Maastoestevalmennus Baffner Estatessa 7.11.2022

Baffner Estate Maastoestevalmennus (Daniel Freyson)

 Aurinko sarastaa jo aamusella, kun Aifric kaartaa jälleen tutulle pihalle. Baffner Estate. Aurinkoa on luvattu iltaan asti, joten valmennussää on mitä loistavin, vaikka ilma on hieman kirpeä. Aifric taluttaa Sissin lainakarsinaan ja tuo kamppeitaan talliin. Kun kaikki on valmista, pitää molempien vielä evästää ennen valmennusta. Varustaminen hoidettiin hyvissä ajoin ja kaksikko onkin hyvissä ajoin maastoesteradalla, jossa Daniel jo odotteleekin.

 Alkulämmittelyt hoidettaisiin itsenäisesti, joten Aifric toteutti niityllä samanlaisia juttuja, joita tekisi kentälläkin, jotta Sissi vertyisi. Askellajien läpikäyntiä eri suuntiin ja verryttäviä tehtäviä. Ryhmässä oli mukana myös Kieran Monalla ja vähän vähemmän tuttu Niko Lintunen omalla hevosellaan.

 Valmennuksen alkaessa aloitettiin pienillä hypyillä vielä, sitten siirryttiin tiukkoihin käännöksiin ja kinkkisiin kulmiin. Estekoko pysytteli edelleen matalampana, jotta keskittyminen voisi pysyä tekniikassa. Tärkeintä olisi lähestymiset. Sissille käännökset olivat ajoittain vauhdin takia hankalampia. Lähestymiset olivat myös hiukan huolimattomia, mutta valmennuksessa niitä oli hyvä hioa, sillä Daniel antoi hyviä vinkkejä, kuinka vauhdikkaampi tamma saatiinkaan keskittymään vähän paremmin. Välissä tehtiin vielä lyhyttä "rataa", jossa mentiin muutama este, jossa yhdistyi tiukat linjat ja tärkeät lähestymiset, muut ratsukot saivat taukoa sillä välin kun yksi suoritti. Loppu valmennuksesta siirryttiin vielä korkeampiin esteisiin. Loppujen lopuksi valmennus kesti 45 minuuttia taukoineen.

 Ennen valmennusta Aifric oli pyytänyt Lucasia maasto-oppaaksi loppuverryttelyihin ja mies taivalsikin valmennuksen lopulle maastoradan vierustalle kauniilla arabihevosellaan, jolla oli upeat lännenratsastus varusteen. Lucas näytti hyviä maastoja Aifricille, joita nainen käyttäisi varmasti tulevaisuudessakin.

Kekrimaasto Valkyriassa (6.11.2022)

 Kun Aifric oli nähnyt ilmoituksen Valkyriassa pidettävästä maastosta, hän alkoi ikävöimään Kultakutria, jolla oli kerran aiemmin melkein kaksi vuotta sitten ratsastanut. Kohta hän ilmoittikin Rúnalle, että oli ilmoittanut heidät molemmat mukaan maastolle. Seikkailunhaluista Rúnaa se ei kuitenkaan haitannut ja hän tulisi ilomielin mukaan Gullen kanssa. 

 Kun naiset saapuivat Valkyriaan, tallissa maastoilijoita olivatkin jo vastassa Kida ja Varpu. Varpusta tulee hyvin ihmisläheinen ja lämmin vaikutelma ja hänellä on villapaita ja villahame yllään. Kidasta sen sijaan tulee kylmempi vaikutelma, mutta Aifric uskoi tuon olevan vain hiljaisempi tyyppi. Paikalla oli Aifricin, Rúnan, Kidan ja Varpun lisäksi kolmas maastoilija, joka esittäytyi Charlotte Rósaksi. Naisen hiukset olivat kiharat kuten Aifrcillakin. Tai vähän eri tavalla kuin punatukkaisella pisamanaamalla. Charlottella oli myös lämpimän näköiset vaatteet ja hän vaikutti ystävälliseltä. Mukana hänellä on tummanruunikko issikkatamma Kija.

 Ilta ja sitä mukaa myös pimeys on saapunut Valkyriaan ja tallissa on hämärää, valaistuksenaan vain menneistä ajoista muistuttava lyhtyjen suoma valaistus. Aifric harjailee ja puunailee Kultakutria siinä missä Rúna harjailee vain sieltä ja tuolta. Varpu varmistelee, että kaikilla on lämmintä päällään ja eväät mukana ja Kida taas tsemppaa ja valmistelee ratsukoita koitokseen, tarkistellen samalla varusteita. Sitten vihdoin on aika viedä hevoset ulos ja ratsautua. Varpu toivottaa maastoon lähtijöille turvallista matkaa, ja kiirehtii tuvan puolelle. Kida jakaa vielä kaikille voileivät maastoilijoiden hypättyä selkään.


---
Yllättäen Kidan puhelin alkaa soida kesken jononmuodostuksen. Hän käy puhelimessa lyhyen keskustelun, jonka päätteeksi kertoo olevansa paikalla puolessa tunnissa. Hän katsoo hetken aikaa maastoilijoita. Nainen kertoo, kuinka hänen on pakko mennä auttamaan Rainea. Hän lohduttaa sillä, että reitti on valaistu ja sillä, että hän antaa kartan mukaan. Rúna saa kartan ja kartturin homman.

Lisäksi Kida antaa Charlottelle paperinpalasen, johon on kirjoitettu reittiohjeita. Harmiksi ohjeet ovat hiukan suttaantuneet. Oranssitukkainen saa myös jousen ja nuolia, Aifric sai varalyhdyn ja tulitikkuja. Kida toivottaa vielä hauskaa maastoa ennen kuin kiirehtii talliin.

 Maastoilijoiden matka käy kohti metsää ja maisema pimenee puiden täyttäessä taivaan. Lyhdyt valaisevat polkua vähän ja muodostavat kauniin reitin. Se nousee pian kallioille, jotka ovat päivällä sataneen sateen jäljiltä märät sekä liukkaat. Pimeä ei ainakaan helpota kiipeämistä. Rúna ratsastaa Gullen kanssa kalliolle ongelmitta kuin vuorikauriit konsanaan. Sikäli maasto on kyllä heille tuttua. Kun kaksikko on kallion päällä, jää Rúna odottamaan muita huutaen leikkisästi: "tulkaa jo!" Aifricilla ja Kultakutrilla ei mene niin hyvin - tamma ei tunnu pääsevän ylös millään ja kiipeäminen kalliota pitkin on todella hankalaa. Nainen tuhahtaa ärtyneesti Rúnan huuteluun, samalla kun Kultakutri perääntyy jälleen vaikeassa kohdassa. Toisaalta Aifricia kokemattomampi ratsastaja olisi saattanut jo tipahtaa, joten Aifricilla on se etunsa tilanteessa. Lopulta he pääsevät hankalan osuuden yli. Myös Charlottella ja Kijalla oli haasteita, muttei yhtä pahoja kuin Aifricilla ja Kultakutrilla. Aukealla kalliolla kuu valaisee paremmin kuin metsässä ja vasemmalla avautuu kaunis näkymä järvelle. Jossain huhuilee pöllökin.

 Polku palaa jälleen metsän siimekseen, mutta ensin on kalliolta laskeutuminen. Kun lähdettiin laskeutumaan alas kalliolta, Rúnan hymy hyytyi. Gulle ei meinannut millään haluta laskeutua alas. Aifric ja Kultakutri lähtivät laskeutumaan kalliolta ja nyt matka meni heillä kuin vettä vaan. Nainen vähän piikitteli matkaseuralaistaan Rúnaa, joka oli aiemmin hiukan patistellut leikkisästi, mutta jolla nyt oli vaikeuksia päästä alas kalliolta. "Pilkka osuu omaan nilkkaan". Kun Gulle lopulta loikkaa ja Rúna hädin tuskin pysyy kyydissä, säikähtää Aifrickin tilannetta ja kysyy onko nainen kunnossa." Gulle otti vähän omia vapauksia reitin suhteen ja se koitui jopa vähän vaarallisen oloiseksi varsinkin siinä kohtaa kun ori päättää lopulta loikata alas suurella hypyllä. Rúnakin pysyi vain juuri ja juuri kyydissä harjasta kiinni pitäen. Myös Charlotte ja Kija pääsivät mainiosti alas kalliolta.

 Metsässä ilma tuntuu kylmenevän äkisti ja hengityskin huuruaa. Sitten kaikki kolme ratsua valpastuvat.

Jokainen ratsastaja katsoo ratsunsa korvien välistä eteenpäin selvittääkseen oudon tunteen aiheuttajan. Metsä on pimeä mutta kauempana helmeilee valkea, hohtava ja hyinen ratsukko. Se haahuilee päämäärättömästi kuin se olisi eksyksissä. Vaikka Rúna on yleensä rohkea, näky pelottaa häntä kovasti. Gulle taas kuopii maata hermostuneena valmiina pakenemaan. Kylmät väreet kiipeävät naisen selkäpiitä, mutta tuo saa orinsa pysymään hallinnassa hilliten omaa pelkoaan samalla. Aifric on tilanteessa taas kuin suu apposen auki pohtien mielessään: "Mitä hittoa??" Kultakutri taas pysyy mukavasti aloillaan, nainen huomaa pian kuinka kumppanuksella ei mene niin hyvin. Kultakutrikin on kuitenkin valmiina ampaisemaan laukkaan, jos siltä tuntuu. Charlotte ja Kija ovat porukan viilipytyt, joita ei hermostuta pätkääkään. He lähtevät ensimmäisenä kohti lyhdyin valaistua polkua välittämättä haamuratsukosta, joka on lähtenyt käppäilemään kohti seuruetta. Parempi olla puuttumatta kuolleiden asioihin tai antaa kuolleiden puuttua elävien.

 Polku johtaa seurueen puron rantaan. Soihdut välkehtivät puron toisella puolella, joka tarkoittaa puron ylitystä ratsukoille. Gulle epäröi ensin vettä ja ylitystä hetken. Kenties edellinen kohtaaminen sai sen vieläkin kulkemaan kuin varpaillaan. Rúna saa kuitenkin kannustettua orin puron yli. Aifric pääsee myös sujuvasti puron yli joskin Kultakutri kompuroi hieman pimeässä. Rúna oli jäänyt odottamaan Charlottea, jolla näytti olevan Kijan kanssa ongelmia ylityksen suhteen. Aifric oli ensin hämmentynyt matkan jatkumattomuudesta, mutta huomatessaan Rúnan tarkkailevan Charlottea ja Kijaa, hänkin ymmärtää. Lopulta Kija loikkaa valtavalla loikalla puron yli ja Charlotte pysyy juuri ja juuri kyydissä. Rúna säikähtää hiukan ja toteaa naiselle: "Onneksi ei käynyt pahemmin!"

 Matka jatkuu, mutta pian valaistu polku päättyy. Kolmikko huomaa vain sammuneita lyhtyjä... Usva leviää metsiköstä kummallisesti ja sekä Rúna, että Aifric huomaavat sen nopeasti. Usva on oudon paikallinen. Charlotte ei huomannut vielä mitään, koska tuo rauhoitteli vielä hevostaan puronylityksen jäljiltä. Kohta pimeään syttyy punaisia pistemäisiä valoja, jotka näyttävät silmiltä. Charlottekin pääsee tilanteen tasalle. Tilanne arveluttaa kaikkia ja hevoset korskuvat valmiina juoksemaan. Kohta Kija ampaiseekin laukkaan, sitä ei pitele enää mikään eikä Charlottekaan ole eri mieltä hevosensa kanssa. Aifric ja Kultakutri päättävät yhteistuumin lähteä Charlotten ja Kijan mukana. Vain Rúna ja Gulle ovat jäljellä.

 Rúna ja Gulle päättivät rohkaistua edellisistä kohtaamisista ja kohdata pistemäiset silmät pimeässä. Ori seisoo kuin juurtuneena puuskuttaen uhkaavasti. Metsästä kuuluu vertahyytävää ja eläimellistä kirkunaa ja huutoa. Usva sankkenee ja puskee polulle, silmät lähestyvät ja tunnelma on painostava.

 Pian kaksikko huomaa etteivät silmät oikeastaan lähestykään. Kaksikko päättää, että on parempi pysyä yhdessä ja ravaa "nössöjen" perään. Aifric ja Charlotte olivatkin jo päätyneet leirinuotion valon ääreen taukopaikalle. Taukopaikalla on kokonaan valkoisiin pukeutunut häärivä nainen. Nuotion vieressä on kota. Naisesta tulee tavallaan mieleen (se aiempi) aave, mutta ihan ihmiseltä tuo näyttää. Nainen tosin elää, kuin heitä ei olisikaan jatkaen askareitaan - kuin he olisivat eri tiloissa. Aifric tuntee taukopaikan lämmössä turvaa, mutta naine karmaisee häntä hiukan. Ensin punatukkainen on huolissaan jälkeen jääneestä Rúnasta, mutta nainen huojentuu, kun tummatukkainen ravaa kultaisella orillaan pian metsän siimeksestä. Rúna toteaa saapuessaan: "Ei siellä ollut mitään! Tai ainakaan metsästä ei koskaan tullut mitään."

 Eväät on syöty ja tauko pidetty, maastoilijat ovat rauhoittuneet ja kommellukset tuntuvat vain hauskoilta muistoilta enää. On aika nousta ratsaille ja jatkaa matkaa. Reittiä ei valaise lyhtyjen vana, vaikka Kida oli niin ohjeistanut. Reittivaihtoehtoja olisi kaksi, palata takaisin tai jatkaa eteenpäin. Seurueen oli helppo päättää jatkaa eteenpäin, vaikka lyhdyt eivät valaisekaan reittiä. Hämärä ei sinänsä haittaa, onhan heillä lyhdyt. Kaukaa kuuluu suden ulvontaa ja edessä raakkuu korppi, joka lehahtaa lentoon todella läheltä seuruetta.

 Muistiinpanoista näkee, että seurueen kohdassa on hyvä laukkasuora. Silmät ovatkin jo tottuneet pimeään joten lyhdyttömyys ei haittaa. Seurue uskaltaa päästellä. Rúna tosin porhaltaa kultaisen orinsa kanssa nauttien laukasta niin paljon, ettei huomaa risteystä, josta olisi pitänyt kääntyä. Aifric huomaa haarautuvan polun ja pysähtyy, perässä tuleva Charlotte pysähtyy myös. Kaksikko muistelee muistiinpanoja, joissa luki jotain oikealle kääntymisestä, Aifric huutelee naisen perään, mutta kaksikko lähtee jo polulle. Tie vie sankkenevaan vanhaan metsään, ympäristö tuntuu pienenevän askel askeleelta eikä kuutamo enää kajasta metsään asti. On pimeää ja kaukaa kuuluu taas ulvontaa. Pian heidän takaa kajastaa hento soihdun valo, jota kolmikko ei huomaa. Yksityiskohdat ovat hämärät, mutta soihdun valo paljastaa, että ratsastajalla ei olekaan päätä! Hevonen tanssahtelee malttamattomana pärskähdellen herättäen kolmikon huomion. Hevonen hirnahtaa vertahyytävästi ja luonnottomasti, se nousee takajaloilleen ja mies huutaa kannustuksen. Ratsukko lähtee jahtiin!

 Charlotte ja Kija säntäävät laukkaan, Rúna ja Gulle ampaisevat perään. Kultakutri taas.. Noh tamma on nähnyt paljon ja maastoratsastus on vetänyt tammalta voimat. Se ei jaksa säntäillä, joten se hörähtääkin ratsukolle tuttavallisen tervehdyksen. Ratsumies ei hidasta, vaan laukkaa Aifricia ja Kultakutria kohti. He hidastavat ja toteavat ratsukon jääneen kiinni. Miehen äänessä on jotain tuttua...

 Charlotte ja Kija hidastavat, kenties ratsukko on ihan puhki. Ratsumies ampaisee Aifricin ja Kultakutrin luota nopeasti Charloten ja Kijan luokse ja näin hekin jäivät lopulta kiinni. Kaksikko lähtee käppäilemään ratsumiehen perässä. Rúna huomaa pian, että muut ovat jääneet jälkeen ja Gulleakin väsyttää. Ratsukko hidastaa ja ratsumiehen soihtu alkaa lähestymään uhkaavasti. Ratsukko pysähtyy näyttävästi kaksikon viereen, mutta kumpikaan ei juurikaan pitkän retken jälkeen jaksa reagoida sen ihmeellisemmin. Näin viimeinenkin ratsukko on saatu kiinni ja he liittyvät jonon jatkoksi. Matka jatkuu hetken pimeää polkua, joka päättyy risteykselle, joka onkin Aifricille jo tuttu näky. Kultakutri reipastuu - talli on siis lähellä. Hirnahdukset toivottavat matkaajat tervetulleiksi. Matka päättyy ja hevoset hoidetaan yöpuulle. Päätön ratsastajakaan ei ollut tallin valossa enää niin hurjan näköinen.

Phenna 2022

 Phennan oli tarkoitus saapua syksyllä 2022 Blacklakelle ratsastuskouluhevoseksi eli opetusmestariksi. Pohjakoulutukseltaan se oli kouluratsu. Aluksi kaikki meni ihan okei, vaihtuvat ratsastajat alkoivat kuitenkin stressaamaan Phennaa nopeasti, mikä oli myynti-ilmoituksen kuvauksen vastaista. Blacklakella oltiin hämmentyneitä. Tunneille Phennaa ei voinut enää päästää sillä sen ongelmat alkoivat näyttäytyä koululaisten päälle rynnimisenä, päälle tulemisena ja puremisena. Edelliseltä omistajalta konsultoidessa tämä vastasi vain jotain "Se nyt vain on sellainen", tai vastaavaa. Blacklakella siihen ei kuitenkaan uskottu, normaali hevonen ei käyttäytyisi niin kuin Phenna.

 Niinpä Didacus Perero päätti ottaa koppia Phennasta, hänellä ole nimittäin idea tammalle. Klassisen kautta mies ajatteli saada Phennan liikkumaan oikein ja hevoselle kokemuksen tulevansa kuulluksi. Prosessi oli pitkä, se kesti kuukausia. Mies eteni tamman kanssa erittäin hitaasti. Hitaasti, mutta varmasti Phennasta alkaa kuitenkin kuoriutua uudenlainen tyyppi, jolla on enemmän itseluottamusta. Vasta kun Phenna oli tarpeeksi itsevarma, aloitti Didacus sen kanssa klassisen kouluratsastuksen alkeet. Nyt ennen tahmea tamma nautti liikkumisesta täysin rinnoin. Tamma tuli aina miestä vastaan tarhassa valmiina "treeneihin". Ratsastuskoulukäyttöön Phenna ei kuitenkaan sopisi. Didacus ei ollut varma pitäisikö tamman itsellään vai myytäisiinkö se tamma-asemalle, jonne Blacklakelta on ennenkin lähtenyt tammoja. Didacus oli nimittäin erittäin kiintynyt tammaan jo.

Estevalmennus Baffner Estatessa 13.10.2022

 TORSTAI 13.10. - Koko päivä estevalmennuksia! | Baffner Estate | Virtuaalinen maatila (freeforums.net)

 Ja jälleen matka vei minut ja mustan tammani sen kasvattajan tiluksille. Tänään olisi vuorossa valmennus Kieranin silmän alla ja tällä kertaa esteitä. Yleensä en hyppäisi Sissillä kovin korkeita esteitä, muuta kuin yksittäisiä kertoja, mutta nyt oli päästävä vähän treenaamaan niitä yhdistettynä muihin tehtäviin. Estekorkeudeksi valikoitui 135 senttimetriä ja vaikken koskaan ollut hypännyt sellaisia esteitä ratana Sissillä, tiesin sen kyllä pystyvän siihen - enemmän minulla olisi opittavaa.

 Sää oli kolea ja harjasin lämpimässä tallissa mustaa tammaa, joka rouskutti ruokiaan tyytyväisenä. Kevyttä sadettakin voisi tulla, joten päätin kaivaa repusta paksun sadetta kestävän takkini. Sissiä ei pieni sade haittaisi, mutta jos se kastuisi enemmänkin, saisi se kotimatkalle fleece-loimen päälleen, onneksi olin muistanut ottaa sen mukaan. Varustin uljaan mustan ja puin vielä itselleni kypärät ja hanskat, sitten matka jatkui kohti valkkakenttää.

 Alkulämmittelyt menivät hyvin. Sissillä oli hiukan energiaa ja se ei pelännyt näyttää sitä. Ei se mitään "sekoillut", mutta se liikkui pirteänä pitkin askelin ja oli valmis vaihtamaan askellajia nopeampaan pienestä vihjauksestakin. Toimi se silti niin kuin ajatus, kuten lähes aina, ja se kääntyi pienistä istunta-avuistani sujuvasti. Sitten alettiinkin hyppäämään ja tamman energia näkyi. Se loikki esteiden yli suurella ilmavaralla kuin yrittäen näyttää, että laittakaa niitä suurempia esteitä jo. Kuiskasinkin Sissille, että sen ei tarvitsisi hätäillä, kyllä se korkeus vielä nousee, kunhan ollaan lämmittelyt lämmitelty.

Rinascimento Sim Pratolino 17.-18.9.2022

 

Ketkä lähtevät arvokisoihin?

 Sir Formisano piti jälleen tuntia, vaan tänään ei oltu hevosten kanssa. Tänään sumplittaisiin kilpailuihin osallistumista. "Noniin, aloitetaan", kuulutti vanhempi mies ja oppilaat hiljenivät heti. "Mielestäni teistä valmiita kilpailuihin ovat vasta Rickon ja Sylvie", totesi mies rauhallisesti. Sitten hän jatkaa: "muut voivat halutessaan tulla groomaamaan, näette ainakin kilpailupaikan meininkiä, jos tulette." Sitten mies katsoo kahta oppimastaan kysyvästi ja sanoo: "noh, lähdettekö?" Kun mies huomasi kaksikon vielä pohtivan kysymystä, hän ilmoittaa päättäneensä myös itse osallistua Tatu-orilla pippaloihin. Erikoinen rämäpää knabstrupper puhutteli vanhaa miestä, ja vaikka hän istuisi paljon mieluummin tuomarin penkissä, oli hän päättänyt haluta alkaa kisata pilkukkaalla orilla.

 Välissä käytiin vähän teoria asiaa ja tunnin päätteeksi Rickon ja Sylvie molemmat ilmoittivat opettajalleen osallistuvansa kilpailuihin. Sitten treenaaminen ja jännittäminen alkoi! Seuraavilla tunneilla Sir Formisano oli vieläkin tiukempi Rickonia kohtaan, olihan tämän oltava valmis kisoihin. Vaan ei mies ollut enää yksin "silmätikkuna", nyt mukana oli myös Sylvie.

 Tummatukkainen mies työntää raskasta kuormaa tallipihalla. Hän oli taas siivonnut vähän tarhoja joten, kantamus oli matkalla lantalaan. Mies törmää tuntikaveriinsa Sylvieen ja hän muistaa kysymyksen, joka häntä on jo hetken kaivertanut. Ei siksi, että se olisi huono ajatus, vaan siksi, että hänen oli täytynyt kerätä vähän sosiaalista rohkeuttaan tehdä edes päätös kysymyksen kysymisestä. Nyt olisi oiva tilaisuus. Punatukkainen nainen harjailee rauhallisesti hopeaharjaista hoitohevostaan. Sitten mies ottaa kerran syvään henkeä ja tepastelee Sylvien luokse. "Moi Sylvie!" Tervehtii Rickon naista. Sylvie vastaa ja Rickon menee suoraan asiaan: "mä tossa mietin.. mietin haluisitko alkaa pitämään mun kanssa ylimääräisiä harjoitussessioita niitä kisoja varten. Mua stressaa etten oo valmis siihen mennessä, joten ylimääräiset treenit tekisi terää ja kaksin aina kaunihimpi, you know." Kysymys ajautui vähän sivuraiteille, mutta siitä huolimatta nainen vastaa myöntävästi ehdotukseen. Hän ja Daricokin kaipasivat treeniä. Muutamissa noviiseissa he olivat käyneetkin jo, mutta aina on jotain, mitä harjoitella. Sitten alkaa kaksikon rupattelu tuokio treeneistä ja he toteavat saavansa apua toisiltaan, vaikka harjoittelevatkin kisoihin eri lajeja. 

  Kilpailut lähenevät kovaa vauhtia, aivan liian kovaa. Nyt treeneissä on jo paniikkivaihe käynnissä, ja kaksikkoa - vai kenties nelikkoa - koettelee epätoivon aalto. Edistystä on tapahtunut vähän, mutta onko se tarpeeksi? Lopulta Rickon ja Sylvie päättävät pyytää lisätunteja opettajaltaan Sir Formisanolta. Mies suostuu ja on oikeastaan mielissään pyynnöstä, "hehän ottavat tämän tosissaan", mies oli ajatellut itsekseen.

Tarina ei kerro, mikä sai Chevyn jämähtämään...

Shoppailua

 Jane ratsasti keveäliikkeisellä tammalla ihmisjoukon keskellä markkina-alueella. Hän oli tullut shoppailemaan, eikä liioin välittänyt jättää hienoa ratsuaan piiloon leiriytymisalueelle, vaan halusi esitellä kaunista tammaa. Ja tulivathan monet muutkin hevosillaan markkinoille.

 Jane ihasteli erilaisia varusteita yhdellä kojulla ja pohti, sopisiko joku niistä Gizalle. Hän jopa nousi alas satulasta sovittaakseen joitain tiettyjä varusteita ja lopulta mukaan lähtikin kaunis rintaremmi helyineen. Myös vaatteet kiinnostivat Janea. Hän pohti myös vievänsä tuliaisia Markille, joka oli jäänyt pitämään tallia pystyssä. Kaikenlaista helyä ja röyhelöä oli katseltavana, valinnanvaikeuskin iski. Niin myös nälkä. Kaikki ne leivokset, leivät ja muut ruoat tuoksuivat naisen nenään niin hyvältä, eikä hän ollut syönyt mitään sitten aamupalan. Myös urheilusuoritus oli vaatinut veronsa ja nälkä olikin yhtäkkiä aivan pilvissä. Nainen muistelee, ettei ollut sopinut kenenkään kanssa mitään yhteistä ruokailuhetkeä, joten hän päätti ottaa oikeudekseen etsiä itselleen ruokapaikan ja syödä vatsansa kylläiseksi.

 Jane etsii maha kuristen ruokapaikkaa. Aika harvassa oli ne paikat, jossa tarjoiltaisiin hevoselle edes oleskelupaikkaa, saatika ruokaa. Ei Gizan nyt välttämättä syödä tarvinnut, mutta vesi oli kuumana päivänä tarpeen. Ja sitten, markkina-alueen reunalta löytyy kivannäköinen paikka, joka sopii täydellisesti Janen toiveisiin. Hän sitoo tamman kojun omalle hevosille tarkoitetulle odotusalueelle, siinä on vähän lyhyttä nurmikkoa ja iso juoma-astia janoisille nelijalkaisille. Jane istahtaa pöytään ja saa pienen a5 kokoisen menun, tarjontaa ei ole paljoa, mutta jokainen menun asia kuulostaa toinen toistaan paremmalta. Mies kojun sisäpuolelta tulee kysymään, mitä juomista hän ottaisi ja sen jälkeen Janen hämmennykseksi mies sanoo kysyvästi: "entä kauraa?" Kun mies huomaa keltatukkaisen hämmennyksen, hän lisää: "kauraa, kauraa hevoselle!" Jane naurahtaa ja vastaa myöntävästi.

 Saatuaan mahansa täyteen, jatkaa Jane taas niin sanottua ikkunashoppailuaan. Hän päätti katsovansa nyt, ja tulevansa takaisin ostoksille myöhemmin, ilman hevosta. Siten hän saisi enemmän kannettua! Sitten ihmisvirta alkaa lähteä kohti kisa-aluetta. Jane katsoo kelloaan ja toteaa ihmisten olevan menossa katsomaan ehkä joustausta. Giza raukka hämmentyy yhtäkkisestä ihmisvirrasta ja hermostuu. Se steppaa edes takaisin ja pyörii ympyrää, Janella on suuri työ saada tamma rauhoittumaan. Lopulta nainen joutuukin tulla alas selästä ja taluttamaan Giza syrjemmälle, jotta se rauhoittuisi. Ja niin tamma lopulta rauhoittuikin. Jane toteaa, että ehkä tamma on vietävä takaisin, se ei oikein viihtynyt isojen ihmismassojen keskellä, näköjään. Ja ehkä hän oli saanut esiteltyä tammaa tarpeeksi, kun heistä oli pyydetty pari valokuvaakin.

Villi lämmittely

 Alessialla oli koko aamu kiirettä. Lisäksi hänen oli annettu kierrellä markkina-aluetta oikein luvan kanssa. "Kyllä groomit hoitavat Ignazion kävelytyksen ennen lämmittelyjäsi, useamman kerran päivässä!" Jotain kuitenkin oli mennyt mönkään, kun nainen yritti hoitaa oria, joka puhisi ja häselsi minkä kerkesi. Ilmeisesti Ignazio ei ollut juurikaan kävellyt viimeisen 12 tunnin aikana ja se näkyi orissa, joka oli tottunut kävelemään läpi yön pihatossa. Se oli hermostunut, ja epätoivo iski Alessian selkäpiihin. Jos ori oli tällainen, miten luokka menisi, ei varmaankaan kovin hyvin? Toisaalta kalvoi se, että rakasta ystävää oli kohdeltu näin, se ansaitsi liikkua! Se on hevonen! Ei sitä oltu tehty seisomaan karsinassa 12 tuntia putkeen. Alessia päätti, ettei seuraavana päivänä luottaisi oriita toisten käsiin, vaan taluttelisi itse oria tasaisin väliajoin. Ehkä yölläkin hän kävisi jaloittelemassa päistärikön kanssa. Hoito hetki oli vaikea, kun molemmat olivat vähän hermoraunioina siinä tilanteessa.

 Varustaminen oli kamalaa. Ignazio saattoi jopa näykkäistä kerran naista, joka epätoivoisena harjasi orista pahimmat sotkut pois ja pikaisesti satulan ja satulavyön alta. Varustaminen oli vielä ikävämpää, varsinkin, kun nainen ei halunnut tapella orin kanssa. Olihan kisaamisessakin kyse luottamuksesta ja saumattomasta yhteistyöstä. Toivottavasti.

 Ori ravaili ja saattoi ottaa pari laukka-askeltakin, kun Alessia talutti sen lämmittelyalueelle. Selkään nainen kipusi itsensä jonkin ihmeen kera melko vaivattomasti, mutta sen jälkeen herra sähköjänis ampaisi vauhtiin ja veti muutamat pomput sinne tänne. Ei se varsinaisesti pukitellut, hyppeli vain erikoisesti. Alessia yritti lähinnä pysyä kyydissä, siinä loppujen lopuksi onnistumatta. Niinpä hän sai maistaa lämmittelykentän nurmikkoa aika nopeasti. Ignazio jatkoi hetken matkaa pomppimista ja nainen pystyi näkemään, kuinka ruohonkorret lentelivät orin ponnistuksista. Se oli melkein jo hupaisaa, vaan ei ollut ajatus itsensä nolaamisesta kuitenkaan niin hauska.

 Kun ori huomasi omistajansa tippuneen, katsoi se ihmetellen naisen perään, kuin kysyen: "Mitä sinä siellä maassa teet?" Nainen naurahti. Onneksi siistiytyminen olisi vasta lämmittelyn jälkeen ja koko kilpailuasukin kasattaisiin vasta vähän ennen luokan alkamista. Toki Alessiaa myös hiukan nolotti tilanne. Paikalla oli muitakin lämmittelijöitä, vieläpä niitä oikein taitavia ja hienoja herroja ja leidejä (ja muita). Myös hiukan yleisöä oli kentän ulkopuolella. Oli kiva näyttää tällainen esitys, ei kaksikkoa varmaan otettaisi enää kisatessa tosissaan.. Tai niin naisesta ainakin tuntui. Kaikki arvokkuus oli poissa ja leikkisä villiori pelleili vielä hetken, ennen kuin päästi naista lähellekään.

 Alessia kipusi itsensä vielä uudelleen selkään ja riehuminen oli kuin olikin auttanut orin energian purkamisessa. Nyt se kuunteli jopa naisen apuja ja toivottavasti lämmittely auttaisi niin, että kaksikko tanssahtelisi areenalla niin kuin kotona. Ori vertyi hienosti ja pian parit helpommat liikekokeilutkin sujuivat. Liikaa ei uskaltanut kerralla tehdä, vaikka Ignazio oli osoittanutkin olevansa energinen. Toiveena ei kuitenkaan ollut orin telovan tai väsyttävän itseään ennen luokan alkua. Nainen toivoi hartaasti luokan onnistuvan.

Ja niinikään kaksikko tepasteli areenalle. Ja kuin ihmeenä, kaksikko tanssahteli radan aikana omaan maailmaansa, heistä näki, että he olivat sulkeneet ulkomaailman hälinän pois tajunnastaan ja siinä oli vain he kaksi, aivan kahdestaan, yhtä.

Vanhanakin voi bondata uuden hevosen kanssa

 Olin päättänyt lähteä kilpailemaan yhdellä uuden työpaikkani hevosella. En juurikaan välittänyt kilpailusta tai liioin minkään nimikkohevosen hankkimisesta. En oikeastaan välittänyt tehdä hevosten kanssa enää mitään muuta kuin opettaa nuorempaa sukupolvea. En ollut ratsastanutkaan ikuisuuksiin.

 Niin vain tallin omistajat olivat keränneet itselleen liian suuren määrän hevosia kisattavaksi ja koulutettavaksi ja minua oli melkein aneltu mukaan. Olin katsellut hevostarjontaa, mutten ollut kovin kiinnostunut asiasta, joten valikoin suurin piirtein noppaa heittämällä itselleni ratsun. BAFF Troublesome, Tatu. Knabstrup-ori oli erikoinen tapaus.

 Aloitin maastakäsitellen, ori oli akateemisessa ratsastuksessa aika raakile vielä, vaikka sitä oli edellisessä kodissa muka siten ratsastettu. Sitten kun pääsin selkään, ilmoittauduin muiden mukana muutamiin noviiseihin. Sylvie oli päässyt luvallani samoihin aikoihin mukaan kisaamaan Daricolla. Hän on yllättävän nopea oppimaan, ja hän on taitava nainen. Chevy, Rickonin ratsu on selkeästi nuoresta asti tutustunut akateemisiin asioihin, mies on se joka kaipaa kouluttamista. Mutta pakko myöntää, että hänkin on edistynyt hyvin, siksi hänkin oli mielestäni valmis näihin suurempiin mittelöihin. Nyt vain minunkin olisi valmistauduttava, ja niin myös Tatun. Onneksi aikaa olisi paljon vielä jäljellä.

 Minun ei pitänyt kiintyä enää uusiin hevosiin, mutta niin tuo omituinen otus porasi tiensä tämän kovan miehen sydämeen. Ori on mielestäni outo, joskus rasittavakin, mutta samaan aikaan niin mielenkiintoinen ja lupaava ja ihana..? Se on niinikään nopea oppimaan. Ja niin sitten taisinkin kiintyä oriin.

 Pian on mittelöiden aika. Harjailen Tatua ennen lämmittelyä ja muistelen melko lyhyttä matkaamme tähän pisteeseen. Pakko myöntää, että aion kyllä jatkaa orin kanssa, niin kiva se on. Se nuokkuu alahuuli roikkuen, kun harjaan sen karvaa kovalla harjalla. Se ei voisi vähät välittää varustamisestakaan. Kun talutan orin lämmittelyalueelle, se vaikuttaa hiukan tahmealta ja uniselta. Koitan talutella Tatua, toiveissani vähän herätellä sitä, jonka jälkeen kipuan sen selkään. Pian ori heräileekin pienestä horroksestaan ja tajuaa olevansa keskellä markkinoita. Se kuuntelee uteliaana ympäristöään, mutta pysyy silti aina vähän tarkkaavaisena ohjeistani. Sitten kun pyydän nätisti sitä keskittymään ratsastukseen, se unohtaa markkinoiden hulinat ja alkaa kuunnella minua nyt täysin. 

 Rata meni mielestäni kohtuullisesti. Olen ylpeä siitä, ja olen ylpeä Tatusta, joten se riittäköön. Minua ei voisi vähät kiinnostaa moinen kilpailu ja jos jotain, niin mieluummin istuisin tuolla vaikka tuomarin penkissä, mutta katsotaan nyt sitten, ratsastetaanko sitä vielä huomennakin.

Kouluvalmennus Baffner Estatessa (16.09.2022)

Aifric ja Sissi Helppo A tason valmennuksessa Baffner Estatessa

 Hetkeen ei ollut ratsukko keskittynyt paljoa kouluratsastukseen, kun Power Jumppeihin panostaminen vaati paljon estetreeniä. Kun Aifric sai ilmoituksen Baffnerssa pidettävästä kouluvalmennuksesta, tarttui hän heti tilaisuuteen. Kun kaksikko saapui kimppakyydillä tallipihalle, avautui hulppeat näkymät. Aifric piti maisemasta, ruska oli jo alkanut helliä tiluksia, muttei täysin ja ilma oli kolea. Nainen hieroi jää kylmiä käsiään yhteen ja lähti sitten hakemaan hevostaan rekasta. Sissi pääsi sijoittumaan lainakarsinaan, jonne Aifric antoi sille sen pöperöt. Sen jälkeen nainen käveleskeli tallialueella ihaillen maisemia ja uudehkoja rakennuksia. Kävi hän ehkä myös salaa rapsuttamassa tarhassa oleskelevaa kauraturpaakin!

 Kun valmennuksen aika lähestyi, lähti Aifric hoitamaan pikimustan tammansa, joka oli alkanut jo kasvattaa talvikarvaa. Se hörähti, kun Aifric veti sormiaan sen pitkähköä karvaa pitkin ajatuksissaan. Sitten nainen jatkoi tavalliseen tapaansa hevosen harjailua rutiininomaisesti. Hän tarkisti myös kaviot mahdollisen putsaamisen varalta ja tarkasteli tamman jalat läpi varmuuden vuoksi. Sitten hän laittoi satulahuovan tamman selkään, päälle satulan ja lopulta pujotti suitset päähän ja lähti taluttamaan hiukan energiaa puhkuvaa tammaa kohti valkkakenttää. 

 Ensin olisi omatoimiset alkulämmittelyt. Nainen vähän jumppasi tammaansa ensin maastakäsin, jonka jälkeen hän jumppasi itsekin ja hyppäsi tamman selkään. Selässä hän teki vielä pikaiset verryttelyt itselleen, jonka jälkeen hän lähti verryttelemään tammaansa. Hän teki paljon ympyröitä ja voltteja sekä ratsasti rauhakseen kaikissa askellajeissa. Tamma puhisi energiaa, mutta se ei missään kohtaa kuohunut yli. Lopulta alkulämmittely oli ohi ja alkoi tunti. Oliver ohjeisti heitä erilaisiin tehtäviin, joista Sissi innostui. Aluksi siirtymiset menivät vaihtelevasti, mutta pian Sissi alkoi tulla paremmin kuulolle ja kaikki alkoi sujumaan. Lisätyt askellajitkin sujuivat valmiiksi energisen hevosen kanssa. Oli virkistävää ratsastaa pitkästä aikaa "kunnolla" kouluratsastusta. Valmennus jatkui hyvin samanlaiseen tahtiin ja loppujen lopuksi ratsukolle jäi hyvä fiilis ratsastuksesta.

 Oli viimeisen tehtävän vuoro ja sitten ratsukot saivat lähteä omaan tahtiin loppuverryttelemään. Kun Aifric oli ratsastanut viimeisen tehtävän, antoi hän rapsutukset tamman kaulalle ja kurotti tälle taskustaan pienen porkkanan palan. Sitten he jolkottelivat ulos kentältä Lucasin ja Aafken luokse. Aafke oli kaunis tummanpunainen arabitamma. Se hengitti kylmää ilmaa odottavaisesti ja pian maastoon lähtijät olivat kokoontuneet. Sitten he lähtivät matkaan. Aifric koitti verrytellä jäseniään, kun antoi Sissin kulkea maastopolkuja ohjat kaulalla heiluen. Sormet olivat ihan kohmeessa, olisi aika vaihtaa paksumpiin hanskoihin. Maasto sujui loistavasti ja rennonpuoleisesti. Lopulta Aifric hoiti Sissin tarkistaen sen olotilan vielä kertaalleen ja rupatteli samaan aikaan muiden valmennuksessa olleiden kanssa. Käteen jäi hyvät eväät jatkaa Sissin kanssa kouluratsastuksen parissa ja nyt kun Aifric oli alkanut harjoittelemaan Esmeraldan kanssa klassista kouluratsastusta, voisi hän pian alkaa treenaamaan Sissinkin kanssa kokoamisia. Hän kun ei halunnut opettaa niitä Sissille sellaisina, kuin ne modernissa kouluratsastuksessa yleensä opetettiin.

Esmeen tutustumista

Aifric ja Esme

Aifric oli tullut pyörällä talliin ja haki riimun varustehuoneesta. Hän käveli tarhaan ja haki kauniin vaalean tamman, jolla oli punertavat jouhet. Esme.

Esme oli saanut rauhassa tutustua paikkoihin ja harjoittelu oli aloitettu vasta hiljattain. Silti Aifric halusi tutustua tammaan vähän paremmin maastolenkillä. Siellä olisi helpompi tunnustella miten hevonen liikkuu, varsinkin jos menisi ilman satulaa. Osa hevosista oli jo laitumella, mutta kaikki eivät vielä. Oikeastaan lähinnä varsovat tammat olivat taas etukäteen päässeet laitumelle ja muita päästettiin pienissä porukoissa pikku hiljaa.

Aifric pujotti riimun kauniin ja ystävällisen tamman korvien yli. Se oli valmis menemään maneesiin, mutta pienen yllätyksen jälkeen sitä ei haitannutkaan jäädä ulos hoitopaikalle. Asia kyllä poikkesi normista, mutta ei se sitten kuitenkaan haitannut. Aifric kävi hakemassa vain ohjat riimuun ja kiipesi vastaharjatulle selälle. Kun kaksikko oli lähdössä jo maastoon, maalaistietä ravasi musta valkeajouhinen tamma perässään erikoisen värinen varsa. Sissi ja Kolli. Kaksikko oli tulossa mukaan. Niinpä nelikko lähti nopeasti rehevöitynyttä maalaistietä eteenpäin.

Ilma oli raikasta, metsä huokui lämpöään aurinkoisessa päivässä, vihreys näytti loputtomalta mihin ikinä katsoikaan. Esmeralda kulki naisen alla reippaasti, mutta kauniisti. Perässä jolkotteli puoliveritamma, joka yritti paimentaa uteliasta orivarsaansa. Kolli hyppeli ojien yli metsän puolelle ja takaisin. Välillä se juoksi metsään kiven taakse, välillä se juoksi ratsukon eteen.

Kun meri lähestyi, sekoittui metsän tuoksuun ja lämpöön meren viilentävä viima ja meren ominainen tuoksu. Se täyttää sieraimet ja keuhkot, syleilee ilmaa. Se katoaa ja palaa taas tuulen mukana.

Meri kimaltelee auringon valossa ja kaukaiset rantamat ja saarekkeet näkyvät horisontin reunalla oikealla ja vasemmalla. Suoraan edessä on aava kaukainen meri. Se jatkuu loputtomiin ja sen näkee pilvistäkin, ne pienenevät ja pienenevät lähestyessään horisontin viivaa, vaikkei niitäkään paljoa ollut.

Vanhan kuusen oksa heiluu tuulessa nelikon ohittaessa viimeiset puut ja saapuessaan rantahiekalle. Se on ehkä kuumaa, ehkä ei vielä.

Uusia kuvioita

Uusia kuvioita (Sir Formisanon ensimmäinen tunti)

Historiallinen kouluratsastustunti 1

Opettaja oli noh.. omalaatuinen. Sen mies teki selväksi jo kättelyssä. Kukan ei oikeastaan tiennyt edes vanhan miehen etunimeä, koska tämä oli kaikille kertonut haluavansa tulla kutsutuksi Herra Formisanoksi. Myöskään mitään apua mies ei tarjonnut ennen itse tunnin alkua: pärjää itse tai älä tule. Kuitenkin jos jollain oli hankaluulsia kapsonin kanssa, niin Rickon saattoi vähän ohjeistaa opettajalta salassa tuntilaisia.

Ensimmäinen tunti aloitettiin vajaamiehityksellä. Herra Formisano halusi nähdä heidät, jotka olivat oikeasti aiheesta kiinnostuneita. Heidät jotka olivat ilmoittautuneet joko epävirallisen netti-ilmoittautumisen (jota ei liiemmin mainostettu) tai pihattorakennuksen ilmoitustaulun kautta eikä heitä ollut montaa. Lilian, Nella ja Sylvie. Rickon oli tietenkin ensimmäinen ilmoittautuja, kun kerran sai herra Formisanon värvättyä opettajaksi ylipäätään. Opettaja sanoi, että pitäisi erityisesti silmällä juuri heitä, jotka tähän ensimmäiseen ilmoittautumiseen itsensä laittoivat.

Mies tarkasteli neljää ratsukkoa kentällä. Rickon ja oma hevosensa Chevy, Sylvie ja Darico, Nella ja Pökö sekä Lilian ja Castiel. Ensimmäisenä asiana mies toteaa suoraa Rickonille olevansa tiukka, erityisesti hänen kohdallaan. Rickon säikähtää silminnähden, mutta herra Formisano jatkaa: "Olen sinulle tiukka, koska tiedän, että osaat enemmän, kuin osaat ajatellakaan ja koska tulevaisuudessa sinä tulet opettamaan tätä ja kouluttamaan tallinne hevosia. Tämä on tärkeää!" Rickonia ei sinänsä jännitä sen vähempää, mutta häntä helpottaa tieto, että miehellä on tiukkuudessaan hyvä ajatus takana.

Tämä oli kaikille uutta, paitsi ehkä Daricolle. Darico on melko uusi asukki Blacklakella, eikä sitä ole esitelty, vaikka ori saapui talliin jo alkuvuodesta. Sen kanssa oli kuitenkin hiukan selvittelemistä, koska se on tehnyt kaikenlaista ja ollut monenlaisissa paikoissa ennen Blacklakelle saapumista. Sylvietä siis siinä mielessä onnisti, että oppikaverina oli osaavainen ratsu. Castiel tai Pökö eivät ehkä ole yhtä viisaita ja tottuneita lajiin, joten Sylviellä oli tietty etu. Opettajakin oli uusi, kukaan Rickonia lukuunottamatta ei ollut nähnyt miestä ennen tätä päivää.

Ensimmäinen tunti vietettiinkin lähinnä tutustuessa, niin lajiin, uuteen heppakaveriin, opettajaan, kuin uuteen tuntiryhmäänkin. Kaikenlaisia nappuloita sai hakea. Tunti olikin melko kaaosta, mutta pikkuhiljaa ryhmädynamiikka alkoi muodostua.

Herra Formisano avaa vielä hetkeksi virallisen ilmoittautumisen tunnille, että jos jotain vielä kiinnostaa, niin viestiä vaan tulemaan, niin voin kertoa vähän enemmän ja mitä osallistuminen vaatii! (334 sanaa)

Rickonin ja Chevyn seikkailu metsässä

 Rickon oli jo muutamia viikkoja meinannut lähteä maastoon yhdelle kaukaisemmalle alueelle, jossa oli myös luontopolkuja ja laavuja. Ilmeisesti siellä saisi myös ratsastaa, joten mies ajatteli lähtevänsä ratsain. Sitten vain tarvittaisiin ratsu. Mies pohti hetken aikaa, kunnes valikoi Chevyn, jonka kanssa bondaaminen on jäänyt paahasti kesken erinäisistä syistä.

Matkaa luontopolulle kesti reilu puolituntia verkkaiseen tahtiin teiden reunoja kulkien. Alussa oli kartta yleisimmästä reitistä, mutts myös muita polkuja löytyisi ja laavujakin useampi tienviittojen kera. Mies silmäili kartan läpi, kohautti olkiansa ja lähti polkua eteenpäin varmana siitä, että tiesi mihin oli menossa...

Polku oli normaalisti suosittu kohde, mutta sää oli tänään hiukan pilvinen ja viileä, juuri sopiva miehelle. Lenkki sujui verkkaisesti välillä reippaassa käynnissä ja välillä ravissa. Rickon ihaili maisemia, kuten suuria siirtolohkareita ja pimeitä metsiä. Välillä vastaan tuli pienempiä polkuja, joiden varsilla luki niin luontopolkua, teemapolkua, kuin suuntia joillekin toisille laavuille. Mies päätti jatkaa isompaa ja helpompi kulkuisempaa tietä, se olisi varmasti helpoin ratkaisu.

Nopeasti vastaan tuli laavu, jossa olikin yllättävän paljon porukkaa. Rickon kuitenkin pysähtyi ottamaan valokuvan lammesta, jota polku ympäröi ja jatkoi sitten matkaansa.

Pian vastaan tuli risteys, mutta ilman karttaa. Oli vain suuntakylttejä sinne ja tänne. Rickon ajatteli, ettei ehkä ehtisikään pisimpää reittiä takaisin, koska ei ollut varma olisiko pisin reitti yhteensä 9,5 kilometriä vai olisiko laavulle se määrä ja takaisin sama. Mies ajatteli katsoa puhelimesta karttaa, mutta GPS ei toiminut ja karttasovellus heitteli häntä sinne tänne, siksi hän kääntyi vasemmalle ajatellen, että pääsisi nopempaa reittiä pikku lenkin takaisin alkupisteeseensä. Suunta näytti myös kahta suuntakylttiä, yksi jollekin reitille ja yksi jollekin laavulle, eihän matkan siis pitäisi olla ongelma eikä mikään!

Mies kulki tietä pirteänä katsellen edelleen maisemia. Reiteissä oli jotain tuttua, muttei kuitenkaan. Välillä hän ohitti pieniä polkuja, yhdessä suuntakyltti laavulle ja pian hän ohitti kyltin tien vieressä risteyksessä nähneelleen reitille suuntaan josta hän oli tulossa, mutta mies sivuutti tiedon täysin. Pian hän tuli alueelle, joka ei näyttänyt siltä, että siellä saisi olla. Pohja oli täynnä suurikivistä soraa ja Chevy arkoi kävellä siitä. Keskellä pientä aluetta oli auto, vaikkei polulle voinut edes tulla autolla aidan takia. Auton takana avautui uusi tie, jonka mies ajatteli vievän alkupisteeseen, mutta hetken sitä kuljettuaan hän päättää kääntyä takaisin, koska tie on niin mutainen ja huonokuntoinen traktorinjälkineen, ettei se yksinkertaisesti voi olla normaali retkeilijöille tarkoitettu tie.

Mies palaa jonkin matkaa takaisin ja valitsee toisen tien, jonka pitäisi myös viedä laavulle, jonka kylttejä on välillä tullut vastaan. Outoa, mies ajattelee. Miten se voi olla täällä, mutta myös tuolla. Hän on ratsastanut jo jonkin aikaa näkemättä ristin sielua, kunnes törmää kahteen turistiin. Turistit ovat lähinnä tiellä, kun Rickon yrittää ohittaa heidät valtavalla ratsullaan eivätkä he oikein osaa väistää.

Rickon ratsastaa, kunnes vastaan tulee aita. Sen vieressä on kyltti "asiattomilta pääsy kielletty." "Ja mikäs homma tämä on olevinaan", ajattelee Rickon. Eikö täällä pitänyt olla laavu? No ei näemmä! Kyltissä lukee paikalla pidettänän turvallisuus- ja ampumaharjoituksia, jahas! Mies tuhahtaa pari kertaa itsekseen ja kääntyy takaisin. Pian hän huomaa polun, se näyttää ihan ok kuntoiselta ja se on ilmeisesti vieläpä joku niistä retkipoluista. Mies ajattelee voivansa ehkä oikaista takaisin tielle kyseistä polkua ja kääntää ratsunsa sinne. Ehkä pahin virhe koko retken aikana tai parhain ratkaisu ikinä, sitä mies ei jälkikäteen osaa päättää.

Aluksi matka sujuu hyvin, sitten tulee kivikkoista. Juu täällä ei varmaan yleensä ratsasteta spanish normanilla vaan ennemminkin jollain maastoputella tai ponilla. Rickon joutuu kerran nousemaan satulasta ja taluttamaan Chevyn pahan kohdan ohi. GPS ei vieläkään toimi ja hyttyset hyökkäävät heti kimppuun, kun mies on maassa. Pian hän hyppäsi takaisin selkään.

Sitten edellisen umpikujan suunnalta kuuluu pauketta, ampumaharjoituksia tosiaankin.. Chevy raukka säikähtää ja ampaisee laukkaan polkua, joka on kovi kivikkoinen ja mäkinen. Välillä miehellä on vilu, kun he ovat metsän siimeksessä tai pilvet valtaavat taivaan, välillä taas kuuma, kun aurinko porottaakin suoraan niskaan. Puun oksat piiskaavat miehen kasvoja, kun tamma laukkaa hätäisenä jonkin aikaa ja hyttyset syövät polvia. "Pitikin laittaa vain shortsit.."

Chevy rauhoittuu pian ja he löytyvät jopa melko hyväkuntoisen polun jälkeen, toisaalta miehellä ei ole enää mitään hajua olinpaikastaan. Hän meinaa jo kaivaa puhelimensa taskustaan, jospa GPS jo toimisi, mutta koska ratsastaminen hankaloittaa sitä ja on suuri - varmasti yli 90% varmuus ettei se toimisi, jättää mies vaivautumatta. Pian ratsukko saapuu jo jollekin hiekkatielle ja mies on varma pääsystään takaisin alkupistelle. Tähän asti turistien jälkeen hän ei ole taaskaan törmännyt yhteenkään ihmiseen mutta nyt hän näki etäämmällä pyöräilijän suunnassa johon ei aikonut kuitenkaan itse kääntyä, sillä hän näki aidan ja ulospääsyn metsästä. Kun hän ja Chevy-tamma olivat kunnon tiellä, ei miehellä ollutkaan hajuakaan missä he olivat. Hän tarkasteli ympäristöään hetken ja lähti intuitiolla suuntaan, jonka koki oikeaksi.

Niinpä intuitiosta oli hyötyä, koska mies pääsi kuin pääsikin päätielle, josta pääsisi myös takaisin luontopolulle, mutta hän päätti jatkaa matkaansa vaik kotiin.

Kun tamma oli hoidettu kunnolla ja päästetty laitumelle lepäämään, oli mies ihan puhki. Kotona oli kuitenkin ruoka valmiina, joskin hän sai jatkuvasti huomautuksia raapiessaan kasvojens ärtynyttä ihoa. Ennen nukkumaan menoa kasvot ja polvet saivat pienen kortisonihoidon ja Chevy niinikään kävi tekemässä itselleen savihoidon, olihan sekin saanut ötökän puremia ja kiva ruskea maakerros viilentäisi ja suojaisi mukavasti.

Whose idea was this? (22.6.2022)

"Whose idea was this?"

Totesi Rickon, kun kaahottava mustankirjava ori juoksi ulos trailerista ja taluttajalla oli ongelmia pysyä perässä ja saada se ruotuun. Alun perin villihkö ori oli haluttu pois jaloista, kellään ei ollut juurikaan aikaa sen kanssa toimimiseen. Myynneissäkään ori ei ollut pärjännyt, joten loppujen lopuksi ori oli "adoptoitu" Blacklakelle. Olihan se D:een jälkikasvua. Niin, oliko se sitten niin hyvä juttu..

 Episodin jälkeen Raven vietiin tarhaan rauhoittumaan muutaman muun orin kanssa, mutta mustankirjava ei liiemmin viihtynyt seuralaistensa kanssa, sillä ensimmäinen asia, jonka iltatuntilaiset huomaavat on se, että Raven hyppää paikaltaan suoraan tarha-aidan yli. Sen jälkeen ori lähtee pää pilvissä ravaamaan tallipihaa ympäri. Oria jahdattiin koko ilta ja kentällä tuntilaiset saivat ihastella tätä näytöstä. 22.03 Raven hyppää iloisena takaisin omaan tarhaansa ja tallustaa syömään heinää..