Puhkumme energiaa, mutta tiedän sen kohta olevan ohi (Kesä 2024)

 Olemme Sissin kanssa nauttineet kesästä. Sissi on virkeä ja pirteä, oma itsensä, joten olemme uskaltaneet treenata ja käydä kilpailuissa. Muut kesän ja kevään kilpailut ovat menneet aika penkinalle, mutta Power Jumppeihin ajattelimme jälleen petrata kunnolla. Yksi osakilpailukin on, mihin olemme osallistuneet. Pahoin pelkään... Tai en halua ajatella sitä. Viimeinen osakilpailun osa, pääsemmekö sinne asti? No se on sen ajan murhe.... Olemme käyneet myös erilaisissa laatuarvosteluissa, mutta systeemit ovat tukkoiset, eli Sissi saa arviointinsa vasta syksymmällä.

 Sissi on jopa innostunut leikkimään omien varsojensa kanssa, joka oli minulle vähän uutta. Sen nuorimmainen on vähän aremmasta päästä, mutta oikein suloinen. Sissi kuitenkin syö ja juo oikein hyvin, ei edes mitenkään tarpeeksi hyvin vaan hyvin hyvin! Jotkin Rohtojuuren lisäravinteet ynnä muut ovat auttaneet Sissin oloon ja se jaksaa todella hyvin. Olen iloinen ja toiveeni alkaa herätä, että meillä olisi vielä yhteistä aikaa, ehkä vuosikin. Toisaalta pelkään pahinta eli sitä, että loppu tuleekin äkkirykäyksellä.

 Sissi nauttii hyppäämisestä, mutta Power Jumpin jälkeen tarmo alkoi hiipua. Tuntuu kuin sen sisäinen palo alkaisi pikku hiljaa sammua. Sissi on sosiaalinen, rauhallinen, se syö - huonommin kuin aiemmin, mutta tarpeeksi hyvin vielä. Pelkään yhteisen aikamme olevan pian ohi.

Sissi... (Kevättalvi 2024)

 En tiennyt mitä ajatella, lääkärin sanat soivat pääni sisällä. Tamma oli sairas eikä mitään ollut tehtävissä, anteeksi mitä!? Mehän tulimme vain perus terveystarkastukseen ja uutiset olivatkin nämä. Ja kaiken lisäksi nyt pitäisi jatkaa normaalia arkea ja seurailla tamman tilaa, elinaikaa sillä olisi kuukausia, ehkä vuosia. Jos hyvin käy, se kestäisi parikin vuotta, se olisi tuurista kiinni, mutta tiesin ettei se tulisi menemään niin. Tiesin sen sisimmässäni.

 Voi Sissi, sielunkumppanini... Meillä oli niin paljon nähtävää ja koettavaa vielä edessä. Tamma laskee päänsä kasvojeni viereen lähes kiinni ihoani vasten. Meidän piti voittaa Power Jumpeissa, edes kutsuvierasluokka, meidän piti.. no niin. Tamma oli nuorikin vielä, Sissin piti jäädä muutaman vuoden päästä kilpailueläkkeelle ja elää kaunista elämää Blacklakella Jupen kanssa, kunnes se ikääntyisi 30-vuotiaaksi ja minäkin olisin ihan mummona paikalla. Eih... Ei tämän pitänyt mennä näin...

 Saimme toki luvan jatkaa kilpailua, jos Sissi siitä hyötyisi mielensä puolesta. Tiesin, että se hyötyisi, se nautti siitä. En toki kiertäisi kaikkia mahdollisia pippaloita, ne tärkeimmät vain. Kuten Power Jump. Tuntui kammottavalta, vuoden 2024 PJ olisi meidän viimeinen.. eih. Sissi...

 Tamma puhkui lämmintä ilmaa poskeani vasten, kun kyyneleeni virtasivat painovoiman mukaisesti alas kohti maata. En vain kestänyt tätä painolastia sydämeni päällä. Ei tämän näin pitänyt koskaan mennä.

Paris SIM Jumping Week 2026

Kilpailin ensimmäisen kerran torstaina ja Veran kanssa meni tilanteeseen nähden hyvin. Perjantaina kilpailin Kollin kanssa ja kipitin sen lu...