen kanssa lyhtyjä sytyttelemään ja pyysi Aifricia mukaan. Aifric suostui todeten voivansa kävellä paikanpäälle Sissin kanssa. Jane ja tallilaiset lähtivät ratsuineen kohti lyhtypaikkaa. "Se on se yksi kukkula lähellä vuoria!" Hän ohjeisti vielä Aifricille, ennen kuin kavioiden kopse etääntyi etääntymistään. 

 Pakkanen oli kova, ja Aifric oli pukeutunut hyvin, ei kuitenkaan selvästikään tarpeeksi hyvin. Sissi käveli vierellä vapaana, sillä ei ollut edes riimua päässä, vaikka Aifricilla oli kyllä riimunnaru mukana. Sissi pärski välillä tyytyväisenä, sillä ei selkeästi ollut kylmä. Yönmusta tamma olikin mammutein puoliverinen, jonka Aifric oli koskaan nähnyt.

 Aifric seurasi lopulta lyhtyjä, sillä Jane tallilaiset seuranaan olivat jo aloittaneet. Kun hän pääsi paikanpäälle, hän lähti parin lyhdyn kanssa etäämmälle ja alkoi sytyttämään niitä. Taivaalle oli hiipunut jo vähän pilviä, mutta tähdet näkyivät. Kuu oli osittain pilvien takana. Aifric katseli Sissi vierellään, kun lyhdyt kohosivat yhä ylemmäs ja ylemmäs.11/12

 Kello oli seitsemän aamulla, kun Jane kuuli kilinää ulkoa. Hän nousi ja katsoi ulos. Hän kuvitteli nähneensä vaalean harmaan hevosen hännän, mutta se meni ikkunan ohi niin vikkelästi, ettei nainen ollut ihan varma. Hän nousi ylös ja kipitti rappuset alas. Myös Rickon ja Mark saapuivat kohta unisina keittiöön, lapset olivat jo olohuoneessa katsomassa ulos haltioissaan. "Tonttuja! Tonttuja!" Huusi Hue. Jane hymyili katsoessaan lapsia, mutta pian tunnelma vaihtui epäuskoon, kun Rickon huusi keittiöstä: "Kuka on ehtinyt keittää riisipuuronkin jo?" Jane meni keittiöön katsomaan, iso kattila täynnä riisipuuroa. "Tontut varmaan", hän tokaisi itsevarmana. Rickon katsoi sisartaan hiukan hämmentyneenä, mutta antoi olla. Mark huusi muita perheenjäseniä syömään.

 Kun aamupuuro oli syöty, puettiin vaatteet vikkelästi päälle, samaten ulkovaatteet. Lapset juoksivat ulos pää kolmantena jalkana heti, kun vaatteet oli yllä. Tonttuja ei enää näkynyt, mutta joku oli valjastanut Svenin upeilla jouluisilla valjailla ja reellä. Peripetialla oli myös asianmukaiset varusteet. Jane joutui soittamaan Sylvielle heti jouluaamuna, tehdäkseen naisen tietoiseksi siitä, että tuon suomenhevosvarsa oli.. päätynyt jotenkin Blacklakelle. Isoin huomionarvoinen asia oli kuitenkin se, että koristellun kuusen alla oli kasa lahjoja. Enemmän kuin Jane oli varastoonsa kerännyt. Lahjoja oli myös kyläläisille ja muille tallilaisille. Siitä alkoi lahjojen kerääminen rekeen, jonka jälkeen Jane, Mark ja lapset lähtivät Svenin kanssa kierrokselle kylälle, Rickon jäi muutaman muun kanssa lajittelemaan lahjoja tallilaisille ja perheelle, sekä hoitamaan hevosia. Myös niille oli lahjoja! Lunta oli edellisenä päivänä satanut paljon ja siihen melkein hukkui. Hue halusi henkilökohtaisesti antaa lahjan Helga-mummolle. Tallipihalle jääneet pystyivät huomaamaan pieniä jalanjälkiä hangessa.. Tonttuja kenties?

Hyvää joulua!

 12/12

Royal Gardens estevalmennus (13.12)

 Royal Gardens

Valmennustaso: 120cm

Valmentajana Ulriikka Arvo

-Alkubriiffi rata piirros)
Ulriikka oli kehitellyt joulun alla hyvän mielen esteradan, joka keskittyi enemmän tekniseen ratsastamiseen kuin estekorkeuteen. Tehtävät eivät olleet tarkoituksella tehty vaikeiksi, mutta vaati silti ratsastajalta kuin hevoselta keskittymistä. Kuitenkin kaikki pääsivät lopuksi hyppäämään toivomaansa estekorkeutta radan merkeissä. “Näin joulun alla on tarkoitus pitää itsetunnon kohotus treeni ja siksi keskitytään enemmän tekniseen ratsastamiseen kuin siihen, minkä korkuisia esteet ovat. Onhan tämä kouluratsastusta esteiden välissä”, Ulriikka hymyilee ja valmistelee ratsukoita tehtäviin. Tämä oli hänen ensimmäinen valmennusnäyttö ja siksi oli hieman hermostunut, mutta pyrki olla näyttämättä sitä valmennettaville.

“Päätehtävä on kaarevien tien ratsastaminen ja suoristaminen. Yksi rata on kolmikaarisella ympyrällä (punainen rata), toinen tehtävä on puoliympyrällä (sininen rata), tietenkin perus suoraa linjaa verryttelynä. Päärata etenee siten, että tulette perus suoran linjan, siihen tulee neljä laukka askelta, että ehditte kääntää päädyssä. Muuten tulee seinä vastaan. Käännytte oikealla toiselle suoralle, sitten alkaa se vaikein osuus. Käännätte ympyrälle, hyppäätte pääty esteen. Muista hyvä suoristus ja laukanvaihto. Vasemmalle ja keskieste, ja sitten joka toinen takaisin oikealle ja toinen vasemmalle ja hyppäätte pääty esteen”, Ulriikka selosti ja lähti sitten valmennettavien kimppuun.
"Selkeästi vaikea valmennus, koska täällä oli pelkkiä hurjapäitä liikenteessä", Ulriikka hymyili.


Alkaa klo 16, maneesi, 100-120cm ryhmä


Ulriikalla oli suorastaan kunnia nähdä nuorten hevosten estehallimestaruuksien voittaja aivan läheltä. Hopeanmusta tamma eteni tarmokkaasti maneesissa, vaikka roikkuvat joulupallot esteiden puomien välissä oli ajoittain murhaavan katseen kohteena. Verryttelyssä Sissi eteni isosti ja rohkeasti sekä maapuomeilla laukassa liioitteli, että ylitse laukkaamisen sijasta hyppäsi oikein huolella. “Muutama pidäte, ettei mene ihan niin vauhdilla”, Ulriikka neuvoi ja Sissi reagoi heti Aifricin kevyeeseen pidätteeseen.

Suorilla linjoilla tamma venytti itseään puomin ja esteen väliin, että neljän ja viiden, ja jopa kolmella askeleella ei ollut ongelmaa hypätä verryttelyesteistä yli. Jo viidellä askeleella teki tiukkaa, kun Aifric joutui kokoamaan tammaa. Kuudella askeleella tamma tuli korvat luimussa ja kyseenalaisti hidasta vauhtia. “Kolme on liian vähän. Pidätteet läpi ja jos tulee ihan täysiä, niin rauhoita kunnolla ennen estettä. Tee vaikka ympyrä esteen ja maapuomin väliin, jos ei suostu pidätteitä kuuntelemaan”, Ulriikka katsoi kauhistuneena, kun Sissi räpiköi kaikki jalat ristissä täyttä vauhtia kohti estettä ja estekorkeutta oli vielä vasta metri.

Kun suurimmat energiat saatiin verryttelyssä pois palautui tamma normaaliin työnarkomaani olemukseensa. “Tiedä oliko jotain esittämisen halua”, Aifric kuittasi ja ratsasti tammaa tarkasti kohti kaarevaa linjaa. Hitaasti mentiin, mutta ei vetelästi vaan terhakkaasti. Erikoisesteille Sissi otti enemmän ilmavaraa, kun tamma kyttäsi kiiltäviä ja kahisevia koristeita. “Ei haittaa, hyvin menee. Jatkaa kivasti lyhyttä laukkaa esteen jälkeen. Yhteistyö toimii hyvin, vaikka ajoittain on aika päätöntä menoa”, Ulriikka kehui. Aifric ratsasti huolelliset tiet ja ennen estettä Sissi otti muutaman spurtti askeleen, mutta palautui pidätteestä takaisin.
Radalla Aifric sai olla tarkka, ettei tamma tule kaatuneena kaarevalle uralla. Tarvittiin epäsuoraa ulko-ohjaa ja sisäpohjetta, että tamma pysyy asettuneena ja taipuneena ympyrän kaarella. “Kevyt suoristaminen ennen estettä ja voit asettaa ulos, että vaihtaa laukan esteen päällä”, Ulriikka neuvoi.
Loppuvalmennuksessa sujui hyvin, kun Aifric huolehti tarkasta lähestymisestä ja suoruudesta sekä tasapainosta. “Se meni kivasti. Voittajamateriaalia”, Ulriikka virnuili, kun hopeanmusta tamma ravasi puuskuttaen eteenpäin.

- Alkubriiffin ja ratsukkokohtaisen valmennuksen on kirjoittanut R. VRL-13369!

Kouluvalmennus Royal Gardensissa 16.11.2022

 Royal Gardens

Alkubriiffi

Sumu oli laskeunut vuoristolta alas kartanon niskaan, mutta Kiaranin mielestä vielä oli hyvin näkyvyyttä pitää valmennukset ulkona yksityistallin hyvin valaistulla kentällä. Kiaran järjesti Alkubriiffin kentällä, jossa Loius ratsasti silmäterällään Rizillä. Tarkoitus oli havainnollistaa ja syventää vastauksia ratsukoiden esittämiin kysymyksiin.
Hän oli erittäin yllättänyt, kun oli esittänyt kysymyksiä valmennuksen aiheesta.
“Ei ole väärin sanoa, että avotaivutuksessa käännetään etuosa pois uralta. Mutta avotaivutuksessa pääpointti on tehdä taivutus tasaisesti koko rungosta. Liike ei pysähdy kaulaan, lavoille tai selkään. Liikkeen on mentävä kokonaan läpi”, Kiaran selitti ja huomasi, että hetkessä useamman mielikuva avotaivutuksesta muuttui hetkessä.
“Me emme halua vetää kaulaa sisälle ja antaa takaosan pulpahtaa ulos. Siinä vedetään turhaan kaulaa linkkuun ja paino on liikaa takaosalla, ettei lavat pääse työskentelemään. Avotaivutus on ennen kaikkea kokoava liike, takaosan pitäisi hännän tyvestä laskea, hevonen ikään kuin istuu, ja lapojen pitäisi irtaantua sekä kohota ylöspäin. Sitä on kokoaminen. Eli ei ole väärin ajatella, että avotaivutus tuo lapoihin irtonaisuutta ja etuosan kevyeksi. Avotaivutus on ratsastuksen aspiriinia”, Kiaran jatkoi selittämistä ja seurasi ratsukoita haukan tarkalla katseella. Mikään yksityiskohta ei jäänyt mieheltä huomaamatta.

Loius ratsasti Riziä pitkillä kankiohjilla ja kapsonilla. Ori käveli reippaasti ja pelkästä istunnasta ori teki pituushalkaisijalla avotaivutusta.
“Avotaivutuksessa ei vedetä kaulaa ulos, mutta esimerkiksi kapson ohjalla voidaan vähän johdattaa päätä pois liikkeen suunnasta. Taivutus halutaan tasaisesti rungosta, ei pelkästä etuosasta. Kuten Loius nyt demoaa pituushalkaisijalla mitä eroa on tuupata pelkkä takaosa pois ja johdattaa kaulaa, versus taivutus tulee koko rungosta ja kaula menee pois liikkeen suunnasta ja vain etuosa siirtyy uran sisäpuolelle. Hevonen pysyy helposti kolmella ja neljällä uralla ja huomaatte, että ratsu hieman jo kohoaa etuosasta”
“Merkeistä sen verta, että monelle on perinteisessä muodossa opetettu että ensin haetaan hyvä asetus ja taivutus. Esimerkiksi hyvä lähteä voltilta ja jatkaa sitten suoraa uraa. Ulko-ohja säätelee asetusta, ettei kaula käänny liikaa ja sisäpohje pitää hevosen linjalla, ettei käänny takaisin uralle. Moni saattaa siirtää ulkopohkeen taakse, ettei takaosa karkaa. Mutta annetaan Loiuksen vielä demota, että liike tulee istuinluista ja omasta kehonkielestä. Hän hieman johdattaa kapson ohjalla ja sitten siirtää lantiota liikkeen mukaisesti. Ja näin tekee hienon avotaivutuksen. Monesti istunta riittää, että lopussa voidaan kokeilla toimiiko muilla. Uskon, että toimii. Laitan vaikka pääni pantiksi. Mutta eiköhän anneta aplodit Rizille ja Loiusille ja hypätä omien ratsujen kyytiin. Ryhmä 1, olkaat hyvät”, Kiaran kiitti ja kumarsi sekä jäi odottelemaan, että ensimmäiset kolme ratsukkoa saapuvat maneesiin.


Ryhmä 3, klo 17

Kiaran oli vähitellen lämmennyt puoliverisille, sillä K.O. kasvateissa oli sitä jotain. Ihastuttava hopeanmusta tamma sinisillä silmillä käveli rennosti uraa pitkin. Samantien tuli mieleen Aino Vallan K.O. Belliatulus. Molempia tammoja yhdisti ihastuttava jopa eksoottinen väritys. Rohkea tamma ei välittänyt tummanrautiaan säikähtelyistä, vaan keskittyi täysin työntekoon. Aifric aloitti voltin kautta avotaivutusta.
“Taipuu erittäin hyvin ja tasaisesti koko rungosta. Se myös hyvin heti hakee liikettä ylämäkeen”, Kiaran kehui ja seuraili ratsukon etenemistä. Muutaman hyvän käynti avotaivutuksen jälkeen Aifric siirsi tamman pehmeästi raviin. Liike jatkui hyvin ylämäkeen ja tamma jaksoi kannatella itseään. Ravissa tempo tahtoi hidastua, mutta avotaivutuksen taivutus jatkui liikkeen aikana tasaisena sekä tamma taipui koko rungosta. Muutaman kerran liike tipahti, kun vauhti jäätyi liian hitaaksi. Sissi ei jaksanut enää kannatella itseään, vaan tiputti vauhdin käyntiin ja koottu muoto katosi.
“Ei haittaa. Siirrä takaisin raviin ja anna sen ravata omaa tahtia. Se saa tulla koottuna tai rennossa muodossa. Miten sen jaksaa kannatella itseään”, Kiaran neuvoi ja tamma liikkui hillitymmin kootussa muodossa. Toiseen suuntaan avotaivutus oli selkeästi helpompi, että Sissi alkoi tarjoa hieman liioiteltua liikettä.
“Ulko-ohja pitää asetuksen maltillisena. Kaula ei saa taittua linkkuun”, Kiaran neuvoi ja seuraavaksi Aifric siirsi tamman takaisin käyntiin, ja siitä lähti pituushalkaisijalle.

Pituushalkaisijalla kääntöavuista Sissi lähti heti uudelle voltille. Aifric vei ulkopohkeen taakse ja piti sisäohjan maltillisena, että tamma jatkoi suoraan avotaivutuksessa. Hieman liike karkasi, tempo hidastui ja takaosa karkasi ulos. Mutta seuraavalla kerralla tuli paremmin, kun huolehti ulkopohkeesta.
“Ulkopohje on nyt sun seinä. Jos lähestyminen kulmasta on huono, voit tehdä voltin ennen suoralle tuloa. Älä kuitenkaan suorista”, Kiaran neuvoi. Aifric sai vahtia, että takaosa pysyy alkuperäisellä linjalla ja etuosa siirtyy sisäpuolelle, ja siitä kaula liikkeen suunnasta pois.
“Käännä hieman enemmän lantiosta. Nyt läpi liike katoaa ja taivutus tyssää lapojen kohdalle. Katso pitkälle eteen”, Kiaran ohjeisti.
Laukassa Aifric keskittyi laukan ylläpitoon, että tempo ja rullaava liike säilyy. Hieman hän voi hakea avotaivutus ajatusta, että Sissi hieman kohosi ylämäkeen. Muutaman askeleen verran tamma jaksoi laukata ylämäkeen ja ottaa sisäjalkaa kunnolla alle ennen kuin liike valahti rennompaan muotoon. Loppuraveissa Sissi eteni hyvin eteen-alas pää nyökkyen liikkeen mukana.

- Alkubriiffin ja ratsukkokohtaisen valmennuksen on kirjoittanut R. VRL-13369!

Maastoestevalmennus Baffner Estatessa 7.11.2022

Baffner Estate Maastoestevalmennus (Daniel Freyson)

 Aurinko sarastaa jo aamusella, kun Aifric kaartaa jälleen tutulle pihalle. Baffner Estate. Aurinkoa on luvattu iltaan asti, joten valmennussää on mitä loistavin, vaikka ilma on hieman kirpeä. Aifric taluttaa Sissin lainakarsinaan ja tuo kamppeitaan talliin. Kun kaikki on valmista, pitää molempien vielä evästää ennen valmennusta. Varustaminen hoidettiin hyvissä ajoin ja kaksikko onkin hyvissä ajoin maastoesteradalla, jossa Daniel jo odotteleekin.

 Alkulämmittelyt hoidettaisiin itsenäisesti, joten Aifric toteutti niityllä samanlaisia juttuja, joita tekisi kentälläkin, jotta Sissi vertyisi. Askellajien läpikäyntiä eri suuntiin ja verryttäviä tehtäviä. Ryhmässä oli mukana myös Kieran Monalla ja vähän vähemmän tuttu Niko Lintunen omalla hevosellaan.

 Valmennuksen alkaessa aloitettiin pienillä hypyillä vielä, sitten siirryttiin tiukkoihin käännöksiin ja kinkkisiin kulmiin. Estekoko pysytteli edelleen matalampana, jotta keskittyminen voisi pysyä tekniikassa. Tärkeintä olisi lähestymiset. Sissille käännökset olivat ajoittain vauhdin takia hankalampia. Lähestymiset olivat myös hiukan huolimattomia, mutta valmennuksessa niitä oli hyvä hioa, sillä Daniel antoi hyviä vinkkejä, kuinka vauhdikkaampi tamma saatiinkaan keskittymään vähän paremmin. Välissä tehtiin vielä lyhyttä "rataa", jossa mentiin muutama este, jossa yhdistyi tiukat linjat ja tärkeät lähestymiset, muut ratsukot saivat taukoa sillä välin kun yksi suoritti. Loppu valmennuksesta siirryttiin vielä korkeampiin esteisiin. Loppujen lopuksi valmennus kesti 45 minuuttia taukoineen.

 Ennen valmennusta Aifric oli pyytänyt Lucasia maasto-oppaaksi loppuverryttelyihin ja mies taivalsikin valmennuksen lopulle maastoradan vierustalle kauniilla arabihevosellaan, jolla oli upeat lännenratsastus varusteen. Lucas näytti hyviä maastoja Aifricille, joita nainen käyttäisi varmasti tulevaisuudessakin.

Estevalmennus Baffner Estatessa 13.10.2022

 TORSTAI 13.10. - Koko päivä estevalmennuksia! | Baffner Estate | Virtuaalinen maatila (freeforums.net)

 Ja jälleen matka vei minut ja mustan tammani sen kasvattajan tiluksille. Tänään olisi vuorossa valmennus Kieranin silmän alla ja tällä kertaa esteitä. Yleensä en hyppäisi Sissillä kovin korkeita esteitä, muuta kuin yksittäisiä kertoja, mutta nyt oli päästävä vähän treenaamaan niitä yhdistettynä muihin tehtäviin. Estekorkeudeksi valikoitui 135 senttimetriä ja vaikken koskaan ollut hypännyt sellaisia esteitä ratana Sissillä, tiesin sen kyllä pystyvän siihen - enemmän minulla olisi opittavaa.

 Sää oli kolea ja harjasin lämpimässä tallissa mustaa tammaa, joka rouskutti ruokiaan tyytyväisenä. Kevyttä sadettakin voisi tulla, joten päätin kaivaa repusta paksun sadetta kestävän takkini. Sissiä ei pieni sade haittaisi, mutta jos se kastuisi enemmänkin, saisi se kotimatkalle fleece-loimen päälleen, onneksi olin muistanut ottaa sen mukaan. Varustin uljaan mustan ja puin vielä itselleni kypärät ja hanskat, sitten matka jatkui kohti valkkakenttää.

 Alkulämmittelyt menivät hyvin. Sissillä oli hiukan energiaa ja se ei pelännyt näyttää sitä. Ei se mitään "sekoillut", mutta se liikkui pirteänä pitkin askelin ja oli valmis vaihtamaan askellajia nopeampaan pienestä vihjauksestakin. Toimi se silti niin kuin ajatus, kuten lähes aina, ja se kääntyi pienistä istunta-avuistani sujuvasti. Sitten alettiinkin hyppäämään ja tamman energia näkyi. Se loikki esteiden yli suurella ilmavaralla kuin yrittäen näyttää, että laittakaa niitä suurempia esteitä jo. Kuiskasinkin Sissille, että sen ei tarvitsisi hätäillä, kyllä se korkeus vielä nousee, kunhan ollaan lämmittelyt lämmitelty.