Tunturi käveli hangessa, myrskyinen sää teki siitä hiukan vaivalloista. Vieressä linkutti Tunturin omistaja Mark, sillä ei ollut kaikki hyvin. Orilla ei ollut kylmä, ihmisellä kuitenkin oli. Se oli ihan jäässä. Pian tallipihan lyhdyt näkyivät jo, ja parivaljakko kaartaa kotipihalle. Huolestunut mies, Rickon juoksee vastaan ja nappaa Markin. Hän huhuilee Janea ja soittaa puhelimellaan.
Ei mene kauaa, kun kovaääninen auto kaartaa pihaan, he vievät Markin ja Rickon juoksee perässä, jotta ehtii mukaan. Jane pitää nyt orin jäätyneistä ohjista kiinni. Kukaan ei tiedä mitä tapahtui, ei edes Mark muista mitä tapahtui. Mutta ei kukaan kuunnellut Tunturia... Se olisi halunnut kertoa mitä tapahtui, sillä se on ainut, joka tiesi.
Kovaäänisen ajoneuvon ääni raikuu kaukana, ja Jane hoitaa orin sekä vie tämän tarhaansa. Tunturi jää odottamaan, että joku kuuntelisi.
Rickon odottelee Markin heräämistä. Sairaalassa on rauhallista ja hiljaista. Ulkona sataa lunta hiljaiseen tahtiin. Mark alkaa heräilemään ja Rickon ilahtuu. He rupattelevat hetken, kunnes lääkäri tulee kertomaan huonot uutiset...
Mark saisi käyttöönsä pyörätuolin väliaikaisesti, proteesin tekemisessä kestäisi hetki, joten hänet kotiutetaan pyörätuolin kanssa pian. Uutiset painavat, miten rakkaan harrastuksen nyt käy? Entä yhteiset kävelylenkit aviomiehen kanssa.. pelottaa...
Epätietoisuutta kerrakseen.
Niin on Tunturillakin, se odottaa tarhan reunalla, ihmettelee missä omistaja on? Miksei Mark ole jo tullut? Mitä sille kävi? Kukaan ei ole vieläkään kysynyt orilta, mitä tapahtui..
Mark on päässyt kotiin jo muutama päivä sitten. Hän on ihan murtunut... Rickon käyttää häntä välillä lenkeillä hevostarhoilla, vaikka Mark vastusteleekin. Miehellä ei ole kauheasti toivoa tulevaisuutensa suhteen, miettii vain että ikuisestiko tässä pyörätuolissa pitää olla ja pääseekö ikinä enää hevostelemaan kunnolla. Entä pitkät kävelylenkit ja vaellukset? Tunturi on aina innoissaan nähdessään Markin. Mutta hämmentynyt kun Mark ei reagoi tuon pyörimiseen. Voisitko kuunnella minua? Haluan kertoa mitä oikeasti tapahtui!
Mark ei ole joka päivä jaksanut käydä edes ulkona. Tunturi on ollut huolissaan ja karkaillut Markin ikkunan alle. Se löytyy sieltä joka aamu. Ori haluaisi edelleen kovasti kertoa, mitä sillä on mielessä. Toivottavasti joku pian tajuaisi... Jane on yrittänyt ottaa Tunturia mukaan vaelluksillekin, mutta ei auta. Aina kun orilla on aikaa, se karkaa takaisin ikkunan alle.
Sol tuli käymään Blacklakessa, Mark on jo saanut jalkaproteesinsa, muttei ole valmis vielä hevosen selkään. Tunturia kuitenkin edelleen vaivaa jokin. Kun Sol tuli paikalla, Tunturi juoksi suoraa miehen eteen. Orilla oli edelleen asiaa. Sol ymmärsi mitä oli meneillään. He seisoivat siinä pitkään, ihan hiljaa.
Kesällä Rickon hankki miehelleen yllätyksen, kiltin ja rauhallisen BESH-rotuisen puoliverisen. Se oli vieläkin kuitenkin vain yllätys, tummatukkaisella oli suunnitelmia aviomiestään varten..
Mark kiipesi ruskean hevosen selkään. Se tuntui oikealta, se tuntui mahtavalta, se tuntui lujalta. Ei huolia eikö murheita. Hän juoksi kovaa, niin kovaa kuin jaloistaan pääsi. He olivat yhtä. Se tuntui hyvältä, mies ei ole juossut aikoihin.... Mark herää siihen, kun Pepita hyppää tämän vatsan päälle. Ah, se oli unta. Oli aika mielenkiintoinen uni... unessa hänellä oli hetken aikaa ollut jalat, joskin ei omansa, vaan tuon hevosen. Mies kertoi aamupalapöydässä unesta aviomiehelleen. Tämä melkein purskautti teet suustaan, kun Mark kuvaili hevosta, jolla oli ratsastanut....
"Mark, pue vaatteet, mulla on sulle yllätys!" Tokaisi Rickon aviomiehelleen pirteänä tullessaan sisälle kartanoon. Mark lopetti piirtämisen ja katsahti Rickoniin. "Oookei.." mies mumisi ja kuljetti itsensä takin luokse. Sen puettuaan Rickon lähti työntämään miestä tallille päin, kohti kenttää. Mark hämmentyy, ja pieni paniikkikin taitaa iskeä. "Häh, kentälle, mitä me kentällä!" Tämä parahtaa. Rickon vastaa: "mun mielestä sä oot vältellyt hevosia liian pitkään... sun on aika mennä selkään." Mark vaikeroi. "Mä en pakota sua, tiedäthän, mutta mä kannustan sua siihen, jos sä haluat." Jatkaa Rickon. Mark nyökkää, tämäkin tajuaa, että hänen on ehkä vihdoin yritettävä. Kentälle päästyään tuo hämmentyy. Hän luuli näkevänsä valkean orinsa, mutta kentällä seisoikin rautias ori. "Ku-kuka tuo on?" Kysyy Mark. "Mä ajattelin, että Tunturin selkään paluu voisi olla hankalaa tapaturman takia, se on niin innokas eikä ehkä jaksaisi pysyä housuissaan sut nähdessään. Mä ostin meidän molempien nimiin Vonkaleen.." Rickon vastaa, mutta lause jää kesken kun Mark hengähtää yllättyneenä ja peittää suunsa käsillään. "T-tuo hevonen!" Hän parahtaa. Rickon katsoo hämillään miestään ja odottaa jatkoa. "tuo on se hevonen mun unessa, jolla ratsastin kaulanarulla!" Jatkaa Mark. Rickoninkin ilme muuttuu yllättyneeksi.
Kentällä Rickon selittää, lupaavansa ottaa Markin heti alas selästä, kun tuo haluaisi, ja jos Mark haluaisi oppia ratsastamaan myöhemmin uudestaan, Aaron oli tarjoutunut istuntaopettajaksi. Jane oli mukana, oltiin kentällä pienellä porukalla, ettei tulisi ihmisten katseista stressiä. Sitten Rickon auttoi Markin selkään. Tämä melkein pidätti hengitystään, mutta Rickon sanoi: "hengitä Mark, hengitä ooooiiiikein syvään!" Mark antoi itselleen tilaa hengittää, hän peitti kasvonsa kädellään, koska se tuntui niin... erikoiselta olla hevosen selässä. Rickon tsemppasi vieressä, mies oli pärjännyt hienosti! Jane taas? Hän mietiskeli omiaan.
Pian Mark halusikin alas, mutta lupasi haluta pian takaisin selkään, ensikerralla voitaisiin jo ehkä kokeilla käyntiä!
Siitä alkoi uusi luku miehen elämässä, mutta miten kävi Tunturin?
//Tavallaan olisi tehnyt mieli kirjoittaa tarina kokonaan uudestaan, mutta kun kerrankin olin sanaisen arkkuni jo valmiiksi avannut, halusin pysyä uskollisena alkuperäiselle tarinalle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti