"Let's go home Tess" totesin illalla raskaan päivän jälkeen. Lastaus hoituisi samalla tavalla kuin mustangien kanssa perinteisesti: tamma ajettaisiin aidattua polkua pitkin traileriin. Ajatuksesta en pitänyt, mutta muutakaan ei ollut. En edes tiennyt mihin tamma pääsisi kotona. Kentälle? Maneesiin? Katsotaan..
Tarjouskilpa oli ollut jännittävä ja rankka, ja odottavan aika oli pitkä, kun hevosia jaeltiin. Olin auttanut myös muita ajoittain hevostensa kanssa. Tess oli jäänyt viimeiseksi prioriteetiksi, tiesin sen olevan hankala. Polku oli jo asennettu ja katselin kuinka uupunut tamma edelleen viskeli välillä itseään ilta-auringon pikkuhiljaa laskiessa ja värjätessä tumman tamman karvaa eri sävyin. "Shhh, everything will be alright", kuiskasin tammalle. En tiedä miksi kuiskin sille englanniksi, se vain tuntui luonnollisemmalta..
Tamma saatiin traileriin ja se aloitti taas poukkoilunsa. Aifric ei siitä pitänyt, mutta sanoin naiselle, että hän tulisi vielä rakastamaan Tessiä. Automatka oli pitkä ja rankka, Tess ei lopettanut seinien paukuttelua kovin pitkiksi ajoiksi kerrallaan.
Kun saavuimme Blacklakelle, Tess päästettiin ensin kentälle ja kentältä rakensimme vielä tunnin polkua läheiselle, tallin ainoalle, aidatulel laitumelle. Se oli sopivan kokoinen, että Tess saataisiin sieltä kiinni vielä, mutta Tess sai myös vapaasti juosta siellä. Kavereita tammalle piti vielä miettiä, pari näin alkuun sopisi. Rauhallisia ja ihmisläheisiä tyyppejä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti