On tammikuun viimeinen päivä, ja pakkaan kimpsuja ja kampsuja matkalaukkuun ja reppuun. Olen lähdössä reissuun, mutten yksin onneksi! Mukanani on ihana Gulleni, ystäväni Aifric sekä Aifricin ratsuna Sanya. Pian lähdemmekin matkaan. Reissu johtaa meidät pian Whïtewoodille, mutta joudumme yöpymään välissä.
Tiistaina, ensimmäisenä päivänä helmikuuta saavumme McPhee ranchille. Saavumme hyvään aikaan. Porukkaa on jo reilusti paikalla, mutta huomaa, etteivät kaikki ole vielä saapuneet. Minulla ei sinänsä ole erityisesti odotuksia reissulta, mutta se johtunee siitä, että haluan elää hetkessä. Toki jos pitäisi jotain keksiä, sanoisin, että hauskanpito ja rentoutuminen. Varsinkin A:n puolesta, hän tarvitsee erityisesti sitä rentoutumista. Mitä suunnitelmista tiedän, menemme myös katsomaan Orange Wood viikolla huskyn pentuja ja odotan, että ehkä löydämme Aifricin kanssa jotain todella suloista ja pörröistä! Asetumme ranchille ja menemme mukaan makkaranpaistoon, ruoka kelpaa, kova nälkä! Illalla vielä katselemme kävelyllä paikkoja hiljakseen.
Keskiviikkona on vaelluspäivä! Lähtö oli jo aamupäivällä, joka ei minulle ollut ongelma, mutta Aifric yleensä lomillaan nukkuu aamupäivään asti, joten hänellä oli vaikeuksia herätä. Olimme valinneet päivävaelluksen, sillä halusimme osallistua seuraavan päivän talviohjelmaan. Vaelluksen vetäjä esittäytyy Charloteksi ja hevosen nimeksi hän kertoo Karma. Ennen lähtöä oli pientä infoa ja ohjeistusta, jonka jälkeen lähdettiin matkaan. Päivä on mukavan selkeä, mutta pakkanen on kova. Onneksi olen tottunut tällaiseen säähän Islannissa, ja niin on Gullekin. Gulle pärskähteli energisesti, monesti tuntui, että se vain odotti, että päästäisiin täyteen vauhtiin. Koitin rauhoitella sitä ja kertoa sille, että nyt ollaan vaelluksella ihmisporukalla, joten ei voida vaan päästellä! Onneksi pian tuli hankilaukka pätkä, joskin Gulle oli innostuneempi menemään passia, kuin kiitolaukkaa! Passi pätkän jälkeen Gulle oli jo rauhoittuneempi ja loppumatka meni rennommissa meiningeissä. Paluureitillä pääsemme jopa ihailemaan revontulia! Taivaan tulet ovat niin kauniita ja saavat minut usein niitä katsellessa jopa tunteelliseksi. Paluu oli vasta myöhään illalla, ja vaelluksen jälkeen oli kyllä väsy! Aifric näytti siltä, että voisi nukahtaa Sanyan selkään!
Kolmantena päivänä torstaina oli sitten sitä ulkoreippailua! Tietenkin kaikki piti käydä kokeilemassa, kaikki ilo irti talvireippailuista! Ensimmäisenä ohjelmassa oli pulkkamäki, laskin itse perinteisellä pulkalla, koska se totta kai on paras! Aifric veti perässä aina ufolla, ja usein saapui maaliin selkä meno suuntaan. Syy miksi en tykkää ufoista. Kerran Aifric joutui ufollaan selkä meno suuntaan hyppyrille, hän säikähti todenteolla, mutta selvisi onneksi hengissä! Sen jälkeen laskimme tavallisella pulkalla muutaman laskun kimpassa.
Rekiajelulla kokeilen mielelläni ohjaustakin, kun olen saanut ensin katsoa mallia muilta. Välillä meno saattoi äityä vähän vauhdikkaaksikin! Aifric halusi koko rekiretkeilyn vain lämmitellä paksun porontaljan alla.
Luistelusta taas minulla ei ole paljoakaan kokemusta! Sen kuitenkin tiedän, että hokkareilla sujuu paremmin, kuin kaunoilla. Mitään taitoja en omaa, pystyn luistelemaan kovaa, mutta ainut jarrutus tapa on heittäytyä maahan, törmätä aitaan tai kipata itsensä lumikasaan. Aifric sen sijaan on oikein taitava! Hän osaa kaikenlaisia ihmeellisiä liikkeitä, joita hän kutsuu kyllä ihan perusliikkeiksi. On sitä kiva nauraa sieltä jäältä, kun toinen on jumissa lumikasassa...
Hiihto oli kivaa! Viimeksi on tultu hiihdettyä pari vuotta sitten Islannissa. Silloin Gullella ei voinut hetkeen ratsastaa, mutta liikuntaa ori tarvitsi, joten käytiin hiihtoretkillä paljon. Taisin kerran laskea johonkin puroonkin.. Hiihto oli kuitenkin mielestäni helppoa ja matka sujui kuin rasvattu, välillä jopa loin omia polkujani hauskuuden vuoksi. Aifricilla meno taas oli aika tahmeaa, hän ei näyttänyt nauttivan hiihdosta. Kerran hän eksyi väärälle ladullekin ja laski suoraan pusikkoon saaden samalla suksensa jumiin kivenkoloon! Reissu huipentui räiskäleiden paistoon, joka oli ehkä parasta!
Perjantai, neljäs päivä helmikuuta. Teemana magia, joka kuulosti jo etukäteen jännittävältä. Aamutoimien jälkeen kokoonnumme tiipiin muotoiseen telttaan, jossa tuoksuu tervan lisäksi jotain muutakin, mitä en tunnista. Meille kerrotaan kaikenlaista, aiheena oli suomalainen shamanismi. Aiheen tiimoilta alkoi itseäkin kiinnostaa Islannin historia, pitäisi ehkä joskus tutkia. Samalla alkoi myös kiinnostaa se, mistä Aifric on kotoisin, ja onko siellä ainakin ollut jotain samanlaista toimintaa. Pian Michael alkaa soittamaan rumpuaan ja laulamaan matalalla äänellä jotain jodlausta muistuttavaa laulua. Suljen silmäni, koetan nauttia musiikista, mutta jotenkin aivoni taistelevat vastaan. Ai miten? Päässä alkaa pyöriä, juuri opitut, opitun jälkeen ajatellut ajatukset, vähän kaikki. Lisäksi myös Gulle vierailee ajatuksissani pariin otteeseen ja muistot joistain orin kanssa koetuista tapahtumista. Yritän toki sulkea ajatukset pois, rauhoittua ja rentoutua. Se oli vaikeaa.
Soiton aikana saan tilaisuuden nostaa voimaeläinkorttipakasta kortin. Kummasti korttia nostaessa alkoi jännittää, enkä hetkeen uskaltanut kääntää sitä. Sitten keräsin rohkeuteni ja käänsin kortin, orava! Voimaeläimeni olisi siis orava! Selvä! Oravasta tulee mieleeni nopea ja energinen eläin. Uteliaskin! Ehkä minäkin siis olen sellainen? Kysäisen kuiskaten Aifricilta, minkä kortin punatukkainen nosti. Hän näyttää punastuen mehiläiskorttia, mielestäni se oli jopa hiukan suloista.
Tauon jälkeen on luento suomalaisista horoskoopeista. Kaikille myös kerrotaan omat horoskooppinsa. Minun horoskoopikseni osoittautui Karhu ja sydänmerkiksi Ilves. Eläimiä, joiden kanssa en ole ollut paljoa tekemisissä. Minulle kerrotaan, kuinka Karhu-Ilves yhdistelmä tyypit ovat usein keräilijöitä. Sillä ei ole mitään väliä, että mitä keräilee, työ, elämänkokemus, raha, muistot, kaikki käy. Koti olisi kuulemma valtakunta täynnä näkyviä tai näkymättömiä aarteita. Kuulemma horoskooppini henkilöt ovat myös usein itse esillä ja muut ihmiset ihailevat saavutuksia ja päämäärätietoisuutta. Karhu-Ilvekset kuulemma tuntuvat saavan aina sen, mitä tavoittelevat, vaikka se veisi aikaa. Ihailu hivelee, hakisin sitä tai en. Ennen kaikkea Karhu-Ilvekset nauttivat kuulemma elämästä täysin palkein, vaikka se voi johtaa myös ylisuorittamiseen. Tämän eritoten allekirjoitan itsekin. Voisi kuulemma myös olla elinikäinen haaste oppia luvallinen laiskottelu, hah! En varmasti ikinä opi sitä!!
Mietin horoskooppiani hetken, tavallaan kaikki jutut eivät tunnu sopivan ihan heti, mutta sitten ajatus hiipii mieleeni, että mistähän minä tiedän?! En minä tiedä jos joku vaikka ihaileekin minua? Loppujen lopuksi teksti tuntuu sopivan itseeni monelta osin tosi hyvinkin. En ehkä edes ymmärrä kaikkien kohtien oikeaa merkitystä. Mielestäni horoskooppi oli kuitenkin hyvin mielenkiintoinen. Lopuksi saamme muistoksi solkivyön Amerikan alkuperäiskansojen horoskoopin mukaisella omalla eläimellä. Minulle se oli kuulemma saukko. Saamme valita värin joten valikoin kuparisen kahdesta vaihtoehdosta. Mielen päälle jää se, että pitäisi ottaa selvää tästä saukosta. Kuparinen solki näytti kauniilta..
Lauantai, ah niin ihanaa. Päivän teemana on yhteys ja on jälleen hevostelupäivä! Tarkoitus olisi luoda parempi ja syvempi yhteys hevoseen. Omaa työskentelyä tulisi myös vähän arvioida. Kerron ohjaajalle, että Gulle on pirteä ja energinen ori ja että tuntuu kuin kulkisimme aina samassa tahdissa. Yritän vaivalloisesti keksiä Gullessa jotain kehitettävää, mutten keksi. "Gulle on hyvä juuri sellaisena kuin se on, ei sen tarvitse olla mitään enempää!" Totean lopuksi. Tottahan se oli, en keksinyt kehitettävää ja kultainen ori on minulle tärkein ystäväni. Tehtävien aikana erityisesti vauhdin lisääminen onnistuu, mutta kun pitäisi hidastaa, on Gulle pää kolmantena jalkana eikä sitä huvittaisi hidastaa ollenkaan. Kun pitäisi opetella kommunikoimaan hevosen kanssa kehonkielellä, meille iskee vaikeuksia. Tai oikeastaan, tuntuu, että, minulla on asiasta joku haisu, mutta ongelma on kyllä lähtökohtaisesti minussa eikä Gullessa. Ori ei vain ymmärrä mitä haluan siltä, ei se ole sen vika, itse en ole tarpeeksi selkeä! Kun taas pitäisi mennä ilman satulaa? Sehän sujuu, kuljemme orin kanssa siten varmasti jopa enemmän kuin satulalla! Satula on itseasiassa meille aika uusi juttu, koska ostin meidän ensimmäisen satulan viime vuonna!
Lauantain loppupuolella pääsimme katselemaan myös poroja ja tutustumaan niiden hoitoon. Porot olivat hauskan näköisiä, suloisiakin. Uusi tuttavuus kuitenkin minulle koko laji. Yksi ainoista, joka tuli minua moikkaamaan oli poro nimeltä Pop. Sain jopa rapsuttaa sitä ja puuhailimme hetken vähän jotain muutakin.
Sunnuntaina olikin sitten taukopäivä! Ensimmäinen viikko kutakuinkin pulkassa. Ohjelma oli aikalailla vapaa, joten sitä tuli käytyä niin saunassa, ulkoilmassa reippailemassa, kuin omissa oloissa sängyssäkin. Aifric on rentoutunut silminnähden ja hyvä niin. Ei kisatkaan taida enää painaa mielessä!
Maanantai ja tiistai ovat lentopäiviä. Lentomatkareissu on pitkä ja rankka, joten voimat menee niin kamppeiden, hevosten kuin itsensäkin roudaamiseen ja paaaljon odottelua, siitähän minä en tykkää.. En olekaan käynyt ennen Kanadassa. Aifric taas on. Toisaalta myös jännittää. Aifric hankki minulle myös lisää tekemistä reissulle, koska muuten siitä olisi voinut tulle todella vaikea. Valitsimme A:n kanssa majoitukseksi sen, joka kuuluu retken hintaan. Uskoin, että sillä pärjää, enkä vieläkään epäile itseäni asian suhteen. Gulle ei ole kovin tottunut lentäjä sillä Islannistakin se saapui laivakyydissä. Onneksi se ottaa reissun ihan letkeästi.
Keskiviikko, ja heti syvään päätyyn. Nimittäin olimme Aifricin kanssa ilmoittautuneet pitkälle ratsastusvaellukselle, huhhuh! Lähtökin on "jo" kello kaksitoista tallipihalta Thomasin ja Doublen vetämänä.
Katselen vaelluksella maisemia, luonto poikkeaa vähän Suomen luonnosta. Suomessa oli mielestäni selkeästi vähemmän erilaisia havupuulajeja. Mietin mistä se johtuu, mutten keksi. Maastossa on kylmä, mutta sehän ei minua haittaa. Olen varautunut lämpimin vaattein ja tottunut hyvin kylmään, Gullella taas on hyvä talvikarva. Aifric taaaas.. Olisi nainen vähän enemmän voinut päälleen pukea..
Pian näemme revontulia, ne ovat jälleen kauniita. Niihin ei voisi ikinä kyllästyä. Gulle on edelleen täynnä virtaa ja toisaalta olen minäkin. Rakastan nimittäin talvea, se on lempi vuodenaikani. Varsinkin Islannista muutettuani! Kesällä on monessa muussa paikassa itikoita ja tooosi kuuma, niin kuuma, että tekisi mieli riisua ihokin irti. Talvella voi sentään aina pukeutua lisää, jos on kylmä! Aifric taas on enemmän syksyihmisiä, mutta osaa punatukkainen nainen nauttia talvestakin, ainakin joskus.
Yötaivaalla lentää tähdenlento. Pitäisi ehkä toivoa jotain, äkkiä! Mietin hetken, päätin toivoa ensimmäistä asiaa, joka tulee mieleen. Toivoin siis Aifricille onnea kisoihin ja onnettomuuksien minimoimista.
Torstaina vaellus jatkuu. Yövyimme jossain Goldminerscampilla yön ajan. Se oli jännittävää. Aamulla on aikaa syödä tuhti aamiainen ja minähän syön niin paljon kuin maha vetää! Kierrämme myös leirintäkeskuksen eri kohteissa, myös erikoisessa kultakuumeajan museossa. Se oli oikeastaan yllättävän mielenkiintoinen. Tulee tilaisuus ostaa liikkeestä tuliainen ja tottahan toki minä ostan! En ole nähnyt erästä ystävääni muutamaan kuukauteen joten ostan tälle intiaanin taskukirjan. Mietin kyllä hetken, että ostanko jotain muuta. Tai siis en tiedä, mutta olen viimeaikoina kuullut ettei intiaani sanaa kannattaisi käyttää. Mutta mistä minä tiedän, pitäisi käydä kysymässä joltain jota asia todellisuudessa koskee. Aifric taas ostaa Aaronille tuliaiseksi puisen kaulanauhan vaahteranlehdellä.
Perjantaina on ainakin nimensä mukaan jotain lumeen liittyvää hauskaa, jes! Lähdemme vierailulle Big Footin kenneliin, jossa pääsemme tutustumaan koiriin. Esimerkiksi suloisiin husky pentuihin! Ei ollut kummankaan minun tai Aifricin suunnitelmiin kuulunut huskyn ostaminen, mutta.. Se ainainen mutta! Näimme sen suloisen naaraspennun, hopeisen värinen. Katsoimme samaan aikaan toisiamme ja kuin ajatuksia lukien, tiesimme mitä tehdä. Varasimme pennun aikomuksena ostaa se puoliksi molemmille. Sen silmätkin, ah! Toinen silmä sininen ja toinen puoliksi sininen ja puoliksi ruskea, niin kauniit! Se nuolaisi kättänikin, lempeä katse ja kaunis ulkonäkö. Ei se voinut muuta kuin sulattaa sydäntäni! Jätimme pennusta varauksen ja siirryimme huskyajelulle. Se oli hauskaa, vauhti oli jopa yllättävän kova. En olekaan ennen kokeillut koiravaljakon kyydissä olemista saatikaan sellaisen ajamista, mutta hauskaa oli!
Lauantai ei ehkä ollut niin omaa alaani, mutta ehkä juuri sopivalla tavalla. Niin kuin se horoskooppi sanoi, pitäisi opetella rentoutumaan. Tämä päivä on nimittäin hemmottelupäivä! Käymme heti alkajaisiksi Cherriniin kuumien lähteiden kylpylässä ja aromaterapiahieronnassa. Aifric taas rakasti hemmottelua ja varsinkin kylpylää poreammeineen. Kun lähtiessä kysyttiin aromaterapiahieronnan lempi tuoksua, en osannut vastata, en tiennyt sen nimeä. Osasin vain kuvailla, että se oli rauhoittava eikä liian voimakas. Rentoutushetken jälkeen jatkamme pääkaupunkiin Whitehorseen katsomaan aitoa jäälinna. Jäälinna oli tosi cool! Sen jälkeen oli rusettiluistelunäytös, josta en niin välittänyt. Lopulta päivä päättyy klassiseen ravintolaillalliseen, jolla tilaan jotain kalaruokaa. Se on minulle yleensä tuttu ja turvallinen vaihtoehto. Aifric taas on ihan ihme kokeilija, aina jotain uutta ja outoa, jonka nimeä ei osaisi varmaan edes sanoakaan. Kaverin puolesta toivon, että se on hyvää.
Sunnuntaina oli vähän vapaampi ratsastelupäivä. Käymme Aifricin kanssa lyhyellä maastolenkillä, mutta lähinnä lepäilemme, pakkailemme ja nautimme oloistamme. Maanantaina taas on lopetuspäivä, ohjelmanumerona Ystävänpäivän Värinäyttelyt. Olen ilmoittautunut Gullen kanssa pippaloihin, joten tietenkin niihin on valmistauduttava hiukan. Ähäkutti, en minä osaa valmistautua mihinkään. Gulle sai olla näyttelyissä oma pörröinen itsensä. Saatoin harkita harjaavani sen kuraiset jalat, mutta se pääsi unohtumaan. Valmistautuminen oli siis lähinnä henkistä.
Näyttelyiden jälkeen haettiin pentu. Se sai nimekseen Orange Wood's Spirit Hymn, mutta tutumin ihan vain Juno.
Tapahtumien jälkeen on mahtava fiilis, oli ihana päästä näkemään ja kokemaan kaikenlaista. Saatoin jopa päästä rentoutumaan, siis ihan oikeasti rentoutumaan!! Palautelomakkeeseen oli vaikea keksiä mitään yhtä asiaa "mikä oli parasta?" -kysymykseen. Vastasin ensin kaikki, sitten lisäsin kylpylän ja aromaterapiahieronnankin. Se oli jotain, jota olen varmasti tarvinnut. Niin Aifrickin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti