Kun naiset saapuivat Valkyriaan, tallissa maastoilijoita olivatkin jo vastassa Kida ja Varpu. Varpusta tulee hyvin ihmisläheinen ja lämmin vaikutelma ja hänellä on villapaita ja villahame yllään. Kidasta sen sijaan tulee kylmempi vaikutelma, mutta Aifric uskoi tuon olevan vain hiljaisempi tyyppi. Paikalla oli Aifricin, Rúnan, Kidan ja Varpun lisäksi kolmas maastoilija, joka esittäytyi Charlotte Rósaksi. Naisen hiukset olivat kiharat kuten Aifrcillakin. Tai vähän eri tavalla kuin punatukkaisella pisamanaamalla. Charlottella oli myös lämpimän näköiset vaatteet ja hän vaikutti ystävälliseltä. Mukana hänellä on tummanruunikko issikkatamma Kija.
Ilta ja sitä mukaa myös pimeys on saapunut Valkyriaan ja tallissa on hämärää, valaistuksenaan vain menneistä ajoista muistuttava lyhtyjen suoma valaistus. Aifric harjailee ja puunailee Kultakutria siinä missä Rúna harjailee vain sieltä ja tuolta. Varpu varmistelee, että kaikilla on lämmintä päällään ja eväät mukana ja Kida taas tsemppaa ja valmistelee ratsukoita koitokseen, tarkistellen samalla varusteita. Sitten vihdoin on aika viedä hevoset ulos ja ratsautua. Varpu toivottaa maastoon lähtijöille turvallista matkaa, ja kiirehtii tuvan puolelle. Kida jakaa vielä kaikille voileivät maastoilijoiden hypättyä selkään.
---
Yllättäen Kidan puhelin alkaa soida kesken jononmuodostuksen. Hän käy puhelimessa lyhyen keskustelun, jonka päätteeksi kertoo olevansa paikalla puolessa tunnissa. Hän katsoo hetken aikaa maastoilijoita. Nainen kertoo, kuinka hänen on pakko mennä auttamaan Rainea. Hän lohduttaa sillä, että reitti on valaistu ja sillä, että hän antaa kartan mukaan. Rúna saa kartan ja kartturin homman.
Lisäksi Kida antaa Charlottelle paperinpalasen, johon on kirjoitettu reittiohjeita. Harmiksi ohjeet ovat hiukan suttaantuneet. Oranssitukkainen saa myös jousen ja nuolia, Aifric sai varalyhdyn ja tulitikkuja. Kida toivottaa vielä hauskaa maastoa ennen kuin kiirehtii talliin.
Maastoilijoiden matka käy kohti metsää ja maisema pimenee puiden täyttäessä taivaan. Lyhdyt valaisevat polkua vähän ja muodostavat kauniin reitin. Se nousee pian kallioille, jotka ovat päivällä sataneen sateen jäljiltä märät sekä liukkaat. Pimeä ei ainakaan helpota kiipeämistä. Rúna ratsastaa Gullen kanssa kalliolle ongelmitta kuin vuorikauriit konsanaan. Sikäli maasto on kyllä heille tuttua. Kun kaksikko on kallion päällä, jää Rúna odottamaan muita huutaen leikkisästi: "tulkaa jo!" Aifricilla ja Kultakutrilla ei mene niin hyvin - tamma ei tunnu pääsevän ylös millään ja kiipeäminen kalliota pitkin on todella hankalaa. Nainen tuhahtaa ärtyneesti Rúnan huuteluun, samalla kun Kultakutri perääntyy jälleen vaikeassa kohdassa. Toisaalta Aifricia kokemattomampi ratsastaja olisi saattanut jo tipahtaa, joten Aifricilla on se etunsa tilanteessa. Lopulta he pääsevät hankalan osuuden yli. Myös Charlottella ja Kijalla oli haasteita, muttei yhtä pahoja kuin Aifricilla ja Kultakutrilla. Aukealla kalliolla kuu valaisee paremmin kuin metsässä ja vasemmalla avautuu kaunis näkymä järvelle. Jossain huhuilee pöllökin.
Polku palaa jälleen metsän siimekseen, mutta ensin on kalliolta laskeutuminen. Kun lähdettiin laskeutumaan alas kalliolta, Rúnan hymy hyytyi. Gulle ei meinannut millään haluta laskeutua alas. Aifric ja Kultakutri lähtivät laskeutumaan kalliolta ja nyt matka meni heillä kuin vettä vaan. Nainen vähän piikitteli matkaseuralaistaan Rúnaa, joka oli aiemmin hiukan patistellut leikkisästi, mutta jolla nyt oli vaikeuksia päästä alas kalliolta. "Pilkka osuu omaan nilkkaan". Kun Gulle lopulta loikkaa ja Rúna hädin tuskin pysyy kyydissä, säikähtää Aifrickin tilannetta ja kysyy onko nainen kunnossa." Gulle otti vähän omia vapauksia reitin suhteen ja se koitui jopa vähän vaarallisen oloiseksi varsinkin siinä kohtaa kun ori päättää lopulta loikata alas suurella hypyllä. Rúnakin pysyi vain juuri ja juuri kyydissä harjasta kiinni pitäen. Myös Charlotte ja Kija pääsivät mainiosti alas kalliolta.
Metsässä ilma tuntuu kylmenevän äkisti ja hengityskin huuruaa. Sitten kaikki kolme ratsua valpastuvat.
Jokainen ratsastaja katsoo ratsunsa korvien välistä eteenpäin selvittääkseen oudon tunteen aiheuttajan. Metsä on pimeä mutta kauempana helmeilee valkea, hohtava ja hyinen ratsukko. Se haahuilee päämäärättömästi kuin se olisi eksyksissä. Vaikka Rúna on yleensä rohkea, näky pelottaa häntä kovasti. Gulle taas kuopii maata hermostuneena valmiina pakenemaan. Kylmät väreet kiipeävät naisen selkäpiitä, mutta tuo saa orinsa pysymään hallinnassa hilliten omaa pelkoaan samalla. Aifric on tilanteessa taas kuin suu apposen auki pohtien mielessään: "Mitä hittoa??" Kultakutri taas pysyy mukavasti aloillaan, nainen huomaa pian kuinka kumppanuksella ei mene niin hyvin. Kultakutrikin on kuitenkin valmiina ampaisemaan laukkaan, jos siltä tuntuu. Charlotte ja Kija ovat porukan viilipytyt, joita ei hermostuta pätkääkään. He lähtevät ensimmäisenä kohti lyhdyin valaistua polkua välittämättä haamuratsukosta, joka on lähtenyt käppäilemään kohti seuruetta. Parempi olla puuttumatta kuolleiden asioihin tai antaa kuolleiden puuttua elävien.
Polku johtaa seurueen puron rantaan. Soihdut välkehtivät puron toisella puolella, joka tarkoittaa puron ylitystä ratsukoille. Gulle epäröi ensin vettä ja ylitystä hetken. Kenties edellinen kohtaaminen sai sen vieläkin kulkemaan kuin varpaillaan. Rúna saa kuitenkin kannustettua orin puron yli. Aifric pääsee myös sujuvasti puron yli joskin Kultakutri kompuroi hieman pimeässä. Rúna oli jäänyt odottamaan Charlottea, jolla näytti olevan Kijan kanssa ongelmia ylityksen suhteen. Aifric oli ensin hämmentynyt matkan jatkumattomuudesta, mutta huomatessaan Rúnan tarkkailevan Charlottea ja Kijaa, hänkin ymmärtää. Lopulta Kija loikkaa valtavalla loikalla puron yli ja Charlotte pysyy juuri ja juuri kyydissä. Rúna säikähtää hiukan ja toteaa naiselle: "Onneksi ei käynyt pahemmin!"
Matka jatkuu, mutta pian valaistu polku päättyy. Kolmikko huomaa vain sammuneita lyhtyjä... Usva leviää metsiköstä kummallisesti ja sekä Rúna, että Aifric huomaavat sen nopeasti. Usva on oudon paikallinen. Charlotte ei huomannut vielä mitään, koska tuo rauhoitteli vielä hevostaan puronylityksen jäljiltä. Kohta pimeään syttyy punaisia pistemäisiä valoja, jotka näyttävät silmiltä. Charlottekin pääsee tilanteen tasalle. Tilanne arveluttaa kaikkia ja hevoset korskuvat valmiina juoksemaan. Kohta Kija ampaiseekin laukkaan, sitä ei pitele enää mikään eikä Charlottekaan ole eri mieltä hevosensa kanssa. Aifric ja Kultakutri päättävät yhteistuumin lähteä Charlotten ja Kijan mukana. Vain Rúna ja Gulle ovat jäljellä.
Rúna ja Gulle päättivät rohkaistua edellisistä kohtaamisista ja kohdata pistemäiset silmät pimeässä. Ori seisoo kuin juurtuneena puuskuttaen uhkaavasti. Metsästä kuuluu vertahyytävää ja eläimellistä kirkunaa ja huutoa. Usva sankkenee ja puskee polulle, silmät lähestyvät ja tunnelma on painostava.
Pian kaksikko huomaa etteivät silmät oikeastaan lähestykään. Kaksikko päättää, että on parempi pysyä yhdessä ja ravaa "nössöjen" perään. Aifric ja Charlotte olivatkin jo päätyneet leirinuotion valon ääreen taukopaikalle. Taukopaikalla on kokonaan valkoisiin pukeutunut häärivä nainen. Nuotion vieressä on kota. Naisesta tulee tavallaan mieleen (se aiempi) aave, mutta ihan ihmiseltä tuo näyttää. Nainen tosin elää, kuin heitä ei olisikaan jatkaen askareitaan - kuin he olisivat eri tiloissa. Aifric tuntee taukopaikan lämmössä turvaa, mutta naine karmaisee häntä hiukan. Ensin punatukkainen on huolissaan jälkeen jääneestä Rúnasta, mutta nainen huojentuu, kun tummatukkainen ravaa kultaisella orillaan pian metsän siimeksestä. Rúna toteaa saapuessaan: "Ei siellä ollut mitään! Tai ainakaan metsästä ei koskaan tullut mitään."
Eväät on syöty ja tauko pidetty, maastoilijat ovat rauhoittuneet ja kommellukset tuntuvat vain hauskoilta muistoilta enää. On aika nousta ratsaille ja jatkaa matkaa. Reittiä ei valaise lyhtyjen vana, vaikka Kida oli niin ohjeistanut. Reittivaihtoehtoja olisi kaksi, palata takaisin tai jatkaa eteenpäin. Seurueen oli helppo päättää jatkaa eteenpäin, vaikka lyhdyt eivät valaisekaan reittiä. Hämärä ei sinänsä haittaa, onhan heillä lyhdyt. Kaukaa kuuluu suden ulvontaa ja edessä raakkuu korppi, joka lehahtaa lentoon todella läheltä seuruetta.
Muistiinpanoista näkee, että seurueen kohdassa on hyvä laukkasuora. Silmät ovatkin jo tottuneet pimeään joten lyhdyttömyys ei haittaa. Seurue uskaltaa päästellä. Rúna tosin porhaltaa kultaisen orinsa kanssa nauttien laukasta niin paljon, ettei huomaa risteystä, josta olisi pitänyt kääntyä. Aifric huomaa haarautuvan polun ja pysähtyy, perässä tuleva Charlotte pysähtyy myös. Kaksikko muistelee muistiinpanoja, joissa luki jotain oikealle kääntymisestä, Aifric huutelee naisen perään, mutta kaksikko lähtee jo polulle. Tie vie sankkenevaan vanhaan metsään, ympäristö tuntuu pienenevän askel askeleelta eikä kuutamo enää kajasta metsään asti. On pimeää ja kaukaa kuuluu taas ulvontaa. Pian heidän takaa kajastaa hento soihdun valo, jota kolmikko ei huomaa. Yksityiskohdat ovat hämärät, mutta soihdun valo paljastaa, että ratsastajalla ei olekaan päätä! Hevonen tanssahtelee malttamattomana pärskähdellen herättäen kolmikon huomion. Hevonen hirnahtaa vertahyytävästi ja luonnottomasti, se nousee takajaloilleen ja mies huutaa kannustuksen. Ratsukko lähtee jahtiin!
Charlotte ja Kija säntäävät laukkaan, Rúna ja Gulle ampaisevat perään. Kultakutri taas.. Noh tamma on nähnyt paljon ja maastoratsastus on vetänyt tammalta voimat. Se ei jaksa säntäillä, joten se hörähtääkin ratsukolle tuttavallisen tervehdyksen. Ratsumies ei hidasta, vaan laukkaa Aifricia ja Kultakutria kohti. He hidastavat ja toteavat ratsukon jääneen kiinni. Miehen äänessä on jotain tuttua...
Charlotte ja Kija hidastavat, kenties ratsukko on ihan puhki. Ratsumies ampaisee Aifricin ja Kultakutrin luota nopeasti Charloten ja Kijan luokse ja näin hekin jäivät lopulta kiinni. Kaksikko lähtee käppäilemään ratsumiehen perässä. Rúna huomaa pian, että muut ovat jääneet jälkeen ja Gulleakin väsyttää. Ratsukko hidastaa ja ratsumiehen soihtu alkaa lähestymään uhkaavasti. Ratsukko pysähtyy näyttävästi kaksikon viereen, mutta kumpikaan ei juurikaan pitkän retken jälkeen jaksa reagoida sen ihmeellisemmin. Näin viimeinenkin ratsukko on saatu kiinni ja he liittyvät jonon jatkoksi. Matka jatkuu hetken pimeää polkua, joka päättyy risteykselle, joka onkin Aifricille jo tuttu näky. Kultakutri reipastuu - talli on siis lähellä. Hirnahdukset toivottavat matkaajat tervetulleiksi. Matka päättyy ja hevoset hoidetaan yöpuulle. Päätön ratsastajakaan ei ollut tallin valossa enää niin hurjan näköinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti