1/25 Rakkautta ja sydänsuruja

 Silitän sielunhevoseni esikoisen tummaa ja paksua talviturkkia. Sissin poismenon jälkeen tuntuu, kuin sydämestäni, sielustani puuttuisi palanen. Kolli on auttanut suruprosessissa, mutta en tiedä olenko koskaan entiseni tämän koettelemuksen jälkeen. Kaipaan sinua Sissi joka päivä, joka ilta ja öisin itken perääsi. Mietin missä olet, oletko enää missään, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen? Mietin rakkautta, sitä kuinka suurta rakkautta ja kiintymystä voi tuntea toisenlajista kohtaan. Se voi olla sanoinkuvaamatonta. Rakastan Kollia, mutten voi varmaan koskaan rakastaa ketään tai mitään, kuten rakastan Sissiä. Rakastan sinua Sissi edelleen. Vaikka et ole täällä. Rakastan sinua, kun kuolen. Rakastan sinua, maailman loppuun asti. Rakastan sinua niin kauan, kun olen olemassa. Miten voin elää ilman sinua? Välillä tuntuu, etten muista piirteitäsi enää kunnolla, välillä tuntuu, että unohdan. Unohdan yksityiskohtiasi pala palalta, sen miltä tuoksuit, sen miltä tunnuit, sen miltä kuulostis, kun tarhasta hörisit minulle aamukasteessa. Rakkautta sinua kohtaan en unohda koskaan, mutta muistot sinusta alkavat häilyä. Se pelottaa, en halua unohtaa sinua, vaikka tiedän. Minun tulee mennä eteenpäin. Muistot häilyvät ja kipu vähenee, koskaan se ei poistu kokonaan ja joskus muistan sinut jälleen elävämmin. Silloin itken. Itken vuolaasti. En kestä sitä kivun määrää, siksi on kai tärkeää unohtaa. Sitten palaan arkeen ja alan taas unohtaa. On välillä vaikea katsoa kuviasi, toisaalta muistelen sinua aina lämmöllä kuviasi katsoessa. Täytän asuntoni sinulla, muistoreliikeillä. Katselen tauluasi usein, viisasta katsettasi ja mietin, kuinka hukassa olen ilman sinua. Kaikki on niin vaikeaa ilman sinua.