En tiennyt mitä ajatella, lääkärin sanat soivat pääni sisällä. Tamma oli sairas eikä mitään ollut tehtävissä, anteeksi mitä!? Mehän tulimme vain perus terveystarkastukseen ja uutiset olivatkin nämä. Ja kaiken lisäksi nyt pitäisi jatkaa normaalia arkea ja seurailla tamman tilaa, elinaikaa sillä olisi kuukausia, ehkä vuosia. Jos hyvin käy, se kestäisi parikin vuotta, se olisi tuurista kiinni, mutta tiesin ettei se tulisi menemään niin. Tiesin sen sisimmässäni.
Voi Sissi, sielunkumppanini... Meillä oli niin paljon nähtävää ja koettavaa vielä edessä. Tamma laskee päänsä kasvojeni viereen lähes kiinni ihoani vasten. Meidän piti voittaa Power Jumpeissa, edes kutsuvierasluokka, meidän piti.. no niin. Tamma oli nuorikin vielä, Sissin piti jäädä muutaman vuoden päästä kilpailueläkkeelle ja elää kaunista elämää Blacklakella Jupen kanssa, kunnes se ikääntyisi 30-vuotiaaksi ja minäkin olisin ihan mummona paikalla. Eih... Ei tämän pitänyt mennä näin...
Saimme toki luvan jatkaa kilpailua, jos Sissi siitä hyötyisi mielensä puolesta. Tiesin, että se hyötyisi, se nautti siitä. En toki kiertäisi kaikkia mahdollisia pippaloita, ne tärkeimmät vain. Kuten Power Jump. Tuntui kammottavalta, vuoden 2024 PJ olisi meidän viimeinen.. eih. Sissi...
Tamma puhkui lämmintä ilmaa poskeani vasten, kun kyyneleeni virtasivat painovoiman mukaisesti alas kohti maata. En vain kestänyt tätä painolastia sydämeni päällä. Ei tämän näin pitänyt koskaan mennä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti